Tarpeeton ihminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pavel Sokolov (1826–1905), Jevgeni Onegin.

Tarpeeton ihminen (ven. лишний человек, lišni tšelovek) on venäläisen kirjallisuuden tyyppihahmo. Tarpeeton ihminen kuuluu yleensä aatelistoon ja älymystöön. Hän ei kykene toteuttamaan ihanteitaan tai toimimaan aktiivisesti. Hahmo on tyytymätön itseensä, säälii itseään, ei löydä elämälleen tarkoitusta ja tuntee, että maailma torjuu hänet.[1] Myös aloitekyvyttömyys ja sitoutumisen pelko rakkaussuhteissa on usein tulkittu tämän tyyppihahmon ongelmiksi.[2] Koko 1800-luvun ja 1900-luvun alussa tarpeettomat ihmiset olivat venäläisten romaanien ja näytelmien vallitsevia henkilöhahmoja.[3]

Tarpeettoman ihmisen hahmon esikuvana on pidetty Aleksandr Puškinin Jevgeni Oneginin (1823–1831) nimikkohahmoa ja Mihail Lermontovin Aikamme sankarin (1840) Petšorinia. Ivan Turgenevin Tarpeettoman ihmisen päiväkirja (1850) teki hahmosta yleisen. Tarpeettoman ihmisen päiväkirjan Tšulkaturinin lisäksi Turgenevin tuotannon tarpeettoman ihmisen hahmoja ovat Rudinin (1856) päähenkilö ja Isien ja lapsien (1862) Pavel ja Nikolai Kirsanov. Myös Arkadi Kirsanovin hahmon on tulkittu teoksen lopulla muuttuvan tarpeettomaksi ihmiseksi.[1]

Fjodor Dostojevskin Kirjoituksia kellarista -romaanin (1864) päähenkilöä on pidetty tarpeettoman ihmisen muunnelmana.[1] Leo Tolstoin Sodan ja rauhan (1865–1869) Pierre Bezuhov, Dostojevskin Idiootin (1868–1869) ruhtinas Myškin, moni Anton Tšehovin hahmo ja Boris Pasternakin Tohtori Živagon (1957) päähenkilö on tulkittu tarpeettomiksi ihmisiksi.[1][3] Tšehov myös liittyi tietoisesti tyyppihahmon kuvaajiin, kun hän antoi eräälle novellilleen nimen ”Tarpeettomia ihmisiä”. Toisin kuin edeltäjiensä mielestä, Tšehovin mukaan tarpeettomuus kuuluu ihmisluontoon eikä se johdu olosuhteista tai jostakin henkilön erityispiirteestä. Hänen koko tuotantoaan voidaan pitää tutkielmana tarpeettomasta ihmisestä.[4]

Äärimmäisin esimerkki tarpeettomasta ihmisestä on Ivan Gontšarovin Oblomovin (1859) päähenkilö. Oblomov on joutilas, haaveileva aatelinen, joka elää tuloilla kiinteistöstä, jossa hän ei koskaan käy. Hän viettää kaiken aikansa makoillen vuoteessaan ja miettii, mitä tekisi, kun tai jos hän nousee ylös.[3]

Radikaali kirjallisuuskriitikko Nikolai Dobroljubov (1836–1861) piti tarpeetonta ihmistä Venäjälle luonteenomaisena hahmona, joka liittyi kiinteästi maaorjuuteen.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna (toim.): Venäläisen kirjallisuuden historia. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-181-4.
  • Superfluous man Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.3.2012. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 288.
  2. Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 280.
  3. a b c d Encyclopædia Britannica.
  4. Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 358.