Telkkä

Telkkä
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Luokka: Linnut Aves Lahko: Sorsalinnut Anseriformes Heimo: Sorsat Anatidae Suku: Telkät Bucephala Laji: clangula
Kaksiosainen nimi
Bucephala clangula (Linnaeus, 1758)
Katso myös
Telkkä Wikispeciesissä   Telkkä Commonsissa

Telkkä (Bucephala clangula) on sorsien heimoon kuuluva sälönokkainen vesilintu ja kokosukeltaja. Telkkä on vilkas ja pirteä lintu, joka on varsinkin muuttoaikoina hyvin valpas ja varovainen. Sen lento on erityisen nopeaa ja se nousee vedestä kevyesti.

Suomeksi telkkää on kutsuttu vanhastaan myös sotkaksi. 1900-luvulla vakiintuneessa linnunnimistössä sotka-nimitystä käytetään kuitenkin Aythya-suvun sorsalinnuista. Kalevalassa maailma syntyy, kun Ilmattaren polvelle pesineen sotkan seitsemän munaa särkyvät. Runon sotkan tulkitaan tarkoittavan nimenomaan telkkää, joskin runon toisinnoissa esiintyy samassa roolissa myös muita lintuja, kuten alli ja haapana.

Koko ja ulkonäkö

Telkän luonteenomainen lajipiirre on kolmiomainen pää, josta erottuu selvästi kirkkaankeltainen silmä. Monissa kielissä telkän nimi merkitsee kultasilmää. Telkkä on 40–51 cm pitkä. Naaraan pää on ruskea, yläruumis tummanharmaa, etukaula ja vatsa valkoiset ja valkoinen kylkijuova. Koiraan selkä ja pyrstö ovat mustat ja vatsapuoli on valkoinen. Lokakuun lopulla – marraskuun alussa vanha koiras saa juhlapuvun, joka sillä on kesäkuuhun saakka. Siinä pää ja kaula ovat vihertävänhohtoisen mustat. Naaraan erottaa koiraasta ruskean pään ja tuhkanharmaan yleisvärityksen avulla. Vanha naaras saa marraskuussa juhlapuvun, jossa etuselkä ja hartiat ovat siniharmaat. Pää on suklaanruskea ja kaulassa on selvä valkoinen rengas.

Vanhin suomalainen rengastettu telkkä on ollut 15 vuotta yhden kuukauden vanha. Euroopan vanhin on ollut venäläinen 16 vuotta 11 kuukautta vanha telkkä.^lähde?

Levinneisyys

Telkkäpoikue

Telkkä pesii koko Suomessa, lukuun ottamatta puuttomia tunturiseutuja ja ulkosaaristoa. Telkkä on Euroopan ”suomalaisimpia” lintuja, sillä Euroopan telkkäkannasta noin 40 prosenttia pesii Suomessa. Suomen parimäärä on 180 000–250 000 ja runsastuu koko ajan. Telkkä on pohjoinen laji, jonka eteläisimmät populaatiot asustavat Pohjois-Saksassa ja Puolassa, sekä parina pienenä erillisesiintymänä Keski-Euroopan järvillä. Euroopan pesimäkanta on 230 000–280 000 paria, joista Britteinsaarilla vain noin 100 paria. Venäjällä pesii 28 000–48 000 paria.^lähde?

Elintavat

Elinympäristö

Telkän vaatimukset elinympäristön suhteen ovat hyvin väljät, se viihtyy kaikenlaisissa vesistöissä. Ulkosaaristossa telkkä on kuitenkin pesivänä harvinainen. Suosituimpia pesimäpaikkoja kaislikkoiset ja ruohostoiset, matalat järvet sekä suvannot ja lahdelmat.

Lisääntyminen

Luonnossa telkkä pesii onttoihin puihin ja palokärjen koloihin. Ihminen on pitkään rakentanut pönttöjä telkälle, aluksi kerätäkseen munia ravinnoksi, nykyisin useimmiten pyyteettömästi. Munia tulee 8–14 kpl, jotka ovat vihreänharmaita ja kooltaan hieman kananmunaa suurempia. Telkkä tunnetaan myös loismuninnasta, eli naaras munii munan jonkun toisen telkän pesään ja näin varmistaa lisääntymisen mikäli oma pesintä epäonnistuu. Aikaisina keväinä muninta voi Etelä-Suomessa alkaa jo maaliskuun lopulla, mutta tavallisesti vapun tietämissä. Viimeiset pesueet munitaan kesäkuussa. Haudonta alkaa vasta, kun kaikki munat on munittu, ja naaras hautoo noin neljä viikkoa. Poikaset kuoriutuvat lähes yhtäaikaisesti. Ne ovat väriltään tummanruskean ja valkoisen kirjavia, valkoposkisia. Naaras houkuttelee poikaset hyppäämään pesästä kutsumalla niitä maassa pesäpuun juurella. Tavallisesti poikaset lähtevät pesästä varhain aamulla. Emo johdattaa poikueen perässään lähimpään vesistöön, joka voi joskus olla jopa kilometrin päässä pesästä. Emo ei ruoki poikasia, vaan ne alkavat itse etsiä vedestä pieneliöitä. Usein telkkä jättää osan poikasista selviytymään omin avuin. Poikaset oppivat lentämään parin kuukauden ikäisinä.

Telkkä risteytyy toisinaan uivelon kanssa. Syntyneet jälkeläiset muistuttavat ulkonäöltään enemmän uiveloa kuin telkkää. Koiraspuolisilla hybrideillä on mustat päänsivut ja lyhyt töyhtö.

Ravinto

Telkkä hakee ravintonsa pohjasta sukeltamalla, koska se on kokosukeltaja. Makeassa vedessä telkän ravintoa ovat hyönteiset ja niiden toukat, madot, näkinkengät ja simpukat. Suolaisessa vedessä telkkä syö yllä olevien lisäksi varsinkin erilaisia rapueläimiä, katkoja ja kilkkejä. Telkän tapaa usein ruokailemasta matalista, aukeista lahdista. Sen sijaan se näyttää karttavan tiheitä kahlistoja.

Muutto ja talvehdinta

Telkkien muutto alkaa jo heinäkuussa ja jatkuu marraskuulle asti. Ne palaavat maalis-huhtikuussa. Talvehtimisalueet ovat Itämeren eteläosissa ja Pohjanlahden rannikolla. Venäjän kanta muuttaa Keski-Eurooppaan ja Väli- ja Mustanmeren rannikolle. Telkkä talvehtii melko yleisesti Suomessakin; Suomeen jää vuosittain noin 20 000 telkkää talvehtimaan.

Aiheesta muualla

• Taskinen, Janne: Telkkä – tuhansien järvien lintu. Valokuvat Timo-Heikki Varis. Suomen luonnonsuojelun tuki, 1999. ISBN 951-9381-72-4.
• Eriksson, M. O. G. 1982: Vakiintuneen ja uuden telkkäkannan välisistä eroista. - Ornis Fennica 59:13-18.
• Holma, Olli & Syrjänen, Jaakko 1978: Telkän Bucephala clangula erikoiset temput Yyterissä. - Lintumies 1.1978 s. 26. LYL.
• Kallela, Kari 1986: Kiista pesäpöntöstä. - Lintumies 1.1986 s. 31. LYL.
• Rajala, P. & Ormio, T. 1971: On the nesting of the Goldeneye, Bucephala clangula (L.), in the Meltaus Game Research Area in Northern Finland, 1959-1966. - Finn. Game Res. 31:3-9.
• Sirén, M. 1952: Undersökningar över knipans, Bucephala clangula, fortplantningsbiologi. - Riistatiet. Julk. 8:101-111.
• Sirén, M. 1957: Telkän pesimisseutu- ja pesäpaikkauskollisuudesta. - Suomen Riista 11:130-133.
• Telkkä Lintukuva.fi -verkkopalvelussa