Jääkiekko olympialaisissa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jääkiekkoa on pelattu talviolympialaisissa vuodesta 1920 lähtien. Naiset ovat pelanneet jääkiekkoa vuodesta 1998.

Olympiaturnausta pidetään nykyisin kansainvälisen jääkiekon tärkeimpänä arvokisana, koska kisoihin osallistuvat yleensä kaikkien maiden parhaat pelaajat kaikista maailman liigoista. NHL-pelaajat ovat osallistuneet olympialaiseen vuoden 1998 talvikisoista lähtien.

Olympialaisten jääkiekon kaikkien aikojen menestynein joukkue on Neuvostoliitto, joka voitti kymmenistä kisoistaan kahdeksan kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin. Eniten pisteitä olympialaisissa on tehnyt Teemu Selänne.

Suomen paras saavutus olympiajääkiekossa on hopeasija, joita Suomella on kaksi. Näistä merkittävämpänä on pidetty vuoden 2006 Torinon kisojen hopeaa, jonka saadakseen Suomi kukisti muun muassa ennakkosuosikki Venäjän välieräottelussa lukemin 4-0. Toinen hopea tuli Calgarystä 1988, kun NHL-pelaajat eivät vielä osallistuneet kisoihin. Tämän lisäksi Suomi on voittanut kaksi pronssia: Naganossa 1998 ja Vancouverissa 2010.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Miehet

Vuosi Kulta Hopea Pronssi Isäntäkaupunki
1920 Flag of Canada-1868-Red.svg Kanada US flag 48 stars.svg Yhdysvallat Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Antwerpen (Belgia, kesäolympialaiset)
1924 Flag of Canada 1921.svg Kanada US flag 48 stars.svg Yhdysvallat Flag of the United Kingdom.svg Yhdistynyt kuningaskunta Chamonix (Ranska)
1928 Flag of Canada 1921.svg Kanada Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Switzerland.svg Sveitsi Sankt Moritz (Sveitsi)
1932 Flag of Canada 1921.svg Kanada US flag 48 stars.svg Yhdysvallat Flag of Germany.svg Saksa Lake Placid (Yhdysvallat)
1936 Flag of the United Kingdom.svg Yhdistynyt kuningaskunta Flag of Canada 1921.svg Kanada Flag of the United States.svg Yhdysvallat Garmisch-Partenkirchen (Saksa)
1948 Flag of Canada 1921.svg Kanada Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Flag of Switzerland.svg Sveitsi Sankt Moritz (Sveitsi)
1952 Flag of Canada 1921.svg Kanada US flag 48 stars.svg Yhdysvallat Flag of Sweden.svg Ruotsi Oslo (Norja)
1956 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto US flag 48 stars.svg Yhdysvallat Flag of Canada 1921.svg Kanada Cortina d'Ampezzo (Italia)
1960 US flag 49 stars.svg Yhdysvallat Canadian Red Ensign.svg Kanada Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto Squaw Valley (Yhdysvallat)
1964 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Innsbruck (Itävalta)
1968 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Flag of Canada.svg Kanada Grenoble (Sveitsi)
1972 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto Flag of the United States.svg Yhdysvallat Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Sapporo (Japani)
1976 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Flag of Germany.svg Saksan liittotasavalta Innsbruck (Itävalta)
1980 Flag of the United States.svg Yhdysvallat Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Lake Placid (Yhdysvallat)
1984 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi Sarajevo (Jugoslavia)
1988 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto Suomen lippu Suomi Flag of Sweden.svg Ruotsi Calgary (Kanada)
1992 Itsenäisten valtioiden yhteisön olympialippu Yhdistynyt joukkue
(Neuvostoliitto Itsenäisten valtioiden yhteisö)
Flag of Canada.svg Kanada Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia Albertville (Ranska)
1994 Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Canada.svg Kanada Suomen lippu Suomi Lillehammer (Norja)
1998 Tšekin lippu Tšekki Flag of Russia.svg Venäjä Suomen lippu Suomi Nagano (Japani)
2002 Flag of Canada.svg Kanada Flag of the United States.svg Yhdysvallat Flag of Russia.svg Venäjä Salt Lake City (Yhdysvallat)
2006 Flag of Sweden.svg Ruotsi Suomen lippu Suomi Tšekin lippu Tšekki Torino (Italia)
2010 Flag of Canada.svg Kanada Flag of the United States.svg Yhdysvallat Suomen lippu Suomi Vancouver (Kanada)
2014 Sotši (Venäjä)
2018 Pyeongchang (Etelä-Korea)

[muokkaa] Mitalitaulukko

Maa Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
Flag of Canada.svg Kanada 8 4 2 14
Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto ja Neuvostoliitto Itsenäisten valtioiden yhteisö yhteensä 8 1 1 10
Flag of the United States.svg Yhdysvallat 2 8 1 11
Flag of Sweden.svg Ruotsi 2 2 4 8
Flag of the United Kingdom.svg Yhdistynyt kuningaskunta 1 0 1 2
Tšekin lippu Tšekki 1 0 1 2
Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia 0 4 4 8
Suomen lippu Suomi 0 2 3 5
Flag of Russia.svg Venäjä 0 1 1 2
Flag of Germany.svg Saksa 0 0 2 2
Flag of Switzerland.svg Sveitsi 0 0 2 2

[muokkaa] Naiset

Vuosi Kulta Hopea Pronssi Isäntäkaupunki
1998 Yhdysvallat Yhdysvallat Kanada Kanada Flag of Finland.svg Suomi Nagano
2002 Kanada Kanada Yhdysvallat Yhdysvallat Ruotsi Ruotsi Salt Lake City
2006 Kanada Kanada Ruotsi Ruotsi Yhdysvallat Yhdysvallat Torino
2010 Kanada Kanada Yhdysvallat Yhdysvallat Flag of Finland.svg Suomi Vancouver

[muokkaa] Mitalitaulukko

Maa Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
Kanada Kanada 3 1 0 4
Yhdysvallat Yhdysvallat 1 2 1 4
Ruotsi Ruotsi 0 1 1 2
Flag of Finland.svg Suomi 0 0 2 2

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä