Sinisorsa
Sivulta puuttuu | Sinisorsa | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Anas platyrhynchos Linnaeus, 1758 |
||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Sinisorsa Wikispeciesissä |
Sinisorsa eli heinäsorsa (Anas platyrhynchos) on sorsalintu.
Sisällysluettelo |
Koko ja ulkonäkö[muokkaa]
Sinisorsan pituus on noin 50–60 ja sen siipien kärkiväli on 81–95 senttimetriä. Sinisorsalla on suuri pää ja nokka sekä lyhyt pyrstö. Lentävä sinisorsa näyttää raskaalta, sillä on tylpät ja leveät siivet ja sen siivenlyönnit ovat nopeat. Sinisorsan jalat ovat oranssit. Nimensä mukaisesti sinisorsalla on sininen, valkoreunainen siipipeili.[2]
Juhlapukuisella koiraalla on vihreä pää ja kaula ja keltainen nokka sekä valkoinen kaularengas. Rinta on ruskea ja vatsa ja selkä ruskeanharmaat. Pyrstö on musta ja pyrstösulista keskimmäiset ovat ylöspäinkiertyneet. Naaras on väriltään ruskeankirjava, mutta päälaki ja silmäkulmajuova ovat muuta ruumista tummemmat. Sillä on oranssi nokka, jossa on vaihtelevan paljon mustaa väriä. Vatsa on väritykseltään vaaleanruskea ja siiven alapuoli valkeahko. Erona harmaasorsaan kaula on väriltään beige. Nuoret yksilöt muistuttavat vanhaa naarasta. Eklipsipukuinen koiras muistuttaa naarasta, mutta sen nokka on yksivärisen himmeänkeltainen ja rinta tummemman punaruskea ja pään kuviot hieman naaraasta jyrkempiä.[2]
Sinisorsa on hyvin äänekäs lintu. Koiraan ääni on samea, nasaali ja matala "rähp" ja naarasta vartioidessa lyhyt "piy"-vihellys. Naaran ääni on karkea, voimaakkana alkava ja loppua kohti vaimeneva "kväh-kväh-kväh-kväh-kvä-..."-sarja.[2]
Levinneisyys[muokkaa]
Sinisorsa on laajalle levinnyt lintu. Sitä tavataan pohjoisella pallonpuoliskolla Pohjois-Amerikassa, Etelä-Grönlannissa, Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Aasiassa. Sitä on istutettu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Maailman sinisorsakannan arvellaan olevan yli 19 miljoonaa yksilöä.[1] Suomessa sinisorsa on levinnyt koko maahan ja kanta on noin 200 000 pesivää paria.[3]
Sinisorsa on suurimmaksi osaksi paikkalintu[2], mutta osa linnuista muuttaa.[1] Suurin osa Suomen sinisorsista muuttaa talveksi Etelä-Skandinaviaan ja Länsi-Eurooppaan, mutta osa talvehtii Suomen ulkosaaristossa ja sulapaikoissa. Muuttavat linnut saapuvat Suomeen maaliskuun alusta lähtien.[4]Talvehtivat sinisorsat kestävät pakkasia yllättävän hyvin tiiviin höyhenistönsä ja ilmaa pidättävän, paksun untuvakerroksensa ansiosta. Pakkasessa hangella maatessaan ne piilottavat jalkansa nokkansa höyheniensä sekaan ja välttävät lentämistä viimeiseen asti. Tarpeen tullen ne pystyvät paastoamaan pitkään, leudolla säällä yli kaksi viikkoa.[5] Suomessa talvehtivien sinisorsien talvikuolleisuus on selvästi pienempi kuin muuttavien yksilöiden.[6]
Elinympäristö[muokkaa]
Sinisorsa pesii kaikenlaisissa vesistöissä.[3] Vain kaikkein karuimmista ja niukkaravinteisimmista vesistöistä se puuttuu. Osa sinisorsista on tottunut ihmisiin ja ne voivat pesiä myös kaupunkien puistoissa.[4] Sinisorsista suurin osa on kuitenkin hyvin arkoja erämaalintuja, jotka pakenevat ihmistä kaukaa.[6]
Lisääntyminen[muokkaa]
Sinisorsa pesii suojaisaan paikkaan tekemässään pesässä. Laji munii huhti-toukokuussa 6–10 vihertävänharmaata tai -kellahtavaa munaa ja hautoo niitä noin 26 vuorokautta.[4]
Ennen parittelua sinisorsat pumppaavat päitään ja suorittavat muita liikkeitä. Parittelun jälkeen koiras nousee pystyyn ja ui naaraan ympäri kierroksen pää matalana samalla viheltäen.[7]
Koska koiraita on naaraita enemmän, usein muutaman koiraan joukko voi ajaa naarasta takaa päästäkseen parittelemaan sen kanssa. Jos naaras ei pääse karkaamaan se saattaa hukkua, kun koiraat pyrkivät yhtä aikaa parittelemaan sen kanssa.[8]
Ravinto[muokkaa]
Sinisorsa kuuluu puolisukeltajiin, eli se syö vedestä niin, että ruokaa etsiessään sen ruumiin takaosa jää pinnalle. Ravinto koostuu kasvinosista, kuten siemenistä, jyvistä ja ruohosta, ja erityisesti kesällä myös monenlaisista selkärangattomista. Talvisin sinisorsat syövät myös leivän- ja pullanmuruja.[4]
Hyödyntäminen[muokkaa]
Riistalintuna sinisorsa on Suomessa suosituin metsästettävä. Vuonna 2011 sinisorsia metsästettiin 258 500 yksilöä.[9] Suomessa sinisorsa on rauhoitettu 1.1.–20.8. kello 12.00 saakka.
Sinisorsan kesy muoto on ankka, joka varsinkin Aasiassa on taloudellisesti tärkeä tuotantoeläin.
Kuvia[muokkaa]
-
Koiras
-
Laskeutuva naaras
-
Poikasia
-
Koiras puolisukeltaa ravintoa
Lähteet[muokkaa]
- ↑ a b c Anas platyrhynchos IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ a b c d Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 24. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
- ↑ a b Lintuatlas Viitattu 29.9.2012.
- ↑ a b c d Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 52. WSOY, 2009. 978-951-0-26894-0.
- ↑ Laine, Lasse J: Lintuharrastajan opas, s. 116. Otava, 2006. ISBN 951-1-18829-1.
- ↑ a b Jännes, Hannu ja Saikko, Pekka: Linnunlaulun Suomi, s. 16. Otava, 2009. ISBN 951-1-20253-7.
- ↑ Laine, Lasse J: Lintuharrastajan opas, s. 131-132. Otava, 2006. ISBN 951-1-18829-1.
- ↑ Laine, Lasse J: Lintuharrastajan opas, s. 122-125. Otava, 2006. ISBN 951-1-18829-1.
- ↑ Neljännesmiljoonaa suomalaista käy metsällä vuosittain Viitattu 15.10.2012.
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Eskonen, Hannu: Oulun talvehtivista sinisorsista. - Lintumies 4, 1985 s. 191-193. LYL.
- Pertti Koskimies: Suomen lintuopas 2005, WSOY
- Sinisorsa Lintukuva.fi -verkkopalvelussa
