Telkkä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee lintua. VL Telkkä käsittelee merivartioston vartiolaivaa.
Telkkä
Bucephala clangula ja 01.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Telkät Bucephala
Laji: clangula
Kaksiosainen nimi
Bucephala clangula
(Linnaeus, 1758)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Telkkä Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Telkkä Commonsissa

Telkkä (Bucephala clangula) on sorsien heimoon kuuluva keskikokoinen kokosukeltaja. Telkkä on vilkas ja pirteä lintu, joka on varsinkin muuttoaikoina hyvin valpas ja varovainen. Sen lento on erityisen nopeaa ja linnun lentäessä kuuluu tunnusomainen viuhina. Telkkä nousee vedestä muiden kokosukeltajien tapaan juosten pitkin vedenpintaa.

Suomeksi telkkää on kutsuttu vanhastaan myös sotkaksi. 1900-luvulla vakiintuneessa linnunnimistössä sotka-nimitystä käytetään kuitenkin Aythya-suvun sorsalinnuista.[2] Kalevalassa maailma syntyy, kun Ilmattaren polvelle pesineen sotkan seitsemän munaa särkyvät. Runon sotkan tulkitaan tarkoittavan nimenomaan telkkää, joskin runon toisinnoissa esiintyy samassa roolissa myös muita lintuja, kuten alli ja haapana.[3]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telkän luonteenomainen lajipiirre on kolmiomainen pää, josta erottuu selvästi kirkkaankeltainen silmä.[4] Monissa kielissä telkän nimi merkitsee kultasilmää. Telkkä on 40–51 cm pitkä.[5][6][4] Naaraan pää on ruskea, yläruumis tummanharmaa, etukaula ja vatsa valkoiset ja valkoinen siipilaikku näkyy kylkijuovana linnun uidessa. Juhlapukuisen naaraan erottaa koiraasta ruskean pään ja tuhkanharmaan yleisvärityksen avulla. Syyspukuisesta koiraasta naaraan erottaa pienempi siipilaikku, joka on kahden mustan juovan halkoma. Lokakuun lopulla – marraskuun alussa vanha koiras saa juhlapuvun, joka sillä on kesäkuuhun saakka. Juhlapukuisen koiraan selkä ja pyrstö ovat mustat[4] Pää ja kaula ovat vihertävänhohtoisen mustat. Rinta, kyljet ja vatsapuoli ovat valkoiset. Silmän ja nokan välissä on suuri valkea täplä. Hartiahöyhenet ovat mustavalkojuovaiset. Syyspukuinen koiras muistuttaa naarasta, mutta säilyttää jonkin verran tummaa kuviointia päässä.[7] Nuori lintu on myös naaraan näköinen, mutta silmä on tumma, vaalea kaularengas puuttuu ja siipilaikku on pienempi.

Vanhin suomalainen rengastettu telkkä on ollut 15 vuotta yhden kuukauden vanha. Maailman todistetusti vanhin yksilö on ollut 16 vuotta 11 kuukautta vanha.[8]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telkkäpoikue

Telkkä pesii koko Suomessa, lukuun ottamatta puuttomia tunturiseutuja ja ulkosaaristoa. Telkkä on Euroopan ”suomalaisimpia” lintuja, sillä Euroopan telkkäkannasta noin 40 prosenttia pesii Suomessa.[9] Suomen parimäärä 170 000–220 000 on pysynyt melko vakaana viime vuosikymmenet.[10] Telkkä on pohjoinen laji, jonka eteläisimmät populaatiot asustavat Pohjois-Saksassa ja Puolassa, sekä parina pienenä erillisesiintymänä Keski-Euroopan järvillä.[6] Euroopan pesimäkanta on 230 000–280 000 paria, joista Britteinsaarilla vain noin 100 paria. Venäjällä pesii 28 000–48 000 paria[11], Ruotsissa 50 000 paria[12] ja Virossa 500–1 000 paria[13].

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telkän vaatimukset elinympäristön suhteen ovat hyvin väljät, se viihtyy kaikenlaisissa vesistöissä. Tärkeintä on, että lähistöllä on tilava puunkolo tai pönttö pesäpaikaksi. Ulkosaaristossa ja puuttomilla tunturialueilla telkkä on kuitenkin pesivänä harvinainen. Suosituimpia pesimäpaikkoja kaislikkoiset ja ruohostoiset, matalat järvet sekä suvannot ja lahdelmat.[10][5]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnossa telkkä pesii onttoihin puihin ja palokärjen koloihin. Ihminen on pitkään rakentanut pönttöjä telkälle, aluksi kerätäkseen munia ravinnoksi, nykyisin useimmiten pyyteettömästi. Munia tulee 8–14 kpl, jotka ovat vihreänharmaita ja kooltaan hieman kananmunaa suurempia. Telkkä tunnetaan myös loismuninnasta, eli naaras munii munan jonkun toisen telkän pesään ja näin varmistaa lisääntymisen mikäli oma pesintä epäonnistuu. Aikaisina keväinä muninta voi Etelä-Suomessa alkaa jo maaliskuun lopulla, mutta tavallisesti vapun tietämissä. Viimeiset pesueet munitaan kesäkuussa. Haudonta alkaa vasta, kun kaikki munat on munittu, ja naaras hautoo noin neljä viikkoa. Poikaset kuoriutuvat lähes yhtäaikaisesti. Ne ovat väriltään tummanruskean ja valkoisen kirjavia, valkoposkisia. Naaras houkuttelee poikaset hyppäämään pesästä kutsumalla niitä maassa pesäpuun juurella. Tavallisesti poikaset lähtevät pesästä varhain aamulla. Emo johdattaa poikueen perässään lähimpään vesistöön, joka voi joskus olla jopa kilometrin päässä pesästä. Emo ei ruoki poikasia, vaan ne alkavat itse etsiä vedestä pieneliöitä. Usein telkkä jättää osan poikasista selviytymään omin avuin. Poikaset oppivat lentämään parin kuukauden ikäisinä.

Telkkä risteytyy toisinaan uivelon kanssa. Syntyneet jälkeläiset muistuttavat ulkonäöltään enemmän uiveloa kuin telkkää. Koiraspuolisilla hybrideillä on mustat päänsivut ja lyhyt töyhtö.[14]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telkkä hakee ravintonsa pohjasta sukeltamalla, koska se on kokosukeltaja. Makeassa vedessä telkän ravintoa ovat hyönteiset ja niiden toukat, madot, näkinkengät ja simpukat. Suolaisessa vedessä telkkä syö yllä olevien lisäksi varsinkin erilaisia rapueläimiä, katkoja ja kilkkejä. Telkän tapaa usein ruokailemasta matalista, aukeista lahdista.

Muutto ja talvehdinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telkkien muutto alkaa jo heinäkuussa ja jatkuu marraskuulle asti. Ne palaavat maalis-huhtikuussa.[4] Talvehtimisalueet ovat Itämeren eteläosissa ja Pohjanlahden rannikolla. Venäjän kanta muuttaa Keski-Eurooppaan ja Väli- ja Mustanmeren rannikolle.[6] Telkkä talvehtii melko yleisesti Suomessakin; Suomeen jää vuosittain noin 20 000 telkkää talvehtimaan.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Bucephala clangula IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 5.6.2014. (englanniksi)
  2. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1189–1190. WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  3. Lappalainen, Markku: ”Ensin oli telkkä”. Suomen kuvalehti, 20.8.2004, nro 34, s. 46–48. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet Oy. ISSN 0039-5552.
  4. a b c d e Telkkä Luonnossa.com. Viitattu 11.11.2011.
  5. a b Laine, Lasse J.: Suomalainen lintuopas, s. 66. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
  6. a b c Mullarney, Killian ym.: Lintuopas Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 66. Otava, 2008. ISBN 951-1-15727-2.
  7. Peterson, Roger Tory, Mountfort, Guy R., Hollom, P. A. D.: Euroopan linnut, s. 77. Suom. Koskimies, Jukka. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1972. ISBN 951-30-2045-2.
  8. Interesting resightings and recoveries of ringed birds Finnish Museum of Natural History. Viitattu 7.10.2013. (englanniksi)
  9. Suomen vastuulajit EU:ssa Viitattu 23.8.2009.
  10. a b Suomen lintuatlas Viitattu 11.11.2009.
  11. Hagemeijer, Ward J. M. and Blair, Michael J.: The EBCC Atlas of European Breeding Birds, s. 121. London: T & A D Poyser Ltd, 1997. ISBN 0-85661-091-7.
  12. Koskimies, P.: Population sizes and recent trends of breeding birds in the Nordic countries. Vesi- ja ympäristöhallituksen julkaisuja, 1992, 144. vsk, s. 1-43.
  13. Lilleleht, V. & Leibak, E: Eesti lindude süstemaatiline nimestik, statuus ja arvukus. Hirundo, 1993, 12. vsk, s. 3-50.
  14. Laine, Lasse J.: Suomalainen lintuopas, s. 316. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Taskinen, Janne: Telkkä – tuhansien järvien lintu. Valokuvat Timo-Heikki Varis. Suomen luonnonsuojelun tuki, 1999. ISBN 951-9381-72-4.
  • Eriksson, M. O. G. 1982: Vakiintuneen ja uuden telkkäkannan välisistä eroista. - Ornis Fennica 59:13-18.
  • Holma, Olli & Syrjänen, Jaakko 1978: Telkän Bucephala clangula erikoiset temput Yyterissä. - Lintumies 1.1978 s. 26. LYL.
  • Kallela, Kari 1986: Kiista pesäpöntöstä. - Lintumies 1.1986 s. 31. LYL.
  • Rajala, P. & Ormio, T. 1971: On the nesting of the Goldeneye, Bucephala clangula (L.), in the Meltaus Game Research Area in Northern Finland, 1959-1966. - Finn. Game Res. 31:3-9.
  • Sirén, M. 1952: Undersökningar över knipans, Bucephala clangula, fortplantningsbiologi. - Riistatiet. Julk. 8:101-111.
  • Sirén, M. 1957: Telkän pesimisseutu- ja pesäpaikkauskollisuudesta. - Suomen Riista 11:130-133.
  • Telkkä Lintukuva.fi-verkkopalvelussa