Tanger

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tanger
(Tanja)
طنجة
Tanger mereltä kuvattuna
Tanger mereltä kuvattuna
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna

Tanger

Koordinaatit: 35°46′0″N, 5°48′0″WKoordinaatit: 35°46′0″N, 5°48′0″W

Valtio Marokko
Hallintoalue Tangier-Tetouan
Prefektuuri Tangier-Assilah
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 199,5 km²
Korkeus 80 m
Väkiluku (2008) 700 000
 – Tiheys 3 509 as./km²

Tanger (Tanja طنجة berberiksi ja arabiaksi, Tánger espanjaksi, Tânger portugaliksi ja Tanger ranskaksi, englanninkielinen muoto Tangier tai Tangiers ) on satamakaupunki Pohjois-Marokossa. Sen asukasluku on noin 700 000. Tanger sijaitsee Pohjois-Afrikan rannikolla Gibraltarinsalmen läntisellä puolella.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Berberi-legendan mukaan Tangerin rakensi Tinjiksen poika nimeltään Sufax. Tinjis oli berberi-sankari Antaioksen vaimo. Toisten tarinoiden mukaan kaupungin perustaja oli Herkules.

Karthagolaiset perustivat 400-luvun eaa. alussa Tingis-nimisen asutuksen, joka sitten siirtyi roomalaisten hallintaan. He kutsuivat sitä nimellä Tingitana. Oltuaan välillä vandaalien ja Bysantin valtakunnan hallussa, Tangerista tuli arabien hallinnoima vuonna 702.

Tangierin maantieteellinen sijainti sai Euroopan maat kiinnostumaan alueesta 1800-luvun ja 1900-luvun taiteessa.

1900-luvulla Ranska rupesi kiinnostumaan Marokosta sotilaallisessa ja taloudellisessa mielessä. 31. maaliskuuta 1905 Saksan keisari Vilhelm II teki silloisen kansleri Von Bülowin kehotuksesta Välimeren matkansa aikana vierailun kaupunkiin. Keisarin tarkoitus oli saada Ranska epäilemään Entente cordialen hyödyllisyydestä. Tätä vierailua kutsutaan Ensimmäiseksi Marokon kriisiksi.

Ranska pyysi apua Britannialta. Saksa vaati Marokon tulevaisuutta koskevan konferenssin järjestämistä, joka järjestettiinkin 16. tammikuuta 1906 Algecirasissa, Espanjassa.

7. huhtikuuta 1906 Saksa ja Ranska sopivat Algecirasissa, että molemmat maat saavat vapaasti harjoittaa kauppaa Marokon kanssa ja sallivat ulkomaalaisten pankkien ja yritysten tulon Marokkoon. Marokkoon perustettiin samassa yhteydessä espanjalaisten ja ranskalaisten upseerien johtamat poliisivoimat. Algecrasin konferenssissa tehty sopimus takasi Marokon itsenäisyyden.

Toinen Marokon kriisi alkoi 1. heinäkuuta 1911, kun saksalainen tykkivene Panther saapuu Agadiriin. Virallinen sopimus Marokosta allekirjoitettiin Fezissä, 30. maaliskuuta vuonna 1912, kun Marokon sulttaani Abdelhafid allekirjoitti sopimuksen, jossa Marokosta tehtiin Ranskan protektoraatti. Saksa tunnusti Marokon osaksi Ranskaa.

Espanja sai alueita Marokon pohjoisosista. Näin Marokko jaettiin kahtia: pohjoisessa oli Espanjan Marokko ja etelässä Ranskan Marokko. Allekirjoituksen jälkeen Marokon sulttaani Abdelhafid luopui kruunusta veljensä Jusef ben Hassanin hyväksi.

Marokkoon palkattiin erityistarkastaja, joka oli sveitsiläinen. Hänen tehtävänään oli valvoa, että sopimuksen mukaan tehdyt ehdot pidettiin. Hän asettui asumaan juuri Tangeriin.

Tangerista tehtiin vuonna 1923 kansainvälinen vyöhyke, jota hallitsivat Ranskan, Espanjan ja Britannian virkamiehet. Italia liittyi sopimukseen vuonna 1928. Toisen maailmansodan aikana espanjalaiset miehittivät Tangerin ja se palautettiin Marokolle vuonna 1956.

1900-luvun alussa kaupungissa asui 40 000 ihmistä joista 10 000 muslimia ja 9 000 juutalaisia Euroopasta (joista 7 500 oli espanjalaisia).

Espanjalle kuuluva Río de Oro alue nykyisessä Länsi-Saharassa luovutettiin Marokon ja Mauritanialle vuonna 1976.