Katinlieko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Katinlieko
Lycopodium clavatum.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Liekomaiset Lycopodiophytina
Luokka: Liekomaiset Lycopodiopsida
Lahko: Lycopodiales
Heimo: Liekokasvit Lycopodiaceae
Suku: Riidenlieot Lycopodium
Laji: clavatum
Kaksiosainen nimi
Lycopodium clavatum
L.[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Katinlieko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Katinlieko Commonsissa
Katinlieon itiötähkiä.
Katinlieon lehdissä on lajille tunnusomaisia kärkikarvoja.

Katinlieko (Lycopodium clavatum) on liekokasveihin kuuluva maassa suikertava yhtäläisitiöinen sanikkainen. Katinlieon lajinimi clavatum periytyy latinan nuijaa merkitsevästä clava-sanasta ja viittaa itiötähkien nuijamaiseen muotoon.[2]

Katinlieko kuuluu liekokasveihin (Lycopodiaceae), joita tunnetaan kaikkiaan 450 lajia. Muita heimoon kuuluvia Suomessa kasvavia lajeja ovat muun muassa keltalieko (Diphasiastrum complanatum), riidenlieko (Lycopodium annotinum), ketunlieko (Huperzia selago) ja konnanlieko (Lycopodiella inundata). Liekokasvit kuuluvat sanikkaisiin (Pteridophyta), joita ovat myös kortteet (Equisetum) ja saniaiset (Pteridophytina).

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katilieon maassa suikerteleva vaaleanvihreä varsi kasvaa yli metrin pituiseksi. Päävarresta nousee pystyjä tai tyvestä kohenevia haarovia haaroja. Neulasmaiset lehdet ovat pitkäsuippuisia, karvakärkisiä, sirottavia tai varrenmyötäisiä ja sijaitsevat varressa ja haaroissa lähes kierteisesti. 1–4 cm pitkät itiötähkät sijaitsevat haarojen kärjissä yksittäin, pareittain tai kolmittain. Itiötähkän perä ovat harva- ja pienilehtinen, ja perän pituus on 0,5–12 cm. Katinlieon kukinta osuu Suomessa kesä-syyskuuhun. Alkeisvarsikko on yksikotinen, mukulamainen, lehtivihreätön ja sijaitsee tavallisesti maan alla.[3][4]

Suomessa katinlieosta tavataan kahta alalajia: metsäkatinlieko (subsp. clavatum) ja pohjankatinlieko (subsp. monostachyon). Kookkaammalla metsäkatinlieolla lehdet ovat sirottavia ja lehden kärkikarva on 2–4 mm pitkä, ja itiötähkät ovat pareittain tai kolmittain ja niiden perät ovat 3–12 cm pitkiä. Pohjankatinlieolla puolestaan lehdet ovat jokseenkin varrenmyötäisiä ja lehden kärkikarva on 1,5–3 mm pitkä, ja itiötähkät ovat yksittäin ja niiden perät ovat 0,5–3 cm pitkiä. Varsinkin Pohjois-Suomessa esiintyy alalajien välimuotoja.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katiliekoa tavataan laajalti pohjoisen pallonpuoliskon havu- ja lehtimetsävyöhykkeellä. Lajia tavataan koko Euroopassa Islantia, Pyreneiden niemimaata, Etelä-Ranskaa ja -Italiaa, Kreikkaa, Itä-Balkania ja Etelä-Ukrainaa lukuun ottamatta. Levinneisyysalue jatkuu laikuttaisena läpi Siperian Tyynelle valtamerelle ja Japaniin saakka, sekä edelleen Alaskaan, Yhdysvaltojen pohjoisosiin ja Kanadan etelä- ja keskiosiin.[5] Suomessa katinliekoa tavataan koko maassa. Alalajeista metsäkatinliekoa tavattaan Etelä-Lapin korkeudelle, ja pohjankatinliekoa noin Oulun korkeudelta pohjoiseen.[3][6]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katilieko suosii valoisia kasvupaikkoja, jotka usein ovat muodostuneet ihmisen toiminnan seurauksena. Tyypillisesti lajia esiintyy tuoreissa, kuivahkoissa ja kuivissa kangasmetsissä, kaskikoivikoissa, tunturikankailla, hakamailla ja metsäpolkujen läheisyydessä.[3][7]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katinlieon itiöpöly on riidenlieon itiöpölyn tapaan hienojakoista, keltaista pulveria, jota on käytetty kansanlääkinnässä haavojen ja ihotautien hoitoon. Pölyä on käytetty myös apteekeissa pillereiden päällystämiseen, jotta ne eivät takertuisi rasioissa toisiinsa.[8][9]

Myös katinlieon – samoin kuin riidenlieon – itiöpölyä on kutsuttu myös kärpäsruudiksi, koska se palaa räiskähdellen. Itiöt sisältävät runsaasti helposti syttyvää öljyä. Ilmaan heitetty kourallinen itiöpölyä syttyy humahdusmaisesti yhdestä tulitikusta, mitä ominaisuutta on aikoinaan hyödynnetty esimerkiksi valokuvauksessa ja teatteriesityksissä.[5][9]

Kasvilla on myös muita käyttötarkoituksia. Ruotsissa riidenliekoa käytetään yhä joulukoristeina esimerkiksi seppeleissä, ja sen pitkistä varsista on aikaisemmin kudottu mattoja.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Halkka, Antti ym.: Kotimaan luonto-opas. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19804-8.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ITIS Taksonomian lähde Viitattu 25.7.2007.
  2. Griffith, Chuck: Dictionary of Botanical Epithets: clandestinus - cochleatus (englanniksi)
  3. a b c d Retkeilykasvio 1998, s. 35, 37.
  4. Kotimaan luonto-opas 1994, s. 14.
  5. a b c Den virtuella floran: Mattlummer (ruots.) Viitattu 30.8.2011.
  6. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Katinlieon levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 30.8.2011.
  7. Oulun kasvit 2005, s. 147.
  8. Ålands flora 2010, s. 146.
  9. a b Suomen terveyskasvit 1982, s.118.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]