Myrkkykeiso
Sivulta puuttuu 
| Myrkkykeiso | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Cicuta virosa L. [1] |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Myrkkykeiso Wikispeciesissä |
Myrkkykeiso (Cicuta virosa) on kesä-heinäkuussa kukkiva[2], märillä paikoilla tavattava hyvin myrkyllinen, monivuotinen, paksujuurinen sarjakukkaiskasvi. Kasvin muita nimiä ovat keisanputki, keisonputki, keisoputki, vesiputki, villiputki, velhonputki, myrkkyputki ja eläintenmyrkky.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ulkonäkö ja koko
Myrkkykeison karvaton, sileä ja ontto varsi kasvaa 50–150 cm korkeaksi[2]. Juurakko on paksun porkkanan muotoinen ja lokeroinen. Lehtien ruoti on ontto ja lehtilapa on puikea, yhteen tai kahteen kertaan parilehdykkäinen.[3] Lehdykät ovat 3–8 cm pitkiä ja isohampaisen sahalaitaisia.[3] Kasvin tyvilehdet ovat pitkäruotisia ja varsilehdet ruodillisia-ruodittomia.[2] Myrkkykeison likaisen valkoinen sarjakukkainen kukinto on kerrannaissarja, jossa on pikkusarjoja yleensä noin 10–20[2] ja joka muistuttaa koiranputkea. Sen teriö on säteittäinen, valkoinen ja noin 5 millimetriä leveä. Terälehdet ovat ehyet, ja niiden kärjet ovat sisäänkiertyneet. Kukassa on viisi verholehteä ja hedettä. Kukkien emiöt ovat kaksiluottisia[2]. Hedelmä on pallomainen, punaruskeahko, sivuilta litteä ja noin kaksi millimetriä leveä lohkohedelmä.[2]
[muokkaa] Muunnokset
Myrkkykeiso jaetaan kahteen muunnokseen, rantamyrkkykeisoon (Cicuta virosa var. virosa) ja kaitamyrkkykeisoon (Cicuta virosa var. angustifolia).[1] Molemmat esiintyvät Suomessa.[3]
Suomessa myrkkykeisosta tunnetaan yleisimmin muunnos var. angustifolia, mutta siihen luetaan kuuluvaksi usein myös muunnos var. tenuifolia. Tenuifolia-muunnoksen erottaa angustifolia-muunnoksesta se, että se on matalampi ja hennompi, aluslehtien lehdykät kapeita ja heikosti hammaslaitaisia ja kukinnoissa vähemmän pikkusarjoihin johtavia säteitä. Sen esiintymisalue on myös Suomessa pohjoisempi. Letoilla tavatut myrkkykeisot edustavat lähes aina angustifolia-muunnosta.[4]
Myrkkykeison kromosomilukuna pidetään yleisesti lukua 2n=22.[4]
Pohjois-Amerikassa kasvaa lisäksi monia myrkkykeison sukulaislajeja, joista ainakin osaa voidaan jopa pitää myrkkykeison alalajeina. Näitä ovat muun muassa Cicuta maculata ja C. mackenziana Kanadan havumetsävyöhykkeellä sekä länsiosissa C. douglasii.[4]
[muokkaa] Elinympäristö
Myrkkykeison kasvupaikat ovat yleensä pehmeähköjä rantoja, joilla laji kasvaa joko matalassa vedessä tai tulvavaikutteisella niityllä. Pohjois-Suomessa myrkkykeiso kasvaa myös märillä letoilla ja nevoilla.[2][3]
[muokkaa] Levinneisyys
Myrkkykeisoa tavataan Suomesta Keski-Eurooppaan ulottuvalla alueella ja samoilla leveysasteilla ympäri pohjoisen pallonpuoliskon.[5]
Myrkkykeiso esiintyy lähes koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Enimmäkseen se on melko yleinen, mutta paikoin Keski-Suomessa hyvinkin yleinen. Lounais-Suomessa ja maan itäosan pohjoispuolella on selvempiä aukkoja levinneisyydessä. Muunnoksista leveälehtisemmän rantamyrkkykeison levinneisyys painottuu Etelä-Suomeen ja kapealehtisemmän kaitamyrkkykeison levinneisyys Lappiin.[6]
[muokkaa] Myrkyllisyys
Myrkkykeiso kuuluu Suomen pahimpiin myrkkykasveihin ja on aiheuttanut paljon myrkytyksiä etenkin rantaniityillä laidunnetulle karjalle. Sitä syötyään on kuollut karjaa ja lapsia, jotka ovat joskus syöneet kasvin makeita juurakoita.[7] Keison juurakkoa on voitu pitää sellerin juurakkona ja lehtiä persiljan lehtinä.[8] Juurakko onkin myrkkykeison myrkyllisin osa, ja jo yksi juurakko on aikuiselle tappava.[8] Myrkkykeiso on paljon myrkkykatkoa (Conim maculatum) myrkyllisempi, jopa niin vaarallinen, että rikkoutuneet myrkkykeison kasvinosat, kuten juurakot, voivat joskus myrkyttää vesialueet niin pahasti, että niistä juotu vesi voi aiheuttaa myrkytystilan. Jo pelkkä kasvin imeminen voi aiheuttaa myrkytysvaaran.[9] Kasvi voi tappaa karjaa myös heinärehun joukossa ollessaan.[4] Muutamat Suomen luonnonnisäkkäät voivat kuitenkin syödä myrkkykeisoa vaaratta. Myrkky aiheuttaa epilepsiaa muistuttavan, kuolemaan muutamassa tunnissa johtavan oireyhtymän[2], joka kehittyy noin 20 minuutissa, viimeistään tunnin sisällä kasvin nauttimisesta. Aluksi oireita ovat suun polttelu, kielen, nielun ja suun kangistuminen, pahoinvointi ja oksentaminen, sydämen tykytys ja huimaus. Näiden jälkeen tulee epilepsiaa muistuttavia kouristuksia, joiden aikana selkälihakset jännittyvät ja suusta tulee verensekaista vaahtoa. Kuolema seuraa hengityselimistön laantumisesta puolessa vuorokaudessa myrkytyksen alkamisesta.[10] Noin puolet myrkytyksistä päättyy kuolemaan.[8]
Myrkkykeison myrkyllisyyttä pahentaa sen yleisyys[2] ja se, että sen voi helposti sekoittaa muihin samannäköisiin kasveihin[11], esimerkiksi koiranputkeen tai myrkkykatkoon.
Myrkkykeison myrkytystä hoidetaan tyhjentämällä potilaan mahalaukku ja antamalla hänelle sen jälkeen eläinhiiltä, hätätapauksessa parkkiainepitoisia juomia. Jos potilas on alkanut jo kouristella, häntä hoidetaan anestesia-aineella, ja jos hän on jo lamaantunut, käytetään virkistysaineita tai tekohengitystä.[8] Myrkkykeison myrkkyyn ei tunneta varsinaista vastalääkettä.[11]
Myrkkykeison myrkkyjä ovat ainakin kikutoksiini (C17H22O2 CAS-numero 505-75-9) ja kikutoli (C17H22O, CAS-numero 109116-12-3). Kikutoksiinia myrkkykeison juurakoissa on jopa 0,2 prosenttia. Myrkyllisimmillään sen sanotaan olevan keväällä.[8] Myrkkykeison juurakot ovat myrkyllisimmillään tuoreina, ja niiden myrkyllisyys vähenee, kun ne kuivataan.[11]
[muokkaa] Myrkkykeiso ja ihminen
[muokkaa] Käyttö
Myrkkykeisolla ei ole lääketieteellistä käyttöä rohdoskasvina, vaikkakin aiemmin myrkkykeison juurakkoa on käytetty lihaskipuihin ja kroonisiin ihosairauksiin, Siperiassa paiseisiin. Norjassa myrkkykeisoa on käytetty myös hoitona kihtiin ja reumaan.[8]
[muokkaa] Myrkkykeiso kulttuurissa
Suomen kansalliseepoksessa Kalevalassa Lemminkäinen saa surmansa, kun hänet surmataan Tuonelan virralla vesikyyn eli myrkkykeisosta valmistetun taikakalun avulla[2].
Myrkkykeison myrkyllisyyden Suomessa keksi kenties ensimmäisenä Carl von Linné, joka ratkaisi Torniota piinaavan karjataudin salaisuuden, kun kymmeniä nautaeläimiä menehtyi joka vuosi juuri keväällä niiden päästyä laitumelle. Lopulta Linné ratkaisi ongelman, jonka syyksi todettiin myrkkykeiso: kevätlaitumella oli runsaasti myrkkykeisoa, jota talven aikana nälkiintyneet naudat söivät.[12]
[muokkaa] Nimen etymologia
Myrkkykeison tieteellinen nimi on Cicuta virosa. Sen alkuosa Cicuta on latinaksi roomalaisten käyttämä nimitys, ja loppuosa virosa tarkoittaa voimakkaasti haisevaa, mikä tässä yhteydessä viittaa juurakkoon. Sanaa virosa lähellä on myös sana virus, joka viittaa myrkyllisyyteen ja myrkkyyn.[8]
[muokkaa] Lähteet
- ↑ a b Jonsell, B. & Karlsson, T. (eds.): Flora Nordica 6, s. 206–208. The Swedish Museum of Natural History, 2010. ISBN 978-91-86510-61-9.
- ↑ a b c d e f g h i j Myrkkykeison lajiesittely Luontoportissa Viitattu 21.1.2011.
- ↑ a b c d Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
- ↑ a b c d Jaakko Jalas: Suuri kasvikirja, s. 209–212. Myrkkykeison lajiesittely. Otava, 1980. ISBN 951-1-05923-4.
- ↑ Sprängört (myös levinneisyyskartta) Virtuella Floran. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2009: Levinneisyyskartat (Myrkkykeiso) 2009. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo.
- ↑ Hullukaalista humalaan – perinteisiä kotimaan lääke- ja myrkyllisiä kasveja Kuopion museo. Viitattu 26.7.2007.
- ↑ a b c d e f g Henriettes Herbal (Myrkkykeison esittelyä) Viitattu 22.1.2011.
- ↑ Anna-Mari Hänninen: Vaarallisen kaunis myrkkykeiso kukkii Jormuan rannalla (Uutinen myrkkykeison kukkimisesta) 20.7.2010. Kainuun Sanomat. Viitattu 24.1.2011.
- ↑ Björn Coranderin sivusto (Myrkkykeison myrkytyksen oireet) Viitattu 21.1.2011.
- ↑ a b c What is Cicuta Virosa (Myrkkykeison esittely Wisegeek.comissa) Viitattu 27.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Vuokko, Seppo & Peipponen, Jorma: Kasvit Suomen luonnossa, s. 89. Myrkkykeison lajiesittely. Keuruu: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21517-2.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kasviatlas: Myrkkykeison levinneisyys Suomessa
- Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Myrkkykeiso (Cicuta virosa)
- Luontoportti: Myrkkykeiso (Cicuta virosa)
- Nettikasvio: Myrkkykeiso (Cicuta virosa)
- Den virtuella floran: Myrkkykeiso (Cicuta virosa) (ruotsiksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Cicuta virosa (englanniksi)
- Flora of China: Cicuta virosa (englanniksi)
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Jouni Paarlahti, Myrkkykasvit, WSOY, 2005, ISBN 951-0-30079-9
