Kidusjalkaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kidusjalkaiset
Triops longicaudatus
Triops longicaudatus
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Äyriäiset Crustacea
Luokka: Kidusjalkaiset
Branchiopoda
Latreille, 1817
Alaluokat ja lahkot sekä alalahkoja
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kidusjalkaiset Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kidusjalkaiset Commonsissa

Kidusjalkaiset (Branchiopoda) ovat alkeellisten, yleensä katkarapuja muistuttavien, makean veden äyriäisten luokka. Maailmanlaajuisesti tunnetaan yli 900 lajia. Muutamat ovat tunnettuja, kuten Artemia (jota myydään akvaarioihin Meriapinan nimellä) sekä Daphnia, jota myös pidetään akvaarioissa muiden eläinten ruokana tai lemmikkinä itsessään. Vesikirput (Cladocera) kuuluvat kidusjalkaisiin. Branchiopodaa ei pidä sekoittaa Brachiopodaan, lonkerojalkaisten pääjaksoon.

Aiemmin käytettiin kuorikidusjalkaisten lahkoa Conchostraca, mutta siitä on uuden tiedon valossa luovuttu.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka muutamat lajit ovatkin sopeutuneet merielämään, elävät kidusjalkaiset yleensä ottaen makeassa vedessä. Vanhin tunnettu laji on 500 miljoonaa vuotta vanha fossiili Rehbachiella kinnekullensis. Yleensä kidusjalkaisilla on vatsan puolella ura, jonka läpi se kuljettaa vettä erikoistumattomilla jaloillaan hengittääkseen ja kerätäkseen ruokaa. Tämän ajatellaan olevan vanha, erittäin alkuperäinen elintapa äyriäisten keskuudessa.

Kidusjalkaiset luultavasti kehittyivät meressä, mutta vain makeaan veteen siirtyneet lajit säilyivät. Se, että ne ovat erikoistuneet elämään tilapäisissä lammissa ja lätäköissä sekä ympäristöissä, jotka ovat muille eläimille kelpaamattomia, kuten suolajärvissä, viittaa siihen, että kidusjalkaiset ovat ehkä hakeutuneet näihin ympäristöihin, koska eivät ole pystyneet kilpailemaan muiden eläinten kanssa alkuperäisissä elinympäristöissään. Tämä johti lyhyisiin sukupolviin ja pieneen kokoon.

Suurten kidusjalkaisten ajatellaan olevan primitiivisimpiä ja monet niistä eivät kykene elämään vesissä, joissa on kaloja tai muita kehittyneempiä petoja, sillä ne ovat liian hitaita ja haavoittuvaisia. Jotkut lajit ovat kehittäneet keinoja selvitä petojen ympäröimänäkin.

Pienet kidusjalkaiset, lähinnä vesikirput, ovat kehittyneet zooplanktoniksi, eivätkä kalojen täyttämät vedet ole niille ongelma. Niiden puolustuskeino on valtaisa lukumäärä ja nopea lisääntyminen.

Leptodora, pieni kidusjalkainen, käyttää läpinäkyvää ruumistaan suojakeinona. Se on niin läpinäkyvä että sen varjon sanotaan olevan helpommin havaittavissa kuin itse eläimen.

Kuorikidusjalkaisilla on simpukankuorta muistuttava kuori ja ne ovat usein pohjamutaan kaivautuneena tilapäisissä lammikoissa. Ne ovat niin hyvin sopeutuneita tähän elämäntapaan, että ne voivat saavuttaa aikuisuuden muutamassa päivässä sopivissa olosuhteissa. Ne pystyvät lisääntymään sekä sukupuolisesti, hermafrodiittisesti että partenogeneettisesti.