Perinteinen kiinalainen lääkintä

Perinteinen kiinalaisen lääketieteen lääkkeitä myyvä liike Hongkongissa.

Perinteinen kiinalainen lääkintä tai puhekielessä kiinalainen lääkintä tai lääketiede on oppi terveyden ylläpitämisestä, sairauksien syistä, ehkäisemisestä ja hoidosta. Se on kokemukseen perustuvaa uskomuslääkintää. Perinteinen lääkintä on kehittynyt tuhansien vuosien aikana Kiinassa, jossa sitä käytetään joko ainoana hoitomuotona tai yhdessä länsimaisen lääketieteen kanssa. Sen käyttö on levinnyt länteen osittain virallisen lääkinnän osaksi, osittain perinteisenä hoitomuotona.

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen hoitomuotoja voidaan käyttää lähes kaikkiin sairauksiin, jotka lääketiede tuntee. Lisäksi hoitoja voidaan käyttää moniin elimistön oireiden hoitoon, joita tiede ei määrittele sairaudeksi.

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen oppi

Kiinalaisen lääketieteen perusperiaate on, että hoidetaan ihmistä kokonaisuutena, kun taas länsimainen lääketiede hoitaa sairautta.

Kiinalaisen lääketieteen teoria ja käytäntö pohjautuu n. 200—300 eaa. laadittuun kirjaan Huangdi neijing (黄帝内經 "Huangdin sisäinen klassikko"), joka on perusteos kiinalaisen lääketieteen opista ja ihmiskehon toiminnasta.

Huangdi neijing koostuu neljästä osasta, Suwen (素問 "yksinkertaisia kysymyksiä"), Lingshu (靈樞 "henkinen napa"), Taisu (太素 "suuri perusta") ja Mingtang (明堂 "kirkas sali"). Suwen sisältää kiinalaisen lääketieteen diagnoosimenetelmien ja hoitomuotojen teoreettisen perustan. Lingshu käsittelee akupunktiota yksityiskohtaisesti.

Toisin kuin länsimaiset saman ajan terveyttä, sairautta ja lääkintää käsittelevät kirjat, Huangdi neijing ei ole koskaan vanhentunut vaan se on yhä kiinalaisen lääketieteen opintojen perusteos. Sen sisältämä kokonaisvaltainen lääketieteen teoria todistaa, että jo tuohon aikaan kiinalaisella lääketieteellä oli takanaan pitkä historia.

Vuonna 1973 Mawangduista (Changsha, Hunan) löydettiin kolme hautaa, joista haudasta 3 (168 eaa.) löydettiin joukko varhaisimpia kopioita sekä tunnetuista että tähän asti tuntemattomista teoksista. Kirjojen joukossa oli 14 lääketiedettä käsittelevää teosta kaikista neljästä lääketieteen luokasta, jotka on mainittu Hanshun (漢書 Hànshū, Han-dynastian kirja, 111 jaa.) bibliografisessa tutkielmassa, joka perustuu Han-dynastian kuninkaallisen kirjaston kirjaluetteloon.

Lääketieteen klassikot (醫經 yījīng):

• Zubi shiyi mai jiu jing (Jalkojen ja käsivarsien yhdentoista meridiaanin polttamisen eli moksibustion klassikko)
• Yinyang shiyi mai jiu jing (11 yinyang -meridiaanin polttamisen klassikko, osat 1 ja 2)
• Maifa (Meridiaanimalli).
• Yinyang mai sihou (Yinyang-meridiaanien kohtalokkaat oireet).

Reseptikokoelmat (jingfang):

• Wushier bingfang (Reseptit 52:lle vaivalle, varhaisin tunnettu kiinalaisen farmakologian teksti).

Makuukamaritutkielmat (房中 fángzhōng, "huoneen sisäinen"):

• He yinyang (Yinin ja yangin liitto),
• Yangshengfang (Elämän ravitsemisen ohjeita)
• Zaliaofang (Erilaisten parannusten reseptejä)
• Shiwen (Kymmenen kysymystä)
• Tianxia zhidao tan (Taivaan alle ulottuvan tien luento)

Kuolemattomuuden menetelmät ja reseptit (shenxian, hengen transendenssi)

• Qugu-shiqi (Viljojen hylkääminen ja qin syöminen)
• Daoyin tu (Kuvitettu daoyin - qigong-menetelmiä)
• Taichan shu (Sikiökehityksen kirja).
• Za jin fang (Erilaisten talismaanien ohjeet).

Löydetyt teokset ovat täydentäneet ja tarkentaneet kuvaa kiinalaisen lääketieteen kehityksestä.

Teoreettinen perusta

Kiinalaisen lääketieteen juuret ovat vuosituhansia vanhassa kiinalaisessa kulttuurissa ja sen kosmologian periaatteissa. Tämä on vaikuttanut tapaan, jolla lääketieteessä tarkastellaan ihmistä.

Yin-yang

Pääartikkeli: Yin-yang

Yin ja yang ovat vastakohtapari, jonka avulla asioita verrataan toisiinsa. Kyseessä on suhteellisuutta kuvaava käsite. Yin-yang -jakoa sovelletaan kaikilla tasoilla:

Anatomia: kehon sisäiset osat ovat yin, ulkoiset osat yang; viisi zangia yin ja kuusi futa yang; jänteet ja luut yin ja iho yang jne.
Fysiologia: qin varastointi on yin ja toiminta yang.
Patologia: muutoksen kaksi toimintatapaa.
Diagnoosi: oireyhtymien luonteen kuvaus
Hoito: Kaiken hoidon perusta on yin-yang -tasapainon palauttaminen.

Viisi elementtiä

Pääartikkeli: Viisi elementtiä

Viiden elementin mukaan luokitellaan sekä ruumiinosat että niiden toiminta. Ruumiinosien keskinäistä suhdetta ja niiden vaikutusta toisiinsa tarkastellaan viiden elementin suhteiden kautta. Kiinalaisessa lääketieteessä käytettäviä suhteita ovat vahvistava (oikeammin synnyttävä) kierto (xiang sheng), heikentävä kierto (xiang ruo), tukahduttava kierto (xiang ni), kuluttava kierto (xiang qie), rajoittava kierto (xiang ke), sortava kierto ja loukkaava kierto (xiang kong).

Anatomia ja fysiologia

Perusaineet

Perusaineita on viisi: qi (energia), veri, jing (esenssi), shen (henki) ja jinye (nesteet). Yhdessä niitä voidaan kutsua elämänvoimaksi tai elämäksi, koska niin kauan kuin ihmisellä on niitä, hän elää ja kun perusaineet ehtyvät, ihminen kuolee.

Zang-fu - sisäelimet

Zang-fu (臟腑 zàngfǔ) -teoria eli sisäelinteoria käsittelee sisäelinten toimintatapoja ja niiden suhdetta kokonaisuuteen. Perinteinen kiinalainen näkemys anatomiasta poikkeaa länsimaisesta. Huomiota kiinnitetään elinten lisäksi myös niiden toimintaan kokonaisuuden osina. Elimen nimi ei tarkoita vain elintä itseään vaan myös siihen liittyviä muita kudoksia, aistia, väriä, hajua, makua, tunnetta, toimintaa jne. erityisesti niiden viiden elementin mukaan. Esimerkiksi sydämeen liitetään sen elementin, tulen kautta ominaisuuksia kuten tahdonvoima, luovuus, ilo, hysteerisyys, nauru, karvas maku, palanut haju, puhe, kieli, sydänpussi, ohutsuoli, kolmoislämmitin, kasvojen väritys, valtimot, verisuonet, ruumiin lämpötila, aivot, veri, umpirauhanen, hiki ja hiukset.

Sisäelimet jaetaan kahteen ryhmään: viisi zang-elintä ja kuusi fu-elintä.

Viisi zang-elintä ovat maksa (肝 gān), sydän (心 xīn), perna (脾 pí), keuhkot (肺 fèi) ja munuaiset (腎 shèn).
Kuusi fu-elintä ovat sappirakko (膽 dǎn), mahalaukku (胃 wèi ), ohutsuoli (小腸 xiǎocháng), paksusuoli (大腸 dàcháng), virtsarakko (膀胱 bǎngguāng) ja kolmoislämmitin (三焦 sānjiāo), joka koostuu rintaontelosta (ylälämmitin), vatsaontelosta (keskilämmitin) ja lantio-ontelosta (alalämmitin).

Näiden lisäksi ovat "erikoiset (ja) vakaat elimet", joita ovat aivot, luuydin, luut, suonet, sappirakko (joka on myös fu-elin) ja kohtu.

Diagnoosi

Kiinalaisessa lääketieteessä ihmiskehon tutkiminen tapahtuu aistihavainnoin. Kehon ulkoisia merkkejä tarkkailemalla päätellään kehon epätasapaino, jota pyritään tasoittamaan hoidon aikana. Diagnoosimenetelmiä on neljä:

Katsominen (望 wàng)

Katsotaan potilaan sheniä, päätä, hiuksia, kasvoja, kieltä, ruumiinrakennetta, raajoja, ihoa, meridiaaneja, asentoa ja liikkeitä.

Kuunteleminen/haisteleminen (聞/闻 wén)

Kuunnellaan puheääntä, hengitystä, yskää, hikkaa, aivastuksia ja haukotusta. Vauvojen huuto kertoo vauvan tilasta.
Hajut voidaan jakaa kolmeen luokkaan: pahat, kalamaiset ja erikoiset hajut. Lisäksi ne voidaan luokitella viiden elementin mukaan.

Kysyminen (問/问 wèn)

Kysyminen on yleensä diagnoosin laajin osa. Lääkäri kysyy potilaalta tämän sairauden alusta ja kestosta, sen sijainnista ja eri oireista, sen vaikutuksesta syömiseen, juomiseen, ulostamiseen, virtsaamiseen, uneen ja sukupuolielämään. Perhetausta, asuinympäristö, elintavat, tunne-elämä ja liikunta otetaan huomioon. Naisilta kysytään kuukautiskierrosta ja synnytyksistä.

Koskeminen (切 qiè).

Koskeminen eli palpaatio käsittää kehon ja pulssin tutkimisen koskemalla. Pulssin tutkiminen on niin keskeinen osa diagnoosia, että kiinalaiset voivat sanoa menevänsä "pulssinsa tunnusteluun" mennessään lääkärille. Voidaan käyttää jopa 28 pulssia. Pulssin avulla saadaan tietoa sisäelinten tilasta. Kehon palpaatiolla tutkitaan erityisesti ihon, raajojen, rintakehän, selän, vatsaontelon ja tiettyjen akupisteiden herkistymistä ja kipua, lämpötilaa, kosteutta ja kiinteyttä. Rintakehän kautta tunnetaan sydämen syke.

Diagnoositaidon täydellisen hallitsemisen sanotaan vaativan useiden vuosien tai vuosikymmenien harjoituksen.

Patogeneesi

Sairautta aiheuttavat tekijät jaetaan ulkoisiin ja sisäisiin eli tunteesta johtuviin syihin.

Kuusi ulkoista patogeenia ovat tuuli (風 fēng), kylmä (寒 hán), helle (暑 shǔ), kosteus (溼 shī), kuivuus (燥 zào) ja tuli (火 huǒ) tai kuumeneminen (熱 rè).
Seitsemän tunnetta ovat ilo (喜樂 xǐlè), viha (怒 nù), huoli (愁 chóu), mietiskely (思 sī), suru (悲哀 bēiāi), pelko (恐 kǒng) ja järkytys (驚恐 jīngkǒng).

Lisäksi on joukko patogeeneja, jotka eivät ole ulkoisia tai sisäisiä. "Ruoan (aiheuttama) vahinko" käsittää humaltumisen, ylensyönnin, kylmän tai viileän ruoan syönnin sekä pitkäaikaisen rasvaisen ruoan nauttimisen. "Väsyminen" voi johtua yleiskunnon heikkoudesta tai liiallisesta sukupuoliaktiviteetista. Viimeksimainittua kutsutaan myös "makuuhuoneen (aiheuttamaksi) vahingoksi".

Oireyhtymät

Oireyhtymät tunnistetaan käyttäen eri tapoja, jotka on kehitetty vuosituhansien aikana.

Kahdeksan periaatetta on tärkein menetelmä oireyhtymien tunnistamiseen. Muut menetelmät täydentävät sitä. Kahdeksan periaatetta ovat:

• Yang-oireyhtymä
• Yin-oireyhtymä
• Pinnallinen oireyhtymä (ulkoinen)
• Syvä oireyhtymä (sisäinen)
• Kylmän oireyhtymä
• Kuuman oireyhtymä
• Vajauksen oireyhtymä
• Liiallisuuden oireyhtymä

Oireyhtymien tunnistaminen voi perustua lisäksi seuraaviin asioihin:

Qi, veri ja nesteet
Zang-fu -elimet
Patogeeniset tekijät
Viisi elementtiä
Meridiaanit
Kuusi vaihetta
Neljä tasoa
Kolmoislämmitin

Hoito

Bencao (Yrttioppi) v.1249

Perinteisen kiinalaisen lääketieteen hoidot perustuvat tuhansien vuosien aikana kehitettyihin hypoteeseihin ihmiskehon toiminnasta ja sen säätelyn mahdollistavista hoidoista. Hoidot jaetaan neljään osa-alueeseen:

Ravinto-oppi (食療 shíliáo - ravintoterapia)

Lääkeoppi (中藥學 zhōngyàoxué), jossa painopiste on yrttien käytöllä.

Neula, polttaminen (針灸 zhēnjiǔ) eli

• Akupunktio (針砭 zhēnbiān - neulanpisto), akupisteiden käsittely neuloin ja
• Moksibustio (灸 jiǔ - polttaminen), akupisteiden käsittely moksaa polttamalla.

Kehon käsittely

• Akupainanta (指壓 zhǐyā - sormin painelu), akupisteiden painelu sormin.
• Guasha [刮痧 guāshā - kaapia sairaus), ruumiinosien kaapiminen sileäreunaisella esineellä.
• Kuppaus (拔罐子 báguànzǐ), akupisteiden käsittely kuppaamalla, voidaan lukea tähän kategoriaan, mutta myös edelliseen.
• Tuina (推拿 tuīná - työntäminen ja tarttuminen), hieronta.
• Qigong

Kiinalaisen lääketieteen kehittyminen

Lääketieteen kehittymiseen ovat vuosituhansien aikana vaikuttaneet monet filosofiset oppisuunnat. Niiden opettama ihmisruumiin kunnioitus on johtanut siihen, että perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä sairauksien hoito on keskittynyt ulkoisiin menetelmiin. Kirurgia ei ole merkittävässä asemassa. Ruumiin leikkelyä käytettiin aikaisemmin lähinnä kidutuksessa. Ihmiskehon tutkiminen oli tabu aina 1900-luvulle asti. Elinten rakenteet ja toiminnot olivat tuntemattomia käytännössä koko kiinalaisen lääketieteen kehittymisen ajan.

Hypoteesit kehittyvät edelleen ja tutkimuksia länsimaisen ja kiinalaisen lääketieteen keskinäisistä sovelluksista tutkitaan. Näiden kahden lääketieteen vertailua vaikeuttaa se, että niiden teoria sairauden synnystä ja olemuksesta ja täten myös hoitomenetelmistä poikkeavat toisistaan. Länsimaisen ja kiinalaisen lääketieteen perusero on länsimaisen lääketieteen keskittyminen aineeseen eli ruumiin kemiaan ja fysiikkaan kun taas kiinalaisessa lääketieteessä pidetään keskeisenä qitä eli energiaa myös sen näkymättömässä muodossa.

Katso myös

• Viisi oppia

Lähteet

• Hytönen, Elina: "Lohikäärmeen lääketiede - Kiinalaisen lääketieteen perusteet", Epigram Oy. 1997
• Lu, Henry C.: "Chinese Natural Cures, Traditional Methods for Remedy ad Prevention", Black Dog & Leventhal Publishers, Inc., 1986, 1990, 1991, 1994, 2005

Aiheesta muualla

• Radio86.fi: Kiinalaisen lääketieteen perusteet
• SKILL: Suomen Kiinalaisen Lääketieteen Liitto
• FinnAcu: Suomen perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhdistys ry
• Perinteisen kiinalaisen lääketieteen filosofiaa ja klassikoita