Metsähaapa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Metsähaapa
PopulusTremula001.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Malpighiales
Heimo: Pajukasvit Salicaceae
Suku: Populus
Laji: tremula
Kaksiosainen nimi
Populus tremula
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Metsähaapa Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Metsähaapa Commonsissa

Metsähaapa eli haapa (Populus tremula) on lehtipuu, joka kuuluu haapa- ja poppelipuiden sukuun. Se on nopeakasvuinen puu, jonka lehdet värisevät pienessäkin tuulessa. Puuaines on pehmeää ja vaaleaa.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsähaapaa tavataan suuressa osassa Eurooppaa, Vähä-, Keski-, Pohjois-, ja Itä-Aasiassa sekä Afrikan Algeriassa. Suomessa haapa kasvaa koko maassa. Pohjois-Amerikassa elää samankaltainen laji amerikanhaapa (Populus tremuloides).[1]

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haapa voi kasvaa 30 metrin pituiseksi. Haavan juurakko saattaa olla jopa tuhansia vuosia vanha, vaikka yksittäiset puut elävät harvoin yli sataa vuotta.[1] Kun vanhat rungot kuolevat, juurakosta nousee esiin uusia. Haavat selviytyvätkin metsäpaloista hyvin, sillä liekit ja niiden kuumuus eivät yllä maanalaisiin osiin. Näin haavat muodostavat jatkuvasti kasvavia yhdyskuntia, jotka saattavat peittää jopa useiden hehtaarien alan. Haapa yhteyttää lehtiensä lisäksi myös rungollaan.

Haavan lehti.
Pylväshaapa Populus tremula 'Erecta'

Haavan käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haavan puuaines on hyvin vaaleaa ja kevyttä, ja sitä käytetään muun muassa saunanlauteisiin.[2] Haavassa lehtipuuna ei ole männyn tai usein saunan seinissä käytetyn kuusen tapaan pihkaa ja hitaasti lämpöä johtavana pehmeänä puuna se on miellyttävä istua.

Muinoin järeistä haavanrungoista valmistettiin haapioita, eli koverrettuja veneitä. Haapaa käytettiin myös rakentamisessa ja paanukatoissa. Haapaa käytetään sen hitaan palavuuden vuoksi myös tulitikkuihin. Suomessa sen teollinen merkitys on kuitenkin vähentynyt, koska maassa ei enää ole tulitikkutehtaita. Kirkniemen paperitehdas käyttää edelleen haapaa laadukkaan painopaperin valmistuksessa. Silputtua haapaa käytetään jonkin verran myös eläinten pahnoina, koska siinä ei ole fenoleja, joiden arvellaan aiheuttavan eläimille hengitysvaivoja.

Haapa ei ole ollut kovin suosittu puu: sitä on pikemminkin vihattu, koska sitä on ollut vaikea kitkeä metsästä pois. Haapa tekee paljon juuri- ja kantovesoja ja on erittäin nopeakasvuinen, joten se kilpailee hakkuuaukeilla tehokkaasti kaupallisesti merkittävämpien lajien kanssa. Haapa on myös männyn taimia vaurioittavan männynversoruostesienen toinen isäntäkasvi. Ruoste aiheuttaa nuoriin männynkasvaimiin mutkaisuutta.

Luonnon monimuotoisuuden kannalta haapa on Suomen metsien avainlaji. Tikat hakkaavat mielellään pesäkolonsa sen pehmeään ja sisältä usein lahoon puuainekseen. Tikankoloja käyttävät sitten monet muut lintulajit pesä- ja lepopaikkoina. Varsin monet nisäkkäätkin käyttävät tikankoloja hyväkseen, mm. orava, näätä, lepakot ja liito-orava.

Haavan puuaines on herkästi lahoavaa ja siksi lukuisa joukko kääpiä ja muita lahottajasieniä viihtyy haavassa. Kuivattu haapa on paljon lahonkestävämpää kuin tuore. Unohtaa ei sovi selkärangattomien suurta haapaan sitoutunutta joukkoa, esimerkiksi monien perhosten toukille haapa on tärkeä ravintokasvi. Nykyiset metsänhoitosuositukset neuvovatkin säästämään haapoja metsänhoitotoimissa. Haavan tuholaisista tärkeimmät ovat runkohaapsanen (Saperda carcharias), äkämähaapsanen (Saperda populnea) ja isohaavanlehtikuoriainen (Chrysomela populi).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Anderberg, A & A-L: Den virtuella Floran (myös levinneisyyskartta) 2004-2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 3.6.2009. (ruotsiksi)
  2. Museovirasto

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koivisto, Aura ja Sauso Risto: Haapa, elämänpuu. Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy. 1997. ISBN 951-9381-65-1.