Tampereen Ilves (jääkiekko)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Ilveksen jääkiekkotoimintaa. Muista lajeista ja seurasta yleensä katso Tampereen Ilves.
Tampereen Ilves
Tampereen Ilves kaudella 2013–2014
Perustettu 1931
1931 Tampereen Ilves
2000 Ilves-Hockey Oy
Kotiareena Hakametsän jäähalli
Kaupunki Suomen lippu Tampere, Suomi
Ilves Uniform2013-2014.png
Värit                    
Media Aamulehti
Radio 957
Omistaja(t) Suomen lippu Vincent Manngard
Päävalmentaja Suomen lippu Tuomas Tuokkola
Yhteistyöseurat Lempäälän Kisa (Mestis)
Kultaa 16 (1936, 1937, 1938, 1945, 1946, 1947, 1950, 1951, 1952, 1957, 1958, 1960, 1962, 1966, 1972, 1985)
Hopeaa 9 (1935, 1948, 1949, 1965, 1968, 1969, 1970, 1990, 1998)
Pronssia 12 (1934, 1939, 1941, 1943, 1963, 1964, 1967, 1974, 1975, 1983, 1989, 2001)

Tampereen Ilves on vuonna 1931 perustettu suomalainen urheiluseura, joka on tunnettu erityisesti jääkiekkotoiminnastaan. Ilveksen edustusjoukkue pelaa miesten SM-liigassa. A-nuoret pelaavat niin ikään omassa SM-liigassaan ja B- ja C-nuoret sekä naiset SM-sarjassa.

Edustusjoukkueen nykyinen kotikenttä on 7 600 katsojan Hakametsän jäähalli. Vuosina 1934–1939 ja 1945–1965 Ilves pelasi Koulukadun kentällä, kaudella 1933–1934 Palomäen uimalaitoksella ja 1941–1944 Eteläpuiston kentällä. Muut Ilveksen joukkueet pelaavat nykyään kotiottelunsa Tampereen eri jäähalleissa.

Sisällysluettelo

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilves–HJK tammikuussa 1937.

Ilves perustettiin Niilo Tammisalon johdolla keväällä 1931. Alkuun seura keskittyi jalka-, jää- ja pesäpalloon, mutta jo seuraavana talvena se pelasi myös ensimmäisen jääkiekko-ottelunsa. Lapinniemen Visan kentällä Näsijärven Naistenlahden jäällä pelatussa SM-cupin ottelussa Tampereen Palloilijat voitti Ilveksen 1–2. Ilveksen historian ensimmäisen maalin teki Reino Lahtinen.[1]

Alkuun sama Ilveksen joukkue pelasi talvisin sekä jääpalloa että -kiekkoa, jopa samoilla vieraspelimatkoilla. Kauden 1932–1933 jälkeen seura alkoi kuitenkin keskittyä kiekkoiluun, jossa nähtiin enemmän menestymisen mahdollisuuksia.[2] Harjoittelua kehitettiin Tammisalon ja maalivahti Valter Tuomen maajoukkueessa saamien kokemusten pohjalta ja seura nousi nopeasti huipulle.

Joulukuussa 1933 Ilvekselle valmistui oma kenttä Pyhäjärven rantaan Palomäen uimalaitokselle. Kenttä oli kuitenkin alamittainen ja ongelmia aiheutti myös järvenjään railoilu. Ilves luopuikin kentästä jo yhden kauden jälkeen ja päätti rakentaa jääkiekkoradan Talouskoulun kupeessa Koulukadun ja Mariankadun välissä sijainneille Tampereen Tennisseuran kentille. Se avattiin tapaninpäivänä 1934.[3]

Oma täysikokoinen kenttä, jota pidettiin Suomen hienoimpana, helpotti Ilveksen harjoitteluolosuhteita kilpailijoihin verrattuna. Tosin Ilves myi jääaikaa myös muille seuroille; toiminta oli kannattavaa vaikkei suuria rahavirtoja liikuttanutkaan.[3]

Ilves voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa 1936 epätavallisesti Jääkiekkoliiton edustajakokouksen äänestyksellä, kun helsinkiläinen KIF ei suostunut pelaamaan ratkaisevaa uusintaottelua Tampereella.[4] Seuraavina kahtena vuotena Ilves uusi mestaruutensa, ilman kabinettipäätöksiä. Joukkueen tuonaikaisia tähtipelaajia olivat Tiitolan veljekset Jussi ja Risto sekä Matti Wasama. 1939 Ilves sijoittui pronssille.

Sota-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat vuodet Suomessa kiekkoiltiin sodan varjossa. Kaudella 1939–1940 Ilves ei pelannut tai harjoitellut lainkaan, ja pahimpana iskuna joukkueen kapteeni ja seuran puheenjohtaja Jussi Tiitola kaatui rintamalla.[4] Välirauhan kaudella 1940–1941 Ilves sijoittui kolmanneksi, mutta seuraava kausi jouduttiin jälleen perumaan jatkosodan sytyttyä.

Sotatoimien rauhoituttua jääkiekon kehitys pääsi Tampereella jälleen vauhtiin. Tammikuussa 1941 kaupunki rakennutti Eteläpuistoon uuden kiekkoradan, jonne Ilveskin siirtyi pelaamaan. 1942–1943 pelattiin epävirallinen, myöhemmin viralliseksi julistettu sarja, jossa Ilves sijoittui kolmanneksi. Seuraavalla kaudella Ilves menestyi hyvin nuorten Pentti Isotalon, Kalle Havulinnan ja Aarne Honkavaaran johdolla, mutta sarja jouduttiin jättämään kesken, kun Helsingin suurpommitukset ensin tuhosivat Kaisaniemen kentän ja sen jälkeen katkaisivat rautatieyhteydet Tampereelle. Mestaruutta ei lopulta jaettu lainkaan.

Jatkosodassa kaatuivat Ilveksen pelaajista Erkki Rintala, Olli Lahtinen ja Heikki Lahdelma.[5] Maalivahti Teuvo Castren haavoittui ja sokeutui loppuiäkseen.[6]

Koulukadulle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläpuiston kenttää kritisoitiin matalista laidoista, jotka aiheuttivat vaaratilanteita niin pelaajille kuin katsojille, sekä Tampereelle kehittyvässä jääkiekkobuumissa nopeasti pieniksi jäävistä katsomoista. Joulukuussa 1945 valmistuikin Ilveksen vanhan Talouskoulun kentän kupeeseen Koulukadulle uusi kenttä, johon saatiin täysikorkea kaukalo ja 4 500 hengen katsomo.[7]

1940-luvun loppupuoliskolla seura juhli toistamiseen kolmen perättäisen mestaruuden putkea ja pelasi tappioitta yli neljä vuotta – tosin vain 34 ottelua.[8] Kahden hopean jälkeen seurasi 1950–1952 jälleen kolmen mestaruuden sarja.

Mestaruuksia ratkaisi Ilvekselle erityisesti H-ketjuksi kutsuttu hyökkäyskolmikko Havulinna–Honkavaara–Huhti; myöhemmin Kalle Havulinnan korvasi ketjussa Yrjö Hakala, mutta nimi säilyi. Menestyksen taustasyinä on katsottu olleen vahvan juniorityön ja Risto Lindroosin osaavan valmennuksen.[9] Ilves hankki valmennusapua myös Ruotsista: Kurre Karlberg IK Götan joukkueesta vieraili Tampereella konsultoimassa.

Ilveksen junioritoiminta käynnistyi toden teolla viimeisenä sotavuonna, ja vuonna 1945 ensimmäistä kertaa ratkaistun nuorten Suomen-mestaruuden Ilves voitti ylivoimaisesti maalierolla 23–1.[10]

Vauhtia Suomen sarjasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teppo Rastio ottelussa HJK:ta vastaan 1958.

Kausiksi 1952–1953 ja 1953–1954 moni vanha pelaaja lopetti, mistä syystä sarjasijoitus laski kausi kaudelta ja lopulta heikentynyt Ilves putosi 1954 ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, silloiseen Suomen sarjaan. Tämä oli tuohon aikaan normaalia seuratoiminnan aaltoliikettä; amatöörijoukkuetta ei helposti voitu vahvistaa ulkopuolisin hankinnoin kuten nykypäivän ammattilaisurheilussa vastaavassa tilanteessa tehdään.[11]

Vierailu Suomen sarjassa jäi yhden kauden mittaiseksi. Nuoret pelaajat kasvoivat nopeasti vastuunkantajiksi, eikä Ilves hävinnyt sarjassa yhtään ottelua. Suomen sarjan lisäksi Ilves osallistui kaudella 1954–1955 myös ensimmäistä kertaa järjestettyyn Suomen cupiin, jossa joukkue selvisi loppuotteluun. Cup-mestaruuden vei kuitenkin TPS.[12]

Koulukadun kentälle saatiin maan ensimmäinen tekojää 1956. Tällä on sanottu olleen ratkaiseva merkitys koko Suomen jääkiekkoilun ammattilaistumiselle, kun peli- ja harjoittelumahdollisuudet lisääntyivät kauden pidetessä ja jäävarmuuden parantuessa.[13]

Vuonna 1957 Ilves nousi jälleen mestariksi ja pysyi huipulla pitkään: 19 kautta vuosina 1957–1975 tuottivat kuusi mestaruutta, neljä hopeaa ja viisi pronssia; vain kolmesti Ilves jäi vaille mitalia. Suomen Cupista tuli samana aikana kaksi voittoa ja yksi hopeatila. Joukkuetta kannatteli yhä vahva juniorityö. Raimo Kilpiö, Erkki Koiso ja Juhani Lahtinen sekä myöhemmin Lasse Oksanen, Reijo Hakanen, Jorma Peltonen ja Jarmo Wasama nousivat maineeseen.

Kaudella 1966–1967 Ilves selviytyi ensimmäisenä suomalaisjoukkueena Euroopan cupin loppuotteluun, jossa tšekkoslovakialainen ZKL Brno oli kuitenkin parempi otteluvoitoin 2–0.[14]

Hakametsään ja kohti ammattilaisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hakametsän jäähalli

Vuonna 1965 Ilves siirtyi Kooveen ja Tapparan tavoin uuteen Hakametsän jäähalliin. Halliin siirtymisestä oli seuralle ennen kaikkea taloudellista etua: pelaajia eivät ulkojääolosuhteet juuri haitanneet mutta katsojia kylläkin, ja huonolla säällä yleisömäärät jäivät vähäisiksi. Esimerkkinä tästä kaudella 1961–1962 Ilveksen kotiotteluiden yhteenlaskettu katsojamäärä oli 31 000 mutta seuraavalla kaudella vain 19 000, vaikka joukkue sijoittui pronssille.[15]

Vuonna 1961 Ilves palkkasi ensimmäisenä palloiluseurana Suomessa päätoimisen managerin, Seppo Helteen, joka toimi myös joukkueen valmentajana.[16] Helle halusi uudistaa seuran ilmeen, missä yhteydessä otettiin vuonna 1962 käyttöön uusi merkki, Rauno Bromsin suunnittelema Ilves-pää.

Päätoimisen managerin lisäksi myös pelaajille alettiin maksaa korvauksia ja kannustuspalkkioita. Summat olivat kuitenkin vielä kaukana ammattilaisuudesta: voitosta maksettu 2 000 markkaa vastasi vuoden 2006 rahassa noin neljää euroa. Vastaavasti varainhankintaa tehostettiin. Yleisömäärät moninkertaistuivat jäähalliin siirtymisen myötä,[17] ja mainoksia ilmestyi niin peliasuihin, kaukalon laitoihin kuin kenttäkuulutuksiin jo 1960-luvun alussa.[18]

Alamäkeä 1970-luvulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanadalaisen pelaajavalmentajan Len Lunden johdolla Ilves saavutti 1972 15. mestaruutensa. Ilves pysyi SM-sarjan kärkikamppailuissa tämän jälkeen vielä kolme kautta, mutta vuoden 1975 pronssi jäi viimeiseksi mitaliksi pitkään aikaan.

1970-luvun alussa otettiin ensi askel Ilveksen toiminnan yhtiöittämistä kohti, kun Ilves-Markkinointi Oy otti haltuunsa jääkiekkotoiminnan taloudellisen puolen. Urheilutoiminnasta vastasi yhä Ilves ry.[19]

Ilveksen kuten muidenkin SM-liigaseurojen taloustilanne heikkeni vähitellen kun, toimitusjohtaja Risto Hannulan sanoin, ”pelaajat ymmärsivät bisneksen nopeammin kuin seurat”[20]; seurojen johtajat olivat urheilu-, eivät talousihmisiä ja antoivat helposti periksi pelaajien vaatimuksille. Ilveksen joukkuetta ja taloutta rakennettiin lyhytjänteisesti, pelillistä menestystä ei tullut ja velkataakka kasvoi.[21]

Kooveella 1970-luvun loppu sujui vielä Ilvestäkin huonommin, ja seurat päätyivät vuosikymmenen vaihteessa yhteistyöhön. Sopimuksen perusteella SM-liigasta pudonnut Koovee keskittyi kasvattajaseuran rooliin alemmilla sarjatasoilla, ja edustusjoukkueen parhaimmisto siirtyi Ilvekseen. Näiden pelaajien joukossa oli mm. Risto Jalo.[22] Samaan aikaan Ilveksen edustusjoukkueen ja A-nuorten toiminta eriytettiin emoseurasta omaksi yhdistyksekseen, Liiga-Ilves ry:ksi.[23]

Paluu mitaleille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun alussa Ilveksen edustusjoukkueeseen nousi uusi sukupolvi, joka johdatti joukkueen ensin pronssille 1983 ja kaksi vuotta myöhemmin mestariksi. Näihin pelaajiin kuuluivat Risto Jalon lisäksi Raimo Summanen, Raimo Helminen, Mikko Mäkelä, Ville Siren ja Jukka Tammi. Vuoden 1985 voittoisa joukkue kuitenkin hajosi pahoin neljän pelaajan siirtyessä NHL:ään.[24]

Vuosikymmenen lopulla Ilves nousi uudelleen huipulle nuoren valmentajansa Sakari Pietilän opein. Joukkue voitti 1988 runkosarjan, mutta hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Rauman Lukolle. Seuraavan vuonna Ilves oli runkosarjan toinen ja lopulta pronssilla. Keväällä 1990 päästiin loppuotteluun, mutta TPS oli parempi otteluvoitoin 4–2.

Sekavuutta ja talousongelmia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luku oli Ilvekselle sekavaa aikaa. Kaudeksi 1991–1992 koottiin kallis joukkue, johon haalittiin takaisin 1980-luvun tähtiä. Menestystä ei kuitenkaan tullut: Ilves oli yhdeksäs. Seuraavalla kaudella pelillinen ilme oli positiivisempi, mutta talousvaikeudet kärjistyivät konkurssin uhkaan asti.[25]

Ilveksen johtoryhmä valmisteli tilanteen pelastamiseksi osakeantia, kun Mikko Mäkelä ja Vincent Manngard tarjoutuivat ottamaan Ilveksen hallintaansa. Pitkien neuvottelujen jälkeen näin tapahtuikin. Pelaajauraansa jatkanut Mäkelä halusi kuitenkin pysytellä kulissien takana, mikä aiheutti hämmennystä ja epäluuloa.[26]

A-juniorit voittivat vuosina 1991–1995 kolme kultaa ja kaksi hopeaa[27], mutta edustusjoukkue selviytyi hädin tuskin pudotuspeleihin ja joutui vuonna 1995 karsimaan liigapaikastaan Savonlinnan Pallokerhon ja Saimaan Pallon kanssa.

Karsintakauden jälkeen Ilveksen päävalmentajaksi tuli Vladimir Jursinov nuorempi. Lupaavat nuoret, kuten Vesa Toskala, Sami Ahlberg ja Juha Hautamaa olivat valmiit isompaan rooliin liigajoukkueessa ja Raimo Helminen palasi viimein Tampereelle. Uusi toimitusjohtaja Jussi Toikka kasvatti voimakkaasti Ilveksen budjettia, ja joukkue nousikin parissa vuodessa liigan pohjalta loppuotteluihin. Mestaruutta ei kuitenkaan tullut, sillä 1998 HIFK oli liian vahva ja vuotta myöhemmin joukkue putosi puolivälierissä HPK:lle.

Vuoden 1999 keväällä kävi ilmi, että Ilveksen edellisten vuosien nousu oli rakennettu tyhjän päälle. Konkurssi oli jälleen edessä. Tälläkin kertaa vararikko kuitenkin vältettiin pelaajakauppojen, palkkaleikkausten ja Vincent Manngardilta saadun lisärahoituksen ansiosta.[28]

Talous vakautuu, menestys jää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilves–Blues helmikuussa 2008

Vuonna 2000 Ilveksen liigajoukkueen toiminta yhtiöitettiin Ilves-Hockey Oy:ksi. Tämä vakautti osaltaan organisaation taloutta. Manngardin lisäksi merkittäviksi omistajiksi tulivat Jyrki Lumme sekä Gateway Finland Oy.[29] Seuraavana vuonna Ilves voitti toistaiseksi viimeisimmän mitalinsa, kun Heikki Mälkiän valmentama joukkue saavutti pronssia. Kaksi vuotta myöhemmin koettiin aaltoliikkeen toinen ääripää: Ilves oli 13 joukkueen liigan viimeinen. Sarja oli kuitenkin suljettu, joten Ilves ei voinut pudota liigasta.

Vuoden 2003 jälkeen Ilves on pelannut keskinkertaisia kausia: 2004–2008 joukkue selvisi joka vuosi puolivälieriin mutta ei niitä pidemmälle. Värikkäin kausi oli 2004–2005, jolloin NHL:n työsulun vuoksi Ilveksessä kiekkoillut Patrik Štefan muodosti Hannes Hyvösen ja Steve Kariyan kanssa yhden liigan tehokkaimmista ketjuista, jota vielä täydensi puolustaja Cory Murphy. Väriä lisäsivät valmentajaongelmat: Václav Sýkora erosi henkilökohtaisista syistä marraskuussa ja tilalle palkattu Curt Lindström joutui puolivälierien alla Ruotsin poliisin kuulusteluihin epäiltynä talousrikoksista.[30]

Ilves pelaa historiansa pisintä jaksoa ilman mestaruutta. Kaudella 2011–2012 Ilveksen päävalmentajaksi nousi entinen Ilves-pelaaja Raimo Helminen. Tammikuussa 2013 hänet kuitenkin irtisanottiin ja päävalmentajaksi nousi Tuomas Tuokkola.[31]

Ilves-alumni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilvekseen perustettiin vuonna 2007, ensimmäisenä jääkiekkoseurana Suomessa, entisille pelaajille tarkoitettu alumni. Sen perustamisessa aktiivisina olivat muun muassa Jyrki Lumme, Timo Peltomaa ja Pertti Kortto. Alumnin nimeksi päätettiin Ilves-Niilot seuran perustajan Niilo Tammisalon mukaan.

Alumnitoiminta on alunperin lähtöisin USA:n yliopistoista ja on pitkään ollut yleistä myös NHL -seuroissa.

Alumni tarjoaa kaveripohjalta apua erilaisissa ongelmissa. Ilves-Niiloissa on yli 80 jäsentä.

[32]

Tunnukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilveksen ensimmäinen pelipaita.

Värit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilveksen perinteiset värit ovat keltainen, vihreä ja musta. Nämä värit ovat olleet tavallisimmat joukkueen peliasuissa vuosien varrella, joskin usein joko koti- tai vieraspaita on ollut valkopohjainen.

Kausina 1982–1984 Ilveksen peliasu oli kuitenkin poikkeuksellisesti violetti-valkoinen pääsponsorina toimineen SKOP:n tahdon mukaisesti. Kannattajat eivät pitäneet värityksestä, mutta seuran taloudelle yhteistyösopimus oli tärkeä.[33]

Kaudella 2009–2010 Ilves pelaa kotiottelunsa vihreissä ja vierasottelunsa valkopohjaisissa paidoissa. Poikkeuksina ovat kuitenkin vierasottelut keltapohjaista kotipaitaa käyttävää SaiPaa vastaan, joissa Ilves pelaa vihreissä paidoissa. Peliasun housut ja kypärä ovat mustat ja sukat vihreät.

Merkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antti Hulkkonen Ilveksen kauden 2009–2010 asussa.

Ilveksen ensimmäinen merkki oli keltainen sivulta kuvattu ilves, jonka ympärille lisättiin sittemmin teksti ”Ilves Tampere”. Tämä merkki oli pienin muutoksin käytössä seuran perustamisesta vuoteen 1962.

Vuonna 1962 Ilveksen silloinen manageri Seppo Helle halusi uudistaa seuran merkin sähäkämmäksi ja vauhdikkaammaksi, nuorisoon vetoavammaksi. Lukuisia ehdotuksia torjuttuaan Helle valitsi harrastajataiteilija Rauno Bromsin suunnitteleman ilveksen päätä kuvaavan merkin, jota käytettiin vuosina 1962–1993.[34]

Vuonna 1993 Ilveksen edustusjoukkueen johtoon noussut Mikko Mäkelä halusi uudistaa joukkueen visuaalista ilmettä. Peliasu uudistettiin ja Harri Sulonen suunnitteli vuotta 1962 edeltäneen kokovartaloilveksen pohjalta uuden merkin. Emoseura Ilves ry. ei kuitenkaan ilahtunut muutoksesta ja pysyttäytyi entisessä merkissä, ja seurauksena oli kiistaa muun muassa fanituotteiden myynnistä.[35] Merkki säilyi käytössä vuoteen 1999, joskin vuonna 1997 siitä tehtiin joukkueen peliasuun yksinkertaistettu versio, jossa kuviota ei kiertänyt teksti.

Ilveksen toimitusjohtajaksi syksyllä 1999 valittu Risto Jalo halusi korjata vaurioituneet sillat liigajoukkueen ja emoseuran välillä, ja tämän symbolina palattiin jälleen vuosien 1962–1993 ilveksenpää-tunnukseen, joka on käytössä edelleen.[34]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilveksen maalilaulu on Costello Companyn esittämä ”We Are the Kings”, jonka on säveltänyt ja sanoittanut Popedan kitaristina tunnettu Costello Hautamäki.[36] Toinen Ilveksen otteluissa soitettu kappale on Sami Hintsasen Ilves murisee esittäjinä Sami Hintsanen & Ruostuneet Hokkarit, jota soitetaan Ilveksen voittaessaan kotipelin. Vanhempia Ilves-aiheisia kappaleita ovat Mika Sundqvistin ”Ilves ykköseksi”[37], Ilari Siekkisen ”Ipassa on voimaa”[38] ja Toivo Honkosen ”Ilves iskee”.[39] Vuonna 2013 tamperelainen räp-artisti BB Salby julkaisi Ulkojään Kingi Ilves -nimisen kappaleen.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilveksen edustusjoukkueen ja A-nuorten toiminta on eriytetty emoseura Ilves ry.:stä Ilves-Hockey Oy -nimisen yhtiön alle. Alun perin toiminta siirtyi pois emoseurasta maaliskuussa 1981 Liiga-Ilves ry.-nimiseen yhdistykseen, ja osakeyhtiömuotoiseksi toiminta muuttui kesäkuussa 2000.

Ilves-Hockey Oy:n pääomistaja on amerikansuomalainen liikemies Vincent Manngard, jonka hallussa on 62 % osakkeista. Muita osakkaita on 38, heistä merkittävimpiä Jyrki Lumme 18 % omistusosuudella[40] sekä Lasse Oksanen ja Gateway Finland Oy.

Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Vesa Kainulainen.[41]

Ilves Hockey Oy:n toimitusjohtajana on kesäkuusta 2013 lähtien toiminut Timo Virolainen.[42]

Kannattajatoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fanikatsomo (takana kaarteessa) juhlii maalia helmikuussa 2007.

Ilveksen Fan Club perustettiin 1990-luvun puolivälissä.

Hakametsän jäähallissa Ilveksen varsinainen fanikatsomo on katsomo D1, jonne fanclubilaiset voivat ostaa kausikortin alennettuun hintaan. Nuorisolle (7–15-vuotiaat) on lisäksi varattu katsomon D2 alarivit. D1-katsomon yläpuolella olevassa seisomakatsomossa ovat äänekkäimmät kannattajat, Ilveksen epävirallinen kannattajaryhmä Osasto 41, jonka nimi tulee Raimo Helmisen legandaarisesta 41 numerosta pelipaidassaan. Osasto on hankkinut vuosien varrella erilaisia kannatuslippuja.

Vuonna 2002 tehdyn kyselyn mukaan suurin osa Ilveksen kannattajista on perinyt aatteen vanhemmiltaan. Toiset ovat valinneet joukkueen kaveripiirin vaikutuksesta tai pelattuaan itse Ilveksen junioreissa. Tutkimuksen mukaan Ilveksen kannatus oli hienoisesti painottunut Tampereen itäosiin länsipuolen ollessa enemmän Tapparan valta-aluetta.[43]

Ilvekselle perustettiin kesäkuussa 2010 kannattajatukiyhdistys Share Ilves ry, jonka tavoitteena on hankkia Ilves-Hockey Oy:n osakkeita, tukea Ilveksen toimintaa sekä kehittää ja lisätä Ilveksen kannustusta.[44]

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Päivitetty: 9. huhtikuuta 2014)

# Kans. Pelaaja Paikka Kätisyys Ikä Sopimus Syntymäpaikka
23 Suomen lippu Asplund, TuroTuro Asplund KH L 28 2015 Jyväskylä
28 Suomen lippu Hintz, RoopeRoope Hintz LH L 17 2015 Tampere
91 Latvian lippu Jekimovs, RobertsRoberts Jekimovs LH R 24 2015 Riika, Latvia
77 Suomen lippu Järventie, MarttiMartti Järventie (A) P L 38 2015 Tampere
6 Suomen lippu Kivistö, TommiTommi Kivistö P L 22 2015 Vantaa
31 Suomen lippu Kolppanen, VilleVille Kolppanen MV L 21 2015 Vaasa
40 Suomen lippu Kukkonen, MikkoMikko Kukkonen P L 26 2015 Siilinjärvi
3 Suomen lippu Levo, MikkeMikke Levo P L 19 2015 Orivesi
21 Suomen lippu Mustonen, AleksiAleksi Mustonen KH L 19 2016(2017) Helsinki
5 Suomen lippu Mäkelä, AleksiAleksi Mäkelä P L 19 2016 Tampere
76 Suomen lippu Mäkinen, KonstaKonsta Mäkinen Loukkaantunut P L 22 2016 Pirkkala
27 Suomen lippu Näppilä, JarkkoJarkko Näppilä (A) P L 25 2016 Tampere
29 Suomen lippu Pesonen, JussiJussi Pesonen LH L 34 2015 Muurame
9 Suomen lippu Yhdysvaltain lippu Ruuttu, AlexanderAlexander Ruuttu KH R 21 2015 Chicago, IL, Yhdysvallat
42 Suomen lippu Sandell, SamiSami Sandell LH L 27 2015(2016) Nokia
93 Suomen lippu Veistola, JiriJiri Veistola LH R 26 2016 Vantaa
72 Suomen lippu Välimaa, TommiTommi Välimaa LH R 30 2015 Kangasala

Muokkaa kokoonpanoa


Valmentajat 2013–2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entisiä pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilveksen jäädytetyt pelinumerot (ei Jukka Tammen paitaa).
Raimo Helminen ottelussa SaiPaa vastaan syyskuussa 2007.

Jäädytetyt pelinumerot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilves on jäädyttänyt seitsemän entisen tähtipelajaansa numeron.

Numero 24[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yllä mainittujen lisäksi numeroa 24 ei käytetä. Numeroa kantoi viimeksi Veikko Suominen, joka teki itsemurhan kesken kauden vuonna 1978. Sitä ei kuitenkaan ole jäädytetty kunnianosoituksena eikä paitaa kuvaavaa lippua roiku hallin katossa.

Muita maineikkaita entisiä pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jyrki Lumme ottelussa HPK:ta vastaan maaliskuussa 2006.

Pekka Leimua ja Len Lundea lukuun ottamatta kaikki yllä luetellut on valittu Suomen Jääkiekkoleijoniksi. Heidän lisäkseen Ilveksessä pitkään vaikuttaneita jääkiekkoleijonia ovat valmentaja ja manageri Seppo Helle, huoltaja Lasse Laukkanen sekä Ilveksen naisjoukkueen monivuotinen pelaaja ja valmentaja Marianne Ihalainen.

Ilvestä edustaneet jääkiekkoleijonat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kannattajien äänestämät tähdistökentälliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[45]

1960-luvun lopulta
Juhani Lahtinen
Jarmo WasamaErkki Koiso
Lasse OksanenJorma PeltonenAarne Honkavaara

Vuodelta 1997
Jukka Tammi
Risto SiltanenJyrki Lumme
Lasse OksanenRaimo HelminenAarne Honkavaara

Tilastot ja luettelot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilveksen mestaruusviirit ja jäädytetyt pelinumerot Hakametsän jäähallin katossa.

SM-liigan maratontaulukossa Ilves on sijalla 4[46]. Ilves on Suomen menestyksekkäin jääkiekkoseura. Se on saavuttanut 74 miesten pääsarjakautensa aikana 16 Suomen mestaruutta, 9 hopeaa ja 12 pronssia. Saavutuksiin lukeutuu myös kaksi Suomen Cupin voittoa ja kaksi kakkossijaa sekä Euroopan cupin kakkossija vuodelta 1967. Continental Cupissa Ilves on saavuttanut kahdesti pronssia. Ilveksen naiset ovat voittaneet yhdeksän Suomen mestaruutta; A-pojilla on 21, A-tytöillä 2, B-pojilla 7, C-pojilla 5, D-pojilla 3 ja E-pojilla 6 kultamitalia.

Kaikkiaan Ilveksen joukkueet ovat voittaneet jääkiekossa 69 Suomen mestaruutta, eniten Suomessa.[47]

IIHF myönsi vuonna 2006 Ilvekselle kultaisen ansiomitalin merkittävästä työstä jääkiekon hyväksi. Ilves on ainoa pohjoismainen seura, jolle tämä kunnianosoitus on myönnetty.

Mitalivuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[47]

Suomen cup[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1 Euroopan Cupin hopea: 1967
  • 2 Continental Cupin pronssia: 1998 ja 2007
  • IIHF:n myöntämä kultainen ansiomitali merkittävästä työstä jääkiekon hyväksi: 2006 (ainoana seurana pohjoismaissa)
  • Karsi liigapaikastaan mestisjoukkue Jokipoikia vastaan 2010
  • Karsi liigapaikastaan mestisjoukkue Vaasan Sportia vastaan 2012
  • Karsi liigapaikastaan mestisjoukkue Mikkelin Jukureita vastaan 2013

Palkitut pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tähtikentälliseen valitut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen paras jääkiekkoilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kultainen kypärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urpo Ylönen -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pekka Rautakallio -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juha Rantasila -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paras hyökkääjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalevi Numminen -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lasse Oksanen -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Veli-Pekka Ketola -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aarne Honkavaara -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jarmo Wasama -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Raimo Kilpiö -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Matti Keinonen -palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
SM-liigan kuukauden pelaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
SM-liigan Sisu-pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
SM-liigan avainpelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilves SM-tasolla yhteensä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Tilanne kauden 2009–2010 jälkeen)[48]

Kaudet Ottelut Voitot Tasapelit Tappiot TM PM Pisteet
76 2179 1041 306 832 8628 7242 2563

Kaikkiaan Ilves on pelannut kauden 2012–13 loppuun mennessä 38 kautta SM-liigassa (1975–2013), 39 kautta SM-sarjassa (1933–54, 1955–75), 1 kauden Suomen sarjassa (1954–55), 2 kautta SM-sarjaa edeltäneessä SM-cupissa (1932, 1933) sekä 12 kautta SM-sarjan kanssa rinnakkain pelatussa Suomen Cupissa (1954–58, 1963–71).

Kausitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[49], [50], [51], [52]

# Kausi Sija Päävalmentaja Kapteeni O V JV T H TM PM P
1. 1931–1932 C Niilo Tammisalo Niilo Tammisalo 1 0 0 1 1 2
2. 1932–1933 C Niilo Tammisalo Niilo Tammisalo 1 0 0 1 2 5
3. 1933–1934 3 Niilo Tammisalo Niilo Tammisalo 3 1 1 1 5 6 3
4. 1934–1935 2 Niilo Tammisalo Risto Lindroos 4 2 0 2 8 9 4
5. 1935–1936 1 Niilo Tammisalo Risto Lindroos 6 3 3 0 20 11 9
6. 1936–1937 1 Niilo Tammisalo Risto Lindroos 6 4 2 0 22 11 10
7. 1937–1938 1 Risto Lindroos Jussi Tiitola 4 4 0 0 14 5 8
8. 1938–1939 3 Risto Lindroos Jussi Tiitola 6 4 0 2 14 7 8
9. 1940–1941 3 Risto Lindroos Risto Tiitola 7 3 2 2 16 14 8
10. 1942–1943 3 Risto Lindroos Matti Wasama 7 4 2 1 26 7 10
11. 1943–1944 K Risto Lindroos Matti Wasama 5 3 2 0 27 3 8
12. 1944–1945 1 Risto Lindroos Henry Kvist 8 6 2 0 28 10 14
13. 1945–1946 1 Risto Lindroos Henry Kvist 8 8 0 0 98 22 16
14. 1946–1947 1 Henry Kvist Teuvo Hellén 8 7 0 1 105 33 14
15. 1947–1948 2 Henry Kvist Teuvo Hellén 6 4 0 2 77 19 8
16. 1948–1949 2 Henry Kvist Kalle Havulinna 7 6 0 1 87 16 12
17. 1949–1950 1 Risto Lindroos Kalle Havulinna 7 7 0 0 50 18 14
18. 1950–1951 1 Risto Lindroos Lotfi Nasib 8 8 0 0 66 9 16
19. 1951–1952 1 Risto Lindroos Aarne Honkavaara 4 4 0 0 27 13 8
20. 1952–1953 3A Aarne Honkavaara,
Risto Lindroos
Aarne Honkavaara,
Jukka Wuolio[53]
10 4 2 4 35 38 10
21. 1953–1954 5A Aarne Honkavaara Juhani Ruusunen 8 2 1 5 27 34 5
22. 1954–1955 1SS Aarne Honkavaara Pentti Isotalo 10 9 1 0 73 17 19
23. 1955–1956 4 Aarne Honkavaara Pentti Isotalo 8 4 0 4 26 22 8
24. 1956–1957 1 Aarne Honkavaara Pentti Isotalo 8 8 0 0 53 19 16
25. 1957–1958 1 Aarne Honkavaara Erkki Koiso 8 6 0 2 66 27 12
26. 1958–1959 6 Aarne Honkavaara Erkki Koiso 18 8 4 7 73 66 19
27. 1959–1960 1 Aarne Honkavaara Erkki Koiso 18 14 2 2 124 52 30
28. 1960–1961 7 Aarne Honkavaara Erkki Koiso 18 6 4 8 70 65 16
29. 1961–1962 1 Seppo Helle Raimo Kilpiö 18 15 1 2 95 33 31
30. 1962–1963 3 Seppo Helle Pentti Pynnönen 18 11 4 3 72 45 26
31. 1963–1964 3 Seppo Helle Pentti Pynnönen 18 14 0 4 81 40 28
32. 1964–1965 2 Rauli Virtanen Pentti Pynnönen 18 10 4 4 70 44 24
33. 1965–1966 1 Erkki Koiso Pentti Pynnönen 20 16 2 2 111 46 34
34. 1966–1967 3 Erkki Koiso Lasse Oksanen 22 14 2 6 115 60 30
35. 1967–1968 2 Aarne Honkavaara Lasse Oksanen 20 14 3 3 125 57 31
36. 1968–1969 2 Raimo Vasama Lasse Oksanen 22 14 4 4 129 63 32
37. 1969–1970 2 Raimo Vasama Lasse Oksanen 22 17 0 5 161 70 34
38. 1970–1971 6 Raimo Vasama Lasse Oksanen 32 15 6 11 135 114 36
39. 1971–1972 1 Juhani Ruusunen,
Len Lunde[54]
Jorma Peltonen 32 22 1 9 192 106 45
40. 1972–1973 4 Len Lunde,
Raimo Vasama[55]
Jorma Peltonen 36 18 3 15 150 129 39
41. 1973–1974 3 Raimo Vasama Jorma Peltonen 36 23 1 12 182 135 47
42. 1974–1975 3 Matti Reunamäki,
Raimo Vasama,
Esko Mäkinen[56]
Jorma Peltonen 36 28 5 13 172 132 41
43. 1975–1976 7 Esko Mäkinen Seppo Ahokainen 36 14 6 16 147 160 34
44. 1976–1977 6 Juhani Ruusunen Veikko Suominen 36 14 6 16 171 173 34
45. 1977–1978 4 Juhani Ruusunen Veikko Suominen 36 19 3 14 187 169 41
46. 1978–1979 7 Juhani Ruusunen Veikko Suominen,
Lasse Oksanen[57]
36 13 7 16 129 137 33
47. 1979–1980 8 Juhani Ruusunen Kari Järvinen 36 11 8 17 151 189 30
48. 1980–1981 6 Raimo Määttänen Lasse Oksanen 36 18 2 16 152 152 38
49. 1981–1982 8 Raimo Määttänen Lasse Oksanen 36 11 5 20 130 161 27
50. 1982–1983 3 Seppo Hiitelä Matti Kaario 36 21 3 12 179 146 45
51. 1983–1984 6 Seppo Hiitelä Matti Kaario 37 16 8 13 152 147 40
52. 1984–1985 1 Seppo Hiitelä Matti Kaario 36 22 1 13 168 133 45
53. 1985–1986 6 Seppo Hiitelä Matti Kaario 36 17 4 15 159 143 38
54. 1986–1987 5 Seppo Hiitelä,
Matti Kaario[58]
Jukka Hirsimäki 44 21 5 18 195 169 47
55. 1987–1988 4 Sakari Pietilä Risto Jalo 44 30 3 11 227 143 63
56. 1988–1989 3 Sakari Pietilä Risto Jalo 44 27 4 13 232 171 58
57. 1989–1990 2 Sakari Pietilä Risto Jalo 44 25 7 12 208 141 57
58. 1990–1991 10 Matti Kaario,
Seppo Hiitelä
Risto Siltanen,
Pasi Huura[59]
44 16 6 22 158 185 38
59. 1991–1992 9 Anatoli Bogdanov Risto Jalo 44 16 3 25 134 155 35
60. 1992–1993 8 Anatoli Bogdanov,
Jukka Jalonen[60]
Hannu Mattila 48 20 8 20 150 155 48
61. 1993–1994 7 Jukka Jalonen Hannu Mattila 48 21 9 18 153 144 51
62. 1994–1995 12 Jukka Jalonen,
Heikki Vesala
Ilkka Sinisalo,
Timo Peltomaa[61]
50 12 5 33 152 196 29
63. 1995–1996 8 Vladimir Jursinov jr. Hannu Henriksson 50 18 7 25 153 183 43
64. 1996–1997 4 Vladimir Jursinov jr. Hannu Henriksson 50 26 7 17 183 147 59
65. 1997–1998 2 Vladimir Jursinov jr. Hannu Mattila 48 27 6 15 184 138 60
66. 1998–1999 6 Vladimir Jursinov jr.,
Matti Kaario[62]
Hannu Mattila 54 30 0 24 180 143 60
67. 1999–2000 8 Heikki Mälkiä Raimo Helminen 54 19 9 26 151 190 47
68. 2000–2001 3 Heikki Mälkiä Raimo Helminen 56 24 11 21 147 146 59
69. 2001–2002 7 Ari-Pekka Selin Raimo Helminen 56 22 2 10 22 155 161 58
70. 2002–2003 13 Ari-Pekka Selin,
Teijo Räsänen[63]
Raimo Helminen 56 7 3 9 37 111 211 29
71. 2003–2004 6 Václav Sýkora Raimo Helminen 56 24 5 7 20 159 148 65
72. 2004–2005 7 Václav Sýkora,
Curt Lindström[64]
Raimo Helminen 56 22 6 8 20 164 179 86
73. 2005–2006 6 Kari Eloranta Raimo Helminen 56 23 9 5 19 144 139 92
74. 2006–2007 7 Kari Eloranta,
Petteri Hirvonen,
Sakari Pietilä
Raimo Helminen,
Pasi Petriläinen[65]
56 21 6 5 24 139 147 80
75. 2007–2008 8 Sakari Pietilä Raimo Helminen 56 24 8 2 22 161 164 90
76. 2008–2009 10 Sakari Pietilä Pasi Määttänen 58 22 7 2 27 150 166 82
77. 2009–2010 14 Heikki Mälkiä,
Juha Pajuoja
Pasi Määttänen 58 17 0 7 34 155 191 58
78. 2010–2011 8 Juha Pajuoja Pasi Määttänen 60 21 7 4 28 161 192 81
79. 2011–2012 14 Juha Pajuoja,
Seppo Hiitelä
Martti Järventie 60 10 8 18 32 140 199 56
80. 2012–2013 14 Raimo Helminen,
Tuomas Tuokkola[66]
Martti Järventie,[67]
Erkki Rajamäki
60 13 6 6 35 124 193 57

Selite[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • C – Ilves pelasi SM-sarjaa edeltäneessä cupissa, putosi 1932 puolivälierissä ja 1933 välierissä.
  • Kausina 1939–1940 ja 1941–1942 ei sodan vuoksi pelattu lainkaan.
  • K – sarja jäi kesken sodan vuoksi; Ilves olisi voittaessaan viimeisen ottelunsa ollut mestari.
  • 3A, 5A – sijoitus SM-sarjan A-lohkossa, kokonaissijoitus määrittelemätön
  • 1SS – Ilves pelasi Suomen sarjassa
  • Kaudella 1965–1966 pelattiin kahteen lohkoon jaettu alkusarja sekä ylempi ja alempi loppusarja. Taulukkoon on Ilveksen tilastot alkusarjan B-lohkosta ja ylemmästä loppusarjasta laskettu yhteen.


Parhaat pistemiehet SM-liigassa kaudesta 1975–1976[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi 1. 2. 3.
1975–1976 Seppo Ahokainen (34) Veikko Suominen (29) Pekka Sartjärvi (26)
1976–1977 Veikko Suominen (46) Jarmo Lilius (35) Seppo Hiitelä (27)
1977–1978 Jarmo Lilius (51) Veikko Suominen (42) Seppo Hiitelä (31)
1978–1979 Lasse Oksanen (28) Kari Järvinen (23) Jarmo Huhtala (22)
1979–1980 Jarmo Lilius (39) Antti Heikkilä (33) Jari Viitala (29)
1980–1981 Jarmo Lilius (39) Matti Rautiainen (35) Jari Viitala (29)
1981–1982 Risto Jalo (37) Auvo Väänänen (34) Matti Rautiainen (23)
1982–1983 Raimo Summanen (60) Risto Jalo (50) Matti Rautiainen (39)
1983–1984 Raimo Summanen (47) Risto Jalo (45) Matti Rautiainen (33)
1984–1985 Mikko Mäkelä (59) Raimo Helminen (57) Risto Jalo (38)
1985–1986 Jordy Douglas (49) Risto Jalo (48) Jari Neuvonen (43)
1986–1987 Dale Derkatch (55) Risto Jalo (54) Jari Neuvonen (51)
1987–1988 Risto Jalo (60) Dale Derkatch (52) Juha Järvenpää (50)
1988–1989 Raimo Summanen (81) Dale Derkatch (66) Pekka Järvelä (63)
1989–1990 Raimo Summanen (70) Risto Jalo (59) Juha Järvenpää (59)
1990–1991 Mika Nieminen (62) Kai Syrjänen (33) Roman Bozek (32)
1991–1992 Vjatšeslav Lavrov (43) Juha Järvenpää (33) Risto Jalo (32)
1992–1993 Timo Peltomaa (34) Esa Tommila (33) Hannu Mattila (32)
1993–1994 Hannu Mattila (37) Risto Jalo (35) Juha Järvenpää (34)
1994–1995 Allan Measures (33) Hannu Mattila (31) Sami Ahlberg (30)
1995–1996 Mika Arvaja (45) Jarno Peltonen (38) Allan Measures (34)
1996–1997 Mika Arvaja (52) Raimo Helminen (50) Hannu Mattila (43)
1997–1998 Peter Larsson (58) Raimo Helminen (48) Allan Measures (44)
1998–1999 Peter Larsson (52) Raimo Helminen (50) Sami Ahlberg (36)
1999–2000 Raimo Helminen (45) Vesa Viitakoski (40) Tommi Miettinen (33)
2000–2001 Vesa Viitakoski (47) Raimo Helminen (46) Juha Hautamaa (35)
2001–2002 Vesa Viitakoski (60) Tommi Miettinen (42) Raimo Helminen (41)
2002–2003 Raimo Helminen (31) Vesa Viitakoski (30) Ville Snellman (22)
2003–2004 Cory Murphy (44) Raimo Helminen (43) Vesa Viitakoski (36)
2004–2005 Steve Kariya (59) Hannes Hyvönen (45) Patrik Stefan (41)
2005–2006 Jussi Pesonen (44) Perttu Lindgren (37) Ville Koistinen (34)
2006–2007 Mikko Peltola (43) Toni Koivisto (41) Jussi Pesonen (31)
2007–2008 Mike Bishai (41) Toni Koivisto (40) Pasi Määttänen (32)
2008–2009 Miikka Männikkö (45) Markus Seikola (44) Geoff Platt (37)
2009–2010 Pasi Määttänen (40) Jussi Pesonen (39) Markus Seikola (39)
2010–2011 Jesse Niinimäki (49) Mark Lee (36) Pasi Määttänen (30)
2011–2012 Jesse Niinimäki (36) Toni Rajala (29) Masi Marjamäki (24)
2012–2013 Matias Sointu (32) Michael Keränen (27) Kai Kantola (22)

Naiskiekko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gold medal blank.svg Kultaa: 10 1985, 1986, 1987, 1988, 1990, 1991, 1992, 1993, 2006, 2010
Silver medal blank.svg Hopeaa: 10 1983, 1989, 1994, 1995, 2004, 2005, 2008, 2009, 2011, 2012
Bronze medal blank.svg Pronssia: 5 1984, 1999, 2000, 2001, 2003

Ilves on Suomen menestynein seura myös naisten jääkiekossa. Vuodesta 1983 pelatussa naisten SM-sarjassa Ilves on voittanut 10 kultaa, 10 hopeaa ja 5 pronssia.[68][69] Tosin 2000-luvun naiskiekkoilun mahtiseura Blues ohitti keväällä 2013 mestaruuksien määrässä Ilveksen, kun espoolaiset juhlivat mestaruutta jo 11. kerran.[70] Ilves on ainoa joukkue, joka pelannut naisten SM-sarjassa joka kausi sen perustamisesta lähtien.

Ilveksen naisjoukkue pelaa kotiottelunsa Tesoman jäähallissa Länsi-Tampereella.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisten jääkiekkotoiminta alkoi Ilveksessä vuonna 1971. Mukana oli alkuun edustusjoukkueen tähtipelaaja Lasse Oksanen, joka ei kuitenkaan toiminut joukkueessa varsinaisena valmentajana, vaan omien sanojensa mukaan ”kummisetänä”, joka opasti ja kannusti tyttöjä jääkiekon pariin.[71]

Ensimmäisinä kausinaan Ilveksellä oli ainoa naisjoukkue Tampereella, joten vastusta haettiin poikien juniorijoukkueista. Vasta 5.3.1978 pelattiin ensimmäinen ottelu naisia vastaan; Ilves voitti Jäähongan Espoossa luvuin 5–6.[72]

Alkuun naisjoukkueen toiminta oli hyvin omatoimista. Seuran puolelta ei tullut aloitteita juuri mihinkään, vaan joukkueen ensimmäinen valmentaja ja monivuotinen puuhamies Esko Peltonen, tähtihyökkääjä Jorma Peltosen veli, järjesti suhteillaan joukkueelle niin sponsoreita, medianäkyvyyttä kuin jäävuorojakin. Peltosen aktiivisen varainhankinnan ansiosta Ilveksen ei pitkään aikaan tarvinnut vaatia lisenssimaksuja pelaajilta, mikä oli tärkeää uuden harrastuksen juurruttamisessa Tampereelle.[73]

Vuonna 1980 pelaajia oli jo niin paljon, että naisille voitiin perustaa kakkosjoukkue, nimeltään Ilves-Kiekko.[74]

Alkuun Ilves harjoitteli ja pelasi Kaukajärven kentällä ja siirtyi sieltä Peltosen tullessa valmentajaksi Vehmaisten kaupunginosaan. Koulukadun tekojäälle naiset pääsivät vakituisesti vasta 1980-luvun taitteessa, mutta vielä pitkään sen jälkeenkin poikien juniorijoukkueiden valmentajat vastustivat kallisarvoisten jäävuorojen antamista naisille. Silloin tällöin naisjoukkue sai 1980-luvulla jääaikaa myös kaupungin jäähalleista, mutta vasta 1989 valmistuneesta Tesoman jäähallista tuli Ilveksen naisille pysyvä kotiareena.[75]

Ilves osallistui Lipstick-turnauksen nimellä vuosina 1978–1979 ja 1981–1983 pelattuun epäviralliseen naisten SM-turnaukseen. Turnausten mitalisteista ei ole kuitenkaan säilynyt tietoa. Vuonna 1982 alkoi virallinen SM-sarja. Ilveksen avausottelu pelattiin 27.11. Koulukadun kentällä. Ilves voitti Porin Ässät 14–2.[74]

Ilves voitti naisten Suomen mestaruuden neljästi perättäin vuosina 1985–1988. Joukkueen menestyksen syyksi on arvioitu hyvää luistelua; Ilves harjoittelikin verrattain paljon. Vuonna 1989 Ilves hävisi mestaruudesta käydyn uusintaottelun EVU:lle, mutta palasi mestariksi taas seuraavana vuonna ja säilytti tittelin aina vuoteen 1994, jolloin Keravan Shakers pudotti Ilveksen hopealle. Samat joukkueet pelasivat finaaleissa myös 1995, mutta sen jälkeen Ilvestä ei nähty mitaleilla ennen kuin vuosina 1999–2001 se saavutti kolme pronssimitalia perätysten.[76]

Vuosina 2004–2006 Ilves pelasi entisen huippupelaajansa Marianne Ihalaisen valmentamana kolmasti perättäin finaaleissa. Kaksi ensimmäistä yritystä tuottivat hopeaa Bluesin ollessa kummallakin kerralla parempi, mutta vuonna 2006 joukkue kukisti Oulun Kärpät ja voitti Suomen mestaruuden 13 vuoden tauon jälkeen. Vuosina 2008–2012 selvisi viisi kertaa peräkkäin SM-sarjan finaaleihin ja viimeisimmän mestaruuden Ilves voitti kaudella 2009–2010 päihittämällä Bluesin. Kaudella 2012–2013 edellisen kevään finalistit pelasivat pronssista ja Kärpät oli tälläkin kertaa parempi joukkue.[70] Kaudella 2013–2014 Ilveksen pelit päättyivät harvinaisesti jo ennen mitalikamppailuja, kun HPK voitti tiukan puolivälieräsarjan viidennen ottelun jatkoajalla.[77]

Maineikkaita pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäädytetyt numerot

Muita pelaajia

Junioritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-nuorten ottelu Ilves–JYP lokakuussa 2008

Ilveksen toiminta on aina rakentunut vankan juniorityön varaan. Jääkiekon varhaisina aikoina Suomessa tämä oli maan tapa kaikissa joukkueissa, mutta Ilves onnistui pitkään pitämään kasvatustyön merkittävämpänä menestystekijänä edustusjoukkueelle kuin monissa muissa seuroissa.

Ilves on Suomen Jääkiekkoliiton sinettiseura.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilveksen junioritoiminta alkoi 1930-luvun puolivälissä, kun jääkiekkoinnostus Tampereella alkoi nousta ja nuoria pelaajia olla enemmän kuin edustusjoukkueeseen mahtui. Vuonna 1937 Ilvekseen kuului 70 jääkiekkoilijaa, joista 40 oli alle 17-vuotiaita.[78]

Sotavuosina junioreilla oli suuri vastuu edustusjoukkueessa, kun aikuiset miehet olivat enimmäkseen rintamalla.

Sarja Kultaa Hopeaa Pronssia
A-pojat 21 11 6
A-tytöt 2 1 0
B-pojat 7 2 6
B2-pojat 1 1 0
C-pojat 5 3 2
D-pojat 3 1 2
E-pojat 6 2 1

A-poikien Suomen-mestaruudesta on pelattu vuodesta 1945, A-tyttöjen mestaruudesta vuodesta 2001, B- sekä C-poikien vuodesta 1972 ja B2-poikien mestaruudesta vuodesta 2008. D-nuorten mestaruudesta pelattiin 1971–1978 ja E-nuorten 1967–1978.

Nuorten Suomen mestaruudesta pelattiin ensimmäisen kerran 1945. Ilves voitti kultaa, samoin kuin neljällä seuraavallakin kaudella. Oheisessa taulukossa on lueteltu Ilveksen juniorijoukkueiden mitalit.

Kanada-sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käänteentekevä uudistus Ilveksen junioritoiminnassa tehtiin kaudelle 1962–1963, kun D-junioreille perustettiin kaupunginosien välinen Kanada-sarja, sittemmin myös NHL:nä tunnettu. Kunkin kaupunginosan joukkue otti NHL-joukkueen nimen ja niille teetettiin myös esikuvia mukailevat peliasut logoineen.[79]

Ensimmäisessä Kanada-sarjassa pelasivat NHL:n ns. Original Six -joukkueet Härmälän Chicago Black Hawks, keskikaupungin Detroit Red Wings, Pyynikin New York Rangers, Viinikan Boston Bruins, Kalevan Montreal Canadiens ja Sammon alueen Toronto Maple Leafs. Myöhemmin sarjaa laajennettiin kaupungin ja junioritoiminnan kasvaessa. Esimerkiksi viidennelle kaudelle tuli mukaan KaukajärvenMessukylän alueen pojista koottu San Franciscon joukkue; oikeaan NHL:ään oli samoihin aikoihin tulossa California Seals.

Kanada-sarjaa pelattiin hieman muokatuin säännöin: erät olivat 15-minuuttisia ja Hakametsän jäähallissa käydyissä otteluissa niitä pelattiin kaksi, ulkojäillä tavalliset kolme. Lämärit olivat kiellettyjä, millä oli tarkoitus kehittää poikien rannelaukaustaitoja. Joukkueessa tuli olla vähintään kaksi puolustajaparia ja kolme hyökkäysketjua ja niitä tuli peluuttaa vuorotellen.[80]

Sarja oli suosittu paitsi pelaajiensa myös katsojien keskuudessa. Lehtiartikkeli kertoo vuonna 1966 Hakametsän jäähallissa pelatuissa otteluissa olleen jopa 4 000 katsojaa.[80]

Vuonna 1970 Helsingin Jokerit perusti Ilveksen esimerkkiä seuraten oman vastaavanlaisen ja samannimisen kaupunginosasarjan.[81]

1960-luvun kasvuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanada-sarjan myötä Ilveksen juniorimäärät ja kiekkoilun suosio koko kaupungissa lisääntyivät huimasti. Jääkiekosta tuli toimittajan sanoin tamperelaisnuorisolle ”henki ja elämä”. Kanada-sarjan alkaessa 1962 Ilveksellä oli kaikkiaan 20 juniorijoukkuetta, vuonna 1966 jo vajaat 30 ja kaudella 1973–1974 34 joukkuetta. Oli perustettava muun muassa Suomen ensimmäinen F-juniorijoukkue, kun kaikki halukkaat eivät mahtuneet Viinikan E-junioreihin ja osa pojista oli alaikäisiä.[79][80][82]

Kasvu johti resurssiongelmiin. Jäävuoroja oli rajallisesti, järjestettyjä harjoituksia esimerkiksi kahdesti viikossa, ja valmentajat kehottivatkin poikia harjoittelemaan omalla ajallaan, takapihoille ja lammenjäille tehdyillä kentillä, mahdollisimman paljon.

Myös Ilveksen taloudelle junioritoiminnan kasvu oli haaste, sillä 1960-luvulla seura vielä maksoi toiminnan kaikki kulut. Manageri Seppo Helle näki kuitenkin, että laajamittainen pelaajakasvatus oli myös edustusjoukkueen etu: mitä parempi juniorituotanto, sitä menestyksekkäämpi edustusjoukkue, ja mitä menestyksekkäämpi edustusjoukkue, sitä paremmat edellytykset junioritoiminnan pyörittämiseen.[83]

Junioreiden vanhemmat järjestäytyivät Ilves/juniorijääkiekkoilun tuki -nimiseksi yhdistykseksi, joka alkoi auttaa joukkueita varainhankinnassa ja järjesteli muun muassa kuljetuksia.

Vuonna 1972 Ilves voitti aikuisten SM-sarjan lisäksi kultaa myös C-, D- ja E-junioreissa. A-nuorten mestaruuden vei Tappara ja B-nuorten Koovee, joten kaikki mahdolliset jääkiekkomestaruudet tulivat tuona vuonna Tampereelle.

1980-luvulle tultaessa alkoi juniorikiekkoilussakin toiminta olla yhä ammattimaisempaa. Ilvekseen palkattiin päätoiminen junioreiden valmennuspäällikkö, Pasi Mustonen, jonka johdolla harjoittelua kehitettiin.

Ilveksen vuoden 1985 liigamestaruus nojasi yhä vahvasti omiin kasvatteihin. Joukkueen 23 pelaajasta vain 6 oli syntynyt Pirkanmaan ulkopuolella ja hekin kaikki nousseet liigaan Ilveksessä.

Poika ja Ilves[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edustusjoukkueen jäätyä vuonna 2003 SM-liigan viimeiseksi Ilveksessä herättiin jälleen kehittämään junioritoimintaa. Vuonna 2005 aloitettiin kolmivuotinen ”Poika ja Ilves” -projekti, jonka tavoitteena oli turvata Ilveksen asema Suomen suurimpana jääkiekkoseurana, pitää nuoret lahjakkuudet Ilveksessä ja nostaa edustusjoukkue SM-liigan mitalipeleihin kaudeksi 2008.[84]. Toimintastrategian onnistumisen takaamiseksi Ilves jatkoi valmentajansa Kari Elorannan sopimusta kevääseen 2008. [85]. Saman vuoden marraskuussa Eloranta kuitenkin irtisanottiin.

Projekti alkoi otollisena ajankohtana, sillä A-juniorit olivat edellisenä keväänä voittaneet mestaruuden Perttu Lindgrenin, Marko Anttilan ja Tuukka Raskin johdolla, ja Ilves Hockey Oy:n vuosituhannen vaihteessa horjahtanut talous oli saatu taas hyvälle tolalle.

Tavoiteltua urheilullista menestystä ei kuitenkaan projektin alkuperäisissä puitteissa saavutettu, vaan Ilves pysyi SM-liigan alemman keskikastin joukkueena. Nuoria pelaajia on kyllä viime vuodet ahkerasti nostettu edustusjoukkueeseen, mutta peliaikaa he ovat yleensä saaneet niukalti, ja parhaat ovat jatkaneet matkaansa nopeasti Pohjois-Amerikan sarjoihin. Vuosien 2007–2008 mittaan projekti haudattiin hiljaisuudesa.

Ilveksen kasvattamat NHL-pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesa Toskala San Jose Sharksin maalilla marraskuussa 2006.

Seuraavat NHL-pelaajat pelasivat Ilveksessä koko junioriaikansa ja aloittivat liigauransa Ilveksen edustusjoukkueessa.

Lisäksi seuraavat pelasivat Ilveksessä vähintään A-juniori-ikäisestä alkaen ja nousivat SM-liigaan Ilveksessä.

Lisäksi Jari Kaarela pelasi vielä A-juniorina Ilveksessä, mutta debytoi aikuisten sarjoissa SaPKon I-divisioonajoukkueessa, mistä siirtyi NHL:ään.

Muiden seurojen kasvattamia mutta Ilveksestä NHL:ään siirtyneitä pelaajia ovat Toni Dahlman, Risto Jalo, Ivan Majeský, Tony Salmelainen, Raimo Summanen ja Petr Tenkrat.

Joukkueen ennätyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulosennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäähyennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eniten jäähyminuutteja kotiottelussa: 62, Ilves–Jokerit 3–2 6. joulukuuta 1992
  • Eniten jäähyminuutteja vierasottelussa: 131, Tappara–Ilves 6–1 7. joulukuuta 2002

Eniten yhden kauden aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Voittoja: 30, 1987–1988 ja 1998–1999
  • Tasapelejä: 18, 2011–2012
  • Tappioita: 34, 2009–2010
  • Tehtyjä maaleja: 232, 1988–1989
  • Päästettyjä maaleja: 199, 2011–2012
  • Pisteitä: 92, 2005–2006
  • Rangaistusminuutteja: 1 136, 1998–1999

Yleisöennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajien ennätyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhden kauden ennätykset runkosarjassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennätykset koko ajalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eniten kausia Ilveksessä: 19, Lasse Oksanen
  • Eniten otteluita Ilveksessä: 749, Raimo Helminen
  • Eniten maaleja Ilveksessä: 268, Lasse Oksanen
  • Eniten syöttöjä Ilveksessä: 419, Raimo Helminen
  • Eniten pisteitä Ilveksessä: 580, Raimo Helminen
  • Eniten rangaistusminuutteja Ilveksessä: 675, Timo Peltomaa
  • Eniten mestaruuksia Ilveksessä: 7, Aarne Honkavaara ja Pentti Isotalo
  • Eniten mitaleita Ilveksessä: 12, Lasse Oksanen
  • Eniten hattutemppuja Ilveksessä: 27, Aarne Honkavaara
  • Pisin katkeamaton ottelusarja: 426, Jukka Tammi

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves ss. 16–17
  2. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 22
  3. a b Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s.23
  4. a b Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 24
  5. Aarne Honkavaara & al.: Kaukalon leijonat – suomalaista jääkiekkoa 60 vuotta, s. 19. US-Mediat Oy, 1989. ISBN 952-90-1338-8.
  6. Antero Raevuori & Aarne Honkavaara (toim.): Pelimiehiä, tulisieluja. Tampereen Ilves 50 vuotta, s. 15. Tampere: Ilves ry, 1981. ISBN 951-99323-7-2.
  7. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 30
  8. Historia – 1940-luku Ilves.com. Viitattu 3.3.2008.
  9. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s.28
  10. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s.29
  11. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s.56
  12. Kausi 1954-55 Ilves.com. Viitattu 22.10.2008.
  13. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 52
  14. Kausi 1966-67 Ilves.com. Viitattu 22.10.2008.
  15. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 68
  16. Historia – 1960-luku Ilves.com. Viitattu 3.3.2008.
  17. Ilveksen kotiotteluiden yleisömäärät 1943–2008 Ilves.com. Viitattu 22.10.2008.
  18. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, ss. 66, 71
  19. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 94
  20. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 46
  21. Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, s. 19
  22. Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, s. 22
  23. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 97
  24. Historia – 1980-luku Ilves.com. Viitattu 3.3.2008.
  25. Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, s. 244
  26. Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, ss. 245–258
  27. Mitalistit Finhockey.fi. Viitattu 3.3.2008.
  28. Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, ss. 370–378
  29. Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, s. 396
  30. Sutinen, Henri: ”Kulta-Currekaan” ei auttanut Ilvestä mitaleille Jatkoaika.com. 8.4.2005. Viitattu 4.3.2008.
  31. Helminen sai potkut Ilveksestä Iltasanomat. 23.1.2013. Viitattu 5.11.2013.
  32. ILVES-ALUMNI ILVES.
  33. Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, ss. 53–54
  34. a b Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, s. 380
  35. Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, ss. 253–255
  36. Hakutulos kappaleelle We Are the Kings Suomen äänitearkiston tietokanta. Viitattu 4.3.2008.
  37. Hakutulos kappaleelle Ilves ykköseksi Suomen äänitearkiston tietokanta. Viitattu 3.3.2008.
  38. Hakutulos kappaleelle Ipassa on voimaa Suomen äänitearkiston tietokanta. Viitattu 4.3.2008.
  39. Hakutulos kappaleelle Ilves iskee Suomen äänitearkiston tietokanta. Viitattu 3.3.2008.
  40. Juho Pekka Mikola: Rahan lähteillä… Jääkiekkolehti, 2008, nro 6, s. 15. Egmont Kustannus. ISSN 1238-0903.
  41. Ilves-Hockey Oy:lle uusi hallitus Ilves.com. 22.10.2012. Viitattu 22.3.2013.
  42. Ilvekselle uusi toimitusjohtaja 3.6.2013. Iltalehti. Viitattu 18.10.2013.
  43. Ville Mäkinen & Rami Rajakallio: Kirvesrintoja ja tupsukorvia Ilves.com. 3.4.2002. Viitattu 4.3.2008.
  44. Share Ilves ry: Share Ilves ry:n perustamiskokous on pidetty shareilves.fi. 30.6.2010. Viitattu 27.10.2010.
  45. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 62
  46. http://www.sm-liiga.fi/arkisto/uutiset/tappara-jatkaa-maratontaulukon-karjessa.html
  47. a b Seuran saavutukset Ilves.com. Viitattu 4.3.2008. (Viitatun sivun laskuista puuttuvat tyttöjen mestaruudet.)
  48. Sarjataulukko - SM-liiga SM-liiga.fi. 5.3.2009. Viitattu 4.11.2009.
  49. Valmentajat kautta aikojen Ilves.com. Viitattu 22.3.2013.
  50. Kapteenit kautta aikojen Ilves.com. Viitattu 22.3.2013.
  51. Ilves. Jääkiekkolehti, syyskuu 2000, nro 7, s. 42. Egmont Kustannus Oy Ab.
  52. Ilves. Jääkiekkolehti, 2007, nro 7, s. 46. Egmont Kustannus Oy Ab.
  53. Lindroos valmentajaksi ja
    Wuolio kapteeniksi 3.1.1953
  54. Lunde valmentajaksi 24.10.1971
  55. Vasama valmentajaksi 26.12.1972
  56. Vasama valmentajaksi 12.12.1974,
    Mäkinen valmentajaksi 30.1.1975
  57. Oksanen kapteeniksi 11.1.1979
  58. Kaario valmentajaksi 17.11.1986
  59. Huura kapteeniksi 27.11.1990,
    Hiitelä valmentajaksi 3.1.1991
  60. Jalonen valmentajaksi 27.11.1992
  61. Vesala valmentajaksi 18.10.1994,
    Peltomaa kapteeniksi 13.1.1995,
    Jalonen takaisin valmentajaksi 15.2.1995
  62. Kaario valmentajaksi 28.3.1999
  63. Räsänen valmentajaksi 21.10.2002
  64. Lindström valmentajaksi 15.11.2004
  65. Petriläinen kapteenina 21.9.2006,
    Hirvonen valmentajaksi 18.11.2006,
    Pietilä valmentajaksi 29.11.2006
  66. Tuokkola valmentajaksi 23.1.2013
  67. Järventie kevääksi vuokralle HIFK:iin 17.1.2013
  68. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 269
  69. SM-sarjan historiaa vuosilta 1982–2008 www.finhockey.fi. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 18.7.2008.
  70. a b Blues palasi naisten mestariksi www.yle.fi. Yle Urheilu. Viitattu 6.3.2014.
  71. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 111
  72. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 114
  73. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 115
  74. a b Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 119
  75. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 128
  76. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 121
  77. Naisten SM: HPK jatkoaikavoitolla välieriin - "Suurta viihdettä loppuun asti" www.leijonat.fi. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 6.3.2014.
  78. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, ss. 22–24
  79. a b Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, ss. 136–39
  80. a b c Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 144
  81. Jokerien historiaa Jokerit.com. Viitattu 30.7.2008.
  82. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 150
  83. Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 146
  84. Poika ja Ilves Ilves.com. 11.4.2005. Viitattu 22.7.2008.
  85. Elorannan ja Hautamaan sopimusksia jatkettiin Ilves.com. 15.8.2005. Viitattu 17.8.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tampereen Ilves (jääkiekko).


Edeltäjä:
Kärpät
Harry Lindbladin muistopalkinto
1987–1988
Seuraaja:
TPS
Edeltäjä:

TPS
Ässät
HIFK
JYP
Aaro Kivilinnan muistopalkinto
1972–1973, 1973–1974
1977–1978
1980–1981, 1981–1982, 1982–1983
1989–1990
1992–1993
Seuraaja:
Tappara
Tappara
Tappara
TPS
Tappara