Keltavuokko

Keltavuokko
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya Kunta: Kasvit Plantae Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida Lahko: Ranunculales Heimo: Leinikkikasvit Ranunculaceae Suku: Vuokot Anemone Laji: ranunculoides
Kaksiosainen nimi
Anemone ranunculoides L.
Katso myös
Keltavuokko Wikispeciesissä   Keltavuokko Commonsissa

Keltavuokko (Anemone ranunculoides, syn. Anemonoides ranunculoides) on monivuotinen, Euroopassa kasvava leinikkikasvi. Se kuuluu Suomen alkuperäiseen kasvilajistoon. Keltavuokko kukkii valkovuokon tavoin aikaisin keväällä. Keltavuokko on myrkyllinen.

Ulkonäkö ja koko

Keltavuokon pysty varsi kasvaa noin 7–30 senttimetriä korkeaksi. Pystyn ja haarattoman varren alaosa on kalju. Juurakko on pitkä, suikerteleva ja ruskea. Pitkäruotiset aluslehdet nousevat juurakosta yksittäin. Aluslehden lapa on jopa 10 cm leveä ja 3–5-sorminen. Lyhytruotiset varsilehdet ovat varressa tavallisesti kolmen lehden kiehkurana. Lehden lapa on kolmesorminen, lehdykät kapeahkoja ja halkoisia tai isohampaisia. Kukkia voi olla yksi tai kaksi, joskus harvoin enemmänkin. Kukkaperä on 2–4 cm pitkä. Keltaisessa, 1,5–3 cm leveässä kukassa on viisi alapuolelta karvaista kehälehteä. Keltavuokko kukkii Suomessa touko-kesäkuussa. Hedelmistö on pysty, pähkylät karvaisia ja lyhytotaisia.

Keltavuokon ja valkovuokon risteymä.

Keltavuokko ja valkovuokko (A. nemorosa) voivat risteytyä keskenään ternivuokoksi (A. nemorosa x ranunculoides) lajien yhteisillä kasvupaikoilla.

Levinneisyys

Keltavuokkoa tavataan Ranskasta halki Keski-Euroopan ja Venäjän lähes Uralille saakka. Etelässä levinnäisyysalue ulottuu Pohjois-Italiaan, Balkanille ja Pohjois-Kreikkaan, pohjoisessa Baltiaan ja eteläiseen Fennoskandiaan, Norjan rannikolla tosin paikoitellen hyvinkin pitkälle pohjoiseen. Lajia tavataan myös Kaukasuksella. Suomessa keltavuokko on suhteellisen harvinainen. Se on yleinen Ahvenanmaalla, ja sitä esiintyy myös Etelä-Suomessa paikoitellen runsaasti. Yhtenäinen levinnäisyysalue ulottuu sisämaassa Tampereen korkeudelle saakka. Yksittäisiä kasvupaikkoja tunnetaan Vaasan seudulta, Etelä-Savosta ja Pohjois-Karjalasta. Jo Virossa keltavuokko on enää hieman harvalukuisempi kuin valkovuokko, jota Virossa ja Etelä-Suomessa kasvaa jokaisessa vähänkin lehtomaisessa metsässä.

Elinympäristö

Keltavuokko suosii reheviä, savipohjaisia rantalehtoja, lehtoniittyjä ja puistoja. Se kasvaa usein laikkukasvustona muiden lehtokasvien, kuten valkovuokon, seassa.

Käyttö

Keltavuokkoa käytetään myös puutarhakasvina. Monin paikoin luonnonvaraisia yksilöitä on siirretty puutarhoihin, joista ne puolestaan ovat levittäytyneet takaisin luontoon. Lajista löytyy myös jalostettuja lajikkeita.

Lähteet

• Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus, Helsinki 1998.
• Piirainen, Mikko & al.: Kotimaan luonnonkasvit. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23001-4.
• Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
• Vantaan luonto: Kasvit. Toim. Ranta, Pertti & Siitonen, Mikko. Vantaan kaupunki, Vantaa, 1996.

Aiheesta muualla

• Kasviatlas 2010: Keltavuokon levinneisyys Suomessa
• UPM-Kymmene: Metsiemme lehtokasveja pdf-tiedosto
• Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Keltavuokko (Anemone ranunculoides)
• Luontoportti: Keltavuokko (Anemone ranunculoides)
• United States Department of Agriculture (USDA): Anemone ranunculoides (englanniksi)