Harajuuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Harajuuri [1]
Corallorrhiza trifida 05 mg-k.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Asparagales
Heimo: Kämmekkäkasvit Orchidaceae
Suku: Harajuuret Corallorhiza
Laji: trifida
Kaksiosainen nimi
Corallorhiza trifida
Châtel.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Harajuuri Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Harajuuri Commonsissa

Harajuuri (Corallorhiza trifida) on laajalle alueelle Pohjois-Amerikassa ja Euraasiassa levinnyt kämmekkälaji. Laji on pääasiassa lehtivihreätön, eli sillä ei ole normaalisti yhteyttäviä lehtiä.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harajuuren kukkia.

Harajuuren maavarresta kasvaa 10–25 cm korkea pysty, hento varsi. Varsi on kukinta-aikana lähes lehtivihreätön, ja väri vaihtelee kellanvalkoisesta rusehtavaan. Kukinta-ajan jälkeen väri muuttuu usein vihertäväksi. Vartta ympyröi muutama tuppimainen, suomumainen lehti. Kukinto on harsu tähkä, jossa on 3–10 pientä, vaaleankeltaista kukkaa. Kukan kehälehdet ovat kapeita ja noin viiden millimetrin pituisia, huuli on lyhyt, ehyt ja kannukseton. Suomessa harajuuri kukkii kesä-elokuussa. Hedelmä on pullea, aluksi vihreä kota.[2][1] Harajuuren kukinta vaihtelee vuosittain runsaasti. Kasvi saattaa viettää useita vuosia maan alla sienijuurensa varassa ja kukkia vasta olosuhteiden ollessa suotuisat. Myös kukkivien versojen määrä vaihtelee vuosittain hyvin runsaasti.[3]

Harajuuri on saanut nimensä juurakostaan. Nimestään huolimatta lajilla ei kuitenkaan ole varsinaista juurta vaan sienijuureksi muuntunut korallimainen, haarova ja juureton maavarsisto, joka saattaa levittäytyä laajallekin alueelle. Sienikumppaninsa kanssa harajuuri kasvaa pääosin lehtivihreättömänä. Kukinta-ajan jälkeinen vihertyminen viittaa siihen, että kasvi pystyy myös jossain määrin yhteyttämään, toisin kuin muut Suomen lehtivihreättömät kämmekät pesäjuuri (Neottia nidus-avis) ja metsänemä (Epipogium aphyllum).[3][4]

Levinneisyys ja kasvupaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harajuurta esiintyy Euroopassa Ranskasta itään läpi Keski- ja Itä-Euroopan Uralille saakka. Etelässä levinneisyysalue rajoittuu Keski-Italiaan ja Balkanille, pohjoisessa Fennoskandiaan ja Pohjois-Venäjälle. Lajia tavataan Euroopassa myös muun muassa Skotlannista ja Islannista. Harajuuren levinneisyysalue jatkuu Aasian puolella läpi Siperian ja Aasian viileiden alueiden Tyynellemerelle saakka. Pohjois-Amerikassa lajia tavataan mantereen pohjois- ja keskiosissa.[5] Harajuuri lienee yksi Suomen yleisimmistä kämmekkälajeista. Sitä voi tavata sopivilla kasvupaikoilla koko Suomesta. Yleisin se on Kainuussa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa.[6]

Harajuuri on pienen harajuurien suvun ainoa laji, jota esiintyy Pohjois-Amerikan ulkopuolella.[3]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa harajuuren kasvupaikat ovat usein varjoisia, kosteita ja soistuvia havumetsiä, korpia ja viitoja.[2] Sitä voi tavata myös muunkinlaisilta kosteilta kasvupaikoilta, kuten soilta, lähteiköiltä, purojen varsilta ja rantametsistä.[4] Sen juurisienten uskotaan elävän symbioosissa puiden, kuten kuusen, pajun ja koivun, kanssa. Tämän takia laji puuttuu puuttomilta kasvupaikoilta, esimerkiksi pohjoisen tunturipaljakoilta.[3]

Harajuuren tärkeimmät pölyttäjät ovat kukkakärpäset ja raatokärpäset. Kasvi ei kuitenkaan ole monen muun kämmekkälajin tapaan erikoistunut mihinkään tiettyyn pölyttävään hyönteislajiin. Pölyttäjien puuttuessa harajuuri on itsepölyttyvä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kämmekät, Suomen orkideat. Toim. Korhonen, Mauri & Vuokko, Seppo. Forssan kustannus Oy, Forssa 1987.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, s. 737. Suom. Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  2. a b Retkeilykasvio 1998, s. 504.
  3. a b c d e Kämmekät, Suomen orkideat 1987, s. 116, 118.
  4. a b Oulun kasvit 2005, s. 175.
  5. Anderberg, A & A-L: Den virtuella floran: Korallrot (myös levinneisyyskartta) 2004-2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 7.7.2010. (ruotsiksi)
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2009: Harajuuren levinneisyys Suomessa Viitattu 7.7.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]