Vuoden 1814 peruskirja
Vuoden 1814 peruskirja (ransk. Charte Constitutionnelle) oli asiakirja, joka toimi Ranskan perustuslakina vuosina 1814–1830 ja muutettuna vuosina 1830–1848. Se teki Ranskasta perustuslaillisen monarkian ja takasi monien vallankumouksen jälkeen säädettyjen kansalaisvapauksien jatkumisen myös Bourbon-restauraation aikana.[1]
Kyseessä oli perustuslaki, jonka kuningas Ludvig XVIII antoi Ranskalle noustuaan valtaan Napoleonin kukistumisen jälkeen. Ludvig julkisti valtiosääntöesityksensä 26. huhtikuuta 1814 pian sen jälkeen kun oli palannut maanpaosta Englannista. Hän hylkäsi samalla vaihtoehtoisen valtiosääntöesityksen, jonka Talleyrandin johtama väliaikainen hallitus oli laatinut. Uusi peruskirja astui voimaan 4. kesäkuuta 1814. Se perustui brittiläisiin esikuviin ja oli selvästi vapaamielisempi kuin Napoleonin vuonna 1804 säätämä vuoden XII perustuslaki. Se kuitenkin suosi vallankumousta edeltäneiden poliittisten olojen palauttamista ja konservatiivista politiikkaa kannattaneita ylempiä säätyjä. Vuoden 1814 peruskirjan mukaan lainsäädäntövaltaa käytti kaksikamarinen parlamentti. Ylempi kamari eli päärien kamari muodostui kuninkaan nimittämistä ylhäisaateliin kuuluneista edustajista, alempaan eli edustajakamariin valittiin jäsenet vaaleilla. Rajoitettu äänioikeus oli sidottu varallisuuteen. Lakiehdotusten tekeminen oli kuninkaan nimittämien ministereiden yksinoikeus. Napoleonin aikana säädetyt siviililaki ja kansalaisoikeudet jäivät voimaan.[2] Lisäksi peruskirja julisti katolisen kirkon Ranskan valtionkirkoksi ja vaati samalla myös muiden kirkkokuntien suvaitsemista.[1]
Restauraation alkuvuosina vahvan aseman parlamenttiin saaneet ultrarojalistit vaativat perustuslain kumoamista, mutta Ludvig XVIII päätti pitää siitä kiinni turvatakseen poliittisen vakauden. Hänen seuraajansa Kaarle X kuitenkin nimitti vuonna 1829 Jules de Polignacin johtaman ultrarojalistisen hallituksen, joka liberaalien heinäkuussa 1830 saaman vaalivoiton jälkeen päätti ruveta kaventamaan perustuslaissa turvattuja kansalaisoikeuksia.[3] Heinäkuun ordonansseina tunnettujen säädösten oli tarkoitus peruuttaa lehdistönvapaus ja porvariston äänioikeus, mutta niiden julkistamisen seurauksena Ranskassa puhkesi heinäkuun vallankumous, joka kaatoi Bourbonien vallan.[4] Uusi edustajainkamari teki sen jälkeen valtiosääntöön muutoksia, lakkauttaen sensuurin, laajentaen äänioikeutta ja keventäen katolisen kirkon valtionkirkon asemaa.[3] Vuoden 1814 peruskirja säilyi muutettuna voimassa aina vuoteen 1848.[1] Heinäkuun monarkian aikana se ei kuitenkaan ollut enää luonteeltaan kuninkaan myötämielisyydestä riippuvainen ”lahja kansakunnalle”, vaan parlamentin muutettavissa ollut normaali perustuslaki.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Charter of 1814 (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 18.8.2014.
- ↑ Ihmiskunnan kronikka 1739–1860, s. 690–691. Gummerus 1988.
- ↑ a b c France: History (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 18.8.2014.
- ↑ Ihmiskunnan kronikka, s. 716–717.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lisää luettavaa aiheesta Vuoden 1814 peruskirja on Wikiaineistossa (ranskaksi)
