Pallohuoneen vala

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pallohuoneen vala, Jacques-Louis Davidin maalaus vuodelta 1791.
Pallohuoneen vala, Léopold Moricen tekemä pronssireliefi vuonna 1883 valmistuneessa tasavallan monumentissa Pariisin Place de la Républiquella.

Pallohuoneen vala (ransk. Serment du Jeu de Paume) oli Ranskan kansalliskokoukseksi julistautuneiden porvarissäädyn edustajien 20. kesäkuuta 1789 vannoma vala, jonka mukaan kokous ei hajaantuisi ennen kuin se olisi saanut säädettyä Ranskalle uuden perustuslain. Kyseessä oli eräs Ranskan suuren vallankumouksen alkuvaiheen merkittävistä ja käänteentekevistä tapahtumista.

Taidemaalari Jacques-Louis David luonnosteli tapahtumasta myöhemmin kuuluisan maalauksen, joka ei tosin valmistunut.

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuningas Ludvig XVI:n koollekutsuman Ranskan säätyjen yleiskokouksen porvarissääty eli niin sanottu kolmas sääty oli 17. kesäkuuta julistanut itsensä kansalliskokoukseksi. Tämä tehtiin, jotteivat vanhoilliset aatelis- ja porvarissääty voisi jarruttaa uudistusten toteuttamista. Kun kolmannen säädyn edustajat kolme päivää myöhemmin havaitsivat kokoontumistilansa Versaillesissa suljetuiksi, he pelkäsivät kuninkaan yrittävän hajottaa kansalliskokouksen ja päättivät varmistaa ettei näin tapahtuisi. Edustajat kokoontuivat siksi läheisessä Versaillesin tennishallissa (ransk. salle du jeu de paume) ja vannoivat valan, että kansalliskokous ei hajaantuisi ennen kuin Ranskalla olisi kirjoitettu perustuslaki.[1] Tilaisuutta johti Jean Sylvain Bailly.

Valaa vastusti ainoastaan yksi läsnä olleista, Castelnaudaryn edustaja Joseph Martin-Dauch.[2]

Ludvig XVI joutui lopulta antamaan periksi ja tunnustamaan kolmannen säädyn aseman kansalliskokouksena. Hän neuvoi 27. kesäkuuta aatelin ja papiston edustajia liittymään siihen.[1] Perustuslaki valmistui vuonna 1791.

Valan teksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Allekirjoitukset

Kokous hyväksyi aluksi seuraavan päätöksen:[3][4]

»Kansalliskokous päättää, ottaen huomioon tehtävänsä laatia kuningaskuntaan perustuslaki, palauttaa julkisen järjestyksen ja säilyttää voimassa monarkian todelliset perusteet, ja että mikään ei voi estää sitä jatkamasta neuvonpitoaan missä se sitten pakotetaankaan kokoontumaan, ja että lisäksi kaikkialla missä tahansa sen jäsenet ovat koolla, on kansalliskokous.»

»Päätetään, että kaikki tämän kokouksen jäsenet vannovat välittömästi juhlallisen valan, että he eivät hajaannu, ja kokoontuvat kaikkialla, missä olosuhteet sitä vaativat, kunnes kuningaskunnan valtiosääntö on luotu ja saatu pysyvälle perustalle, ja että tämän valan vannomisen jälkeen kaikki jäsenet ja jokainen yksitellen vahvistavat allekirjoituksellaan tämän horjumattoman päätöksen.»

Bailly ja kokouksen sihteerit vannoivat valan ensimmäisinä seuraavan kaavan mukaisesti:[3]

»Me vannomme, etteme koskaan eroa kansalliskokouksesta ja että kokoonumme kaikkialla, missä olosuhteet sitä vaativat, kunnes kuningaskunnan valtiosääntö on laadittu ja saatu pysyvälle perustalle.»

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tennis Court Oath (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 8.4.2013.
  2. Colin Jones: The Longman Companion to the French Revolution, s. 192. Longman, Lontoo/New York 1988.
  3. a b Ihmiskunnan kronikka 1739–1860, s. 629. Gummerus 1988.
  4. The Oath of the Tennis Court (June 20, 1789) The History Guide. Viitattu 9.4.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]