Jakobiinit

Wikipedia
Ohjattu sivulta Jakobiini
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jakobiinit eli jakobiiniklubi (1789–1794) olivat Ranskan suuren vallankumouksen ajan johtava vallankumouspuolue vuodesta 1789 lähtien. Se sai nimensä klubista, joka kokoontui Pariisissa entisen dominikaani- eli jakobiiniluostarin kirjastossa.

Jakobiiniklubi oli valistushenkinen ja liberaalivetoinen vuosina 1789–1792. Vuonna 1792–1793 äärivasemmistolaisen Vuoripuolueen jäsen Maximilien Robespierre sai klubin haltuunsa[1] ja klubin liberaalit girondistit erotettiin. Klubista tuli vuosien 1793–1794 terrorivallan keskipiste.

Yhä vieläkin "jakobiineista" puhuttaessa tarkoitetaan halventavassa mielessä välillä vallankumouksellisia yleensä, välillä Vuoripuoluetta ja sen terroria(vrt.[2]).

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maximilien Robespierre

Jakobiiniklubi perustettiin Versaillesissa 1789 nimellä Société des amis de la Constitution ("Perustuslain ystävien seura"), mutta se siirtyi pian Pariisiin. Vuonna 1792 viralliseksi nimeksi muutettiin kansan suussa yleistynyt Société des Jacobins, jakobiinien seura tai jakobiiniklubi. Alussa jakobiinien johtohahmoja olivat La Fayette ja Mirabeau, ja seura oli melko maltillinen. Sittemmin linja muuttui jyrkemmäksi, ja muun muassa Desmoulins ja Danton kävivät jakobiiniklubin kokouksissa. Jakobiinien johtohahmoksi kohosi myöhemmin kiihkeä Maximilien Robespierre.

Jakobiiniklubissa puhuttiin muun muassa ihmisoikeuksien, tasavallan ja yleisen äänioikeuden sekä kirkon ja valtion erottamisen ynnä muiden liberaalien ja radikaalien uudistusten puolesta. 8. helmikuuta 1790 klubin tehtäväksi määriteltiin kansalliskokouksen päätösten edistäminen, perustuslain ja vallankumouksen Ihmisoikeuksien julistuksen tukeminen sekä yhteydenpito samanhenkisiin yhdistyksiin.

Huomattavimpia jakobiineja olivat alussa liberaalit girondistit liittolaisineen, myöhemmin Vuoripuolue: Danton, Marat, Robespierre ja Saint-Just, joista kaksi viimeksi mainittua olivat Jean-Jacques Rousseaun oppeja noudattavia esisosialisteja.

Tunnus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakobiiniklubin tunnuksena oli alun perin vain trikolorikokardi, mutta jo varsin varhain kokardi liitettiin merimiesten ja työläisten käyttämään fryygialaismyssyyn, josta tulikin koko vallankumouksen vertauskuva.

Päähine valittiin siksi, että se oli ollut Rooman valtakunnassa vapautettujen orjien tunnus.

Vallan huipulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoripuoluelaiset jakobiinit saivat aikaan Ranskan kuninkaan Ludvig XVI ja kuningatar Marie Antoinetten mestauksen sekä lopulta hirmuvallan ("terrorin aika" 1793–1794), jossa kaikki Ranskaan jääneet liberaalijohtajat mestattiin.

Jakobiiniklubin sulkeminen vuonna 1794.

Jakobiinit menettivät merkityksensä Robespierren kukistuessa 1794. Merkittävimmät jakobiinijohtajat mestattiin giljotiinilla.

Selvinneitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eräs harvoista koko vallankumouksen johtoon kuuluneista jakobiineista, joka oli mukana vallankumoushallinnossa alusta loppuun ja selvisi kaiken yli päätään menettämättä, oli kuninkaan kuolemaan tuominnutta konventin istuntoa puheenjohtanut Barère, jota Aubry kutsuu "pelkuriksi", koska juuri Barére lausui tiettävästi ensimmäisenä kohtalokkaat sanat "Vain kuolleet eivät palaa".

Jakobiinien seremoniamestaria, Jacques-Louis Davidia, joka myös säilytti päänsä, ei voida laskea mukaan: hän oli avustaja ja sivustakatsoja, joka vain teki mitä käskettiin muttei puuttunut sanallakaan päätöksiin. On paljonpuhuvaa, miten hän nolostui suorastaan tyrmätyksi asti, kun mestauslavalle matkalla ollut Danton solvasi häntä nimityksellä "RENKI!" nähdessään taiteilijan piirtävän hänestä luonnosta. Piirros jäi keskeneräiseksi ja on nykyisin Pariisin Musée Carnavaletissa.

Jakobinismi 1800-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeiset jakobiinit nähtiin kuningas Ludvig Filipin aikakaudella, mutta ryhmittymä oli enää kalpea haamu entisestään. Viimeisen kuninkaan vapaamielinen ja ainakin näennäisesti demokraattinen hallintotapa - jonka näkyvimmät merkit olivat että hallitsija liikkui kaduilla ilman saattajia, pukeutuneena kuin kuka tahansa varakas mies ja vaati, että häntä puhutellaan nimikkeellä "kansalainen kuningas" ja yksikön kolmannessa persoonassa (.."voisiko kansalainen kuningas"..), ei ikimaailmassa entisajan epiteetillä "Teidän Majesteettinne" ja monikon toisessa persoonassa eli kuninkaallisessa "Te" -muodossa - vei tosiasiassa puhdin jakobiinien jo ajastaan jääneeltä aatteelta; heidän nimikkeensä oli aivan liian pahasti viattoman veren tahrima, että sen alle hautautui heidän varsinainen sinänsä yhä yleisemmin kannatettu tasavaltalaisuutensa.

Napoleon III:n yritys keisarikunnan palauttamiseksi jäi lopulta varsin lyhyeksi, ja hänen myötään katosivat viimeisetkin rojalismin merkit Ranskan johdosta. Hänen vastustajiaan ei ilmeisistä syistä enää kutsuttu jakobiineiksi vaan tasavaltalaisiksi.

Ranskan kuninkuuden sammuttua lopullisesti 1850-luvulla jakobiinitkin siirtyivät historiaan.

Fiktiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehkä kuuluisin yksittäinen jakobiini on – hämmästyttävää kyllä – kuvitteellinen hahmo: Alexandre Dumas vanhempi sijoitti kirjansa Monte-Criston kreivi avainhahmoksi vanhan girondistin ja jakobiinin Noirtier de Villefortin, jonka hänen poikansa korostaa olevan nimenomaan juuri jakobiini eli eritoten Bourbon-kuningashuoneen vastustaja, ei niinkään Napoleonin kannattaja. Hahmolla on tiettävästi esikuvansa todellisuudessa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Octave Aubry: Ranskan suuri vallankumous
  • Carl Grimberg: Kansojen historia, osa 18
  • Estlander - Hietakari: Jokamiehen maailmanhistoria

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]