Taito Vainio

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Taito Kalevi Vainio (1. huhtikuuta 1935 Mäntsälä6. lokakuuta 2001 Mäntsälä) oli suomalainen harmonikkataiteilija, säveltäjä ja sovittaja.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vainio varttui 10-lapsisessa perheessä. Hän soitti jo pikkupoikana harmonikkaa, mutta Viipurin musiikkiopistossa Lahdessa hänen soittimekseen osui viulu, jota hän opiskeli aina 15-vuotiaaksi saakka.[1] Iskelmälaulaja Oili Vainio (1940-2001) oli Taito Vainion sisko.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1954 Vainio pääsi esikuvansa Viljo Vesterisen yhtyeeseen ja hänen ammattimuusikon uransa alkoi. Vuosina 1955-1958 hän oli mukana Lasse Pihlajamaan orkesterissa Pihlajamaan Pelimannit, jonka jälkeen hän perusti oman orkesterin esiintyen eri puolilla Suomea.[1]

Ensilevynsä Mäntsälän polkka, joka oli myös hänen oma sävellyksensä, Vainio levytti Pihlajamaan pelimanneissa 1955, jonka jälkeen hän jatkoi levytyksien tekemistä taajaan 1960-luvulle saakka. Huomattavina taltiointeina tuolta ajalta olivat Ilta Välimerellä, Tango Virtuoso ja Taitomiehen jenkka. Kaksi viimeisintä olivat hänen omia sävellyksiään, joita on esitetty ja levytetty paljon suomalaisten harmonikkataiteilijoiden toimesta sen jälkeenkin.[1] 1960-luvulla Vainio joutui monen kollegansa tavoin kokemaan harmonikkamusiikin arvostuksen romahtamisen uuden nuorisomusiikin levittäytymisen paineessa ja hän lopetti soololevytysten tekemisen vuosikausiksi. [2]

Vainio toimi useiden Musiikki-Fazerin vakiolaulusolistien sovittajana ja säestäjänä, tunnetuimpina Eino Grön, Veikko Lavi, Tapio Rautavaara ja Taisto Tammi. Hän oli mukana studiomuusikkona sadoilla levyillä[3]. Sovittajana hän pyrki tunnetusti tavanomaisesta poikkeaviin sointuratkaisuihin. Vainio oli myös mukana Olavi Virran toiseksi viimeiseksi jääneellä Häämuistojen valssi-levytyksellä 1965.[1]Taito Vainio soitti myös Esko Könösen kanssa kiertueita ja muutaman kappaleen äänilevyille. [4]

Uusi tuleminen julkisuuteen tapahtui vuonna 1980, jolloin Vainio levytti kokoelman omia sävellyksiään pitkäsoitoksi, jonka jälkeen hän julkaisi kultalevyyn yltäneen soololevyn Kultainen harmonikka 1981. Sovitukset olivat hänen omaa käsialaansa. Tämän jälkeen hän julkaisi vielä kaksi pitkäsoittoa, jotka jäivät levy-yhtiön vaikeuksien vuoksi vähemmälle huomiolle. Hänen terveytensä alkoi myös horjua, jonka jälkeen studiotyöskentely jäi vähemmälle. Silti 1990-luvun alussa Vainio oli mukana Edward Vesalan levyllä Ode to the death of jazz. Vuonna 1991 hän levytti (Reijo Lehtovirran kanssa) singlen Hanurini kutsu 1991.[1] Vuonna 2008 Vainiolta julkaistiin kymmenen hänen viimeisikseen jäänyttä levytystä postuumisti yhteislevyllä Seppo Leinon kanssa. Leino ja Vainio aikoivat julkaista jo 1990-luvun lopulla yhteisen levyn, johon Vainio soitti osuutensa helsinkiläisessä studiossa ja lähetti materiaalin Leinolle. Hän kuitenkin ehti kuolla ennen levyn valmistumista vuonna 2001 ja sen julkaiseminen siirtyi.[3]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taito Vainio voitti harmonikansoiton Suomen mestaruuden vuosina 1956 ja 1958.[1]

Soololevytyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ensilevytys: Pihlajamaan Pelimannit: Mäntsälän polkka 1955 (Triola)
  • Hardangervalssi/Espanjalaisittain 1955 (Rytmi)
  • Taito Vainio soittaa valsseja 1959 (Fazer) (EP)
  • Taito Vainio soittaa tangoja 1–2 1959 (Fazer) (EP)
  • Taito Vainio soittaa polkkia 1959 (Fazer) (EP)
  • Taito Vainio soittaa jenkkoja 1960 (Fazer) (EP)
  • Taito Vainio soittaa valsseja 2 1960 (Fazer) (EP)
  • Saarijärven polkka/Säkkijärven polkka 1960 (Fazer) (single)
  • Ilta Välimerellä/Tango Virtuoso 1961 (Fazer) (single)
  • Taito Vainio soittaa tangoja 3 1962 (Fazer) (EP)
  • Taito Vainio 1968 (Finnlevy) (LP)
  • Onnen päivät 1976 (Finnlevy) (LP)
  • Säkkijärven polkka 1978 (Mars) (LP)
  • Katuviertä pitkin 1980 (Mars) (LP)
  • Kultainen harmonikka 1981 (Gold Disc) (LP)
  • Taikayö 1982 (Gold Disc) (LP)
  • 14 hanurimusiikin helmeä 1982 (Mars) (LP)
  • Nuoruusmuistoja 1984 (Mars) (LP)
  • Sateinen ilta 1987 (Bluebird) (LP)
  • Illan viimeinen tango 1989 (Bluebird) (LP)
  • Tunnelmoiden 1989 (Sävellinna) (LP)
  • (Edward Vesalan orkesterissa) Ode to the death of jazz 1990 (ECM) (CD)
  • Taito Vainio & Reijo Lehtovirran yhtye: Hanurini kutsu 1991 (Golden Sound)[1]
  • Arkihuolesi kaikki heitä 1991 (Gold Disc) (LP/CD)
  • 20 suosikkia – Yksinäinen harmonikka 1997
  • (Yhteislevy Seppo Leinon kanssa) Harmonikan juhlaa 2008 (TatsiaCD 148), postuumisti

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Erkki Pälli: Taito Vainio Pomus.net. Pomus.net. Viitattu 9. lokakuuta 2007.
  2. Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman: Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille, s. 212–213. Helsinki: Tammi, 2004.
  3. a b Kimmo Mattila: Uudet äänitteet. Hanuri-lehti, 2008, 36. vsk, nro 1, s. 33. Suomen harmonikkaliitto.
  4. Lähde: Esko Könösen nuottialbumi