Yhteishyvän valiokunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yhteishyvän valiokunta (ransk. le comité de salut public) oli Ranskan kansalliskonventin valitsema toimikunta, joka toimi vuosina 1793–1795. Se käytännössä hallitsi Ranskaa diktatorisilla valtuuksillaan niin sanottuna terrorin aikana syyskuusta 1793 heinäkuuhun 1794.[1] Yhteishyvän valiokunnan tunnetuimmat johtohenkilöt olivat Georges Danton (huhtikuusta heinäkuuhun 1793) sekä Maximilien Robespierre (heinäkuusta 1793 heinäkuuhun 1794).

Perustaminen ja valtuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteishyvän valiokunta perustettiin 6. huhtikuuta 1793 torjumaan ensimmäisen liittokunnan ja Vendéen kapinoiden muodostamaa uhkaa. Valiokunnan tarkoituksena oli suojella valtakuntaa sisäisiltä ja ulkoisilta vihollisilta ja valvoa muiden toimeenpanovaltaa käyttävien elinten toimintaa.[1][2][3] Sitä oli edeltänyt vuoden 1793 alussa perustettu 21-jäseninen Yleisen puolustuksen valiokunta, jota laajennettiin ja jonka valtuuksia lisättiin 25. maaliskuuta käsittämään ”kaikki tarpeelliset keinot tasavallan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden takaamiseksi”.[4] Tuolloin suoritetussa vaalissa valiokunnan 25:stä paikasta vuoripuolue sai seitsemän, girondistit yhdeksän ja keskiryhmät yhdeksän. Tähän tyytymättömänä vuoripuolue järjesti propagandakampanjan ja sai hallitsevan aseman kahta viikkoa myöhemmin asetettuun varsinaiseen Yhteishyvän valiokuntaan.[5]

Valiokuntaan kuului aluksi yhdeksän ja sittemmin kaksitoista jäsentä, jotka kansalliskonventti valitsi kuukaudeksi kerrallaan. Päätökset tehtiin yhdessä, mutta valiokunnan jäsenet yleensä erikoistuivat johonkin halinnonalaan.[1] Valiokunnan kokoukset olivat sen edeltäjästä poiketen salaisia, mutta sen tuli raportoida viikoittain kansalliskonventille. Valiokunnalla oli oikeus antaa sisäiseen ja ulkoiseen puolustukseen liittyviä säädöksiä.[4] Ranskan tilanteen selviämisen jälkeenkin valiokunta jatkoi toimintaansa pyrkien ulottamaan valtansa alle myös sotalaitoksen ja paikallishallinnon.[2][3] Heinäkuusta 1793 alkaen sen valtuuksia laajennettiin jatkuvasti.[6] Vaikka Yhteishyvän valiokunnan alkuperäinen tarkoitus oli valvoa hallituksen toimintaa, siitä tuli pian itse käytännössä Ranskan hallitus. Valiokunta sai 28. heinäkuuta oikeuden antaa pidätysmääräyksiä, 14. syyskuuta se sai oikeuden asettaa Yleisen turvallisuuden valiokunnan jäsenet ja 10. lokakuuta sekä ministerit että armeijan kenraalit määrättiin suoraan sen käskyjen alaisiksi. Myöhemmin valiokunta sai oikeudet erottaa ja nimittää virkamiehiä sekä johtaa Ranskan ulkpolitiikkaa. Lopulta ministeriöt lakkautettiin 1. huhtikuuta 1794.[4]

Valiokunta Ranskan johdossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteishyvän valiokunnan vaikutusvaltaisin jäsen, Maximilien Robespierre.

Valiokuntaa johti 10. heinäkuuta 1793 asti Georges Danton tukijoineen, joiden politiikkaa oli vielä suhteellisen maltillista. He kuitenkin epäonnistuivat sotilaallisissa kysymyksissä.[1] Valiokunnan 6. huhtikuuta 1793 valitut alkuperäiset jäsenet olivat Danton, Pierre-Joseph Cambon, Jean-François Delacroix, Jean-François Delmas, Louis-Bernard Guyton-Morveau, Jean-Jacques Bréard, Bertrand Barère de Vieuzac, Jean-Baptiste Treilhard ja Jean-Antoine Debry. Heistä kaikki paitsi Barère pudotettiin pois saman vuoden heinäkuun aikana.[4] Dantonin ryhmän jälkeen vallan ottivat vielä jyrkemmät vuoripuolueen jäsenet.[1] Maximilien Robespierre nimitettiin jäseneksi 27. heinäkuuta. Vaikka hän ei missään vaiheessa saanut varsinaisesti diktatorisia valtuuksia ja oli periaatteessa muiden valvonnan alainen, hänen tahtonsa muodostui sittemmin määrääväksi monissa kysymyksissä.[6]

Syyskuusta 1793 alkaen valiokunnan kokoonpano oli seuraava: Robespierre, Barere, Marie-Jean Hérault de Séchelles, Robert Lindet, Georges Couthon, Louis de Saint-Just, André Jeanbon Saint André, Pierre Louis Prieur de la Marne, Lazare Carnot, Claude-Antoine Prieur-Duvernois, Jacques Nicolas Billaud-Varenne ja Jean-Marie Collot d'Herbois.[4] Miehityksessä ei sen jälkeen tapahtunut muutoksia ennen heinäkuuta 1794 ja terrorin ajan päättymistä, lukuunottamatta Hérault de Séchellesin teloitusta huhtikuussa 1794. Tänä aikana Yhteishyvän valiokunta käytännössä hallitsi Ranskaa radikaalin jakobiinipuolueen tuella ja kontorolloi myös kansalliskonventtia. Vallankumouksen vastustajia vainottiin ankarasti, maassa siirryttiin sotatalouteen ja toteutettiin yleinen asevelvollisuus. Yleisiä poliittisia kysymyksiä hoitivat valiokunnassa varsinkin Robespierre, Couthon ja Saint-Just, jotka tunnettiin ”triumviraattina”.[1] Prieur-Duvernois onnistui järjestämään Ranskan aseteollisuuden ja lahjakas Carnot sotajoukkojen organisoinnin sekä strategian suunnittelun. Syksyn 1793 aikana maan sisäinen kapinointi saatiin kukistettua ja vihollisarmeijat ajettua maan ulkorajoille.[6]

Robespierren kukistuttua 27. heinäkuuta 1794 valiokunnan valta väheni ja sen valtaoikeudet rajattiin koskemaan pelkästään Ranskan ulkosuhteita ja sodankäyntiä.[2][3][1] Tuolloin päätettiin myös, että joka kuukausi vähintään neljäsosa valiokunnan jäsenistä pitäisi vaihtaa.[4] Direktorion saatua vallan syksyllä 1795 yhteishyvän valiokunta lakkautettiin.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Committee of Public Safety (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 13.4.2013.
  2. a b c d Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
  3. a b c d Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  4. a b c d e f Colin Jones: The Longman Companion to the French Revolution, s. 88–92. Longman, Lontoo/New York 1988.
  5. Ihmiskunnan kronikka 1739–1860, s. 647. Gummerus 1988.
  6. a b c Knut Mykland (suom. Heikki Eskelinen): Otavan suuri maailmanhistoria 13: Suuret vallankumoukset, s. 162–163, 166. Otava, Helsinki 1985.