Rikhard III (näytelmä)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rikhard III (The Tragedy of King Richard the Third) on William Shakespearen historiallinen näytelmä Englannin viimeisestä York-sukuisesta kuninkaasta Rikhard III:sta. Se on yksi Shakespearen varhaisimmista näytelmistä ja kirjoitettu mahdollisesti vuonna 1591. Se on tavallaan jatko-osa vielä varhaisemmalle Henrik VI:lle.

Näytelmässä Rikhard kuvataan pahana tyrannina, joka ontuu, jonka toinen käsi on toista lyhyempi ja jolla on kaiken huipuksi kyttyräselkä, mutta tämä kuvaus perustuu Thomas Moren kirjaan The History of Richard III, joka taas on kirjoitettu Elyn piispa John Mortonin muistelmien perusteella. Piispa Morton taas oli yksi Rikhardin pahimmista vihamiehistä. Toisaalta Shakespeare ei edes pyrkinyt minkäänlaiseen historialliseen tarkkuuteen, vaan luomaan draamallisesti vaikuttavan hahmon.[1]

Näytelmän Rikhard III on älykäs ja taitava manipuloimaan. Hän tiedostaa itse pahuutensa ja puolustelee sitä ruumiinsa epämuodostumilla, mikä tuodaan esiin heti näytelmän avausmonologissa. Pohjattomasta pahuudestaan huolimatta hahmoa on pidetty jopa sympaattisena – Rikhard III kykenee manipuloimaan myös yleisön.[2]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Näytelmä alkaa juuri, kun ruusujen sota on kääntynyt Yorkien voitoksi ja Lancaster-suvun häviöksi. Yorkien vanhin poika Edvard IV on noussut valtaan, mutta hänen avioliittonsa leskirouva Elisabet Greyn kanssa ei miellytä kaikkia, varsinkaan hänen veljiään Rikhardia ja Clarencea. Ensimmäisessä kohtauksessa Rikhard pitää maailmankuulun yksinpuhelunsa: ”Now is the winter of our discontent...”, jossa hän kertoo ryhtyvänsä toteuttamaan unelmaansa päästäkseen Englannin valtaistuimelle.

Rikhard aloittaa taistelunsa kohti valtaistuinta ja värvää puolelleen muun muassa serkkunsa Buckinghamin herttuan, toimittaa veljensä Clarencen vankilaan, tapattaa nuoret veljenpoikansa (Towerin prinssit) ja loppujen lopuksi myös omat tukijatkin saavat kyytiä. Loppujen lopuksi Onnetar kääntyykin Rikhardia vastaan ja Ranskassa hänen vastustajansa valmistautuvat vallankumoukseen, Rikhardin on valmistauduttava sotaan ja loppujen lopuksi jopa Rikhardin vanha äiti Yorkin herttuatar kääntyy omaa poikaansa vastaan.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Päähenkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rikhard, Gloucesterin herttua, myöh. kuningas Rikhard III
  • Elisabet, Englannin kuningatar, Rikhardin käly
  • Buckinghamin herttua, Rikhardin serkku, kuninkaantekijä
  • Lordi Anthony Rivers, Elisabetin veli
  • George, Clarencen herttua, Rikhardin veli
  • Lady Anna, ent. Walesin prinsessa, Rikhardin vaimo
  • Yorkin herttuatar, kuningataräiti, Rikhardin äiti
  • Edvard IV, Englannin kuningas, Rikhardin veli
  • Lordi Hastings, hovimarsalkka
  • Lordi Stanley, Derbyn jaarli
  • Henry, Richmondin jaarli, Stanleyn poikapuoli, myöh. kuningas Henrik VII
  • Margareeta, ent. Englannin kuningatar

Kuuluisia vuorosanoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratsu, ratsu, valtakuntani hevosesta! (Rikhard III)

Verta sinä latkit, oman veresi saat maasta nuolla! (Yorkin herttuatar)

Hyvästi huonon onnen kuningatar; sure sinä täällä vaan, minä palaan Ranskaan teidän murheillenne nauramaan. (Vanha kuningatar Margareeta)

Kerro, piru, missä ovat lapseni?! (Kuningatar Elisabet)

Elokuvaversiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rikhard III. Suomentanut Matti Rossi. Esipuhe: Kalle Holmberg. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29490-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]