Normannivalloitus
Normannivalloitus oli vuonna 1066 alkanut maahantunkeutuminen, jossa Vilhelm Valloittajan johtamat pohjoisranskalaiset normannit valloittivat Englannin. Vilhelm löi Englannin kuninkaan Hastingsin taistelussa lokakuussa 1066 ja kukisti seuraavien viiden vuoden aikana puhjenneet kapinat.
Normannivalloitus oli käänteentekevä hetki Englannin historiassa. Se yhdisti englantilaiset ranskalaisen ylimystön kautta Manner-Eurooppaan, ja se vaikutti suuresti englannin kieleen sekä maan hallintojärjestelmään, kirkkoon ja arkkitehtuuriin.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Harald Godwininpoika eli Harald II oli kruunattu Englannin kuninkaaksi tammikuussa 1066. Normandian herttua Vilhelm kuitenkin vaati Englannin kruunua itselleen sillä perusteella, että hän oli Haraldin edeltäjän Edvard Tunnustajan etäinen sukulainen. Vilhelm väitti myös Edvardin kerran luvanneen hänelle kruunun, vaikka kuolinvuoteellaan Edvard olikin nimennyt Haraldin kruununsa perijäksi. Petetyksi itsensä kokenut Vilhelm päätti ottaa Englannin kruunun väkisin.[1]
Vilhelm kokosi armeijan ja laivaston Normandiassa. Laivastoon kuului nykytutkijoiden arvioiden mukaan noin 700 laivaa ja 7 000 miestä. Laivat olivat valmiit liikkeellelähtöön jo elokuun 1066 alussa, mutta huono sää ja vastatuuli estivät lähdön monen viikon ajan.[2]
Sää kääntyi suosiolliseksi 27. tai 28. syyskuuta. Vilhelm purjehti seuraavan yön aikana Englannin kanaalin yli ja nousi maihin Pevenseyssä Sussexissa auringon noustua. Normandiassa Vilhelmin armeija ei ollut saanut ryöstellä ruokaa, mutta Englannissa joukot alkoivat ryöstellä ja hävittää maaseutua. Vilhelm jäi joukkoineen Hastingsin kaupungin linnoitukseen odottelemaan Haraldia.[3]
Harald tiesi Vilhelmin suunnitelmista ja oli varautunut maahantunkeutumiseen jo kesällä 1066. Kun Vilhelm lopulta nousi maihin, Harald oli palaamassa Pohjois-Englannista Stamford Bridgen taistelusta Norjan kuningas Harald Ankaraa vastaan.[1]
Saavuttuaan etelärannikolle Haraldin anglosaksinen armeija hävisi normanneille 14. lokakuuta Hastingsin taistelussa. Englantilaisten armeija koostui lähinnä jalkaväestä, mutta normannien ja heidän ranskalaisten liittolaistensa armeijassa oli runsaasti jousimiehiä ja vähintään tuhat ratsumiestä. Normannien ratsuväki mursi anglosaksien kilpimuurin, ja Harald ja hänen kaksi veljeään kaatuivat. Haraldin kerrotaan kuolleen nuoleen, joka lävisti hänen silmänsä.[1]
Vilhelm jatkoi sotaretkeään kohti Lontoota. Hän ei päässyt kuitenkaan Thamesjoen yli Lontoon kohdalla, joten hän kiersi kaupunkiin lännestä. Vilhelm katkaisi Lontooseen johtaneet tiet marraskuussa 1066 ja valloitti Romneyn, Doverin, Winchesterin ja Canterburyn sekä lopulta myös Lontoon ilman taistelua.[1]
Valloitettuaan Lontoon Vilhelm kruunattiin kuningas Vilhelm I:ksi joulupäivänä 1066 Westminster Abbeyssä. Näin päättyi 500 vuotta kestänyt anglosaksien valtakausi Britanniassa.[1]
Normannit alkoivat rakentaa Englantiin linnoituksia ja ottivat haltuunsa valloittamiensa alueiden maat. Pohjois-Englannissa oli vielä anglosaksivastarintaa, jonka kimppuun Vilhelm seuraavaksi kävi. Vastarinnan tukahduttaminen vei Vilhelmiltä viisi vuotta. Kesällä 1067 Vilhelmin entinen liittolainen Eustace Boulognelainen hyökkäsi Doveriin Pohjois-Ranskasta. Kukistettuaan hyökkäyksen Vilhelm kukisti seuraavaksi Exeterissä veroista puhjenneen kapinan. Keväällä Vilhelm haetutti vaimonsa Matildan Normandiasta ja kruunasi hänet Englannin kuningattareksi.[1]
Irlantiin paennut Harald II:n poika Godwine kokosi laivaston ja rantautui Avonmouthissa kesällä 1068. Hänet torjuttiin Bristolissa, ja hän pakeni takaisin Irlantiin. Samoihin aikoihin Vilhelm kukisti myös Yorkissa puhjenneen kapinan ja matkan varrella useita pienempien kaupunkien ja kylien kapinoita. York antautui ilman taistelua, ja Vilhelm pystytti kaupunkiin linnan ja varuskunnan. Tammikuussa 1069 kapinalliset ryöstivät Durhamin ja Yorkin. Pian sen jälkeen Tanskan kuningas Sven Estridinpoika lähetti veljensä Asbjornin Pohjois-Englannin rannikolle 300 laivan ja viikinkimiehistön kanssa ryöstelemään. Tanskalaiset liittoutuivat anglosaksikapinallisten kanssa ja ryöstivät Yorkin. Vilhelm maksoi viikingeille ja he lähtivät Yorkista. Vilhelm vakiinnutti valtansa Englannin pohjoisosissa talvella 1069–1070 hävittämällä maaseutua, jolloin kapinallisten asuminen siellä kävi mahdottomaksi.[1]
Viimeisen kapinan Vilhelm kukisti vuonna 1070 East Angliassa, missä tanskalaiset ja anglosaksit olivat liittoutuneet Herewardin johdolla. Kun kapinalliset olivat ryöstäneet Peterborough’n, tanskalaiset lähtivät paluumatkalle ryöstösaaliineen. Anglosaksit jatkoivat sissisotaansa, jonka Vilhelm lopulta kukisti kesällä 1071 valloittamalla kapinallisten päämajan Elyn luostarin. Vilhelm hyökkäsi vielä vuonna 1072 Skotlantiin lopettaakseen sieltä Northumbriaan tulleet ryöstöretket. Tämän jälkeen vastarinta päättyi ja normannien valta vakiintui.[1]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Normannivalloituksen myötä Englantia hallinnut ja maat omistanut anglosaksinen eliitti korvautui pienemmällä normannieliitillä. Feodalismia kehitettiin ja kartanotalous levisi laajalle. Piispat korvattiin normanneilla, hiippakuntien päämajat siirrettiin kaupunkeihin, ja Englantiin rakennettiin tyyliltään normannilais-romaanisia katedraaleja. Suuria muuttoliikkeitä Normandiasta Englantiin ei tapahtunut, mutta ranskan kieltä alettiin käyttää kaikkialla, ja se vaikutti suuresti myös englannin kieleen. Ranskan ja Englannin politiikka, talous ja kulttuuri kietoutuivat yhteen vuosisatojen ajaksi, minkä seurauksena Englannista tuli aiempaa vahvempi valtio.[1]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Morris, Marc: The Norman Conquest. Pegasus Books, 2012. ISBN 9781605984513.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Normannivalloitus Wikimedia Commonsissa
