Varpunen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee lintua. Sanan muista merkityksistä, katso Varpunen (täsmennyssivu).
Varpunen
Koiras
Koiras
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Varpuset Passeridae
Suku: Varpuset Passer
Laji: domesticus
Kaksiosainen nimi
Passer domesticus
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Varpusen levinneisyysalue, luontainen levinneisyysalue tummanvihreä
Varpusen levinneisyysalue, luontainen levinneisyysalue tummanvihreä
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Varpunen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Varpunen Commonsissa

Varpunen (Passer domesticus) on yleinen lintulaji suuressa osassa Eurooppaa ja Aasiaa. Carolus Linnaeus antoi varpuselle aluksi nimen Fringilla domestica.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varpunen on 14–17 cm[2][3] pitkä ja se painaa 30–33 g. Koiras on hieman kookkaampi.[4] Varpusella on tukeva ruumis, suhteellisen suuri pää ja voimakas nokka. Sillä on tuuhea höyhenys, ja sen höyhenpuku on usein takkuisen ja hoitamattoman näköinen. Varpusen selkä on ruskeansävyinen ja voimakkaasti mustaviiruinen.[2]

Koirasvarpusella on musta kurkkulappu sekä silmänseutu, harmaa päälaki ja kastanjanruskeat päälaen sivut. Poski on harmaa ja kaulansivu valkea. Siivellä on leveä valkoinen siipijuova. Vatsa on harmaa. Naaraalla ja nuorella yksilöllä on suttuisen ruskean harmaanvalkoinen alapuoli ja likaisenruskea yläpuoli. Silmän takana on yleensä selvä, vaalean likaisenbeige silmäkulmanjuova.[2]

Kesällä varpusen nokka on väritykseltään sinimusta, jalat ruskeat. Talvella taas höyhenpuku on vaaleampi ja nokka ruskeankeltainen. Naaraalla ei ole mustaa päässä tai kaulassa vaan yläruumiissa on ruskehtavia raitoja. Poikaset ovat tummemman ruskeita. Loppukesällä kaikki varpuset käyvät läpi täydellisen sulkasadon, minkä jälkeen eri ikäluokkia ei pysty enää erottamaan ulkonäön perusteella. Varpuset esiintyvät parvina.[4]

Vanhin suomalainen rengastettu varpunen on ollut 9 vuotta 7 kuukautta 6 päivää vanha.[5] Euroopan vanhin on ollut tanskalainen vähintään 19 vuoden 9 kuukauden ikäinen varpunen.[6]

Ääntely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varpusen äänelle on tyypillistä lyhytkestoinen ja keskeytyksetön sirkutus.

Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varpusesta tunnetaan useita alalajeja. Nimialalaji domesticus esiintyy pohjoisessa Euraasiassa Länsi-Euroopasta itään Kauko-Itään Ohotanmerelle saakka. Alalaji balearoibericus (Von Jordans 1923) esiintyy osassa Ranskaa ja Espanjaa sekä Balkaniilla, Romaniassa, Kreikassa ja Anatoliassa. Alalaji tingitanus (Loche 1867) tavataan Pohjois-Afrikassa Marokosta Libyaan. Alalaji biblicus (Hartert 1904) esiintyy Kyproksella, Levantissa, Iranissa ja Transkaukasiassa.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varpusen luontainen levinneisyysalue kattaa Euraasian ja Pohjois-Afrikan. Lajia on siirretty eri puolille maailmaa, kuten Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, Australiaan sekä Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan.[7] Euroopassa pesii varpusia 55–73 miljoonaa paria, 130–270 miljoonaa yksilöä,[1] ja koko maailman varpusmääräksi on arvioitu noin 500 miljoonaa yksilöä.[8]

Suomessa varpusia pesi 2000-vuosikymmenellä noin 240 000 paria, kun vielä joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin kanta oli lähemmäs 600 000 paria. Maan eteläpuoliskossa levinneisyys on jokseenkin yhtenäinen, mutta pohjoisessa taas varsin harva.[9] Maatalouden muutokset ovat ilmeisesti johtaneet siihen, että varpunen on voimakkaasti vähentynyt.[10] Viljelysseuduilla tapahtuneen taantumisen syyksi on liitetty karjan ja sitä kautta navettamiljöiden ja laidunalueiden väheneminen. Lisäksi maatalojen pihapiirien siisteytyminen on vähentänyt varpusen ravinnonsaantia ja rakennuskannan uudistuminen pesäkoloja. Kun pikkuvarpunen on Suomessa runsastunut, on spekuloitu myös sillä, että varpunen kärsisi lajienvälisessä kilpailussa.[9] Varpunen on Suomessa paikkalintu, mutta jotkut nuoret yksilöt vaeltavat syksyisin eteläisiin suuntiin.[3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varpusnaaras puussa

Varpunen pesii kulttuuriympäristöissä maaseudulla ja kaupungeissa.[2] Levinneisyydestään huolimatta varpunen on harvinainen esim. ylänköalueilla. Asutuskeskuksissa ja maatiloilla se saattaa olla yleisin lintulaji.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varpunen rakentaa pesän räystäisiin, muurin rakoihin, vuorilautojen koloihin tms., joskus linnunpönttöön. Varpusella on 2–3 poikuetta pesimiskautena. Harmaanvalkoisia, tihein harmaanruskein ja harmain täplin varustettuja munia on 4–7. Molemmat puolisot hautovat 13–14 vrk. Poikaset lähtevät pesästä noin 2-viikkoisina.[4]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poikasia syötetään hyönteisten toukilla, mm. karjasuojien lantapatterien kärpästoukilla. Lentokykyiset poikaset ja aikuiset syövät pelloilla viljaa ja rikkakasvien siemeniä. Pihatatar näyttää olevan erityisen suosittu elokuussa. Ruokalistalla ovat myös perhoset. Talvella käy mielellään lintulaudalla syöden kauraa ja auringonkukkaa. Taajamissa monet varpuset oppivat syömään ulkokahviloiden pullanmuruja.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Passer domesticus IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. a b c d Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 372. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  3. a b Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 286. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
  4. a b c d von Haartman, L.; Hildén, O.; Linkola, P.; Suomalainen, P. & Tenovuo, R. 1967: Pohjolan linnut värikuvin. - Otava. Helsinki.
  5. Rengastajatoimikunta 2005: Rengastajan vuosikirja 2005. – Rengastustoimisto. Helsinki.
  6. EURING
  7. Perrins, Christopher M. (toim.) 1994: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-854679-3
  8. Birdguides
  9. a b Valkama, Jari; Vepsäläinen, Ville & Lehikoinen, Aleksi: Varpunen - levinneisyys Suomessa Suomen III Lintuatlas. 2011. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. Viitattu 30.11.2013. ISBN 978-952-10-6918-5
  10. Väisänen, Risto A.; Lammi, Esa & Koskimies, Pertti (1998): Muuttuva pesimälinnusto. - Otava. Keuruu. ISBN 951-1-12663-6

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alatalo, Rauno 1975: Varpusen Passer domesticus pesimäbiologiasta Oulun Sanginsuussa. – Lintumies 1.1975 s. 1–7. SLY.
  • Anderson, Ted R. 2006: Biology of the ubiquitous house sparrow. From genes to populations. – Oxford University Press. Oxford. ISBN 978-0-19-530411-4.
  • Hakasalo, Osmo 1987: Varpunen ratsasti tervapääskyn selässä. – Lintumies 4.1987 s. 179. LYL.
  • Summers-Smith, J. Denis 1967: House Sparrow. – Collins.
  • Kekkonen, Jaana: Evolutionary and conservation biology of the Finnish house sparrow. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta, biotieteiden laitos, 2011. ISBN 978-952-10-6761-7. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 30.1.2011).