Uivelo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo linnusta. Elokuvasta katso Uivelot (elokuva).
Uivelo
Smew.both.arp.600pix.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Mergellus
Laji: albellus
Kaksiosainen nimi
Mergellus albellus
(Linnaeus, 1758)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Uivelo Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Uivelo Commonsissa

Uivelo (Mergellus albellus) on sorsien heimoon kuuluva melko pienikokoinen koskeloita muistuttava lintu. Se on ainoa laji suvussaan. Sen entinen nimi on herna[2].

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Telkkää hieman pienemmän uivelon pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 38–44 senttimetriä ja siipien kärkiväli 56–69 senttimetriä. Koiraspuolisen yksilön tunnistaa silmiinpistävän mustavalkoisesta värityksestään. Se on yleisväritykseltään valkoinen, mutta sillä on musta nokan tyvitäplä, takaraivon viirut sekä selän juovat. Naaraan päälaki ja niska ovat punaruskeat, posket valkoiset ja selkä harmaa.[3]

Koiraan soidinääni on matala ja kumea, nariseva ”krr-ek”. Naaraan ääni on käheä ”krr”-korina.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesimäaikaan uivelon levinneisyysalue ulottuu Skandinavian pohjoisosista pitkälle Venäjän puolelle. Laji talvehtii Skandinavian eteläosissa, Keski-Euroopassa, Balkanilla ja Mustanmeren ympäristössä sekä Intiassa, Kiinassa, Korean niemimaalla ja Japanissa.[1] Koko maailman uivelokannaksi on arvioitu 130 000 – 210 000 yksilöä.[1] Suomen uivelokanta on kasvanut 1950-luvulta lähtien ja on nykyisin arviolta 2 000–3 000 paria.[4]

Suomen uivelot talvehtivat Itämeren eteläosissa ja Länsi-Euroopassa. Joitakin yksilöitä talvehtii Suomessakin Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla.[5] Suomessa talvehtivien uiveloiden määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä.[6]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uivelo nousemassa lentoon

Uivelo pesii mieluiten rehevillä järvillä, mutta se kelpuuttaa pesimäpaikaksi myös karummat järvet, jokisuvannot ja suoallikot.[4]

Muuttoaikoina uivelot levähtävät rehevillä merenlahdilla ja järvillä.[5] Talvehtimis- ja levähdyspaikoilla uivelot pysyttelevät mieluummin erillään kuin muodostavat parvia, mutta parhaimmille paikoille voi kerääntyä pieniä tai keskisuuria parvia.[3] Esimerkiksi joillekin Etelä-Suomen parhaimmille järville voi lokakuussa kerääntyä toistasataa yksilöä.[5]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uivelon pesä on puunkolossa tai pöntössä. Naaras munii 7–10 munaa, joita se hautoo noin 25 vuorokautta.[5] Jos sopivat pesäkolot ovat vähissä, voi uivelo pesiä samassa kolossa telkän kanssa. Uivelo voi myös risteytyä telkän kanssa, mutta risteymät ovat sangen harvinaisia.[4]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uivelo käyttää ravinnokseen pieniä kaloja ja pieniä vesieläimiä.[5] Uivelo etsii ravintoa usein matalasta vedestä ruovikoiden reunoilta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c BirdLife International: Mergellus albellus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 5.6.2014. (englanniksi)
  2. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1967, osa 9, palsta 455
  3. a b c d Svensson, Lars: Lintuopas – Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 42. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  4. a b c Lintuatlas Viitattu 30.9.2012.
  5. a b c d e Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 67. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
  6. Laine, Lasse J.: Lintuharrastajan opas, s. 112. Otava, 2006. ISBN 951-1-18829-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yrjö Kokko: Ungelon torppa.
  • Hautala, Hannu, Ryhtä, Matti & Seppänen, Heikki 1975: Havaintoja uivelon Mergus albellus pesimisestä Kuusamossa 1974. – Lintumies 1.1975 s. 8-15. SLY.
  • ITIS: Mergellus albellus