Sinisorsa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sinisorsa
Ducks in plymouth, massachusetts.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Sorsat Anas
Laji: platyrhynchos
Kaksiosainen nimi
Anas platyrhynchos
Linnaeus, 1758
Levinneisyyskartta
Anas platyrhynchos distribution map.png
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Sinisorsa Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Sinisorsa Commonsissa

Sinisorsa eli heinäsorsa (Anas platyrhynchos) on sorsalintu.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisorsan pituus on noin 50–60 senttimetriä ja sen siipien kärkiväli on 81–95 senttimetriä. Sinisorsalla on suuri pää ja nokka sekä lyhyt pyrstö. Lentävä sinisorsa näyttää raskaalta, sillä on tylpät ja leveät siivet ja sen siivenlyönnit ovat nopeat. Sinisorsan jalat ovat oranssit. Nimensä mukaisesti sinisorsalla on sininen, valkoreunainen siipipeili.[2]

Juhlapukuisella koiraalla on vihreä pää ja kaula ja keltainen nokka sekä valkoinen kaularengas. Rinta on ruskea ja vatsa ja selkä ruskeanharmaat. Pyrstö on musta ja pyrstösulista keskimmäiset ovat ylöspäinkiertyneet. Naaras on väriltään ruskeankirjava, mutta päälaki ja silmäkulmajuova ovat muuta ruumista tummemmat. Sillä on oranssi nokka, jossa on vaihtelevan paljon mustaa väriä. Vatsa on väritykseltään vaaleanruskea ja siiven alapuoli valkeahko. Erona harmaasorsaan kaula on väriltään beige. Nuoret yksilöt muistuttavat vanhaa naarasta. Eklipsipukuinen koiras muistuttaa naarasta, mutta sen nokka on yksivärisen himmeänkeltainen ja rinta tummemman punaruskea ja pään kuviot hieman naaraasta jyrkempiä.[2]

Sinisorsa on hyvin äänekäs lintu. Koiraan ääni on samea, nasaali ja matala "rähp" ja naarasta vartioidessa lyhyt "piy"-vihellys. Naaran ääni on karkea, voimaakkana alkava ja loppua kohti vaimeneva "kväh-kväh-kväh-kväh-kvä-..."-sarja.[2]

Valkoinen sorsa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silloin tällöin tavataan valkoisia sorsia. Sinisorsalla on geeneissä valkoinen väri, eivätkä ne ole siis risteymiä, kuten joskus väitetään.[3]

Valkoinen sorsa muistuttaa albiinosorsaa, koska sen höyhenpeite on valkoinen. Albiinosorsasta poiketen sen nokan ja räpylöiden väritys on kuitenkin keltainen ja silmien musta. Valkoinen sorsa on ankka eli sinisorsan kotieläimeksi jalostettu muoto, jota on kasvatetttu Kiinassa jo 2 000 vuotta sitten. Valkoisen sorsan poikaset voivat olla valkoisia tai ruskeita.[4]

Albiinosorsia ja valkoisia sorsia esiintyy luonnossa melko vähän, koska niiltä puuttuu suojaväri, minkä vuoksi petoeläimet havaitsevat ne helposti.

Suomessa valkoisia sorsia on tavattu luonnossa satunnaisesti 1970-luvulta lähtien.[4] Valkoisia sorsia on nähty esimerikiksi 2008–2009 Lahdessa Pikku-Vesijärvellä.[5] Kiteellä 2008 tavattu valkoinen sorsa on ollut mutatoitunut sorsa, koska sillä oli ruskeita pyrstösulkia.[6]

Eräs havainto sorsa-ankasta Suomessa on Imatran Vuokselta syksyllä 2010,[4] ja se on siellä edelleen joulun alla 2014[3].

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisorsa on laajalle levinnyt lintu. Sitä tavataan pohjoisella pallonpuoliskolla Pohjois-Amerikassa, Etelä-Grönlannissa, Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa. Sitä on istutettu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Maailman sinisorsakannan arvellaan olevan yli 19 miljoonaa yksilöä.[1] Suomessa sinisorsa on levinnyt koko maahan ja kanta on noin 200 000 pesivää paria.[7]

Sinisorsa on suurimmaksi osaksi paikkalintu[2], mutta osa linnuista muuttaa.[1] Suurin osa Suomen sinisorsista muuttaa talveksi Etelä-Skandinaviaan ja Länsi-Eurooppaan, mutta osa talvehtii Suomen ulkosaaristossa ja sulapaikoissa. Muuttavat linnut saapuvat Suomeen maaliskuun alusta lähtien.[8]Talvehtivat sinisorsat kestävät pakkasia yllättävän hyvin tiiviin höyhenistönsä ja ilmaa pidättävän, paksun untuvakerroksensa ansiosta. Pakkasessa hangella maatessaan ne piilottavat nokkansa jalkojen höyhenien sekaan ja välttävät lentämistä viimeiseen asti. Tarpeen tullen ne pystyvät paastoamaan pitkään, leudolla säällä yli kaksi viikkoa.[9] Suomessa talvehtivien sinisorsien talvikuolleisuus on selvästi pienempi kuin muuttavien yksilöiden.[10]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisorsa pesii kaikenlaisissa vesistöissä.[7] Vain kaikkein karuimmista ja niukkaravinteisimmista vesistöistä se puuttuu. Osa sinisorsista on tottunut ihmisiin ja ne voivat pesiä myös kaupunkien puistoissa.[8] Sinisorsista suurin osa on kuitenkin hyvin arkoja erämaalintuja, jotka pakenevat ihmistä kaukaa.[10]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisorsa pesii suojaisaan paikkaan tekemässään pesässä. Laji munii huhti-toukokuussa 6–10 vihertävänharmaata tai -kellahtavaa munaa ja hautoo niitä noin 26 vuorokautta.[8]

Ennen parittelua sinisorsat pumppaavat päitään ja suorittavat muita liikkeitä. Parittelun jälkeen koiras nousee pystyyn ja ui naaraan ympäri kierroksen pää matalana samalla viheltäen.[11]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisorsa kuuluu puolisukeltajiin, eli se syö vedestä niin, että ruokaa etsiessään sen ruumiin takaosa jää pinnalle. Ravinto koostuu kasvinosista, kuten siemenistä, jyvistä ja ruohosta, ja erityisesti kesällä myös monenlaisista selkärangattomista. Talvisin sinisorsat syövät myös leivän- ja pullanmuruja.[8]

Hyödyntäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riistalintuna sinisorsa on Suomessa suosituin metsästettävä. Vuonna 2011 sinisorsia metsästettiin 258 500 yksilöä.[12] Suomessa sinisorsa on rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.

Sinisorsan kesy muoto on ankka, joka varsinkin Aasiassa on taloudellisesti tärkeä tuotantoeläin.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c BirdLife International: Anas platyrhynchos IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 4.6.2014. (englanniksi)
  2. a b c d Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 24. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  3. a b Petri Kivimäki: Onko tämä sorsa vai ankka? Ylen uutiset.
  4. a b c Seppänen, Mika: Outo sorsa uiskenteli Imatralla – katso kuva! Ilta-sanomat.fi. 29.9.2010 kello 08.49. Sanoma News Oy. Viitattu 29.9.2010.
  5. Etelä-Suomen Sanomat
  6. Valkoinen sorsa herätti huomiota Kiteellä, Hs.fi
  7. a b Lintuatlas Viitattu 29.9.2012.
  8. a b c d Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 52. WSOY, 2009. 978-951-0-26894-0.
  9. Laine, Lasse J: Lintuharrastajan opas, s. 116. Otava, 2006. ISBN 951-1-18829-1.
  10. a b Jännes, Hannu ja Saikko, Pekka: Linnunlaulun Suomi, s. 16. Otava, 2009. ISBN 951-1-20253-7.
  11. Laine, Lasse J: Lintuharrastajan opas, s. 131-132. Otava, 2006. ISBN 951-1-18829-1.
  12. Neljännesmiljoonaa suomalaista käy metsällä vuosittain Viitattu 15.10.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eskonen, Hannu: Oulun talvehtivista sinisorsista. - Lintumies 4, 1985 s. 191-193. LYL.
  • Pertti Koskimies: Suomen lintuopas 2005, WSOY
  • Sinisorsa Lintukuva.fi-verkkopalvelussa