Jacques Hébert
Jacques-René Hébert (15. marraskuuta 1757 – 24. maaliskuuta 1794) oli lehtimies ja vallankumousjohtaja Ranskan suuren vallankumouksen aikana. Hébert kuului radikaaleimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin vallankumouksellisiin. Hän vastusti erityisen kiihkeästi kristinuskoa ja kuningasvaltaa. Hébertista tuli sanskulottien johtohahmo, ja hän painosti jakobiineja ottamaan käyttöön äärimmäiset voimakeinot. Hébertin kannattajista käytettiin nimeä hébertistit.[1]
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hébert syntyi porvarisperheeseen Alençonissa ja muutti Pariisiin vuonna 1780, missä hän eli köyhänä seuraavan kymmenen vuoden ajan. Vallankumouksen puhjetessa 1789 Hébertin valtasi suuri innostus, ja hän aloitti uransa lehtimiehenä kirjoittaen sarjan räävittömiä ja rienaavia poliittisia satiireja. Hébert kirjoitti nimimerkillä Le Père Duchesne (suom. Ukko-Duchesne) ja ryhtyi julkaisemaan samannimistä lehteä marraskuussa 1790. Siitä tuli nopeasti yksi vallankumouksen ajan suosituimmista lehdistä. Hébert kohdisti aluksi raivonsa aatelistoon ja papistoon, mutta keväällä 1792 hän käynnisti vihamielisen kampanjan kuningas Ludvig XVI:ta vastaan.[1]
Hébertista tuli Kordelieeriklubin jäsen, ja hän oli mukana suunnittelemassa kansannousua, joka lopulta syrjäytti monarkian 10. elokuuta 1792. Syksyn aikana hébertistit muuttivat Notre-Damen ja useita muita kirkkoja Järjen temppeleiksi. Joulukuussa Hébert valittiin Pariisin kommuunin apulaispääprokuraattoriksi. Hän liittyi samoihin aikoihin myös jakobiiniklubiin. Jakobiinit alkoivat pian kampanjoida maltillisempia girondisteja vastaan kansalliskonventissa. Tässä taistelussa Hébert valjasti lehtensä Le Père Duchesnen sanskulottien äänitorveksi ja vaati kuolemantuomiota kuninkaalle sekä girondistien tuhoamista ja vallankumoushallinnon perustamista. Hébert johti sanskulottien joukkoja, jotka pakottivat konventin erottamaan girondistien johtohahmot kesäkuussa 1793.[1]
Hébertistit järjestivät Pariisin työväestön suurmielenosoitukset 4.–5. syyskuuta 1793. Mielenosoitukset pakottivat kansalliskonventin perustamaan valtiojohtoisen talouselämän ja käynnistämään terrorin ajan. Hébert tuki vahvasti syksyn 1793 antikristillistä kampanjaa, jonka tavoitteena oli tuhota Ranskan katolinen kirkko.[1]
Vuoden 1794 alussa kansalliskonventin Yleisen turvallisuuden valiokunta oli vakiinnuttanut valta-asemansa, ja se alkoi pitää Hébertia ja hänen äärivasemmistolaisia kannattajiaan vaarallisina. Dantonin johtama jakobiiniklubin oikea laita hyökkäsi hébertistien äärimmäisyyttä vastaan. Myös valiokunnan johtohahmo Robespierre liittoutui Dantonin kanssa. Maaliskuussa 1794 pula ruoasta herätti yleistä tyytymättömyyttä, ja Hébert vaati kordellieeriklubia järjestämään kapinan. Sanskulotit eivät kuitenkaan vastanneet pyyntöön, ja 14. maaliskuuta Yleisen turvallisuuden valiokunta pidätti Hébertin. Hébert ja 17 hänen seuraajaansa mestattiin giljotiinilla kymmenen päivän päästä. Hébertin teloituksen vuoksi vallankumoushallinto menetti kuitenkin sanskulottien luottamuksen ja se johti lopulta jakobiinien diktatuurin päättymiseen heinäkuussa 1794.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jacques Hébert Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
