Gerd Kanter

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Kanter tuulettaa MM-kultaansa Osakassa 2007.
Kanter tuulettaa MM-kultaansa Osakassa 2007.
Maa: Viron lippu Viro
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Peking 2008 kiekonheitto
Pronssia Pronssia Lontoo 2012 kiekonheitto
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Osaka 2007 kiekonheitto
Hopeaa Hopeaa Helsinki 2005 kiekonheitto
Hopeaa Hopeaa Daegu 2011 kiekonheitto
Pronssia Pronssia Berliini 2009 kiekonheitto
Pronssia Pronssia Moskova 2013 kiekonheitto
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Göteborg 2006 kiekonheitto
Hopeaa Hopeaa Helsinki 2012 kiekonheitto

Gerd Kanter (s. 6. toukokuuta 1979 Tallinna) on virolainen kiekonheittäjä, joka on kiekonheiton maailmanmestari vuodelta 2007 ja olympiavoittaja vuodelta 2008.

Kanter karsiutui vuoden 2001 universiadeissa tuloksella 57,44 m. Hän sijoittui 2002 Euroopan talviheittocupissa kolmanneksi ja osallistui ensimmäisiin arvokisoihinsa sijoittuen Münchenin EM-kilpailuissa kahdenneksitoista. Hän voitti Euroopan talviheittocupin 2003. Pariisin MM-kilpailuissa 2003 hän karsiutui. Vuonna 2004 hän voitti Euroopan talviheittocupin ja Euroopan cupin kakkosliigan kilpailun. Hän karsiutui Ateenan olympialaisissa tuloksellaan 60,05 m ja sijoittui myöhemmin samana vuonna IAAF:n yleisurheilufinaalissa viidenneksi heitettyään 63,28 m. Kanter voitti 2005 Euroopan talviheittocupin tuloksellaan 66,05 m ja Euroopan cupin ykkösliigan tuloksella 68,16 m. Helsingin MM-kilpailuissa 2005 hän voitti MM-hopeaa tuloksella 68,57 m. Loppukaudella hän voitti universiadit ja sijoittui toiseksi IAAF:n yleisurheilufinaalissa.

Vuonna 2006 Kanter heitti kolmanneksi Euroopan talviheittocupissa sekä ensimmäiseksi Euroopan cupin ykkösliigassa. Hän voitti hopeaa Göteborgin EM-kilpailuissa 2006 ja sijoittui toiseksi IAAF:n yleisurheilufinaalissa. Maaliskuussa 2007 hän voitti Euroopan talviheittocupin. Kesäkuussa hän voitti Euroopan cupin kakkosliigan. Osakan MM-kilpailuissa 2007 Kanter voitti maailmanmestaruuden 68,94 metriä kantaneella heitollaan. Kauden päätteeksi hän voitti IAAF:n yleisurheilufinaalin tuloksella 66,54.

Kanter voitti vuonna 2008 jälleen Euroopan talviheittocupin ja Euroopan cupin kakkosliigan. Hän jatkoi voittoputkeaan samana kesänä Pekingissä, kun hän voitti olympiakultaa tuloksella 68,82 m. IAAF:n yleisurheilufinaalin hän voitti tuloksella 68,38. Vuonna 2009 hän voitti Euroopan talviheittocupin heitettyään 69,70. Hän voitti myös Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen 1. divisioonan kilpailun. Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän sijoittui kolmanneksi tuloksella 66,88 m. IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli viides. Hän voitti Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen 1. divisioonan kilpailun 2010. Barcelonan EM-kilpailuissa 2010 hän sijoittui neljänneksi tuloksella 66,20 m.

Daegun MM-kilpailuissa 2011 Kanter voitti hopeaa tuloksella 66,95. Hän sai hopeaa myös Helsingin EM-kilpailuissa 2012 tuloksella 66,53. Lontoon olympialaisissa 2012 hän sai pronssia tuloksella 68,03. Hän oli kolmas myös Moskovan MM-kilpailuissa 2013 heitettyään 65,19.

Kanterin ennätys, 73,38 m, on maailman kaikkien aikojen kolmanneksi pisin heitto.

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves myönsi Gerd Kanterille Viron Valkoisen Tähden ritarikunnan I luokan kunniamerkin (suurristi) 23.2.2009.[1]

Ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]