Talitiainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Talitiainen
Parus major m.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Tiaiset Paridae
Suku: Tiaiset Parus
Laji: major
Kaksiosainen nimi
Parus major
(Linnaeus, 1758)[1]
Levinneisyyskartta
ParusMajorMap.svg
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Talitiainen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Talitiainen Commonsissa

Talitiainen (Parus major) on Euroopassa ja Aasiassa laajalle levinnyt tiainen. Sitä tavataan yleisenä ihmisten asuinpiirien lähellä, talvella siemeniä ja jyviä sisältävien lintulautojen tai ruokintapaikkojen ansiosta, kesällä linnunpönttöjen. Talitiaisen kansanomaisempi kutsumanimi on talitintti.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talitiainen on 13,5–16 cm pitkä.[2][3] Talitiaisella on keltainen vatsa, sammalenvihreä selkä, siniharmaat siivet ja pyrstö, kiiltävän musta pää ja valkoinen poskilaikku. Siivellä on valkoinen siipijuova ja pyrstön reunat ovat valkoiset. Rinnasta vatsaan kulkee musta pystyjuova, joka on koiraalla leveämpi ja muodostaa vatsan keskelle mustan alueen. Koiraan vatsa on yleensä myös kirkkaamman keltainen kuin naaraalla, mutta muuten sukupuolet ovat samannäköiset. Nuorten yksilöiden poskilaikku on kellansävyinen ja ne ovat väreiltään vanhoja yksilöitä himmeämpiä.[3]

Vanhat talitiaiset sulkivat täydellisesti pesinnän jälkeen heinä–syyskuussa. Sulkasadon kesto on Suomessa keskimäärin 68 päivää[4]. Nuoret linnut vaihtavat koko poikaspukunsa, lukuun ottamatta siipisulkia ja käsisulkien peitinhöyheniä, elo–syyskuussa. Lähes kaikki nuoret vaihtavat myös pyrstösulat. Sulkasadon jälkeen ikäluokkien erottaminen maastossa on yleensä mahdotonta.

Vanhin suomalainen rengastettu talitiainen on ollut 9 vuotta 2 kuukautta 5 päivää vanha.[5] Vanhin eurooppalainen on ollut saksalainen tintti: vähintään 15 vuotta 5 kuukautta vanha.[6]

Laulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään talitiaisen ti-ti-tyy-laulu on harvinainen, tilalle on tullut lyhyempi Loudspeaker.svg ti-tyy? ja joskus jopa yksitavuinen ääni, erilaisia muunnoksia esiintyy. Muutoksen syytä ei vielä tiedetä. Ensiksi muutos todettiin kaupungeissa, jolloin arveltiin kaupungin melun muuttaneen laulua, mutta sama muutos on tapahtumassa myös maaseudulla. Tämän on arveltu johtuvan siitä, että kaupunkien ja maaseudun lintupopulaatiot sekoittuvat keskenään.[7]selvennä

Talitiaisella on runsaasti erilaisia ääniä, kutsuäänet ovat kirkkaita ja kuuluvia vihellyksiä. Varoitusääni on vihainen, käheä särinä. Talitiaisen laulanta alkaa kaikista linnuista ensimmäisenä. Laulanta alkaa heti kun päivän pituus on noin 7 tuntia, mikä tapahtuu Etelä-Suomessa tammikuun puolivälin tienoilla ja Pohjois-Suomessakin helmikuulla.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talitiainen puussa

Talitiainen on levinnyt ihmisasutuksen mukana koko Suomeen, pohjoisessa sitä tosin ei tavata aivan joka paikassa. Se on runsaslukuinen kaupungeissa. Kannan arvioidaan olevan noin 800 000 paria, ehkä vähän enemmän, talvella 4 000 000 – 7 000 000 yksilöä.[7] Talitiainen oli BirdLife Suomen tammikuussa 2007 järjestämän Pihabongaus-tapahtuman sekä yleisin (99,7% pihoista) että runsain laji (75 000 yksilöä).[8] Talitiainen pesii kaikenlaisissa metsissä, jos vain sopiva kolo tai pönttö on saatavilla.

Talitiainen on levittäytynyt koko Eurooppaan ja keskiseen Aasiaan aina Japaniin saakka, ja se on eräs Euraasian yleisimmistä lintulajeista. Euroopan pesimäkannan kooksi on arvioitu 46–91 miljoonaa paria[1], joista Britteinsaarilla noin kaksi miljoonaa paria.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talitiainen pesii erilaisissa metsissä[3] sekä puistoissa ja muissa kulttuuriympäristöissä. Suomen talitiaiskannasta suurempi osa pesii nykyään kulttuuriympäristössä kuin metsissä.[2]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talitiaisen munia.
Talitiaisen poikanen.

Talitiainen lisääntyy ahkerasti, sillä poikueita voi syntyä kaksikin kesässä ja yhdessä poikueessa voi olla 10 poikasta. Talitiainen rakentaa pesän rungon aina seinäsammalesta. Pesiessään suureen pöllönpönttöön se vuoraa pohjan kauttaaltaan noin 10 cm paksulla seinäsammalmatolla, ja rakentaa pesäkupin pöntön nurkkaan. Pesäkupin se vuoraa karvoilla, höyhenillä, langanpätkillä ynnä muulla pehmusteella. Muninta alkaa Etelä-Suomessa vapun tienoilla. Naaras munii 6–12, keskimäärin 9,5 valkeaa, punaruskeapilkkuista munaa vuorokauden välein. Haudonta alkaa vasta kun viimeinenkin muna on munittu ja se kestää noin 2 viikkoa. Hautovaa naarasta ei saa häiritä, sillä se hylkää herkästi munapesän. Poikaset kuoriutuvat yleensä saman vuorokauden sisällä. Ne lähtevät pesästä lentokykyisinä vajaan kolmen viikon ikäisinä. Molemmat emot ruokkivat poikasia, mutta vain naaras hautoo munia. Poikaspesää talitiainen ei helposti hylkää. Pitkäaikaista oleskelua aivan pesän lähellä on vältettävä, sillä emot eivät silloin uskalla mennä pesään, ja poikaset saattavat menehtyä kylmään, nälkään tai janoon. Pesästälähdön jälkeenkin emot huolehtivat poikueesta viikon tai pari. Usein pari munii toisen pesueen juhannuksen jälkeen. Siinä on yleensä vähemmän munia kuin ensimmäisessä, ja haudontakin kestää pari päivää vähemmän. Näiden pesien poikaset lähtevät pesästä elokuussa.

Jos ensimmäinen pesue tuhoutuu, munitaan usein uusi pesue. Tätä sanotaan uusintapesimiseksi, erotukseksi toisesta pesinnästä. Uusintapesässä on vähemmän munia kuin ensimmäisessä, sillä naaras ei jaksa heti tuottaa paljon energiaa vaativia munia. Uusintapesä voi sijaita samassa tai eri kolossa kuin ensimmäinen pesä.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talitiainen on kaikkiruokainen. Se syö siemeniä, jyviä ja kesällä hyönteisiä ja muita selkärangattomia. Keväällä se syö mielellään silmuja ja versoja ja käy juomassa lehtipuiden mahlaa, ja talvella se tavataan usein nokkimassa rasvaa ruokintapaikoilla ja haaskoilla. Talvella talitiainen syö puiden oksissa talvehtivia ötököitä ja vierailee ahkeraan lintulaudoilla. Poikasia ruokitaan pääasiassa hyönteistoukilla, kirvoilla ynnä muilla, joskus myös siemenillä tai maapähkinöillä. Englannissa talitiaiset oppivat 1960-luvulla nokkimaan maitopullon foliosuojuksen rikki ja syömään maidon pinnalle kertyneen kerman. Sama tapa levisi myös Suomeen. Unkarissa talitiaisten on havaittu muun ravinnon puutteessa metsästävän pieniä talvehtivia lepakoita.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c BirdLife International: IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 21.2.2014. (englanniksi)
  2. a b Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 270. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
  3. a b c Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 342. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  4. Sulkasatotutkimus
  5. Rengastajatoimikunta: Rengastajan vuosikirja 2006. Rengastustoimisto. Helsinki.
  6. EURING
  7. a b Koskimies, Pertti: Suomen lintuopas. WSOY, 2005. ISBN 951-0-26541-1.
  8. Pihabongaus 2007 23. helmikuuta 2007. BirdLife Suomi. Viitattu 12. huhtikuuta 2007.
  9. Estók, Zsebők ja Siemers: Great tits search for, capture, kill and eat hibernating bats 9. syyskuuta 2009. Royal Society. Viitattu 11. syyskuuta 2009. englanti

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]