Kynäjalava

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kynäjalava
Kynäjalavan oksa, jossa lehtiä ja kypsyviä, siipipalteisia siemeniä.
Kynäjalavan oksa, jossa lehtiä ja kypsyviä, siipipalteisia siemeniä.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Rosales
Heimo: Jalavakasvit Ulmaceae
Suku: Jalavat Ulmus
Laji: laevis
Kaksiosainen nimi
Ulmus laevis
Pall.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kynäjalava Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kynäjalava Commonsissa

Kynäjalava eli vanhan kansan kielellä kynneppää (Ulmus laevis) on jalavien (Ulmus) sukuun kuuluva jalo lehtipuu. Kynäjalava oli pitkään ainoa rauhoitettu puulaji Suomessa. Sittemmin myös vuorijalava, pylväsmäinen kataja ja euroopanmarjakuusi on rauhoitettu.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täysikasvuinen kynäjalava.
Kynäjalavan kukkia.
Pähkylöitä

Kynäjalava kasvaa yleensä 12–20 metriä korkeaksi puuksi, joka kasvattaa myös juurivesoja. Latvus on leveä ja kupumainen ja oksat kasvavat lähes vaakasuoraan. Kuluvan kesän kasvainranka on tavallisesti karvainen. Kukinta tapahtuu keväällä ennen lehtien puhkeamista. Lehtisilmut ovat pitkänomaisia ja suippoja, silmusuomut ovat vaaleanruskeita ja tummakärkisiä. Lehdet ovat oksissa kierteisesti, ja ne ovat korvakkeettomia ja lyhytruotisia. Lehtilapa on 7–15 cm pitkä, ehyt, laidaltaan toissahainen, vastapuikean tai leveänsoikean muotoinen ja tyvestä hyvin epämukainen. Päältä lehti on sileä, alta tasaisesti karvainen tai kokonaan kalju. Lehtien sivusuonet ovat tavallisesti haarattomia ja sivusuonten hangoissa ei ole karvatupsuja.[1][2]

Yksikotisen kynäjalavan kukinto on harsu terttu. Pienet kukat ovat pitkäperäisiä. Kukan kehä yhdislehtinen, 4- tai 5-liuskainen ja väriltään rusehtava. Kukat ovat kaksineuvoisia ja niissä on heteitä 4 tai 5, emejä on yksi. Suomessa kynäjalava kukkii toukokuussa. Hedelmä on pitkäperäinen, pyöreähkö, siipipalteinen pähkylä, joka on 10–12 mm pitkä ja 8–9 mm leveä. Siipipalle on ripsilaitainen ja sen kärkilovi on matala eikä ulotu siemenlokeroon.[1][2]

Toinen Suomessa luonnonvaraisena tavattava jalavalaji, vuorijalava (Ulmus glabra), on kynäjalavaan verrattuna suurempikokoinen, sen lehdet ovat kapeampia, vähemmän epämukaisia, päältä karheita ja sivusuonet kaksihaaraisia.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kynäjalavan levinneisyys käsittää suuren osan Eurooppaa aivan läntisintä osaa lukuun ottamatta. Läntisimmät esiintymät ovat Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa ja Suomessa, ja itäisimmät Uralilla Venäjällä.[3] Itä- ja Keski-Euroopassa kynäjalava ja vuorijalava esiintyvät samoilla alueilla. Suomessa kynäjalavaa kasvaa erityisesti Kokemäenjoen vesistön keskusjärvien alueella Etelä-Hämeessä. Vakain kanta kasvaa Vanajaveden rannoilla lähinnä Valkeakoskella ja sen lähikunnissa. Toinen, paljon pienempi keskittymä sijaitsee Lohjanjärven seuduilla. Muualta Etelä-Suomesta löytyy yksittäisiä pieniä esiintymiä. Luonnonvaraisia puumaisia kynäjalavia lienee Suomessa noin 2 000 yksilöä.[4] Vuorijalavaan verrattuna kynäjalavan esiintymisalue Suomessa on huomattavasti suppeampi.[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kynäjalava kasvaa vuorijalavaa kosteammissa paikoissa, kuten järvien ja lampien rehevissä rantalehdoissa, varsinkin rantatörmissä ja järvenlaskun paljastamilla rantatasanteilla. Lajia tavataan myös lehtokallioilla ja puronvarsissa. Kynäjalava sietää erittäin hyvin tulvaa. Kynäjalavaa on jonkin verran istutettu myös koristepuuksi ja esiintyy joskus asutuksen lähellä villiintyneenä.[1][4]

Kynäjalavan esiintymiä on vähentänyt vuosisatainen rantalehtojen raivaus pelloiksi. Aikaisemmin rantalaidunnus haittasi lajin uudistumista. Nykyään Vanajaveden säännöstely on vähentänyt kevättulvia, joka on johtanut kuusien yleistymiseen kynäjalavien kasvualueille. Vakava uhka Suomen molemmille jalavalajeille olisi jalavataudin leviäminen Suomeen.[4]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kynäjalavaa kasvatetaan jonkin verran puisto- ja kujannepuuna. Viljeltynä laji menestyy sopivilla kasvupaikoilla Oulun korkeudelle saakka.[2] Aikaisemmin nuoria kynäjalavia käytettiin tarvepuuna varsinkin hevosten luokkien valmistamiseen.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen puu- ja pensaskasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Alanko, Pentti & Palmén, Annikki & Tigerstedt, Peter M. A.. 2. uudistettu painos. Dendrologian seura – Denrologiska Sällskapet r.y., Helsinki 1992.
  • Uotila, Pertti: Kynäjalava. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 263.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Retkeilykasvio 1998, s. 96.
  2. a b c Suomen puu- ja pensaskasvio 1992, s. 120.
  3. Den virtuella floran: Vresalm (myös levinneisyyskartat (ruots.) Viitattu 13.2.2012.
  4. a b c d Uotila 1997, s. 263.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]