Lääkekasvi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pajunkuorta tiedetään käytetyn tulehduskipulääkkeenä tuhansia vuosia. Sittemmin kuoresta on eristetty asetyylisalisyylihappo eli Aspiriini.

Lääkekasveja eli rohdoskasveja voi kutsua laajemmin terveyskasveiksi, jolloin niiden käyttö ei rajoitu vain lääkinnällisiin ominaisuuksiin, vaan niitä käytetään myös esimerkiksi terveyden- ja kauneudenhoitoon. Kasvirohdosvalmisteet (engl. herbal medicinal products) ovat Suomessa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean luettelemia lääkevalmisteita, joiden vaikuttavat aineet ovat kasviperäisiä aineita (herbal substance) tai kasvirohdostuotteita (herbal preparation).[1]

Perinteinen kasvirohdosvalmiste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisellä kasvirohdosvalmisteella tarkoitetaan sellaista ihmiselle tarkoitettua lääkevalmistetta, jonka vaikuttavina aineina on kasviperäisiä aineita (herbal substance), kasvirohdostuotteita (herbal preparation) tai näiden yhdistelmiä. Kysymyksessä on rekisteröintihakemus valmisteelle, joka on ollut ennen hakemuksen tekopäivää lääkkeenä käytössä yhtäjaksoisesti vähintään 30 vuoden ajan, josta vähintään 15 vuotta Euroopan unionissa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvin varhaisista ajoista lähtien ihmiset ovat etsineet apua vaivoihinsa etenkin luonnosta ja kasveista. Alkuaan kasveilla oli rituaalisia merkityksiä, eikä niiden toimivuudesta ollut tietoa, tai tutkimuksia. Tehokkaimpina kasveina pidettiin niitä, jotka poikkesivat esimerkiksi ulkonäöltään, hajultaan, tai väriltään muista.

Hippokrates, jota on kutsuttu lääketieteen isäksi, käytti rohdoskasveja laajalti muiden opetustensa lisänä. Hän tarkasteli lääkintätaitoa tieteellisesti, mikä johti siihen, että lääketiede kehittyi itsenäiseksi luonnontieteeksi.

Suomessa kansanrunoudesta löytyy varhaisimpiä viitteitä kansanlääkinnästämme. Muinaissuomalaisten käsityksen mukaan yksin lääkkeet, tai lääkekasvit eivät riittäneet antamaan toivottua tehoa, vaan niiden käyttöön liittyi loitsuja, manauksia ja taikoja. Oli myös erityisiä kansanparantajia, jotka auttoivat ihmisiä vaivoissaan.

Nykyään kasvilääkintää ja rohdostuotteita tutkii farmaseuttinen oppiaine farmaseuttinen biologia (entinen farmakognosia) johon kuuluu fytoterapia.

Yrttilääkintä nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka virallinen lääketieteen piirissä standardoidut lääkeainetuotteiden käyttö on johtanut perinteisen kasveilla lääkitsemisen ja lääkekasvien lääkekäytön vähenemiseen, vaikuttavat monien nykyisten lääkkeiden pohjalla ja taustalla tutkimustieto kasveista sekä niiden parantavista ominaisuuksista.

Monien nykyisinkin käytössä olevien hoitokeinojen tiedetään pohjautuvan psykologiseen vaikutukseen, johon vaikuttaa potilaan ja hoitavan välinen suhde.

Itselääkintä on kuitenkin myös Suomessa yleistynyt ja luontaistuotteita käytetään usein muun lääkinnän ohella.

Lääkekasvien käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrtit ja kasvit ovat käyttökelpoisia nykyisinkin moninaisiin vaivoihin, mutta on kuitenkin hyvä muistaa, että ilman lääkärin määräystä yrttejä ei kannata antaa lapsille ja että myös yrtit ovat lääkkeitä, joilla on sivuvaikutuksia ja haittavaikutuksia. Perinteisesti kotilääkinnässä lääkekasveja on käytetty esimerkiksi teen ja hauteiden muodossa.

Lääkekasvien teho perustuu kasvin tiettyjen osien käyttöön kasvikohtaisesti. Kasveissa on haihtuvia öljyjä, vitamiineja, alkaloideja, glykosideja sekä monia muita vaikuttavia aineita.

Käytettävät kasvinosat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri kasvinosista käytettäviä latinankielisiä nimiä: [2]

  • Bulbus = Sipuli.
  • Cortex = Kuori. Cortex-rohdokset saadaan rungosta tai juuresta.
  • Flos, Flores = Kukat. Voi olla yksittäinen kuivattu kukka tai kuivattu kukinto.
  • Folium = Lehti.
  • Fructus = Hedelmä.
  • Herba = Maanpäällinen verso. Rohdoksena käytetään kasvin koko maanpäällistä osaa tai kukkivia versonlatvoja.
  • Lignum = Varsi (puuvartinen) (stipes = ruohovartinen).
  • Pericarpium = Hedelmän seinä.
  • Radix = Juuri.
  • Rhizoma = Juurakko eli maaverso, maanalainen varsi, jossa usein versojuuria.
  • Semen = Siemen. Joissakin tapauksissa rohdokesta puuttuvat siemenkuoret.
  • Tuber = Mukulamainen lisäjuuri, joka sisältää ravintoaineita.

Valmisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri kasvinosista tehdyistä valmisteista käytettäviä latinankielisiä nimiä:[2]

  • Aetheroleum: Haihtuva öljy, eteerinen öljy, tavallisesti vesihöyrytislauksella tuetettu voimakkaanhajuinen useiden aineiden seos.
  • Balsamum: Palsami, haihtuvan öljyn ja pihkan seos, joka tavallisesti muodostuu puiden tietyissä soluissa.
  • Extractum: Uute, ekstrakti, tavallisesti alkoholiuute, mutta voi olla tuotettu myös jollakin muulla liuottinmella.
  • Oleum: Öljy, kasvimateriaalista puristettu rasvaöljy, tavallisesti siemenistä tai hedelmistä.
  • Pyroleum: Terva, kasvimateriaalista kuivatislauksella tuotettu.
  • Resina: Pihka tai hartsi, jota saadaan tiettyjen kasvien eritetuotteena tai tislaamalla palsamia.
  • Tinctura: Kasvinosista, tavallisesti 10%:sella alkoholilla tuotettu alkoholiuute.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Valitut Palat, 1982, Suomen terveyskasvit

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. [1]
  2. a b Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Huovinen, Marja-Leena; Kanerva, Kaarina (toim.), s. 79, 1992, Valitut palat.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aaltonen, Turkka & Corander, Nalle: Luonnonvaraiset hyöty- ja myrkkykasvit. Vantaa: Eräperinne, 1997. ISBN 951-97267-1-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]