Keltaängelmä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keltaängelmä
Thalictrum flavum0.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Ranunculales
Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae
Suku: Ängelmät Thalictrum
Laji: flavum
Kaksiosainen nimi
Thalictrum flavum
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Keltaängelmä Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Keltaängelmä Commonsissa

Keltaängelmä (Thalictrum flavum) on monivuotinen ja myrkyllinen kosteiden paikkojen leinikkikasvi.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltaängelmän runsasheteisiä kukkia.
Keltaängelmä kuvattuna C. A. M. Lindmanin teoksessa Bilder ur Nordens Flora (1917–1926).

Keltaängelmä kasvaa 50–100 cm korkeaksi. Kasvi on pitkäjuurakollinen ja rönsyllinen. Lehdet ovat 10–25 cm pitkiä, korvakkeellisia ja kaljuja. Lehtilapa on puikea ja 2–3-kertaa parilehdykkäinen. Lehdykän ruoti on joskus korvakkeellinen, lapa vastapuikea tai kapean vastapuikea sekä kolmihalkoinen tai kärjestä isohampainen. Lehdyköitten liuskat ovat tylpähköjä tai suippoja, kärkilehdykkä on pituudeltaan 3–-4 cm. Kukinto on lähes lehdetön, runsaskukkainen, yleensä tiheä, lyhyehkö ja usein leveä kerrannaishuiskilo. Pienikokoiset kukat ovat jokseenkin pystyjä ja niiden kukkaperä on alle yhden senttimetrin pituinen. Varhain varisevia kehälehtiä on 4–5 kappaletta. Väriltään ne ovat tavallisesti vihertävänvalkoisia. Heteitä on runsaasti. Pystyt palhot ovat 3–5 mm pitkiä ja vaaleankeltaisia, ponnet 1,2–2,3 mm pitkiä, tylppiä tai tavallisesti otapäisiä. Suomessa keltaängelmä kukkii Suomessa kesä-elokuussa. Hedelmä on perätön, 3–4,5 mm pitkä pähkylä. Pähkylä on 10-harjuinen ja kapeaodallinen.[2][3]

Keltaängelmä muistuttaa ulkonäöltään hoikkaängelmän alalajeja etelänhoikkaängelmää ja pohjanhoikkaängelmää. Se voi myös risteytyä hoikkaängelmän kanssa lajien yhteisillä kasvupaikoilla.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltaängelmää tavataan lähes koko Euroopasta lukuun ottamatta Pyreneiden niemimaan länsiosia, eteläisintä Italiaa, Kreikkaa, Etelä-Venäjää, Islantia ja mantereen arktisia alueita. Levinneisyysalue jatkuu Aasiassa edelleen Länsi-Siperiaan ja Keski-Aasiaan. Lisäksi lajia kasvaa myös Turkissa ja Marokossa.[4] Suomessa keltaängelmää voi tavata koko maasta aivan Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Laji yleisyys kuitenkin vaihtelee suuresti. Runsaimmillaan laji on Ahvenanmaalla, Uudellamaalla, Hämeessä sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Lapin rannikkoseuduilla. Monin paikoin maan keski- ja itäosissa, esimerkiksi Savossa ja Keski-Suomessa, laji on hyvin harvinainen ja kadonnut monilta vanhoilta kasvupaikoiltaan.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltaängelmä vaatii kasvupaikaltaan runsaasti kosteutta. Se kasvaa rantaniityillä, -pensaikoissa ja -lehdoissa, pellonojissa, tervaleppäkorvissa sekä kosteilla niityillä. Joskus lajia tavataan myös hieman kuivemmilla kasvupaikoilla.[1]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltaängelmä on vanha hyötykasvi, jota käytettiin ennen vanhaan yleisesti villan värjäämiseen. Keltaista väriä saatiin erityisesti kasvin juurakoista.[4][6] Kasvia on käytetty kansanlääkinnässä myös haavojen parantamiseen.[7] Keltaängelmän juuren pääasiallinen alkaloidi on berberiini.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 91.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 88, 91.
  3. Ålands flora 2010, s. 125.
  4. a b Arne Anderberg: Den virtuella floran: Ängsruta (myös levinneisyyskartat) 2004. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 18.2.2012. (ruotsiksi)
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Keltaängelmän levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 18.2.2012.
  6. Oulun kasvit 2005, s. 100.
  7. Ålands flora 2010, s. 126.
  8. The National Center for Biotechnology Information: The alkaloids of the roots of Thalictrum flavum L. (englanniksi) Viitattu 18.2.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]