Nykyaikainen viisiottelu olympialaisissa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Olympic pictogram Modern pentathlon.png

Nykyaikainen viisiottelu on ollut mukana kesäolympialaisten ohjelmassa Tukholman vuoden 1912 olympialaisista lähtien. Laji luotiin nimenomaan kesäolympialaisia varten, kun nykyaikaisen olympialiikkeen alullepanija Pierre de Coubertin innnostui antiikin Kreikan olympialaisten viisiottelusta, jossa oli mitelty sen ajan sotilaallisissa taidoissa. Laji "päivitettiin" nykyaikaan, mutta idea pysyi samana: ottelun osalajit olivat 1800-luvun ratsusotilaalle arkipäiväisiä taitoja. Nykyisin viisiottelu koostuu seuraavista osalajeista:

Ammunta ja maastojuoksu on nykyisin yhdistetty ampumajuoksuksi kilpailutapahtumien nopeuttamiseksi.

Nykyisin olympialaisten nykyaikaisessa viisiottelussa kilpaillaan vain yksilökilpailussa, joka on ohjelmassa sekä miehillä että naisilla. Miesten yksilökilpailu on ollut mukana aina, mutta naiset pääsivät kilpailemaan ensimmäisen kerran vasta Sydneyssä vuonna 2000. Lisäksi vuosina 1952–1992 kilpailtiin miesten joukkuekilpailussa. Alussa lajin olympiaurheilijat olivat sotilaita, mutta sittemmin laji avautui kaikkien harjoitettavaksi.

Perinteisesti vahvimpia maita olympialaisisten nykyaikaisessa viisiottelussa ovat olleet Unkari, Ruotsi ja Neuvostoliitto/Venäjä. Vuosituhannen vaihduttua etenkin Liettua on nostanut profiiliaan voittamalla kaksista tuoreimmista olympialaisista yhteensä kolme mitalia.

Kilpailulajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji 12 20 24 28 32 36 48 52 56 60 64 68 72 76 80 84 88 92 96 00 04 08 Kertoja
Miehet, yksilökilpailu 22
Miehet, joukkuekilpailu 11
Naiset, yksilökilpailu 3
Lajeja yhteensä 1 1 1 1 1 1 1 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 2 1 2 2 2

Maratontaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoitus Maa Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
1 Unkarin lippu Unkari 9 8 4 21
2 Ruotsin lippu Ruotsi 9 7 5 21
3 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 5 5 5 15
4 Venäjän lippu Venäjä 3 1 0 4
5 Puolan lippu Puola 3 0 0 3
6 Italia 2 2 3 7
7 Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Yhdistynyt kuningaskunta 2 1 3 6
8 Saksan lippu Saksa 2 0 1 3
9 Kazakstan 1 0 0 1
10 Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 0 6 3 9
11 Liettua 0 2 1 3
12 Suomen lippu Suomi 0 1 4 5
13 Tšekkoslovakian lippu Tšekkoslovakia 0 1 1 2
Olympialippu IVY 0 1 1 2
15 Latvia 0 1 0 1
16 Ranskan lippu Ranska 0 0 2 2
17 Valko-Venäjän lippu Valko-Venäjä 0 0 1 1
Tšekin lippu Tšekki 0 0 1 1
Ukrainan lippu Ukraina 0 0 1 1

Menestyneimmät urheilijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taulukossa on huomioitu kaikki nykyaikaisen viisiottelun lajit kaikista olympiakisoista.

Sija Urheilija Maa Vuodet Gold medal.svg Kultaa Silver medal.svg Hopeaa Bronze medal.svg Pronssia Yhteensä
1 András Balczó Unkarin lippu Unkari 1960–1972 3 2 0 5
2 Pavel Lednjov Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 1968–1980 2 2 3 7
3 Igor Novikov Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 1956–1964 2 2 0 4
4 Lars Hall Ruotsin lippu Ruotsi 1952–1956 2 1 0 3
4 Daniele Masala Italia 1984–1988 2 1 0 3
4 Anatoli Starostin Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 1980–1992 2 1 0 3
7 János Martinek Tšekin lippu Tšekki 1988–1996 2 0 1 3
8 Ferenc Németh Unkarin lippu Unkari 1960 2 0 0 2
8 Arkadiusz Skrzypaszek Unkarin lippu Unkari 1960 2 0 0 2
8 Andrei Moisejev Venäjän lippu Venäjä 2004–2008 2 0 0 2
11 Carlo Massullo Italia 1984–1992 1 2 2 5
12 Bo Lindman Ruotsin lippu Ruotsi 1924–1932 1 2 0 3
12 Boris Oništšenko Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 1968–1972 1 2 0 3

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]