Kanadan naisten jalkapallomaajoukkue
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
| Maa: |
|||
| Naisten jalkapallo | |||
| CONCACAF Women's Gold Cup | |||
| Meksiko 2010 | |||
| Kanada 1998 | |||
| Yhdysvallat 2006 | |||
| USA & Kanada2002 | |||
| Kanada 1994 | |||
| Haiti 1991 | |||
| Lontoo 2012 | |||
Kanadan naisten jalkapallomaajoukkue edustaa Kanadaa naisten jalkapallon kansainvälisissä otteluissa.
Pekingin 2008 olympialaisissa Kanada karsiutui puolivälierissä. Alkulohkossaan se voitti Argentiinan 2–1, pelasi Kiinan kanssa tasan 1–1 ja hävisi Ruotsille 1–2. Se pääsi jatkoon oltuaan omissa lohkoissaan kolmanneksi sijoittuneista toiseksi paras mutta hävisi puolivälierissä Yhdysvalloille 1–2.
Kanadan naismaajoukkue on osallistunut MM-kisoihin viisi kertaa ja sijoittunut parhaimmillaan neljänneksi. Ruotsin MM-kisoissa 1995 se hävisi alkulohkossaan Englannille 2–3 ja Norjalle 0–7 ja pelasi tappiopeliensä välissä Nigerian kanssa tasan 3–3. Vuonna 1999 Yhdysvaltain järjestämässä MM-lopputurnauksessa Kanada pelasi Japanin kanssa tasapelin 1–1 mutta hävisi sitten Norjalle 1–7 ja Venäjälle 1–4.
Vuoden 2003 MM-kisoissa, jotka pelattiin jälleen Yhdysvalloissa, Kanada hävisi alkulohkossa Saksalle 1–4 mutta voitti sen jälkeen Argentiinan 3–0 ja Japanin 3–1 ja sijoittui lohkossaan toiseksi. Puolivälierissä Kanada voitti Kiinan 1–0 kapteeninsa Charmaine Hooperin tekemällä maalilla. Välierissä se hävisi Ruotsille 1–2 vaikka johtikin ottelua Kara Langin 64. minuutilla tekemällä maalilla. Pronssiottelussa Kanada hävisi Yhdysvalloille 1–3 ja sijoittui turnauksessa neljänneksi. Kanadan ainoan maalin pronssiottelussa viimeisteli Christine Sinclair.
Vuoden 2007 MM-kisoissa Kiinassa Kanada hävisi alkulohkossaan ensin Norjalle 1–2, voitti sitten Ghanan 4–0 ja pelasi lopuksi Australian kanssa tasan 2–2. Se sijoittui lohkossa kolmanneksi eikä selviytynyt puolivälieriin. Norjalaisen Even Pellerudin valmentaman joukkueen maalintekijät olivat kapteeni Christine Sinclair (3 maalia), Candace-Marie Chapman (1), Martina Franko (1), Sophie Schmidt (1) ja Melissa Tancredi (1).
Vuoden 2011 MM-kisoissa Saksassa Kanada hävisi emäntämaalle 1–2, Ranskalle 0–4 sekä Nigerialle 0–1 eikä selviytynyt alkulohkosta jatkoon. Joukkueen ainoa maalintekijä oli Christine Sinclair.[1]
CONCACAF-liiton mestaruuden Kanada on voittanut vuosina 1998 ja 2010. Vuonna 1998 Yhdysvallat ei ollut mukana, mutta vuoden 2010 voitto tuli, kun kaikki maanosan parhaat olivat mukana. Finaalissa Kanada kaatoi isäntämaa Meksikon 1-0.