Camille Desmoulins

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Camille Desmoulins

Camille Desmoulins (2. maaliskuuta 1760 Guise5. huhtikuuta 1794 Pariisi) oli Ranskan suuren vallankumouksen aikakauden ranskalainen vallankumousmies ja lehtimies, "Lyhtypylvään prokuraattori"; hän edusti yhdessä Georges Dantonin kanssa "lempeämpää" linjaa vastustajia kohtaan, ja julkaisi lehteä "Vieux Cordelier" (Vanha kordelieeri).

Lehden lennokas tyyli ja "pistomiekkamaiset" survaisut toisinajattelijoita kohtaan herättivät yleistä ihastusta ja jättivät Jacques Hébertin Le père Duchesne -lehden tökeröt tölväisyt kirkkaasti varjoonsa. Desmoulinsin kerrotaan olleen pahasti puhevikainen: innostuessaan hän alkoi änkyttää, mutta sen vastapainoksi hänen kirjallinen ilmaisunsa oli todella sädehtivä.

Maximilien Robespierre tarkasti ja hyväksyi lehden kaksi ensimmäistä numeroa, mutta Desmounlis innostui liikaa ja ampui yli – seuraavat numerot olivatkin jo Vuoripuolueelle liikaa.

Desmoulins tuhoutui yhdessä Georges Dantonin, Fabre d’Eglantinen ja muiden dantonistien kanssa; koko joukko mestattiin samalla kertaa. Työn teki virallinen pyöveli Henri Sanson, hänen poikansa ja kaksi apulaistaan.

Desmoulins meni kuolemaan itkien viimeisinä sanoinaan vaimonsa kohtaloa:

»Lucille, pikkuiseni!»

Vaimo seurasikin miestään pyöveli Sansonin asiakkaaksi varsin pian.

Vallankumouksen historia (Octave Aubry) puhuu Desmoulinsista, d’Eglantinesta ja Dantonista hyvin ankarasti, sanoen näiden kaikkien puolustaneen lempeyttä vain vastustaakseen kovempaa terroria vaatineita hébertistejä. Hänen mukaansa koko dantonistijoukon kädet olivat tahriintuneet niin monen viattoman vereen, etteivät he ansaitse minkäänlaista sääliä - vaikkei kuninkaan ja kuningattaren mestausta otettaisi huomioon.

Dantonistien historia (Aubry) päättyy jylhään tuomioon:

»Mutta tämä 'lempeyttä' saarnannut oman etunsa tavoittelija Danton, muusien ja liikeasioiden parissa touhunnut veijari d'Eglantine ja änkyttävä jänishousu lehtimies Desmoulins... vaipukoot he vuorostaan veriseen suohon ja kääriköön aika heidät vaippaansa heidän kätyriensä ja vakoojiensa seurassa. Heille voidaan yrittää pystyttää muistomerkkejä - mutta ne voidaan pystyttää vain heidän omasta loastaan, ja ensimmäinen auringonsäde on hajottava ne tomuksi!»