Saksan miehitysaika Virossa (1917–1918)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Saksan miehitysaika Virossa (1917–1918) tarkoittaa Saksan keisarikunnan miehityshallintoa nykyisessä Virossa ensimmäisen maailmansodan aikana. Saksan joukot etenivät alueelle valloittaen ensin Viron länsiosan suuret saaret vuonna 1917 Venäjän keisarikunnalta ja loput Virosta bolševikeilta vuonna 1918, jolloin solmittiin Brest-Litovskin rauha ja Viro jäi Saksan miehitysalueeksi. Virosta tuli osa Ober Ostia marraskuuhun 1918 saakka, jolloin viimeiset saksalaiset lähtivät Virosta heidän luovutettuaan vallan Viron väliaikaishallitukselle.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SMS Großer Kurfürst ja zeppeliini Saarenmaan miehityksen aikaan vuonna 1917.

Baltiasta tuli ensimmäisen maailmansodan sotanäyttämö vuonna 1915, kun saksalaiset etenivät ensin Liettuaan ja sieltä Latviaan valloittaen Kuurinmaan alueen. He pysähtyivät kuitenkin Väinäjoen etelärannalle, jonne he jäivät kahdeksi vuodeksi.[1] Hyökkäys jatkui vasta elokuussa 1917 kun saksalaiset valtasivat Riian. Viron alueelle he tulivat 29. syyskuuta, kun Viron länsirannikon suuret saaret Saarenmaa, Hiidenmaa ja Muhu miehitettiin 25 000 miehen maihinnousujoukoilla kahden viikon operaatiossa.

Pääartikkeli: Operaatio Albion

Lokakuussa tapahtui puolestaan bolševikien vallankumous Pietarissa ja heidän valtansa levisi vielä miehittämättömälle Viron mannermaallekkin.[2] Saksalaisten hyökkäys Viron mannermaalle alkoi 18. helmikuuta 1918. Hyökkäyksen tarkoituksena oli painostaa venäläiset solmimaan rauha.[3] Saksalaisten edetessä ja ajaessa bolševikit tieltään Viron pelastuskomitea antoi itsenäisyysjulistuksen 24. helmikuuta, mutta saksalaiset eivät tätä kunnioittaneet vaan miehittivät Tallinnan jo seuraavana päivänä 25. helmikuuta. Koko Viro oli saksalaisten hallussa 3. maaliskuuta mennessä.[4]

Miehitysaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan ja Neuvosto-Venäjä solmivat Brest-Litovskin rauhan 3. maaliskuuta ja sopimus antoi Viron ja Liivinmaan Saksan poliisijoukkojen valvontaan, kunnes yleinen järjestys palautettaisiin ja niiden omat kansalliset elimet alkaisivat toimia. Kuitenkin elokuussa Neuvosto-Venäjä luopui vaatimuksistaan alueeseen Saksan kanssa solmitulla lisäsopimuksella. Saksalaisen miehityshallinnon johtoon nousi Adolf von Seckendorff. Virossa alkoi ankara miehityspolitiikka, johon kuului esimerkiksi sanomalehtien ennakkosensuuri. Joitakin sanomalehtiä, kuten Maaliit, lakkautettiin kokonaan, Virossa maailmansodan aikana muodostetut virolaiset joukko-osastot lakkautettiin ja miehittäjät aloittivat myös joitakin saksalaistamistoimia, joihin kuului esimerkiksi virastojen ja korkeimpien oppilaitosten kielen vaihtaminen saksaan, sekä Virolaisten seurojen lakkauttaminen. Tarton yliopisto muutettiin Landesuniveritätiksi ja sen opettajat tuotiin saksasta.[5]

Miehitysalueen hallintoa uudistettiin nostamalla baltiansaksalaiset jälleen hallitseviin asemiin. Miehittäjien paikallishallinnon yksiköitä olivat maakunnat (Kreis), joita johti maakuntapäälikkö (Kreishauptmann). Maakunnat jaettiin edelleen kihlakunnittain hallintopiireiksi ja ne edelleen paikallispiireiksi. Tallinna, Tarto ja Narva olivat omia erityisalueitaan. Virosta ja muualta Baltiasta jaettiin maata Saksalaisille maahanmuuttajille.[5]

Miehityksen myötä jälleen hallitsevaan asemaan päässeet baltiansaksalaiset pyrkivät saamaan Viron liitetyksi kiinteäksi osaksi Saksan keisarikuntaa. Baltiansaksalaisten muodostama maaneuvosto eli Landesrat teki ehdotuksen ja hyväksyi Baltian herttuakunnan muodostamisen. Tarkoituksena oli liittää herttuakunta Preussin kuninkaaseen eli Saksan keisariin ja sitä kautta Saksan keisarikuntaan. Hanke ei kuitenkaan toteutunut ennen Saksan romahdusta. [6]

Miehityksen päättyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan tilanteen heikennyttyä maa solmi aselevon 11. marraskuuta 1918, joka johti sen joukkojen vetäytymiseen miehitetyiltä alueilta. Viron väliaikainen hallitus muodostettiin Jaan Poskan johdolla miehitysajan katkon jälkeen uudelleen ja se sai vallan Pohjois-Virossa saksalaisilta jo 13. marraskuuta. Lopullisesta vallanvaihdosta sovittiin Saksan hallituksen edustajien kanssa Riiassa 19. marraskuuta. Sopimus oli samalla myös de facto tunnustus Viron itsenäisyydelle Saksan taholta. Puna-armeijan muodostaman uhan takia vetäytyviltä saksalaisilta pyrittiin siinä kuitenkin epäonnistuen saada ensin sotilaallista tukea ja sitten edes aseita ja ammuksia. Puna-armeija hökkäsikin Viroon saksalaisten jo vetäydyttyä, mikä johti Viron vapaussotaan.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Seppo Zetterberg: Viron Historia. Helsinki: Tammi, 2007. ISBN 9517465203.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Zetterberg 2007, s. 487.
  2. Zetterberg 2007, s. 496.
  3. Zetterberg 2007, s. 500.
  4. Zetterberg 2007, s. 501.
  5. a b Zetterberg 2007, s. 502.
  6. Zetterberg 2007, s. 503.
  7. Zetterberg 2007, s. 504.