Kangastatti
| Kangastatti | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Alaluokka: | Agaricomycetidae |
| Lahko: | Boletales |
| Heimo: | Suillaceae |
| Suku: | Tahmatatit Suillus |
| Laji: | variegatus |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Kangastatti (Suillus variegatus) on hyvä ruoka- ja kauppasieni.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kangastatin lakki on 5–15 cm leveä ja väriltään kellanruskea. Se on myös usein pienten ruskeiden täplien peittämä. Kostealla säällä lakin pinta on tahmea. Sienen malto on vaaleankeltaisia tai ruskeankeltaisia sekä pehmeää. Pillitys puolestaan on väriltään vihertävänkeltainen, vanhemmalla sienellä ruskeaan vivahtava. Sekä malto että pillikerros sinistyvät paineltaessa. Pillien suut ovat pienet toisin kuin nummitatilla (Suillus bovinus).[3]
Kangastatin jalka tanakka ja sileäpintainen. Väriltään se on suunnilleen lakin kaltainen. Halkaistaessa senkin väri muuttuu tyvestä sinertäväksi. Sienen maku on mieto, aavistuksen verran hapahko. Kangastatin tuoksu on hapan.[3]
Samankaltaiset lajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kangastatin näköinen sienilaji on erityisesti edellä mainittu nummitatti. Ruskotatti (Boletus badius) ja samettitatti (Boletus subtomentosus) voivat myös joskus muistuttaa erehdyttävästi kangastattia.[3]
Kasvuaika ja -paikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kangastatin esiintymisaika ulottuu elokuusta lokakuuhun. Se kasvaa männyn seuralaisena hiekkaperäisellä maalla ja jopa kallioilla. Sitä voi tavata myös kosteissa kangasmetsissä. Se on Suomessa yleinen koko maassa kuivinakin kesinä. Pohjoisen mäntykankailla kangastatti voi hyvinä sienivuosina olla erittäin runsas. Tällöin se on myös porojen tärkeää ravintoa.[3]
Käyttö ravinnoksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kangastatti on hyvä ruokasieni. Sitä voidaan säilöä kuivattuna, kunhan se kuivatetaan riittävän ohuina siivuina. Kangastattia voidaan käyttää ruoaksi yksinään tai muiden sienilajien kanssa.[3]
Kangastatti kerää maasta rautaa niin paljon, että jotkut tutkijat eivät suosittele sitä syötäväksi enempää kuin 600 grammaa viikossa.[4] Lisäksi sillä näyttää olevan taipumus kerätä cesiumia, mikä on huomattava radioaktiivisen säteilyn lähde[5][6][7].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Dahlberg, A.: Suillus variegatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2022-1. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 15.11.2022. (englanniksi)
- ↑ Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 31.8.2008
- ↑ a b c d e Eriksson, K. & Kotiranta, H.: Käytännön sieniopas, s. 70. Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2809-0.
- ↑ Muutamat metsäsienistä keräävät maaperästä liikaa raskasmetalleja[vanhentunut linkki] Turun Sanomat 5.7.2008
- ↑ EU antoi uuden suosituksen myytävien luonnontuotteiden cesium-pitoisuuksista 2003. STUK. Arkistoitu 29.3.2005. Viitattu 23.8.2008.
- ↑ Säteily ympäristössä (Arkistoitu – Internet Archive) STUK
- ↑ Sienten käsittelyohjeet[vanhentunut linkki] STUK
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Laji.fi: Kangastatti (Suillus variegatus)
- Luontoportti: Kangastatti (Suillus variegatus)
- Ruokavirasto: Kangastatti (Suillus variegatus)
- Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Kangastatti (Suillus variegatus)
- Arktiset Aromit: Kangastatti (Suillus variegatus)
- Martat.fi: Kangastatti (Suillus variegatus)
- haaparousku
- kalvashaaparousku
- haavanpunikkitatti
- herkkutatti
- isohapero
- kangasrousku
- kangastatti
- karvarousku
- kantarelli
- kartiohuhtasieni
- koivunpunikkitatti
- korvasieni
- kosteikkovahvero
- kuusenleppärousku
- lampaankääpä
- mustatorvisieni
- männynherkkutatti
- männynpunikkitatti
- männynleppärousku
- suppilovahvero
- tammenherkkutatti
- rusko- ja vaaleaorakas
- siitake
- tryffelit
| ||||||||||