Maximilien Robespierre

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maximilien Robespierre

Maximilien François Marie Isidore de Robespierre (6. toukokuuta 175828. heinäkuuta 1794) oli ranskalainen vallankumousmies ja asianajaja. Hän nousi vuosina 1792–93 Ranskan suuren vallankumouksen johtajaksi, ja hänet muistetaan julmana vastustajiensa teloituttajana, joka lopulta koki itse saman kohtalon.

Robespierren äärivasemmistolainen Vuoripuolue pääsi valtaan loppuvuonna 1792 ja teloitti vallankumousta aiemmin johtaneet liberaalit vuonna 1793, mutta vasta maaliskuussa 1794 Robespierre yllättäen kukisti puolueen Dantonin ja Hébertin siivet nousten lähes yksinvaltaiseen asemaan.

Rousseaulainen totalitarismi ja sosialismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ideologialtaan Robespierre seurasi vastavalistusfilosofi Jean-Jacques Rousseauta, ja hänet tunnetaankin nimellä "Rousseaun verinen käsi"[1]. Vuosina 1793-94 valtaa piti Rousseauhun uskova[2] Robespierren, Saint-Justin ja Georges Couthonin triumviraatti.

Robespierreen ja Saint-Justin käsite L’intérêt général eli "kansan tahto" oli Rousseaun "yleistahdon" pohjalta toteutettu[3]. Mielestään he vain "karsivat pois turhan ja korruptoituneen" Rousseaun opin mukaisesti[3]. Vallankumouksen väkivaltaistuminen tapahtui, kun jakobiiniklubit ympäri Ranskaa vaativat radikaalimpia uudistuksia vedoten Rousseauhun[3].

Benjamin Constant ja Hegel syyttivät Rousseauta Robespierren terrorihallinnosta ja totalitarismista. Heidän mielestään Rousseaun ideologia salli totalitaristisen hallinnon ilman kansalaisoikeuksia kuten hengen ja omaisuuden suojaa. Tosin Robespierren ja Saint-Justin rousseaulaiset hyökkäykset omistusoikeutta vastaan eivät saaneet laajempaa kannatusta, ja vallankumouksen julistus omistusoikeuden pyhyydestä ja koskemattomuudesta säilyi.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämän alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robespierren elämän alkuvaiheista tiedetään vain vähän. Hän kuului keskivarakkaaseen sukuun, ja hänellä oli mahdollisuus opiskella ja lopulta aloittaa itsenäinen ammattiura asianajajana. Sen verran matkan varrella oli erilaatuisia ylempien säätyjen jäsenten, eritoten aatelisten, aiheuttamia epäoikeudenmukaisuuksia ja vastoinkäymisiä, että ne muokkasivat hänen vastaanottavaisimmillaan olleen mielialansa varhaistyypin vasemmistolaiseksi.

Poliittisen uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robespierre valittiin 1789 kolmannen säädyn edustajaksi valtiopäiville, ja hän kuului jo tällöin äärimmäiseen vasemmistoon. Pallohuoneen valan vannoneiden kansalliskokousedustajien nimilistalla Robespierre esiintyy tiettävästi ensimmäisen kerran laajemmin julkisuudessa, mutta hän ei vielä silloin herättänyt suurempaa huomiota. Valan keskushenkilö oli kansalliskokouksen puhemies, tähtitieteilijä Jean Sylvain Bailly.

Robespierre ei saanut kannatusta kansalliskokouksessa, mutta hänestä tuli kuitenkin pian eräs jakobiiniklubin johtohahmoja, vaikka liberaaleilla olikin jakobiineissä ylivalta vuoteen 1792 asti. Kuningasvallan kukistuttua Robespierre oli kommuunin (kunnallishallinnon) johtomiehiä, ja hänet valittiin konventtiin, jossa hän liittyi vuoripuolueeseen.

Askeettinen keikari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten niin monet myöhemmätkin vallankumoukselliset tai kaappauksella valtaan nousseet itsevaltiaat, Robespierre oli – keikarimaisesta ulkoasustaan huolimatta – varsinaisilta tavoiltaan askeetti. Hän esimerkiksi asui hyvin vaatimattomasti puuseppä Duplayn omistaman talon pienessä ullakkohuoneessa. Paljolti tämän vuoksi hän saikin muilta vallankumouksellisilta kuvaavan lempinimen Maximilien Lahjomaton. Keikarimaisuus oli itse asiassa vain tarkoin harkittua pyrkimystä korostaa arvovaltaa, ja se toimikin miltei loppuun asti, kunnes hänen kylmäverisyytensä ajoi vastustajat keinoja kaihtamattomaan epätoivoon.

Mielipiteet kovenevat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaan epäonnisen pakoyrityksen jälkeen girondisti Brissot’n aloitteesta kuningasvalta lakkautettiin 10. elokuuta 1792. Brissot sai taakseen useimmat liberaalit ja vuoripuoluelaiset, myös Robespierren: nyt Ludvig XVI oli vallankumousjohtajalle pelkkä maanpetturi, ja pitkälti tämän johdosta kuningas lopulta joutui näytösoikeudenkäyntiin tammikuussa 1793. Vuoripuolue kiihotti väkeä kuolemantuomiota vaatineilla puheillaan ja leimasi näin lievempää rangaistusta kannattaneet girondistit saaden tämän ja mellakoinnin avulla luotua kuvan kansan etujen parhaasta puolustajasta. Siten Vuoripuolue vähitellen ohitti vallassa kansalliskokouksessa suurimpana ryhmittymänä olleet liberaalit talvella 1792-93. Myös kuningatar Marie-Antoinette joutui syytteeseen ja tuomittiin mestattavaksi; Robespierre kieltäytyi jyrkästi armahtamasta häntä – vaikka suhtautuikin jo varsin nuivasti tuomion perustana olleen pederastia-syytteen keksineeseen Hébertiin.

Kohti korkeinta valtaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaan mestauksen jälkeen Robespierre aloitti järjestelmällisen taistelun niitä vastaan, jotka saattoivat kilpailla hänen kanssaan vallasta. Robespierrestä tuli 1793 yhteishyvän valiokunnan jäsen. Hän pääsi pian johtavaan asemaan ja onnistui tuhoamaan poliittiset vastustajansa, ensin puoluetovereittensa tuella hän teloitutti liberaalit vuonna 1793, sitten puoluetoverinsa maaliskuussa 1794: Dantonin tuella Hébertin, minkä jälkeen hänen oma ryhmänsä pystyi kukistamaan Dantonin ja Desmoulinsin. Ensimmäiset uhkaavat merkit ilmestyivät samoihin aikoihin. Merkittävin niistä on tuntemattomaksi jääneen taiteilijan tekemä pilapiirros "jakobiinien puhdistuspata", jossa Maximilien Lahjomaton erottelee suuressa padassa pyöriviä apureitaan reikäkauhan avulla suurennuslasi silmällä ja kelvottomat saavat jäädä pataan hajoamaan.Liberaali tarkoittaa elinkeinovapautta,eli sitä,että kuka tahansa voi harjoittaa mitä haluamansa ammattia.vapaakauppa=taloudellisen kilpailun tuli olla vapaata,tullit eli tullimaksut piti poistaa.

Uskonnollisesti deisti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monen muun valistusajan sivistyneen tavoin Robespierre oli deisti. Hän oli vannoutunut rousseaulainen, jonka vakituista mielilukemista oli teokseen Emilé sisältyvä ”Savoyard-papin uskontunnustus”; tämä kirjoitus on uskonnollisen suvaitsevaisuuden julistus, jonka takia ennen vallankumousta niin kuningashuone kuin kirkkokin vainosivat kirjaa ja kirjailijaa kovasti (Octave Aubry). Tosin niin Rousseau kuin Robespierre pitivät ateismia moraalille turmiollisena, mutta harva oli täysi ateisti, vaikka vallankumoukselliset olivatkin usein aktiivisen jumalan kieltäviä deistejä.

Robespierre inhosi erityisen syvästi Chabotin ja Hébertin kehittämää, korostetun eroottista Järjen palvontaa. Siksi Robespierren kannalta tärkeä tapa kerätä lisää yleistä suosiota ja siten varmistaa asemaansa oli tehdä loppu tästä yleisen mielipiteen tosiasiassa inhoamasta rietastelusta ja kehittää tilalle epämääräinen metafyysinen seremonia, jossa palvottavana oli tarkemmin määrittelemättä jäänyt deistinen "Korkein Olento". Uusi kultti oli edeltäjiensä vastapainoksi jopa korostetun siveellinen. Tämä kultti sammui perustajansa kuoltua, ja Napoleon käytti kultin rippeitä hyödykseen palauttaessaan vainotun kristinuskon arvoonsa - ei niinkään kristillisyyttään kuin taatakseen kansansuosionsa - mikä osoittautuikin todella älykkääksi vedoksi.

"Alas, tyranni!"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Robespierren jäätävä kylmäverisyys, teloitukset ja ennen muuta mustasukkaisuus vallastaan sai yhä useammat hänen kannattajistaankin pelkäämään henkensä puolesta, eikä varmaan aiheetta. Lopulta keskustaryhmittymät ja vuoripuolue liittoutuivat Robespierreä vastaan ja hänet huudettiin konventissa hiljaiseksi. Robespierren sanotaan pohtineen katkerana, kuinka Dantonin mahtava "härän mylvintä" olisikaan tehonnut moisessa tilanteessa. Nyt Robespierren kylläkin läpitunkeva mutta auttamattoman heikko ääni jäi huutajien varjoon ja Lahjomaton menetti valtansa. Yksimielisellä päätöksellä hänet päätettiin lähettää giljotiiniin.

Samalla kertaa tuomittiin myös loput ”terrorin triumviristä” eli rousseaulaiset Saint-Just ja Georges Couthon sekä heidän merkittävimmät apurinsa. Näistä huomattavin oli päämiehen nuorempi, kuolemaan asti uskollinen veli Augustin Robespierre, veljensä maltillinen ja järkevä neuvonantaja.

Robespierren ja Saint-Justin teloitus

Itse Robespierre yritti onnistumatta itsemurhaa: luoti murskasi hänen leukansa - tai nykyään ampujan arvellaan olleen eräs pidättäneistä santarmeista. Itsemurhalaukauksen pamahdettua yritti myös Augustin Robespierre tehdä itsemurhan heittäytymällä neljännen kerroksen ikkunasta ulos, mutta hänen vaatteensa takertuivat seinässä oleviin veistoksiin, mikä hidasti putoamisvauhtia niin paljon, että hän selvisi hengissä, joskin raajarikoksi ruhjoutuneena, jollaisena hänet vietiin giljotiiniin.

Entinen vallankumousjohtaja ja hänen lähimmät miehensä mestattiin giljotiinilla 28. heinäkuuta 1794. Päät vietiin koreissa Madame Tussaudin työpajaan kuolinnaamioiden tekoa varten; naamiot ovat nykyisin Lontoossa olevassa vahakabinetissa. Robespierren naamiossa erottaa selvästi itsemurhayrityksen jäljet leuassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Octave Aubry: Ranskan suuri vallankumous, osa I kokonaan ja osa II luvut Verta ja Epäonnistunut suojelija

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The Rise of Totalitarian Democracy, by J. L. Talmon, IRVING KRISTOL, Commentary magazine, Sep 1952.
  2. Maximilien François Marie Isidore de Robespierre, 1902 Encyclopedia (Encyclopaedia Britannica)
  3. a b c Jonathan I. Israel: Radical Enlightenment: Philosophy and the Making of Modernity, Oxford University Press, 2002, s. 274, 717.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maximilien Robespierre.