Tapio Rautavaara

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tapio Rautavaara
Tapiorautavaara.jpg
Rautavaara Suomen Työväen Urheiluliiton kilpailussa
Syntynyt 8. maaliskuuta 1915
Pirkkala
Kuollut 25. syyskuuta 1979 (64 vuotta)
Helsinki
Taiteilijanimet Tapsa
Kotipaikka Oulunkylä, Helsinki
Aktiivisena 1945–1979
Tyylilajit laulelma
kupletti
iskelmä
folk
kantri
Laulukieli suomi
Ammatit Muusikko, urheilija ja elokuvanäyttelijä
Soittimet laulu, kitara
Levy-yhtiöt Warner Music Finland

Kaj Tapio ”Tapsa” Rautavaara (8. maaliskuuta 1915 Pirkkala[1] – 25. syyskuuta 1979 Helsinki) oli suomalainen laulaja, urheilija ja elokuvanäyttelijä.

Rautavaara voitti keihäänheiton kultamitalin Lontoon olympialaisissa vuonna 1948 ja jousiammunnan maailmanmestaruuden joukkuekilpailussa 1958.[2]

Tunnettuja Tapio Rautavaaran laulamia kappaleita ovat muun muassa ”Reppu ja reissumies”, ”Päivänsäde ja menninkäinen”, ”Sininen uni” ja ”Yölinjalla”.[3] Rautavaara teki monet Reino Helismaan sanoittamat ja Toivo Kärjen säveltämät kappaleet tunnetuiksi.[4]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämäkerta

[muokkaa] Lapsuus

” Äitini on ollut minulle läheisin ihminen kautta koko elämäni ja uskallan kai sanoa, että minä olin kaikki mitä äidillä oli. ”

—Tapio Rautavaara (1978)[5]

Tapio Rautavaara syntyi köyhään perheeseen.[6] Lapsuutta varjosti puute ruoasta ja vaatteista.[7]

Tapion äiti Hilda kävi synnyttämässä hänet entisillä kotiseuduillaan Pohjois-Pirkkalassa (myöhemmin Nokia), mistä Tapio tuotiin kolmen viikon ikäisenä Helsingin maalaiskunnan Oulunkylään, missä äiti vakituisesti asui.[8]

Tapion äiti oli ammatiltaan ompelija.[9] Hänen isänsä asui Tapion äidin kanssa silloin vielä harvinaisessa avoliitossa viisi vuotta, mutta oli harvoin kotona ja katosi sitten omille teilleen. Tapiolle ei lapsuuden ajoilta jäänyt juurikaan mielikuvaa tai muistoja isästään. Tapion ollessa 6-vuotias hän muutti äitinsä kanssa Tampereelle.[10]

Tapio harrasti lapsena ahkerasti kivenheittoa, joka huolestutti kovasti hänen äitiään, koska siitä tuli hankaluuksia.[11] Kerran Tapio heitti kiven talonmiehen asunnon keittiön ikkunasta suoraan talonmiehen perheen hernesoppakulhoon, ja Rautavaarat joutuivat sen seurauksena etsimään uuden asunnon.[10] Muuten hän oli lapsena huono urheilussa, eikä pärjännyt koulun kilpailuissa.[11]

Tapion äiti muutti 1925 takaisin Oulunkylään.[12] Hän itse joutui jäämään Tampereelle Rauhanniemen lastenkotiin noin vuoden ajaksi.[13] Kun hän pääsi äitinsä luo Oulunkylään, heidän elämänsä ei ollut enää yhtä köyhää kuin aiemmin, sillä äiti sai työtä Oulunkylän kartanosta ja edullisen vuokramökin.[14]

Keihäänheitosta Tapio innostui Oulunkylän kunnanlääkärin neuvottua häntä syksyllä 1926, että olisi syytä ryhtyä harrastamaan urheilua tai ”muuten tulee Noutaja”. Tapiolla oli aiemmin ollut aliravitsemuksesta johtunut riisitauti, ja hän oli yhä heikossa kunnossa.[15] Hän ryhtyi harrastamaan myös kuulantyöntöä ja pituushyppyä. 12-vuotiaana 1927 hän liittyi vasta perustettuun urheiluseura Oulunkylän Tähteen.[16]

[muokkaa] Nuoruus

Rautavaara (oik.) Rautatiekirjakaupan myyjänä 1931.

Rautavaaran koulunkäynti jäi 6-vuotiseen kansakouluun. Koulun päätyttyä hän siirtyi 13-vuotiaana Rautatiekirjakaupan palvelukseen lehtien ja kirjojen myyjäksi juniin.[14] Hän oli jo Tampereella asuessaan ollut kesätyössä lehtien myyjänä rautatieasemalla.[17] Rautavaara luki nuorena paljon, muun muassa kaikki kirjastosta löytämänsä Shakespearen näytelmät.[18] Hän opiskeli viulunsoittoa Kansankonservatoriossa ja menestyi opinnoissa hyvin. Hän harrasti myös mandoliininsoittoa.[19] Kitaran hän hankki myöhemmin vuonna 1934, jolloin hän myös luopui viulunsoitosta.[20]

Lama vei Rautavaaralta työpaikan rautateillä, kun matkustajilla ei ollut enää varaa ostaa lukemista. Hän joutui talvella 1931–1932 hätäaputöihin kivenmurskaajaksi Oulunkylän urheilukenttätyömaalle[21] sekä uudelleen kahtena seuraavana talvena.[22][23] Työ pakkasessa oli raskasta, eikä palkkaa maksettu rahana vaan lipukkeina, joilla sai kaupasta ruokaa.[24]

Rautavaara työskenteli kaivontekijän apumiehenä kesän 1932,[25] tukkijätkänä ja koskenperkaajana Padasjoella kesän 1933,[26] keväällä 1934 radankorjaustöissä,[20] ja kesällä 1934 hän työskenteli Elannon palveluksessa kasvisvarastolla ja makkaratehtaan varastolla.[27] Ensimmäiset esiintymiset laulajana tapahtuivat vuosina 1932–1934, jolloin Rautavaara esiintyi urheiluseuran tilaisuuksissa ja pikkujouluissa.[28]

Syksyllä 1934 Rautavaara lähti Kerkkooseen töihin Suomen Urheilutarpeet Oy:n tehtaalle.[29] Keväällä 1935 häntä painostettiin liittymään SVUL:ään kuuluvaan Kerkkoon Nuorisoseuran Urheilijoihin. Tehtaan työnjohtaja lupasi, että töitä riittäisi Rautavaaralle pula-ajasta huolimatta, mutta vain sillä ehdolla, että hän vaihtaa urheiluseuraa. Rautavaara ei halunnut hylätä Oulunkylän Tähteä ja Työväen Urheiluliittoa.[30] Kesällä hän palasi Oulunkylään ja pääsi taas Elannon vihannesvarastolle.[31]

Syksyllä Rautavaara siirtyi OTK:n palvelukseen. Hän työskenteli aluksi peltisepän apulaisena OTK:n myllyn rakennustyömaalla[32] ja myöhemmin jauhovarastossa.[33] Rautavaara kävi työpäivän jälkeen usein Heikki Klemetin laulu- ja puheopin luennoilla.[34] Rautavaara suoritti varusmiespalveluksen 1936–1937 laivastossa.[35] Varusmiesajan jälkeen Rautavaara nousi paikalliseksi suosikiksi. Hän lauloi erilaisissa tilaisuuksissa Oulunkylän seudulla ja joskus kauempanakin.[36]

[muokkaa] Sota-aika

Syksyllä 1939 puolustusvoimat järjesti ylimääräiset harjoitukset ja sen jälkeen alkoi talvisota. Rautavaarakin sai liikekannallepanomääräyksen, mutta kun hän saapui Katajanokan laivastoasemalle, ei laivastolla ollut tarjota hänelle tehtäviä. Oli talvi, ja muutenkin laivastolla oli liian vähän laivoja kouluttamiensa reserviläisten määrään nähden. Rautavaara sai jatkaa elintarvikehuollon tehtävissä OTK:n myllyssä Sörnäisissä. Päivätyönsä ohella hän toimi ilmavalvontatehtävissä.[37]

Jatkosodan alkaessa hän sai kuitenkin määräyksen siirtyä maavoimiin ja palveli noin vuoden ajan etulinjassa JR 4:ssä. Syynä siirtoon oli edellä mainittu laivaston alusten vähyys.[37]

Kevätkesällä 1942 Rautavaara pyrki viihdytysjoukkoihin suomalaisille rintamasotilaille tarkoitetun Maaselän Radion kuuluttajaksi ja pääsikin tehtävään, jossa hän toimi lähes sodan loppuun asti.[38] Hän juonsi ohjelmia, soitti levyjä ja lauloi itsekin.[39] Tällöin hänen äänensä tuli ensi kertaa laajemmin suomalaisille tutuksi.[39] Kesällä 1944 suomalaiset vetäytyivät nopeasti Itä-Karjalasta ja Maaselän Radio siirtyi vähäksi aikaa Joensuuhun, kunnes sota ja samalla Rautavaaran radioura päättyi.[40]

Jatkosodan vuosina Rautavaara sai armeijasta parin viikon pituisia lomia opiskelua varten. Hän kävi kursseilla SF:n filmikoulussa ja Suomen teatterikoulussa.[41]

Sota-aika jätti Rautavaaraan lähtemättömät jäljet:

»Väitän, etten koskaan ole ollut kovin paha ihminen. Mutta sellaisia heijastuksia sota sai aikaan lopuksi elämäkseni, että sisälläni jokin vaatii minua jatkuvasti tavalla tai toisella paikkaamaan niitä pahoja tekoja, joita jouduin sodassa – muiden tavoin – tekemään. Tunnen, että minun on yritettävä olla ihmisille mahdollisimman hyvä, kiltti, hellä. Minun on tehtävä kaikkeni Suomen parhaaksi ja suomalaisten parhaaksi. Koin tappamisen, joka sodassa oli välttämätöntä, lähinnä pahantekona ihmisyyttä kohtaan, hirvittävänä pakkona, käskyjen täyttämisenä, loputtomana valintatilanteena: jollen minä ehdi, kaveri ehtii ja minä kuolen.»

[42]

[muokkaa] Perhe-elämä

Tapio Rautavaara meni naimisiin 1942[43] Saima Elisabet ”Liisa” Handellin (1911–1990)[44]kanssa. Heille syntyi kolme tytärtä: Irma (1943)[45], Marja (1946)[45] ja Leena (1948)[46]. Tyttäristä Leena Rautavaara on toiminut Tapio Rautavaara -seuran puheenjohtajana. Vuonna 1948 Rautavaara osti Oulunkylästä tontin, jolle myöhemmin ryhdyttiin rakentamaan omakotitaloa, joka valmistui 1951.[46] Tapio Rautavaara asui siinä kuolemaansa asti. Talo purettiin vuonna 2002, mikä herätti kohua.[47]

Tapio Rautavaaran isä Heikki muutti 1940-luvun alussa Oulunkylään asumaan pieneen mökkiin, ja Tapio sai tietää hänen olleen naimisissa ja jääneen leskeksi. Suhde isään jäi edelleen etäiseksi, vaikka hän osallistui jonkin verran Rautavaaran uuden perheen elämään.[48]

Tapio Rautavaarasta tuli kuuluisuus ja kansan suosikki 1940-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Hän esiintyi ensimmäisen kerran elokuvassa 1945[49] ja teki ensimmäisen levytyksensä "Lokki" vuonna 1946[50]. Viikonloppuisin hän kiersi esiintymismatkoilla ystävänsä Reino Helismaan kanssa.[51] Vuoden 1948 olympialaisissa hän voitti keihäänheiton kultamitalin.[2] Olympiavoitto lisäsi suuresti Rautavaaran suosiota myös laulajana.[52] Vuonna 1949 Rautavaara jäi pois työstään OTK:n myllyllä, jossa hän oli ylennyt konttorin esimieheksi, ja jäi vapaaksi taiteilijaksi.[53]

Liisa-vaimo hoiti Tapion laulajan työhön liittyvät käytännön asiat, ohjelmatoimistoa ei tarvittu. Rautavaara kutsuttiin yleensä laulukeikalle soittamalla puhelimitse kotiin, jossa vaimo tai joku tyttäristä otti tilauksen vastaan. Kirjanpito keikoista, laskuista ja kuiteista hoidettiin kotona ruutupaperille. Tilitoimiston virkaa hoiti Tapion lapsuudenystävä. Järjestely toimi hyvin, ja päinvastoin kuin jotkut muut sen ajan artistit Tapio Rautavaara ei koskaan joutunut ongelmiin verottajan kanssa.[54]

Rautavaara käytti musiikilla hankkimiaan tuloja perheensä elintason kohottamiseen nykyajan mukavuuksilla ja ulkomaan matkoilla.[55] Tärkeä paikka Rautavaaralle oli 1950-luvun lopulla Sipoosta hankittu kesämökki.[56] Rautavaara halusi kuitenkin antaa itsestään vaatimattoman kuvan, eikä rahankäytöllä leuhkittu.[57] Sitä ehkä yritettiin jopa hieman salailla.[56]

Tapio Rautavaaran äiti kuoli 1965, samana vuonna kuin Reino Helismaa. Rautavaara ehti tavata lapsenlapsistaan kaksi ensimmäistä, tyttärenpojat jotka syntyivät vuosina 1974 ja 1976.[58]

[muokkaa] Kuolema

Rautavaara kaatui 25. syyskuuta 1979 Tikkurilan uimahallissa Vantaalla ja löi päänsä lattiaan. Kaatumisen syy ja Rautavaaran saaman hoidon laatu herättivät julkista keskustelua. Rautavaaran on väitetty olleen alkoholin vaikutuksen alaisena kaatuessaan.[59] Muusikko Veikko Tuomen väitteen mukaan Rautavaara olisi ollut 4,2 promillen humalassa ja otettuaan ensin kuumat löylyt ja sen jälkeen kylmän suihkun saanut tajuttomuuskohtauksen.[60]

Valokuvaaja Pentti Pekkala oli ollut Rautavaaran kuolinpäivänä kuvaamassa häntä kirjaan 'Kultaa, kunniaa, kyyneleitä'. Kuvauksissa kului koko iltapäivä, ja Pekkalan mukaan Rautavaara ei tänä aikana juonut alkoholia.[61] Päivän päätteeksi Pekkala ja Rautavaara lähtivät uimahalliin tarkoituksenaan ottaa vielä kuvia uima-altaalla.[62] Pekkala jäi odottelemaan uima-altaalle, kun Rautavaara kävi pukuhuoneessa ja saunassa.[62] Seuran artikkelin mukaan Rautavaara oli tällä välin saunasta tultuaan kaatunut kapean suihkuun vievän käytävän liukkailla laatoilla, iskenyt takaraivonsa rajusti lattiaan ja menettänyt tajuntansa.[63]

Terveyskeskuksessa Rautavaaran päässä olleeseen haavaan ommeltiin tikit ja ohjeistettiin olemaan vuorokauden verran liikkumatta. Häntä ei otettu tarkkailuun terveyskeskukseen vaan lähetettiin kotiin, vaikka hän oli niin huonossa kunnossa ettei pystynyt omin jaloin kävelemään ulos. Hänet vietiin kotiin Pekkalan autolla.[63] Hän menehtyi seuraavana yönä kello yksi aivoverenvuotoon kotonaan Oulunkylässä.[64] Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle.

[muokkaa] Urheilu-ura

Mitalit
Maa: Suomen lippu Suomi
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Lontoo 1948 Keihäänheitto
EM-kisat
Pronssia Pronssia Oslo 1946 Keihäänheitto
Miesten jousiammunta
MM-kisat
Kultaa Kultaa Bryssel 1958 Joukkuekilpailu
Hopeaa Hopeaa Helsinki 1955 Joukkuekilpailu

[muokkaa] Keihäänheitto

Kesällä 1934 Rautavaara voitti Työväen Urheiluliiton keihäänheittomestaruuden tuloksella 59,90 metriä. Oulunkylän Tähden puheenjohtaja huomasi Rautavaaran lahjakkuuden ja arveli, että tällä voisi olla mahdollisuuksia kehittyä merkittäväksi urheilijaksi.[65] Tulevina vuosina Rautavaara harjoitteli ja kohensi kuntoaan iltaisin työn jälkeen.[66] Hän voitti TUL:n mestaruuden myös vuosina 1935 ja 1936.[2]

Sota-aikana Rautavaaralle tarjoutui taistelujoukoissa vietetyn ajan jälkeen taas mahdollisuus harjoitella radiojuontajan työn ohella Karhumäellä Itä-Karjalassa. Syksyllä 1943 hän oli kovassa heittokunnossa. Karhumäen kentällä harjoitellessaan hän heitti 80,97 metriä, joka oli yli kaksi metriä yli Yrjö Nikkasen silloisen maailmanennätyksen.[39][67] Samana vuonna hän voitti jälleen TUL:n mestaruuden.[2]

Sodan jälkeen Rautavaara halusi asettaa tavoitteensa Lontoon olympialaisiin, vaikka häntä pidettiinkin liian vanhana.[68] Hän voitti Suomen mestaruuden keihäänheitossa vuosina 1944, 1945 ja 1947 sekä TUL:n mestaruuden 1947.[2] Oslon EM-kisoissa 1946 hän saavutti pronssia tuloksella 66,40 metriä.[69]

Rautavaara voitti keihäänheiton kultamitalin Lontoon olympialaisissa vuonna 1948 tuloksella 69,77 metriä. Olympiavuonna Rautavaara voitti myös Suomen mestaruuden ja TUL:n mestaruuden, ja samoin 1949.[2] Hän osallistui vielä Brysselin EM-kisoihin vuonna 1950 ja tuli viidenneksi tuloksella 66,20 metriä.[70]

Rautavaaran virallinen ennätys keihäänheitossa on 75,47 vuodelta 1945.[70]

[muokkaa] Jousiammunta

Lopetettuaan keihäänheiton Rautavaara siirtyi jousiammuntaan, joka on täysin erilainen laji. Rautavaaran mukaan "keihäässä ollaan suoritusvaiheessa raivon rajamailla" kun taas jousiammunta on "pelkkää kylmää harkintaa, tietämistä ja ankaralla harjoittelulla hankittujen lihasten laskelmoitua hyväksikäyttämistä".[71]

Rautavaara osti jousen ja nuolet 1951 ja ryhtyi harjoittelemaan uutta lajia. Neljä vuotta myöhemmin 1955 hän voitti jousiammunnan Suomen mestaruuden, ja vuonna 1956 Suomen mestaruuden joukkuekilpailussa. Maailmanmestaruuden joukkuekilpailussa hän voitti Brysselissä 1958 yhdessä Olavi Kallionpään ja Väinö Ansalan kanssa.[2][72]

[muokkaa] TUL

Rautavaara pysyi koko urheilu-uransa ajan Suomen Työväen Urheiluliiton jäsenenä, vaikka hän yritettiin useasti houkutella liittymään Suomen Valtakunnan Urheiluliittoon.[73]

»Oli lähes sattuma, että minut kelpuutettiin mukaan olympiajoukkueeseen. Minähän olin edelleen TUL:n mies, sitä ei pidä unohtaa. Neljä kertaa siihenastisen urheilu-urani aikana minua oli turhaan kosittu tai yritetty ostaa pois Oulunkylän Tähdestä. Kun neljäs pyyntö tuli - se tapahtui olympialaisten vuoksi 1947 - ostin pullon konjakkia ja pyysin ostajan kylään kotiini. Sitten kerroin hänelle koko taustani: lapsuuteni, nuoruuteni, äitini toiminnan työväenurheilun piirissä ja yleensä työväenliikkeessä. Purin kaikki tunteet, joita sisälläni oli tästä asiasta. Kun ostaja lähti, hän pyysi minulta anteeksi, että oli ollenkaan tullut sellaiselle asialle.»

[74]

[muokkaa] Musiikillinen ura

[muokkaa] Suuren yleisön suosikiksi

Tapio Rautavaara ja Reino Helismaa 1950-luvulla. Rautavaara levytti useita Helismaan kirjoittamia kappaleita.

Sota-ajan jälkeen vuonna 1945 Rautavaara tutustui Puistolan työväentalolla Reino Helismaahan.[75] Vuonna 1949 Rautavaara levytti myöhemmin klassikoiksi nousseet Helismaan säveltämät ja sanoittamat laulut ”Reissumies ja kissa” ja ”Päivänsäde ja menninkäinen”. Yhteistyön tuloksena syntyi seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana monia suomalaisen iskelmämusiikin historiaan jääneitä lauluja.[4]

Rautavaara, Helismaa ja Esa Pakarinen kiersivät Suomea yhteisillä kiertueilla 1940-luvun lopulla.[76] Rautavaaran ja Helismaan välit tulehtuivat 1951, kun Rautavaara lopetti yhteiskiertueet. Hänen mielestään heidän oli järkevämpää kiertää kunkin erikseen. Keikkoja riittäisi kolmelle samanlaiselle kokoonpanolle, joissa jokainen saisi olla oman yhtyeen johtaja.[77][76] Kolmikon hajottua Rautavaara palkkasi pitkäaikaisiksi kiertuekumppaneiksi Olavi Ritolan ja Toivo Sahlströmin. Myöhemmin säestäjät ja avustavat esiintyjät vaihtuivat usein, välillä Rautavaaran mukana kiersi Masa Niemi.[78] Esiintymismatkat tuntuivat välillä rankoilta, tylsiltä ja yksitoikkoisiltakin, vaikka myös värikkäitä ja vauhdikkaita tilanteita riitti. Seurueet kiersivät esiintymispaikkoja Rautavaaran autolla ja yöpyivät ahtaasti ankeissa matkustajakodeissa tai sellaisen puuttuessa jossain maalaistalossa.[79]

Rautavaaran ja Helismaan välit alkoivat kuitenkin taas parantua 1950-luvun lopulla, muutamaksi vuodeksi ennen Helismaan kuolemaa 1965.[4][80] Vuonna 1957 he tekivät pitkästä aikaa levyn yhdessä, kappaleen ”Taas tavattiin”.[4] Vuosina 1959 ja 1960 Rautavaara teki kaksi pitkää kiertuetta Yhdysvalloissa amerikansuomalaisten parissa.[81] Rautavaara teki ennen ensimmäistä kiertuetta sävellyksen, johon hän pyysi Helismaata tekemään sanat. Näin syntyi kappale ”Vanha rantasauna”.[82] 1960-luvun puolella oli jo syntynyt täysi sovinto, ja Rautavaara ja Helismaa esiintyivät yhdessä televisiossa.[4][80]

Rautavaaran arvostusta Helismaata kohtaan kuvaa hänen lausumansa: ”Sellaista miestä kuin Reino Helismaa oli, ei ole vielä tässä maassa ollut tällä alalla – ja kestää kauan ennen kuin toinen hänenlaisensa tulee. Mielestäni hän oli ajanvietetyössä nerouden rajoilla ja kun menee aikaa ja tulee välimatkaa häneen, hänen neroutensa kyllä huomataan.”[83]

[muokkaa] Myöhemmät vaiheet

Rautavaaran suosion huippuaikaa olivat 1950-luku ja 1960-luvun alkuvuodet. Kiertueet loppuivat vuonna 1963, kun pop ja rautalanka-yhtyeet valloittivat esiintymispaikat.[76] 1960-luvun loppupuolella Rautavaara levytti pari suosittua suomalaisia kansanlauluja sisältänyttä albumia.[4] Sittemmin hänen musiikkinsa jäi humppa- ja tangolaulajien ja televisioviihteen varjoon.[84] Hän esiintyi kuitenkin säännöllisesti aina kuolemaansa asti. 1970-luvun keikat olivat useimmiten pienimuotoisia esiintymisiä esimerkiksi tavarataloissa, valintamyymälöissä, harjannostajaisissa ja perhejuhlissa.[76][85] Hän kävi vielä kerran esiintymässä Yhdysvalloissa; viimeinen kiertue oli vuonna 1972.[86]

[muokkaa] Tunnetuimpia kappaleita

Tunnettuja Tapio Rautavaaran esittämiä kappaleita ovat muun muassa ”Isoisän olkihattu”, ”Reppu ja reissumies”, ”Korttipakka”, ”Päivänsäde ja menninkäinen”, ”Juokse sinä humma”, ”Kulkuri ja joutsen”, ”Tuopin jäljet”, ”Yölinjalla”, ”Sininen uni” ja ”Anttilan keväthuumaus”.[3] Rautavaara teki monet Reino Helismaan sanoittamat ja Toivo Kärjen säveltämät kappaleet tunnetuiksi.[4] Hän sävelsi ja sanoitti myös itse esittämiään kappaleita. Rautavaaran oma suosikki levytystensä joukossa oli ”Sininen uni”, jonka hän oli säveltänyt P. Mustapään runoon.[62] Suurelle yleisölle hieman tuntemattomammaksi jäänyt ”Danakil” oli Rautavaaran mielestä hänen tulkinnallisesti parhain levytyksensä, josta hän ei löytänyt mitään vikaa.[76]

Rautavaara sai uransa aikana kultalevyt levyttämistään kappaleista ”Isoisän olkihattu” (säv. ja san. Tapio Rautavaara), ”Vain merimies voi tietää” (säv. Tapio Rautavaara, san. Heikki Saari) sekä ”Häävalssi” (säv. Friiti Ojala, san. Tuula Valkama).[87]

[muokkaa] Levyjä

Rautavaara lauloi 33 vuotta kestäneen laulajanuransa aikana levylle 328 laulua.[76] Suuren osan sovituksista teki Toivo Kärki.[4]

Alkuaikojen levytykset vuosina 1946-1959 julkaistiin savikiekoilla, ja vuodesta 1960 lähtien vinyylillä singleinä, EP- ja LP-levyinä sekä vuodesta 1969 myös C-kasetteina.[88] Viimeisen LP-levynsä, Unohtumaton ilta, Rautavaara julkaisi vuonna 1976.[88] Viimeiseksi levytykseksi jäi Reino Markkulan säveltämä ja Juha Vainion sanoittama valssi "En päivääkään vaihtaisi pois".[76]

CD-levyinä on saatavana lukuisia kokoelmia, esimerkiksi Unohtumattomat-sarjassa on julkaistu kaksi Rautavaara-kokoelmaa ja 20 suosikkia -sarjassa kolme.[88] Kattava kooste hänen tuotannostaan on vuonna 1995 ilmestynyt sadan laulun CD-kokoelma.[4][88] Kaikki Rautavaaran levytykset sisältävä 14 CD-levyn paketti Kulkurin taival ilmestyi 1. lokakuuta 2008.[89]

[muokkaa] Elokuvanäyttelijän ura

Rautavaaran elokuvaura alkoi heti sodan päätyttyä 1945 elokuvassa Vain sinulle, ja hän esiintyi vuosina 1945–1970 yhteensä 22 elokuvassa.[76] Rautavaaran huhuttiin olleen ehdolla Tarzanin osaan Johnny Weissmullerin lopetettua uransa. Rautavaara ei tätä vahvistanut eikä kieltänyt.[90] Viimeinen elokuvarooli oli vuonna 1970 Jörn Donnerin ohjaamassa elokuvassa Anna, jossa Rautavaara esitti alkoholisoitunutta kansandemokraattista poliitikkoa.[76]

Rautavaaran työ elokuvanäyttelijänä on jäänyt laulajan uran varjoon, vaikka elokuvat joissa hän esiintyi olivatkin aikanaan suosittuja. Peter von Baghin mukaan Rautavaaralle annettiin usein melodramaattisia rooleja, jotka eivät olleet hänelle luontevia. Rautavaara itsekään ei arvostanut elokuviaan kovin korkealle.[91]

[muokkaa] Henkilökuva

Rautavaaraa on kuvailtu jäyhäksi ja rehdiksi perisuomalaiseksi mieheksi, joka kuitenkin uskalsi näyttää tunteensa ulospäin. Hän oli luonteeltaan hieman surumielinen ja synkkäkin. Hän pohdiskeli asioita ja filosofoi omaperäisellä tavallaan.[92]

Hänen on myös arveltu tietoisesti hiukan luoneen itsestään myyttiä ankeista ja köyhistä oloista nousseena kansan suosikkina.[93] Toivo Kärki sanoi Rautavaarassa olleen vähän ”tekoherkkyyttä”.[94]

Rautavaaran köyhä lapsuus vaikutti siten, että hän oli varovainen rahan käytön suhteen sitten kun sitä alkoi tulla. Hän oli esimerkiksi tehnyt päätöksen, ettei koskaan lainaa rahaa kenellekään eikä pelaa korttia rahasta.[95]

Rautavaara ei nuorena juonut alkoholia. Hän otti elämänsä ensimmäisen viinaryypyn sota-aikana 28-vuotiaana.[96] Sen jälkeenkään hän ei pitkään aikaan nauttinut juuri lainkaan alkoholia, koska ei pitänyt sitä sopivana urheilijalle. Ensimmäisen viinapullonsa Rautavaara osti vasta 38-vuotiaana vuonna 1953.[97] Vanhemmalla iällä alkoholia kului välillä runsaasti.[98][99]

[muokkaa] Merkitys

Tapio Rautavaara oli kansan suosikki, jossa yhdistyi monta suomalaisia kiehtovaa piirrettä. Hän loi merkittävän uran sekä laulajana että urheilijana. Komea ulkonäkö avasi hänelle vielä tien myös suomalaisiin filmeihin. Rautavaaran lauluääni oli suomalaisiin vetoava: luonteva, väriltään tumma, mollivoittoinen ja melankolinen.[100]

Tapio Rautavaaraa on kutsuttu laulelman mestariksi. Peter von Baghin mukaan vain Olavi Virta on vaikuttanut suomalaiseen suureen yleisöön yhtä voimakkaasti ja kestävästi. Rautavaaran tärkeimmät levytykset jakautuvat pitkälle ajanjaksolle, jonka aikana Suomi muuttui parissa vuosikymmenessä enemmän kuin koskaan aiemmin. Rautavaaran levytykset ovat muistoja siirtymäkaudesta, jolloin pula-ajan Suomesta kehittyi vauras valtio. Merkittäviä olivat myös Suomen jokaiseen kolkkaan ulottuneet kiertueet, joiden ansiosta koko kansa sai nähdä suosikkinsa elävänä edessään.[91] Esiintymisessään Rautavaara pyrki luomaan kontaktin yleisön kanssa ei pelkästään esiintymällä vaan myös keskustelemalla kuulijakunnan kanssa.[101]

[muokkaa] Dokumentteja ja kunnianosoituksia

Peter von Bagh teki syksyllä 1979, Rautavaaran kuolinvuonna, televisiodokumentin Tapsa - viiltoja reissumiehen elämästä, jonka ensi-ilta televisiossa oli 1980.[49] Osa dokumentista on kuvattu vain muutamaa päivää ennen hänen kuolemaansa. Rautavaarasta on tehty myös vuonna 1999 elokuva Kulkuri ja joutsen, jonka ohjasi Timo Koivusalo. Rautavaaraa esitti elokuvassa Tapio Liinoja.[102]

Vuonna 1981 Helsingin Oulunkylään on perustettu Tapio Rautavaaran puisto. Oulunkylässä on myös vuonna 2000 hänelle omistettu Veikko Myllerin tekemä muistomerkki.[102]

[muokkaa] Julkaisut

[muokkaa] Albumit

[muokkaa] Kokoelmalevyt

[muokkaa] LP-levyt

  • Kahdesta vanhasta laulukirjasta (1957)
  • Tapsa tutuissa tunnelmissa (1957)
  • Tapio Rautavaara (1958)
  • Tapsa Tannerin seurassa (1959)
  • Tapsa Rautavaara (1964)
  • Tapsan vanhoja ja uusia laulelmia (1965)
  • Tapsa Rautavaara 2 (1967)
  • Tapsa (1967)
  • Lauluni aiheet (1968)
  • Tapsa Rautavaara (1969)
  • Reissumiehen ralleja (1969)
  • Tapio Rautavaara (1970)
  • Kulkurien kuningas (1970)
  • Yölinjalla (1971)
  • Tapsa maalla ja merellä (1971)
  • Tuttuja tunnelmia 1 (1971)
  • Tuttuja tunnelmia 2 (1971)
  • Tuttuja tunnelmia 3 (1972)
  • Tapsa Rautavaara 1945–1952 (1977)
  • Unohtumattomat (1978)
  • Unohtumattomat 2 (1979)
  • Unohtumattomat 3 (1979)
  • Reissumiehen taival I (1979)
  • Laulu on ollut iloni ja työni (1980)
  • Tapio Rautavaara laulaa (1980)
  • Auringon lapsi (1980)
  • Reissumies (4LP, 1980)
  • Reissumiehen taival II (1982)
  • Täällä Pohjantähden alla − Tapsa laulaa kansanlauluja (1984)

[muokkaa] CD-levyt

  • Reissumiehen taival (1987)
  • Reissumiehen taipaleelta (1989)
  • Reissumiehen taival (1991)
  • Reissumiehen taival II (1992)
  • Unohtumattomat (1992)
  • Tähdet, tähdet (1992, Tapio Rautavaara ja Olavi Virta)
  • Unohtumattomat 2 (1993)
  • Tapio Rautavaara - Muistoissamme 1-3 (1994)
  • Kulkuri ja joutsen (1994)
  • En päivääkään vaihtaisi pois – Sata levytystä vuosilta 1946–1979 (5CD 1995, 4CD 2004)
  • Suomiviihteen legendat - Tapio Rautavaara (1997)
  • 20 suosikkia – Reissumies ja kissa (2000)
  • 20 suosikkia – Juokse sinä humma (2000)
  • 20 suosikkia – Tuo aika toukokuun (2000)
  • Musiikin tähtihetkiä 6 - Tapio Rautavaara 1-2 (2001)
  • Isoisän olkihattu (2004)
  • En päivääkään vaihtaisi pois 1-2 - Mestarin parhaat vuosilta 1949-1979 (2004)
  • Reissumies ja tangokuningas 1-4 (2005, Tapio Rautavaara ja Olavi Virta)
  • Nostalgia - Tapio Rautavaara (2006)
  • Kulkurin valssi (2006)
  • Kulkurin taival - 48 mestariteosta (2008, 2CD)
  • Kulkurin taival (2008, 14CD)

[muokkaa] Tribuuttilevyt

[muokkaa] Elokuvat

[muokkaa] Lähteet

  • Rautavaara, Tapio: En päivääkään vaihtaisi pois (toim. Juha Numminen). Helsinki: Kirjayhtymä, 1978. ISBN 951-26-1502-9.
  • Kultaa kunniaa kyyneleitä: suomalainen olympiakirja, osa 3. Turku: Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9.
  • Teronen, Arto & Vuolle, Jouko: Suomalaisia urheilijakohtaloita : kiveen hakatut. Helsinki: Kirjapaja, 2010. ISBN 978-952-247-109-3.
  • Pennanen, Jukka & Mutkala, Kyösti: Reino Helismaa : jätkäpoika ja runoilija. Porvoo ; Helsinki ; Juva: WSOY, 1994. ISBN 951-0-19595-2

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ Tapio Rautavaara Pmus.net. Viitattu 5.10.2008.
  2. ↑ a b c d e f g Rautavaara, s. 7
  3. ↑ a b Musiikki Tapio Rautavaara. 2008. Viitattu 6.1.2012.
  4. ↑ a b c d e f g h i Kalervo Kärki: Onhan näissä oltu – Neljän tuulen tiellä ja Saimaan kanavalla – Toivo Kärjen ja Tapio Rautavaaran yhteistyö Viihdemusiikin Ystävien Seuran vuosikirja. 2005. Helsinki: Viihdemusiikin Ystävien Seura Ry. Viitattu 6.1.2012.
  5. ↑ Rautavaara, s. 11
  6. ↑ Rautavaara, s. 13
  7. ↑ Rautavaara, s. 19
  8. ↑ Rautavaara, s. 14
  9. ↑ Rautavaara, s. 17
  10. ↑ a b Rautavaara, s. 16
  11. ↑ a b Rautavaara, s. 21
  12. ↑ Rautavaara, s. 25
  13. ↑ Rautavaara, s.28
  14. ↑ a b Rautavaara, s. 33
  15. ↑ Rautavaara, s. 31
  16. ↑ Rautavaara, s. 32
  17. ↑ Rautavaara, s. 26
  18. ↑ Rautavaara, s. 38
  19. ↑ Rautavaara, s. 40
  20. ↑ a b Rautavaara, s. 53
  21. ↑ Rautavaara, s. 41–42
  22. ↑ Rautavaara, s. 46
  23. ↑ Rautavaara, s. 53
  24. ↑ Rautavaara, s. 43
  25. ↑ Rautavaara, s. 45
  26. ↑ Rautavaara, s. 48–49
  27. ↑ Rautavaara, s. 54
  28. ↑ Rautavaara, s. 55–56
  29. ↑ Rautavaara, s. 57
  30. ↑ Rautavaara, s. 59
  31. ↑ Rautavaara, s. 60
  32. ↑ Rautavaara, s. 62–63
  33. ↑ Rautavaara, s. 70
  34. ↑ Rautavaara, s. 64–66
  35. ↑ Rautavaara, s. 70–77
  36. ↑ Rautavaara, s. 82
  37. ↑ a b Rautavaara, s. 83
  38. ↑ Rautavaara, s. 109–110
  39. ↑ a b c Kultaa kunniaa kyyneleitä, s. 142
  40. ↑ Rautavaara, s. 118–119
  41. ↑ Rautavaara, s. 115–116
  42. ↑ Rautavaara, s. 87
  43. ↑ Rautavaara, s. 103–104
  44. ↑ Kuuluisuuksien hautoja Juhan Nummelan kotisivut. Viitattu 27.11.2011.
  45. ↑ a b Rautavaara, s. 119
  46. ↑ a b Rautavaara, s. 159
  47. ↑ Tapio Rautavaaran kotitalon purkamisesta kulttuuriskandaali Oulunkylässä Kaupunginosat.net. Oulunkylän kaupunginosan kotisivut. Helsinki: Helsingin kaupunginosayhdistykset ry. Viitattu 8.12.2012.
  48. ↑ Rautavaara, s. 15
  49. ↑ a b ”Filmografia”, Tapio Rautavaara - kulkurin taival, s. 206-207. Helsinki: Warner Music Finland, 2008. ISBN 978-952-67044-2-5.
  50. ↑ ”Tapio Rautavaaran kaikki levytykset”, Tapio Rautavaara - kulkurin taival, s. 110. Helsinki: Warner Music Finland, 2008. ISBN 978-952-67044-2-5.
  51. ↑ Rautavaara, s. 122
  52. ↑ Rautavaara, s. 157
  53. ↑ Rautavaara, s. 159
  54. ↑ Teronen & Vuolle, s. 127
  55. ↑ Teronen & Vuolle, s. 128
  56. ↑ a b Teronen & Vuolle, s. 129
  57. ↑ Teronen & Vuolle, s. 119
  58. ↑ ”Tapio Rautavaaran vuosisata”, Tapio Rautavaara - kulkurin taival, s. 29. Helsinki: Warner Music Finland, 2008. ISBN 978-952-67044-2-5.
  59. ↑ Teronen & Vuolle, s. 131
  60. ↑ Niemi, Tapio: Veikko Tuomen tarina, s. 184. Tampere: Pilot-kustannus, 2005. ISBN 952-464-393-6.
  61. ↑ Seura, numero 39, vuosi 1999
  62. ↑ a b c Kultaa kunniaa kyyneleitä, s. 153
  63. ↑ a b Seura, numero 40, vuosi 1979
  64. ↑ Kultaa kunniaa kyyneleitä, s. 154
  65. ↑ Rautavaara, s. 54
  66. ↑ Rautavaara, s. 59
  67. ↑ Rautavaara, s. 114
  68. ↑ Rautavaara, s. 120
  69. ↑ Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, s. 144
  70. ↑ a b Tapio Rautavaara Tilastopajan tietokannassa (tilastopaja.org)
  71. ↑ Rautavaara, s. 183
  72. ↑ Rautavaara, s. 184
  73. ↑ Rautavaara, s. 35
  74. ↑ Rautavaara, s. 149-150
  75. ↑ Rautavaara, s. 121
  76. ↑ a b c d e f g h i Veikko Tiitto: Tapsa – ”reissumies” Tapio Rautavaara Viihdemusiikin Ystävien Seuran vuosikirja. 2005. Helsinki: Viihdemusiikin Ystävien Seura Ry. Viitattu 6.1.2012.
  77. ↑ Rautavaara, s. 184
  78. ↑ Rautavaara, s. 185
  79. ↑ Rautavaara, s. 185–186
  80. ↑ a b Pennanen & Mutkala, s. 266–267
  81. ↑ Rautavaara,s. 198
  82. ↑ Peter von Bagh: En päivääkään vaihtaisi pois – Tapio Rautavaara 1915–79, s. 27. Fazer Records, 1995.
  83. ↑ Peter von Bagh: En päivääkään vaihtaisi pois – Tapio Rautavaara 1915–79, s. 28. Fazer Records, 1995.
  84. ↑ Rautavaara,s. 198
  85. ↑ Rautavaara,s. 207
  86. ↑ Rautavaara,s. 198
  87. ↑ Kulta- ja platinalevyt Musiikkituottajat. Tilastot. Musiikkituottajat – IFPI Finland ry. Viitattu 7.1.2012.
  88. ↑ a b c d Veikko Tiitto: Tapio Rautavaara. Diskografia 1946 - 2008 2003-2011. Oulunsalo: Veikko Tiitto. Viitattu 8.1.2012.
  89. ↑ Julkaisut Tapio Rautavaara. 2008. Viitattu 7.1.2012.
  90. ↑ Filmihullu 3/1998
  91. ↑ a b Von Bagh, Peter: ”Pari sanaa suuresta ihmisestä - Tapio Rautavaara”, Tapio Rautavaara - kulkurin taival, s. 18-21. Helsinki: Warner Music Finland, 2008. ISBN 978-952-67044-2-5.
  92. ↑ Muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
  93. ↑ Teronen & Vuolle, s. 119
  94. ↑ Kärki, Toivo & Niiniluoto, Maarit: Siks oon mä suruinen. Helsinki: Tammi, 1982. ISBN 951-30-5435-7.
  95. ↑ Teronen & Vuolle, s. 121
  96. ↑ Rautavaara, s. 107
  97. ↑ Rautavaara,s. 158
  98. ↑ Teronen & Vuolle, s. 129–130
  99. ↑ Rautavaara, s. 203
  100. ↑ Tapio Rautavaara - Reissumiehen taival 1915-1979 (albumin kansiteksti, kirjoittanut Juha Numminen)
  101. ↑ Rautavaara, s. 189-192
  102. ↑ a b Jari J. Marjanen: Tapio Rautavaara Pomus.net.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Miesten keihäänheiton olympiavoittajat

1908: Eric Lemming (tavallinen) - Eric Lemming (vapaa tyyli) | 1912: Eric Lemming (yhden käden) - Julius Saaristo (molemmat kädet) | 1920: Jonni Myyrä | 1924: Jonni Myyrä | 1928: Erik Lundqvist | 1932: Matti Järvinen | 1936: Gerhard Stöck | 1948: Tapio Rautavaara | 1952: Cyrus Young | 1956: Egil Danielsen | 1960: Viktor Tsybulenko | 1964: Pauli Nevala | 1968: Jānis Lūsis | 1972: Klaus Wolfermann | 1976: Miklós Németh | 1980: Dainis Kūla | 1984: Arto Härkönen | 1988: Tapio Korjus | 1992: Jan Železný | 1996: Jan Železný | 2000: Jan Železný | 2004: Andreas Thorkildsen | 2008: Andreas Thorkildsen
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tapio_Rautavaara&oldid=11292314
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä