Koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut
Laji koripallo
Perustettu 1935
Joukkueita 24
Hallitseva mestari Ranskan lippu Ranska
Eniten mestaruuksia Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto (14)
Sivusto www.fibaeurope.com

Koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut (engl. EuroBasket) on FIBA Europen järjestämä koripallon mestaruusturnaus eurooppalaisille maajoukkueille. Lopputurnaus järjestetään kahden vuoden välein. EM-kisat toimivat myös karsintoina maailmanmestaruuskilpailuihin ja olympiaturnaukseen. Nykyisin kisoihin selviytyy 24 maata.

Kilpailujen historian menestyksekkäin joukkue on Neuvostoliitto. Muita hyvin menestyneitä joukkueita ovat Jugoslavia, Liettua, Italia ja Kreikka.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2007 EM-kilpailut järjestettiin Espanjassa.

Ensimmäiset EM-kisat järjestettiin kolme vuotta FIBA:n perustamisen jälkeen, eli vuonna 1935. Isäntämaaksi valittiin Sveitsi, ja mukaan pääsi kymmenen maata. Ainoastaan yksi karsintaottelu jouduttiin pelaamaan Portugalin ja Espanjan välillä. Ensimmäiset kisat päättyivät Latvian mestaruusjuhliin, ja silloisen säännön mukaan kisojen voittajan oli pidettävä seuraavat kisat.[1]

Toisen maailmansodan jälkeen kaikki edelliset mestaruudet voittaneet Latvia ja Liettua olivat osana Neuvostoliittoa. Vuoden 1946 kisoissa nähtiin kaksi uutta maata, jotka tulisivat hallitsemaan Euroopan koripalloa: Neuvostoliitto ja Jugoslavia. Vuoden 1946 kisoissa nähtiin myös ensimmäinen hyppyheitto, jonka suoritti Italian Giuseppe Stefanini. Vuonna 1949 kisat järjestettiin ainoan kerran Euroopan ulkopuolella, Egyptissä. Kisojen voiton vei Egypti, ja maa onkin edelleen ainoa Euroopan ulkopuolinen maa, joka on tähän pystynyt. Kisoihin osallistui kuitenkin vain kahdeksan maata, sillä lentomatkustaminen oli tuohon aikaan kallista eikä vielä kovinkaan turvallista, ja samana vuonna Torinon jalkapallojoukkue oli kuollut lento-onnettomuudessa, minkä takia joukkueet eivät olleet innokkaita matkustamaan Egyptiin.[2]

Seuraavat vuosikymmenet olivat Neuvostoliiton, sillä se voitti yhdestätoista mahdollisesta mestaruudesta kymmenen.[3][4][5] Vuoden 1955 kisoissa maa sijoittui pronssille ja mestaruuden voitti Unkari.[3]

Suomessa järjestetyt vuoden 1967 kisat olivat ensimmäiset modernit kisat, sillä kisat televisioitiin ja paikalla oli kansainvälinen media.[4] 1970–luku oli Jugoslavian ja Neuvostoliiton välisiä kilpailua. Vuosikymmenen aikana Jugoslavia voitti kolme EM-kultaa ja Neuvostoliitto loput kaksi.[5] Seuraavan vuosikymmenen aikana hallinnan painopiste siirtyi länteen päin, ja esimerkiksi Italia voitti vuoden 1983 kisat. Maanosasta nousi useita suurtähtiä, joista kirkkaimpina Drazen Petrovic, Arvydas Sabonis, Nikos Galis, Detlef Schrempf ja Fernando Martin. Vuoden 1985 kisat olivatkin ensimmäiset, jolloin NBA:n kykyjenetsijät seurasivat joukoittain kisoja. Samoissa kisoissa käytettiin myös ensimmäistä kertaa kolmen pisteen kaarta.[6]

1990–luvulla Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoamisen seurauksena maanosaan syntyi myös useita uusia koripallomaita. Vuosikymmenen yllättävin mestaruus oli Saksan mestaruus vuoden 1993 kisoista.[7] 2000–luvulla hallitsijamaiden painopiste siirtyi viimeistään läntisille maille. Myös Liettua palasi mestaruuskantaa vuoden 2003 kisoissa Arvydas Macijauskasin ja Šarūnas Jasikevičiuksen johdolla. Useilla mailla oli myös omat NBA-tähtensä: Pau Gasol, Tony Parker ja Dirk Nowitzki.[8] Vuosikymmenen viimeisen EM-kullan voitti Espanja, jolle mestaruus oli ensimmäinen.[9]

Sarjajärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluksi kisoihin ei järjestetty minkäänlaista karsintaa, ja tämän seurauksena osallistuneiden maiden määrä nousi vuosi vuodelta. Vuonna 1961 FIBA päätti rajoittaa joukkueiden määrää, ja vuoden 1963 kisoissa olikin mukana 16 maata.[4] Vuonna 2003 maanosan maajoukkueet jaettiin A-, B- ja C-divisiooniin, ja vain A-divisioonasta oli mahdollista päästä EM-kilpailuihin.[10] Osallistuvien maiden määrää päätettiin lisätä vuoden 2011 kisoihin ja nykyisin mukana on 24 maata.[11]

Mukana olevat 24 joukkuetta jaetaan neljään lohkoon, joiden kolme parasta joukkuetta pääsevät mukaan jatkolohkoon. Jatkolohkoista pudotuspeleihin pääsevät lohkojen neljä parasta maata. Jäljellä olevat maat pelaavat pareittain sijoituksensa mukaan: esimerkiksi toisen jatkolohkon neljänneksi paras joukkue pelaa toisen lohkon parasta joukkuetta vastaan. Parien voittajajoukkueet etenevät välierien kautta loppuotteluun ja hävinneet joukkueet pelaavat sijoituspeleissä.[12] Parhaiten sijoittuneet maat pääsevät seuraaviin maailmanmestaruuskilpailuihin tai olympiaturnaukseen.[13]

Voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi[14] Pelipaikka (finaali) Loppuottelu Pronssiottelu
Mestari Tulos Toinen Kolmas Tulos Neljäs
1935 Sveitsin lippu (Geneve) Latvian lippu Latvia 24–18 Espanjan lippu Espanja Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia 25–23 Sveitsin lippu Sveitsi
1937 Latvian lippu (Riika) Liettuan lippu Liettua 24–23 Italian vuosina 1861–1946 käytössä ollut lippu. Italia Ranskan lippu Ranska 27–24 Puolan lippu Puola
1939 Liettuan lippu (Kaunas) Liettuan lippu Liettua ei pelattu Latvian lippu Latvia Puolan lippu Puola ei pelattu Ranskan lippu Ranska
1946 Sveitsin lippu (Geneve) Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia 34–32 Italian lippu Italia Unkarin vuosina 1946–1949 ja 1956–1957 käytössä ollut lippu. Unkari 38–32 Ranskan lippu Ranska
1947 Tšekkoslovakian lippu (Praha) Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto 56–37 Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Egyptin vuosina 1922–1952 käytössä ollut lippu. Egypti 50–48 Belgian lippu Belgia
1949 Egyptin vuosina 1922–1952 käytössä ollut lippu. (Kairo) Egyptin vuosina 1922–1952 käytössä ollut lippu. Egypti ei pelattu Ranskan lippu Ranska Kreikan vuosina 1828–1970 ja 1975–1978 käytössä ollut lippu Kreikka ei pelattu Turkin lippu Turkki
1951 Ranskan lippu (Pariisi) Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto 45–44 Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Ranskan lippu Ranska 55–52 Bulgarian vuosina 1946–1967 käytössä ollut lippu. Bulgaria
1953 Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. (Moskova) Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto ei pelattu Unkarin vuosina 1949–1956 käytössä ollut lippu. Unkari Ranskan lippu Ranska ei pelattu Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia
1955 Unkarin vuosina 1946–1949 ja 1956–1957 käytössä ollut lippu. (Budapest) Unkarin vuosina 1949–1956 käytössä ollut lippu. Unkari ei pelattu Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto ei pelattu Bulgarian vuosina 1946–1967 käytössä ollut lippu. Bulgaria
1957 Bulgarian vuosina 1946–1967 käytössä ollut lippu. (Sofia) Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto ei pelattu Bulgarian vuosina 1946–1967 käytössä ollut lippu. Bulgaria Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia ei pelattu Unkarin vuosina 1946–1949 ja 1956–1957 käytössä ollut lippu. Unkari
1959 Turkin lippu (Istanbul) Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto 83–72 Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Ranskan lippu Ranska 62–60 Unkarin lippu Unkari
1961 Jugoslavian lippu (Belgrad) Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto 60–53 Jugoslavian lippu Jugoslavia Bulgarian vuosina 1946–1967 käytössä ollut lippu. Bulgaria 55–46 Ranskan lippu Ranska
1963 Puolan lippu (Wrocław) Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto 60–53 Puolan lippu Puola Jugoslavian lippu Jugoslavia 89–61 Unkarin lippu Unkari
1965 Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. (Moskova) Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto 58–49 Jugoslavian lippu Jugoslavia Puolan lippu Puola 86–70 Italian lippu Italia
1967 Suomen lippu (Helsinki) Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto 89–77 Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Puolan lippu Puola 80–76 Bulgarian vuosina 1946–1967 käytössä ollut lippu. Bulgaria
1969 Italian lippu (Napoli) Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto 81–72 Jugoslavian lippu Jugoslavia Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia 77–75 Puolan lippu Puola
1971 Saksan lippu (Essen) Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto 69–64 Jugoslavian lippu Jugoslavia Italian lippu Italia 85–67 Puolan lippu Puola
1973 Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. (Barcelona) Jugoslavian lippu Jugoslavia 78–67 Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. Espanja Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto 90–58 Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia
1975 Jugoslavian lippu (Belgrad) Jugoslavian lippu Jugoslavia ei pelattu Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto Italian lippu Italia ei pelattu Espanjan vuosina 1945–1977 käytössä ollut lippu. Espanja
1977 Belgian lippu (Liège) Jugoslavian lippu Jugoslavia 74–61 Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia 91–81 Italian lippu Italia
1979 Italian lippu (Torino) Neuvostoliiton vuosina 1955–1980 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto 98–76 Israelin lippu Israel Jugoslavian lippu Jugoslavia 99–92 Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia
1981 Tšekkoslovakian lippu (Praha) Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 84–76 Jugoslavian lippu Jugoslavia Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia 101–90 Espanjan vuosina 1977–1981 käytössä ollut lippu. Espanja
1983 Ranskan lippu (Nantes) Italian lippu Italia 105–96 Espanjan lippu Espanja Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 105–70 Alankomaiden lippu Alankomaat
1985 Saksan lippu (Stuttgart) Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 120–89 Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Italian lippu Italia 102–90 Espanjan lippu Espanja
1987 Kreikan lippu (Ateena) Kreikan lippu Kreikka 103–101
JE
Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto Jugoslavian lippu Jugoslavia 98–87 Espanjan lippu Espanja
1989 Jugoslavian lippu (Zagreb) Jugoslavian lippu Jugoslavia 98–77 Kreikan lippu Kreikka Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 104–76 Italian lippu Italia
1991 Italian lippu (Rooma) Jugoslavian lippu Jugoslavia 88–73 Italian lippu Italia Espanjan lippu Espanja 101–83 Ranskan lippu Ranska
1993 Saksan lippu (München) Saksan lippu Saksa 71–70 Venäjä vuosina 1991–1993 käytössä ollut lippu. Venäjä Kroatian lippu Kroatia 99–59 Kreikan lippu Kreikka
1995 Kreikan lippu (Ateena) Serbia ja Montenegron lippu Jugoslavia 96–90 Liettuan lippu Liettua Kroatian lippu Kroatia 73–68 Kreikan lippu Kreikka
1997 Espanjan lippu (Barcelona) Serbia ja Montenegron lippu Jugoslavia 61–49 Italian lippu Italia Venäjän lippu Venäjä 97–77 Kreikan lippu Kreikka
1999 Ranskan lippu (Pariisi) Italian lippu Italia 64–56 Espanjan lippu Espanja Serbia ja Montenegron lippu Jugoslavia 74–62 Ranskan lippu Ranska
2001 Turkin lippu (Istanbul) Serbia ja Montenegron lippu Jugoslavia 78–69 Turkin lippu Turkki Espanjan lippu Espanja 99–90 Saksan lippu Saksa
2003 Ruotsin lippu (Tukholma) Liettuan lippu Liettua 93–84 Espanjan lippu Espanja Italian lippu Italia 69–67 Ranskan lippu Ranska
2005 Serbia ja Montenegron lippu (Belgrad) Kreikan lippu Kreikka 78–62 Saksan lippu Saksa Ranskan lippu Ranska 98–68 Espanjan lippu Espanja
2007 Espanjan lippu (Madrid) Venäjän lippu Venäjä 60–59 Espanjan lippu Espanja Liettuan lippu Liettua 78–69 Kreikan lippu Kreikka
2009 Puolan lippu (Katowice) Espanjan lippu Espanja 85–63 Serbian lippu Serbia Kreikan lippu Kreikka 57–56 Slovenian lippu Slovenia
2011 Liettuan lippu (Kaunas) Espanjan lippu Espanja 98–85 Ranskan lippu Ranska Venäjän lippu Venäjä 72–68 Makedonian lippu Makedonia
2013 Slovenian lippu (Ljubljana) Ranskan lippu Ranska 80–66 Liettuan lippu Liettua Espanjan lippu Espanja 92–66 Kroatian lippu Kroatia
2015 Ukrainan lippu (Kiova)

Mitalitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nro Maa Mestaruus Hopeaa Pronssia Yhteensä
1 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 14 3 4 21
2 Jugoslavian lippu Jugoslavia 5 5 3 13
3 Liettuan lippu Liettua 3 2 1 6
= Serbian lippu Serbia (ja Montenegro) 3 1 1 5
5 Espanjan lippu Espanja 2 6 3 11
6 Italian lippu Italia 2 4 4 10
7 Kreikan lippu Kreikka 2 1 2 5
8 Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia 1 6 5 12
9 Ranskan lippu Ranska 1 2 5 8
10 Venäjän lippu Venäjä 1 1 2 4
11 Unkarin lippu Unkari 1 1 1 3
12 Latvian lippu Latvia 1 1 0 2
= Saksan lippu Saksa 1 1 0 2
14 Egyptin lippu Egypti 1 0 1 2
15 Puolan lippu Puola 0 1 3 4
16 Bulgarian lippu Bulgaria 0 1 1 2
17 Israelin lippu Israel 0 1 0 1
= Turkin lippu Turkki 0 1 0 1
19 Kroatian lippu Kroatia 0 0 2 0

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eurobasket history – the 30's FIBA Europe. Viitattu 2.6.2010. (englanniksi)
  2. Eurobasket history – the 40's FIBA Europe. Viitattu 2.6.2010. (englanniksi)
  3. a b Eurobasket history – the 50's FIBA Europe. Viitattu 2.6.2010. (englanniksi)
  4. a b c Eurobasket history – the 60's FIBA Europe. Viitattu 2.6.2010. (englanniksi)
  5. a b Eurobasket history – the 70's FIBA Europe. Viitattu 2.6.2010. (englanniksi)
  6. Eurobasket history – the 80's FIBA Europe. Viitattu 2.6.2010. (englanniksi)
  7. Eurobasket history – the 90's FIBA Europe. Viitattu 2.6.2010. (englanniksi)
  8. Eurobasket history – the 21st century FIBA Europe. Viitattu 2.6.2010. (englanniksi)
  9. Espanja juhlii historiallista koripallokultaa 21.9.2009. MTV3. Viitattu 2.6.2010.
  10. Mäkelä, Mika: Maajoukkueremontti. Kori-lehti, 2003, nro 4/2003, s. 6–7. Suomen Koripalloliitto.
  11. Suomi mukaan EM-koripallon lisäkarsintaan 6.9.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 7.9.2010.
  12. Competition system Eurobasket 2011. Viitattu 9.8.2011. (englanniksi)
  13. Ranska ja Kroatia varmistivat paikkansa ensi vuoden MM-koripallossa 19.9.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 11.8.2011.
  14. Men: European Championships Sports123. Viitattu 11.8.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Koripallon Euroopan-mestaruuskilpailut.