Jääkiekon Euroopan-mestaruuskilpailut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jääkiekon Euroopan-mestaruuskilpailut
Laji Jääkiekko
Maa(t) Eurooppa
Perustettu 1910
Lopetettu 1991
Hallitseva mestari Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto (1991)
Eniten mestaruuksia Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto (27)

Jääkiekon Euroopan-mestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1910, ja toistaiseksi viimeisen kerran vuonna 1991. Kilpailut järjesti Kansainvälinen jääkiekkoliitto.

Ensimmäinen turnaus järjestettiin Sveitsin Montreux'ssa tammikuussa 1910, ja muodostui ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa taukoa (1915-1920) lukuun ottamatta vuosittaiseksi tapahtumaksi vuoteen 1927 asti. Vuonna 1928 päädyttiin mestaruus myöntämään olympiakisoissa parhaiten menestyneelle eurooppalaiselle joukkueelle, ja pian samoin alettiin menetellä myös vuonna 1930 perustettujen maailmanmestaruuskilpailujen osalta. Viimeinen itsenäinen Euroopan-mestaruusturnaus järjestettiin Saksan Berliinissä vuonna 1932. Myöhempinä vuosina mestaruusarvon myöntöperusteet vaihtelivat jonkin verran, lähinnä pohjoisamerikkalaisia joukkueita vastaan saavutettujen pisteiden hyväksyntään liittyen. Viimeinen tällainen EM-arvon omannut turnaus järjestettiin vuoden 1991 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen yhteydessä Suomessa.

Rene Faselin mukaan EM-kisoja aletaan mahdollisesti pelata uudestaan ensimmäisen kerran kaudella 2014-2015. [1]

Naiset alkoivat pelata Euroopan mestaruudesta vuonna 1989. Neljä ensimmäistä mestaruutta voitti Suomi.

EM-mitalitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kulta Hopea Pronssi Paikka
1910 Flag of England.svg Englanti Flag of the German Empire.svg Saksa Flag of Belgium.svg Belgia Flag of Switzerland.svg Montreux (Sveitsi)
1911 Flag of Bohemia.svg Böömi Flag of the German Empire.svg Saksa Flag of Belgium.svg Belgia Flag of the German Empire.svg Berliini (Saksa)
1912 Flag of Bohemia.svg Böömi Flag of the German Empire.svg Saksa Flag of the Habsburg Monarchy.svg Itävalta Flag of Bohemia.svg Praha (Böömi)
1913 Flag of Belgium.svg Belgia Flag of Bohemia.svg Böömi Flag of the German Empire.svg Saksa Flag of the German Empire.svg München (Saksa)
1914 Flag of Bohemia.svg Böömi Flag of the German Empire.svg Saksa Flag of Belgium.svg Belgia Flag of the German Empire.svg Berliini (Saksa)
1921 Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Tukholma (Ruotsi)
1922 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of Switzerland.svg St. Moritz (Sveitsi)
1923 Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of France.svg Ranska Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Belgium.svg Antwerpen (Belgia)
1924 Flag of France.svg Ranska Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of Italy (1861-1946).svg Milano (Italia)
1925 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Austria.svg Itävalta Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of Czechoslovakia.svg Štrbské Pleso, Starý Smokovec (Tšekkoslovakia)
1926 Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Austria.svg Itävalta Flag of Switzerland.svg Davos (Sveitsi)
1927 Flag of Austria.svg Itävalta Flag of Belgium.svg Belgia Flag of Germany (3-2 aspect ratio).svg Saksa Flag of Austria.svg Wien (Itävalta)
1928 Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia Olympic rings with white rims.svg
1929 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Poland.svg Puola Flag of Austria.svg Itävalta Flag of Hungary.svg Budapest (Unkari)
1930 Flag of Germany (3-2 aspect ratio).svg Saksa Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of Austria.svg Itävalta Flag of Germany (3-2 aspect ratio).svg Berliini, (Saksa) finaali
1931 Flag of Austria.svg Itävalta Flag of Poland.svg Puola Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Poland.svg Krynica, (Puola)
1932 Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Austria.svg Itävalta Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of Germany (3-2 aspect ratio).svg Berliini, (Saksa)
1933 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Austria.svg Itävalta Flag of Germany (3-2 aspect ratio).svg Saksa
Flag of Switzerland.svg Sveitsi
1934 Flag of the German Empire.svg Saksa Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
1935 Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
1936 Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of German Reich (1935–1945).svg Saksa Olympic rings with white rims.svg
1937 Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of German Reich (1935–1945).svg Saksa
1938 Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of German Reich (1935–1945).svg Saksa
1939 Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of German Reich (1935–1945).svg Saksa
1947 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Austria.svg Itävalta
1948 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of Sweden.svg Ruotsi Olympic rings with white rims.svg
1949 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Switzerland.svg Sveitsi
1950 Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia Flag of Sweden.svg Ruotsi
1951 Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Switzerland.svg Sveitsi Flag of Norway.svg Norja
1952 Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Switzerland.svg Sveitsi Olympic rings with white rims.svg
1953 Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Germany.svg Saksa Flag of Switzerland.svg Sveitsi
1954 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
1955 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi
1956 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Olympic rings with white rims.svg
1957 Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
1958 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
1959 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi
1960 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi Olympic rings with white rims.svg
1961 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi
1962 Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Finland.svg Suomi Flag of Norway.svg Norja
1963 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
1964 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Olympic rings with white rims.svg
1965 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi
1966 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of East Germany.svg DDR
1967 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
1968 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi Olympic rings with white rims.svg
1969 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
1970 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
1971 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi
1972 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi
1973 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
1974 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi
1975 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi
1976 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto
1977 Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto
1978 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi
1979 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi
1981 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
1982 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi
1983 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi
1985 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Finland.svg Suomi
1986 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Finland.svg Suomi
1987 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Finland.svg Suomi
1989 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia Flag of Sweden.svg Ruotsi
1990 Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Czechoslovakia.svg Tšekkoslovakia
1991 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto Flag of Sweden.svg Ruotsi Flag of Finland.svg Suomi

Mitali 1910 - 1991[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maa Kulta Hopea Pronssi Summa
1 Flag of the Soviet Union.svg Neuvostoliitto 27 5 2 34
2 Böömi / Tšekkoslovakia 14 21 17 52
siitä Flag of Bohemia.svg Böömi 2 1 0 3
siitä Flag of the Czech Republic.svg Tšekkoslovakia 12 20 17 49
3 Flag of Sweden.svg Ruotsi 10 19 17 46
4 Flag of Switzerland.svg Sveitsi 4 6 8 18
5 Flag of the United Kingdom.svg Iso-Britannia 4 2 1 7
siitä Flag of England.svg Englanti 1 0 0 1
6 Flag of Germany.svg Saksa 2 4 7 13
7 Flag of Austria.svg Itävalta 2 3 4 9
8 Flag of Belgium.svg Belgia 1 1 4 6
9 Flag of France.svg Ranska 1 1 0 2
10 Flag of Poland.svg Puola 0 2 0 2
11 Flag of Finland.svg Suomi 0 1 4 5
12 Flag of Norway.svg Norja 0 0 2 2
13 Flag of East Germany.svg DDR 0 0 1 1

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.iltasanomat.fi/jaakiekko/art-1288545604886.html Ilta-Sanomat - EHT hautaan - uusia turnauksia suunnitteilla (englanniksi)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]