Vuoripuolue

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vuoripuolue (ransk. la Montagne) oli vaikutusvaltainen, vasenta äärilaitaa edustanut Ranskan suuren vallankumouksen (1789–1799) ajan puolue. Puolueen nimi tuli siitä, että sen jäsenten paikat olivat istuntosalin ylimmillä penkeillä. Vuoripuolue oli jakobiinien tuella hallitsevassa asemassa 1792–1794 Ludvig XVI:n mestauksesta lähtien aina Robespierren tuhoon saakka.

Vallankumouksen alussa 1789–1791 liberaalit (muun muassa girondistit) olivat pääroolissa ja kansalliskokouksen suurimpana ryhmänä, mutta vuoripuolue nousi vuoden 1792 loppupuolella valtaan katumellakoiden, kiihotuksensa ja veritöiden kautta. Vuonna 1792 se teloitutti kuninkaan (liberaalien kannattaessa maltillisempaa tuomiota), vuonna 1793 vastustajansa. Vuonna 1794 Robespierre teloitutti kilpailijansa puolueen sisällä, mutta kukistui lopulta itse 28. heinäkuuta 1794 ja vallankumous valui sekalaisiin käsiin ja lopulta Napoleonille.

Termiä jakobiinit käytetään joskus synonyyminä vuoripuolueelle, joskin vuoteen 1792 jakobiiniklubi oli liberaalien johtama (kuten vallankumouskin) ja vuoripuolue oli sielläkin vähemmistönä.

Kolme pääsiipeä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koko puoluekin oli epämääräinen (kuten myös pahin kilpailija, liberaalit girondistit), mutta sen merkittävimpinä siipinä[1][2] voidaan pitää seuraavia:

  • Danton johti maltillisinta siipeä (joka sekin oli vastuussa melkoisesta verenvuodatuksesta).
  • Robespierre johti keskisiipeä (Saint-Just, Georges Couthon ym.), joka kannatti rousseaulaista sosialistis-totalitaarista ideologiaa ja oikeutti sillä toimintansa. Robespierren ja Saint-Justin hyökkäilyt omistusoikeutta vastaan eivät kuitenkaan johtaneet tuloksiin, ja vallankumous oli julistanut omistusoikeuden pyhäksi ja koskemattomaksi.
  • Jacques Hébertin kannattajista käytettiin nimeä hébertistit, ja he olivat vuoripuolueen jyrkin siipi ("äärivasemmistosiipi", sekin rousseaulaisen[3] sosialistinen[4]). Osin samaa väkeä oli Jacques Rouxin "Enragés", "raivoisat".

Osa historioitsijoista ei laske vuoripuoluelaisiksi kuin osan Hébertin ryhmästä (eikä Hébertiä itseäänkään) ja "raivoisista" ja näin katsoo vuoripuolueen jakautuvan lähinnä Dantonin maltillisempiin ja Robespierren terrorisiipeen.

Puolue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueesta mainitaan useimmiten Danton, Marat ja Robespierre, mutta girondisti Charlotte Corday puukotti tappolistaa kirjoittavan Marat'n kylpyyn jo 13.7.1793.

Puolueella ei ollut yhtenäistä ideologiaa, vaan se oli kokoelma sekalaisia, toisiaan lähellä olleita ja tukeneita joukkioita ja yksilöitä.

Alussa sekä Vuoripuolue että muut pääosin kannattivat perustuslaillista monarkiaa, mutta vuonna 1792 girondisti Brissot'n aloitteesta puolueet kääntyivät kuningasta vastaan.

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nousu valtaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alusta 1789 kesään 1792 asti vallankumous oli enimmäkseen liberaalien johdossa. Vuosina 1792-1793 äärivasemmistolaisen Vuoripuolueen Danton, Marat ja Robespierre pääsivät vähitellen valtaan ja vallankumouksesta tuli erityisen verinen (mm. "syyskuun murhat" 2.-6.9.1792, jotka olivat vähintäänkin kolmikon innoittamia)

Jo 26.9.1792 liberaalit girondistit syyttivät välillä Robespierreä diktatuurin tavoittelusta, välillä Robespierreä, Dantonia ja Marat'ta triumviraatin tavoittelusta[5]. Joulukuussa 1792 Robespierre liittolaisineen vei girondisteilta kansan suosion vaatien populistisesti kuninkaan tuomioksi kuolemaa, ja tämän jälkeen Vuoripuolue alkoi olla niskan päällä liberaaleihin nähden[5]. Vuonna 1793 vuoripuolue pääsi lähes yksinvaltaan ja teloitutti mm. liberaalit vastustajansa, joskin osa pakeni tai piiloutui maan alle kuten Condorcet.

Robespierre tuhoaa kilpailijansa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hébertin äärisiiven Robespierre kukisti Dantonin kanssa (hébertiläiset teloitettiin 24.3.1794), sitten hieman maltillisemman Dantonin siiven (Danton kumppaneineen teloitettiin 5.4.1794; Marat'n oli girondisti Charlotte Corday puukottanut kylpyyn jo 13.7.1793), minkä jälkeen Robespierre oli pitkälti diktaattori.

Puhutaan myös Rousseauhun uskovien[5] Robespierren, Saint-Justin ja Couthonin "(terrorin) triumviraatista"[6].

10.6.1794 lopetettiin todistajien käyttö oikeudenkäynneissä: annettiin vain tuomiot. Niinpä 12.6. - 28.7. teloitettiin 1285 ihmistä. [5]

Robespierren tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

27.7.1794 Saint-Justin puhuessa Robespierren aloitteen puolesta puhdistuksia pelänneelle kansalliskokukselle edustajat alkoivat huutaa: "Alas tyranni!", osa teloitusta peläten, osa vihoissaan Dantonin kohtalosta. Lopulta vain Robespierren nuorempi veli Augustin sekä Lebas tukivat "terrorikolmikkoa", ja nämä viisi pidätettiin iltapäivällä ja teloitettiin 28.7.1794. [5]

Vaikka henkiinjääneet girondistitkin pääsivät myöhemmin mukaan kansalliskokoukseen, vallankumous jäi maltillisemmille mutta vähemmän ideologisille, osin opportunistisillekin linjoille ja päätyi lopulta Napoleonille.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. III. L'HISTOIRE CONSTITUTIONNELLE FRANÇAISE, Cours : Introduction générale au droit public, Univ.-Prof. Dr. Christian Autexier. "C. La période montagnarde: L'élimination des factions : J. R. Hébert sur la gauche, G.-J. Danton sur l'aile droite des montagnards."
  2. The French Revolution: A Political History 1789-1804 Vol 3 by F. A. Aulard, Bernard Miall. 392 pgs.
  3. http://www.wsu.edu/~dee/REV/RADICAL.HTM
  4. http://www.questia.com/PM.qst?a=o&d=56721955
  5. a b c d e Maximilien François Marie Isidore de Robespierre, 1902 Encyclopedia (Encyclopaedia Britannica)
  6. Georges Couthon, Classic Encyclopedia (1911 Edition of the Encyclopaedia Britannica)