Leveäosmankäämi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leveäosmankäämi
Typha latifolia nf.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Poales
Heimo: Osmankäämikasvit Typhaceae
Suku: Osmankäämit Typha
Laji: latifolia
Kaksiosainen nimi
Typha latifolia
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Leveäosmankäämi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Leveäosmankäämi Commonsissa

Leveäosmankäämi (Typha latifolia) on osmankäämeihin kuuluva monivuotinen, ilmaversoinen kasvi, jota kasvaa kosteissa paikoissa. Laji on yleinen suuressa osassa Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leveäosmankäämin kukinto
Leveäosmankäämikasvusto
Typha latifolia - laialehine hundinui.jpg

Leveäosmankäämi kasvattaa 1,5–2 metriä pitkän, paksun varren. Juurakko on suikerteleva ja sen sisus on taikinamainen. Pitkät, vaalean sinivihreät lehdet kasvavat kaljussa varressa vuorottain, enimmäkseen varren tyviosasta. Tavallisesti ne eivät ulotu kukinnon tasalle. Lehdet ovat tavallisesti 1–2 cm leveitä, tasasoukkia, litteitä, jäykähköjä ja hohkaisia. Lehden tuppi on pitkä ja tiiviisti vartta ympyröivä. Lehden kärkiosa ei ole kierteinen. Varren kärjessä sijaitseva tiivis, lieriömäinen kukinto on kaksiosainen. Hedekukat sijaitsevat kukinnon yläosassa ja emikukat alaosassa. Hede- ja emikukat ovat toisissaan kiinni. Mustanruskea emikukkaosa kasvaa 10–25 cm pitkäksi ja 2–3 cm paksuksi. Leveäosmankäämi kukkii Suomessa heinä-elokuussa.[1] Suurimmissa kukinnoissa voi olla jopa yli 100 000 pientä kukkaa.[2]

Leveäosmankäämi muistuttaa suuresti lähisukulaistaan kapeaosmankäämiä (T. angustifolia), mutta jälkimmäisen lehdet ovat kapeampia ja hede- ja emikukkaosat toisistaan erillään. Lajit voivat myös risteytyä keskenään.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leveäosmankäämiä tavataan koko Euroopassa aivan pohjoisimpia osia lukuun ottamatta. Euroopasta levinneisyysalue jatkuu satunnaisempana Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään ja Keski-Aasiaan. Lajia tavataan myös paikoitellen Siperiassa. Leveäosmankäämiä kasvaa myös suurimmassa osassa Pohjois-Amerikan mannerta pohjoisimpia ja lounaisimpia osia lukuun ottamatta.[3] Suomessa leveäosmankäämi on paikoitellen erittäin yleinen linjan OuluLieksa eteläpuolella. Runsaimmillaan laji on Varsinais-Suomessa. Pohjoisimmat havainnot lajista on Etelä-Lapista.[4] Leveäosmankäämi on Suomessa viime vuosikymmeninä yleistynyt ja levinnyt pohjoiseen päin muun muassa liikenteen mukana.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leveäosmankäämin tyypillisiä kasvupaikkoja ovat järvien, jokien ja murtovesilahtien matalavetiset rannat, ojat, lammikot ja kaivannot. Joskus laji kasvaa myös märällä maalla.[1]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leveäosmankäämiä on aikaisemmin käytetty moneen eri tarkoitukseen. Kasvin lehtiä on käytetty mattojen raaka-aineeksi ja tynnyreiden tiivistämiseen.[3] Kukintoja on puolestaan käytetty tyynyjen täytteenä untuvien kanssa. Leveäosmankäämin paksua juurta on myös entisaikoina käytetty hätäravintona. Myös kasvin pieniä kevätversoja voi syödä raakana tai keitettynä. Nykyään leveäosmankäämiä viljellään jonkin verran koristekasvina ja käytetään kuivakukkana.[2][6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 524.
  2. a b Arne Anderberg: Den virtuella floran: Kaveldun Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 8.12.2010. (ruotsiksi)
  3. a b Arne Anderberg: Den virtuella floran: Bredkaveldun Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 8.12.2010. (ruotsiksi)
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Leveäosmankäämin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 8.12.2010.
  5. Oulun kasvit 2005, s. 113.
  6. Yrttitarha 2000. Länsi-Pirkanmaan Koulutuskuntayhtymä. Viitattu 8.12.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]