Jalkapallon naisten maailmanmestaruuskilpailut
Jalkapallon naisten maailmanmestaruuskilpailut (FIFA Women's World Cup) on Kansainvälisen jalkapalloliitto FIFA:n järjestämä jalkapalloturnaus, joka pelataan neljän vuoden välein. Se pelattiin ensimmäisen kerran Kiinassa vuonna 1991 - yli 60 vuotta ensimmäisen miesten maailmanmestaruusturnauksen jälkeen.
Lopputurnaukseen osallistuu 16 joukkuetta, jotka on jaettu neljään 4 joukkueen alkulohkoon. Lohkojen kaksi parasta jatkaa puolivälieriin.
Menestyimmät maat ovat kahdella mestaruudella Saksa ja Yhdysvallat.
Sisällysluettelo |
Historia[muokkaa]
Naisten viralliset maailmanmestaruuskilpailut laittoi alulle vuonna 1991 FIFA:n silloinen puheenjohtaja João Havelange.[1] Ensimmäisen turnaus järjestettiin Kiinassa samana vuonna 12 joukkueen voimin. Ennen virallisia kisoja järjestettiin myös useita epävirallisia kilpailuja, joista ensimmäinen oli vuonna 1970 Italiassa järjestetty Coppa del Mondo.[2]
Vuonna 1995 pelattiin Ruotsissa 12 joukkueen kisat. Seuraaviin kisoihin, jotka järjestettiin vuonna 1999 Yhdysvalloissa, joukkuemäärää kasvatettiin kuuteentoista. Näitä kisoja seurasi yli 660 000 katsojaa ja finaalissa katsojia oli ennätykselliset 90 185.[3]
Järjestyksessään neljännet kisat piti järjestää Kiinassa vuonna 2003, mutta ne siirrettiin Yhdysvaltoihin Kiinassa ilmenneen SARS-epidemian vuoksi.[4] Korvauksena menetetyistä kisoista Kiinalle myönnettiin automaattisesti seuraavat vuoden 2007 kisat.
Vuoden 2011 kisat käydään Saksassa ja vuoden 2015 kisat myönnettiin ensimmäistä kertaa Kanadalle. Kyseiset kisat ovat ensimmäiset naisten jalkapallon MM-kisat, jotka pelataan 24 joukkueen voimin.[5]
Kisat ja mitalistit[muokkaa]
| Vuosi | Isäntämaa | Finaali | Pronssiottelu | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1. sija | Tulos | 2. sija | 3. sija | Tulos | 4. sija | ||||
| 1991 | Kiina | 2–1 | 4–0 | ||||||
| 1995 | Ruotsi | 2–0 | 2–0 | ||||||
| 1999 | Yhdysvallat | 0–0 ja. (5–4 rp.) |
0–0 ja. (5–4 rp.) |
||||||
| 2003 | Yhdysvallat | 2–1 ja. | 3–1 | ||||||
| Ottelu ratkesi kultaisella maalilla | |||||||||
| 2007 | Kiina | 2–0 | 4–1 | ||||||
| 2011 | Saksa | 2–2 ja. (3–1 rp.) |
2–1 | ||||||
| 2015 | Kanada | ||||||||
Mitalitaulukko[muokkaa]
| Nro | Maa | Mestaruus | Hopeaa | Pronssia |
|---|---|---|---|---|
| 1 | 2 | 1 | 3 | |
| 2 | 2 | 1 | - | |
| 3 | 1 | 1 | - | |
| 4 | 1 | - | - | |
| 5 | - | 1 | 2 | |
| 6 | - | 1 | 1 | |
| 7 | - | 1 | - |
Lähteet[muokkaa]
- ↑ FIFA Women's World Cup - China PR 1991 Viitattu 8.5.2008. (englanniksi)
- ↑ RSSSF: Naisten maailmanmestaruuskisat
- ↑ FIFA Women's World Cup - USA 1999 Viitattu 8.5.2008. (englanniksi)
- ↑ FIFA Women's World Cup - USA 2003 Viitattu 8.5.2008. (englanniksi)
- ↑ JALKAPALLO: Kanada sai naisten MM-lopputurnauksen 3.3.2011. YLE. Viitattu 4.3.2011.
Aiheesta muualla[muokkaa]
| FIFA: Maailmanmestaruuskilpailut (Alle: 20 • 17) • Maanosaliittojen cup • Olympialaiset • Naisten maailmanmestaruuskilpailut • (Alle: 20 • 17) • Seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailut |
|---|
|