Kissakettu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kissakettu
Swift Fox.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Alaluokka: Theria
Osaluokka: Istukkanisäkkäät Eutheria
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Heimo: Koiraeläimet Canidae
Suku: Ketut Vulpes
Laji: velox
Kaksiosainen nimi
Vulpes velox
(Say, 1823)
Levinneisyyskartta
Kissaketun levinneisyysalue
Kissaketun levinneisyysalue
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kissakettu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kissakettu Commonsissa

Kissakettu eli preeriakettu[2] (Vulpes velox) on pienin Pohjois-Amerikan ketuista. Täysikasvuinen kissakettu on normaalikokoisen kotikissan (Felis catus) kokoinen. Aikuinen yksilö painaa keskimäärin 2–3 kg. Kissakettu voi saavuttaa jopa 60 kilometrin tuntinopeuden.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kissakettu elää pääasiassa eteläisestä Kanadasta Luoteis-Teksasiin ulottuvalla alueella. Alueen pohjoisosissa elävät ketut poikkeavat hieman eteläisemmistä saman lajin edustajista. Niiden turkki on tummempi, niillä on hieman leveämpi kallo ja korvat ovat huomattavasti pienemmät. Näitä pohjoisia populaatioita onkin aiemmin pidetty omana alalajinaan, pikkukissakettuna (Vulpes velox hebes).[4] Nykyisin kissaketulla ei kuitenkaan katsota olevan alalajeja.[5]

Kissaketun yksilömäärä on laskenut, mutta kanta on hiljalleen elpymässä, varsinkin alueensa keskiosissa. Laji katosi tyystin Kanadasta 1900-luvun alkupuolella, kun ihmiset erehtyivät luulemaan kissakettuja vihaamansa kojootin pennuiksi ja ampuivat lajin melkein sukupuuttoon. Laji hävisi myös Etelä-Dakotasta, mutta viime aikoina kettuja on muuttanut takaisin alueelle etelämmästä ja aloittanut lisääntymisen.

Toisaalta tarhoissa kasvaneiden kettujen vapauttaminen luontoon on auttanut kannan elpymistä Kanadassa. Nykyään kissakettu on rauhoitettu eläin.

Ravinto ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten muidenkin kettujen, kissaketun ravintoon kuuluvat pienet nisäkkäät ja hyönteiset. Lintuja se pyydystää harvoin. Eteläisemmillä alueilla kissakettu syö marjoja ja kaktusten hedelmiä. Kissakettu nukkuu päivisin maahan kaivetussa kolossa, joka yleensä on noin metrin syvyinen. Kissaketun ikä luonnossa on 3–7 vuotta, mutta kuten punaketullakin (Vulpes vulpes), vankeudessa 15–20 vuoden ikä on mahdollinen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vulpes velox IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. Kauhala, Kaarina: Koiran villit sukulaiset, s. 240–241, 243–245. Juva: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23728-0.
  3. Villiluonto : Maailman eläimet ja elinympäristöt, s.79
  4. Koivisto, I., & Sarvala, M. & Liukko, U-M. (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 2: Nisäkkäät, s. 81. Weilin+Göös, 1991. ISBN 951-35-4687-X.
  5. Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Vulpes velox Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 20.3.2011. (englanniksi)