Tampereen Ilves (jääkiekko)
Wikipedia
| Tampereen Ilves | |
 |
|
|
|
|
 Tampereen Ilves kaudella 2009-2010 |
|
| Perustettu | 1931 1931 Tampereen Ilves 2000 Ilves-Hockey Oy |
| Kotiareena | Hakametsän jäähalli |
|---|---|
| Kapasiteetti | 7 800 |
| Kotikaupunki |  Tampere, Suomi |
| Värit | |
| Media | Radio 957 |
| Omistaja(t) |  Vincent Manngard |
| Toimitusjohtaja | Esa Honkalehto |
| Puheenjohtaja | Jouni Jääskeläinen |
| Päävalmentaja | Heikki Mälkiä |
| Kultaa | 16 (1936, 1937, 1938, 1945, 1946, 1947, 1950, 1951, 1952, 1957, 1958, 1960, 1962, 1966, 1972, 1985) |
| Hopeaa | 9 (1935, 1948, 1949, 1965, 1968, 1969, 1970, 1990, 1998) |
| Pronssia | 12 (1934, 1939, 1941, 1943, 1963, 1964, 1967, 1974, 1975, 1983, 1989, 2001) |
Tampereen Ilves on vuonna 1931 perustettu suomalainen urheiluseura, joka on tunnettu erityisesti jääkiekkotoiminnastaan. Kaudella 2008–09 Ilveksen edustusjoukkue pelaa miesten SM-liigassa. A-nuoret pelaavat niin ikään omassa SM-liigassaan ja B- ja C-nuoret sekä naiset SM-sarjassa.
Edustusjoukkueen nykyinen kotikenttä on 7800 katsojan Hakametsän jäähalli. Vuosina 1934–1939 ja 1945–1965 Ilves pelasi Koulukadun kentällä, kaudella 1933–1934 Palomäen uimalaitoksella ja 1941–1944 Eteläpuiston kentällä. Muut Ilveksen joukkueet pelaavat nykyään kotiottelunsa Tampereen eri jäähalleissa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Ensi vuodet
Ilves perustettiin Niilo Tammisalon johdolla keväällä 1931. Alkuun seura keskittyi jalka-, jää- ja pesäpalloon, mutta jo seuraavana talvena se pelasi myös ensimmäisen jääkiekko-ottelunsa. Lapinniemen Visan kentällä Näsijärven Naistenlahden jäällä pelatussa SM-cupin ottelussa Tampereen Palloilijat voitti Ilveksen 1–2. Ilveksen historian ensimmäisen maalin teki Reino Lahtinen.[1]
Alkuun sama Ilveksen joukkue pelasi talvisin sekä jääpalloa että -kiekkoa, jopa samoilla vieraspelimatkoilla. Kauden 1932–1933 jälkeen seura alkoi kuitenkin keskittyä kiekkoiluun, jossa nähtiin enemmän menestymisen mahdollisuuksia.[2] Harjoittelua kehitettiin Tammisalon ja maalivahti Valter Tuomen maajoukkueessa saamien kokemusten pohjalta ja seura nousi nopeasti huipulle.
Joulukuussa 1933 Ilvekselle valmistui oma kenttä Pyhäjärven rantaan Palomäen uimalaitokselle. Kenttä oli kuitenkin alamittainen ja ongelmia aiheutti myös järvenjään railoilu. Ilves luopuikin kentästä jo yhden kauden jälkeen ja päätti rakentaa jääkiekkoradan Talouskoulun kupeessa Koulukadun ja Mariankadun välissä sijainneille Tampereen Tennisseuran kentille. Se avattiin tapaninpäivänä 1934.[3]
Oma täysikokoinen kenttä, jota pidettiin Suomen hienoimpana, helpotti Ilveksen harjoitteluolosuhteita kilpailijoihin verrattuna. Tosin Ilves myi jääaikaa myös muille seuroille; toiminta oli kannattavaa vaikkei suuria rahavirtoja liikuttanutkaan.[3]
Ilves voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa 1936 epätavallisesti Jääkiekkoliiton edustajakokouksen äänestyksellä, kun helsinkiläinen KIF ei suostunut pelaamaan ratkaisevaa uusintaottelua Tampereella.[4] Seuraavina kahtena vuotena Ilves uusi mestaruutensa, ilman kabinettipäätöksiä. Joukkueen tuonaikaisia tähtipelaajia olivat Tiitolan veljekset Jussi ja Risto sekä Matti Wasama. 1939 Ilves sijoittui pronssille.
[muokkaa] Sota-aika
Seuraavat vuodet Suomessa kiekkoiltiin sodan varjossa. Kaudella 1939–1940 Ilves ei pelannut tai harjoitellut lainkaan, ja pahimpana iskuna joukkueen kapteeni ja seuran puheenjohtaja Jussi Tiitola kaatui rintamalla.[4] Välirauhan kaudella 1940–1941 Ilves sijoittui kolmanneksi, mutta seuraava kausi jouduttiin jälleen perumaan jatkosodan sytyttyä.
Sotatoimien rauhoituttua jääkiekon kehitys pääsi Tampereella jälleen vauhtiin. Tammikuussa 1941 kaupunki rakennutti Eteläpuistoon uuden kiekkoradan, jonne Ilveskin siirtyi pelaamaan. 1942–1943 pelattiin epävirallinen, myöhemmin viralliseksi julistettu sarja, jossa Ilves sijoittui kolmanneksi. Seuraavalla kaudella Ilves menestyi hyvin nuorten Pentti Isotalon, Kalle Havulinnan ja Aarne Honkavaaran johdolla, mutta sarja jouduttiin jättämään kesken, kun Helsingin suurpommitukset ensin tuhosivat Kaisaniemen kentän ja sen jälkeen katkaisivat rautatieyhteydet Tampereelle. Mestaruutta ei lopulta jaettu lainkaan.
Jatkosodassa kaatuivat Ilveksen pelaajista Erkki Rintala, Olli Lahtinen ja Heikki Lahdelma.[5] Maalivahti Teuvo Castren haavoittui ja sokeutui loppuiäkseen.[6]
[muokkaa] Koulukadulle
Eteläpuiston kenttää kritisoitiin matalista laidoista, jotka aiheuttivat vaaratilanteita niin pelaajille kuin katsojille, sekä Tampereelle kehittyvässä jääkiekkobuumissa nopeasti pieniksi jäävistä katsomoista. Joulukuussa 1945 valmistuikin Ilveksen vanhan Talouskoulun kentän kupeeseen Koulukadulle uusi kenttä, johon saatiin täysikorkea kaukalo ja 4500 hengen katsomo.[7]
1940-luvun loppupuoliskolla seura juhli toistamiseen kolmen perättäisen mestaruuden putkea ja pelasi tappioitta yli neljä vuotta – tosin vain 34 ottelua.[8] Kahden hopean jälkeen seurasi 1950–1952 jälleen kolmen mestaruuden sarja.
Mestaruuksia ratkaisi Ilvekselle erityisesti H-ketjuksi kutsuttu hyökkäyskolmikko Havulinna–Honkavaara–Huhti; myöhemmin Kalle Havulinnan korvasi ketjussa Yrjö Hakala, mutta nimi säilyi. Menestyksen taustasyinä on katsottu olleen vahvan juniorityön ja Risto Lindroosin osaavan valmennuksen.[9] Ilves hankki valmennusapua myös Ruotsista: Kurre Karlberg IK Götan joukkueesta vieraili Tampereella konsultoimassa.
Ilveksen junioritoiminta käynnistyi toden teolla viimeisenä sotavuonna, ja vuonna 1945 ensimmäistä kertaa ratkaistun nuorten Suomen-mestaruuden Ilves voitti ylivoimaisesti maalierolla 23–1.[10]
[muokkaa] Vauhtia Suomen sarjasta
Kausiksi 1952–53 ja 1953–54 moni vanha pelaaja lopetti, mistä syystä sarjasijoitus laski kausi kaudelta ja lopulta heikentynyt Ilves putosi 1954 ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran Suomen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, silloiseen Suomen sarjaan. Tämä oli tuohon aikaan normaalia seuratoiminnan aaltoliikettä; amatöörijoukkuetta ei helposti voitu vahvistaa ulkopuolisin hankinnoin kuten nykypäivän ammattilaisurheilussa vastaavassa tilanteessa tehdään.[11]
Vierailu Suomen sarjassa jäi yhden kauden mittaiseksi. Nuoret pelaajat kasvoivat nopeasti vastuunkantajiksi, eikä Ilves hävinnyt sarjassa yhtään ottelua. Suomen sarjan lisäksi Ilves osallistui kaudella 1954–1955 myös ensimmäistä kertaa järjestettyyn Suomen cupiin, jossa joukkue selvisi loppuotteluun. Cup-mestaruuden vei kuitenkin TPS.[12]
Koulukadun kentälle saatiin maan ensimmäinen tekojää 1956. Tällä on sanottu olleen ratkaiseva merkitys koko Suomen jääkiekkoilun ammattilaistumiselle, kun peli- ja harjoittelumahdollisuudet lisääntyivät kauden pidetessä ja jäävarmuuden parantuessa.[13]
Vuonna 1957 Ilves nousi jälleen mestariksi ja pysyi huipulla pitkään: 19 kautta vuosina 1957–1975 tuottivat kuusi mestaruutta, neljä hopeaa ja viisi pronssia; vain kolmesti Ilves jäi vaille mitalia. Suomen Cupista tuli samana aikana kaksi voittoa ja yksi hopeatila. Joukkuetta kannatteli yhä vahva juniorityö. Raimo Kilpiö, Erkki Koiso ja Juhani Lahtinen sekä myöhemmin Lasse Oksanen, Reijo Hakanen, Jorma Peltonen ja Jarmo Wasama nousivat maineeseen.
Kaudella 1966–1967 Ilves selviytyi ensimmäisenä suomalaisjoukkueena Euroopan cupin loppuotteluun, jossa tšekkoslovakialainen ZKL Brno oli kuitenkin parempi otteluvoitoin 2–0.[14]
[muokkaa] Hakametsään ja kohti ammattilaisuutta
Vuonna 1965 Ilves siirtyi Kooveen ja Tapparan tavoin uuteen Hakametsän jäähalliin. Halliin siirtymisestä oli seuralle ennen kaikkea taloudellista etua: pelaajia eivät ulkojääolosuhteet juuri haitanneet mutta katsojia kylläkin, ja huonolla säällä yleisömäärät jäivät vähäisiksi. Esimerkkinä tästä kaudella 1961–1962 Ilveksen kotiotteluiden yhteenlaskettu katsojamäärä oli 31 000 mutta seuraavalla kaudella vain 19 000, vaikka joukkue sijoittui pronssille.[15]
Vuonna 1961 Ilves palkkasi ensimmäisenä palloiluseurana Suomessa päätoimisen managerin, Seppo Helteen, joka toimi myös joukkueen valmentajana.[16] Helle halusi uudistaa seuran ilmeen, missä yhteydessä otettiin vuonna 1962 käyttöön uusi merkki, Rauno Bromsin suunnittelema Ilves-pää.
Päätoimisen managerin lisäksi myös pelaajille alettiin maksaa korvauksia ja kannustuspalkkioita. Summat olivat kuitenkin vielä kaukana ammattilaisuudesta: voitosta maksettu 2000 markkaa vastasi vuoden 2006 rahassa noin neljää euroa. Vastaavasti varainhankintaa tehostettiin. Yleisömäärät moninkertaistuivat jäähalliin siirtumisen myötä,[17] ja mainoksia ilmestyi niin peliasuihin, kaukalon laitoihin kuin kenttäkuulutuksiin jo 1960-luvun alussa.[18]
[muokkaa] Alamäkeä 1970-luvulla
Kanadalaisen pelaajavalmentajan Len Lunden johdolla Ilves saavutti 1972 15. mestaruutensa. Ilves pysyi SM-sarjan kärkikamppailuissa tämän jälkeen vielä kolme kautta, mutta vuoden 1975 pronssi jäi viimeiseksi mitaliksi pitkään aikaan.
1970-luvun alussa otettiin ensi askel Ilveksen toiminnan yhtiöittämistä kohti, kun Ilves-Markkinointi Oy otti haltuunsa jääkiekkotoiminnan taloudellisen puolen. Urheilutoiminnasta vastasi yhä Ilves ry.[19]
Ilveksen kuten muidenkin SM-liigaseurojen taloustilanne heikkeni vähitellen kun, toimitusjohtaja Risto Hannulan sanoin, ”pelaajat ymmärsivät bisneksen nopeammin kuin seurat”[20]; seurojen johtajat olivat urheilu-, eivät talousihmisiä ja antoivat helposti periksi pelaajien vaatimuksille. Ilveksen joukkuetta ja taloutta rakennettiin lyhytjänteisesti, pelillistä menestystä ei tullut ja velkataakka kasvoi.[21]
Kooveella 1970-luvun loppu sujui vielä Ilvestäkin huonommin, ja seurat päätyivät vuosikymmenen vaihteessa yhteistyöhön. Sopimuksen perusteella SM-liigasta pudonnut Koovee keskittyi kasvattajaseuran rooliin alemmilla sarjatasoilla, ja edustusjoukkueen parhaimmisto siirtyi Ilvekseen. Näiden pelaajien joukossa oli mm. Risto Jalo.[22] Samaan aikaan Ilveksen edustusjoukkueen ja A-nuorten toiminta eriytettiin emoseurasta omaksi yhdistyksekseen, Liiga-Ilves ry:ksi.[23]
[muokkaa] Paluu mitaleille
1980-luvun alussa Ilveksen edustusjoukkueeseen nousi uusi sukupolvi, joka johdatti joukkueen ensin pronssille 1983 ja kaksi vuotta myöhemmin mestariksi. Näihin pelaajiin kuuluivat Risto Jalon lisäksi Raimo Summanen, Raimo Helminen, Mikko Mäkelä, Ville Siren ja Jukka Tammi. Vuoden 1985 Voittoisa joukkue kuitenkin hajosi pahoin neljän pelaajan siirtyessä NHL:ään.[24]
Vuosikymmenen lopulla Ilves nousi uudelleen huipulle nuoren valmentajansa Sakari Pietilän opein. Joukkue voitti 1988 runkosarjan, mutta hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Rauman Lukolle. Seuraavan vuonna Ilves oli runkosarjan toinen ja lopulta pronssilla. Keväällä 1990 päästiin loppuotteluun, mutta TPS oli parempi otteluvoitoin 4–2.
[muokkaa] Sekavuutta ja talousongelmia
1990-luku oli Ilvekselle sekavaa aikaa. Kaudeksi 1991–1992 koottiin kallis joukkue, johon haalittiin takaisin 1980-luvun tähtiä. Menestystä ei kuitenkaan tullut: Ilves oli yhdeksäs. Seuraavalla kaudella pelillinen ilme oli positiivisempi, mutta talousvaikeudet kärjistyivät konkurssin uhkaan asti.[25]
Ilveksen johtoryhmä valmisteli tilanteen pelastamiseksi osakeantia, kun Mikko Mäkelä ja Vincent Manngard tarjoutuivat ottamaan Ilveksen hallintaansa. Pitkien neuvottelujen jälkeen näin tapahtuikin. Pelaajauraansa jatkanut Mäkelä halusi kuitenkin pysytellä kulissien takana, mikä aiheutti hämmennystä ja epäluuloa.[26]
A-juniorit voittivat vuosina 1991–1995 kolme kultaa ja kaksi hopeaa[27], mutta edustusjoukkue selviytyi hädin tuskin pudotuspeleihin ja joutui vuonna 1995 karsimaan liigapaikastaan Savonlinnan Pallokerhon ja Saimaan Pallon kanssa.
Karsintakauden jälkeen Ilveksen päävalmentajaksi tuli Vladimir Jursinov nuorempi. Lupaavat nuoret, kuten Vesa Toskala, Sami Ahlberg ja Juha Hautamaa olivat valmiit isompaan rooliin liigajoukkueessa ja Raimo Helminen palasi viimein Tampereelle. Uusi toimitusjohtaja Jussi Toikka kasvatti voimakkaasti Ilveksen budjettia, ja joukkue nousikin parissa vuodessa liigan pohjalta loppuotteluihin. Mestaruutta ei kuitenkaan tullut, sillä 1998 HIFK oli liian vahva ja vuotta myöhemmin joukkue putosi puolivälierissä HPK:lle.
Vuoden 1999 keväällä kävi ilmi, että Ilveksen edellisten vuosien nousu oli rakennettu tyhjän päälle. Konkurssi oli jälleen edessä. Tälläkin kertaa vararikko kuitenkin vältettiin pelaajakauppojen, palkkaleikkausten ja Vincent Manngardilta saadun lisärahoituksen ansiosta.[28]
[muokkaa] Talous vakautuu, menestys jää
Vuonna 2000 Ilveksen liigajoukkueen toiminta yhtiöitettiin Ilves Hockey Oy:ksi. Tämä vakautti osaltaan organisaation taloutta. Manngardin lisäksi merkittäviksi omistajiksi tulivat Jyrki Lumme sekä Gateway Finland Oy.[29]
Seuraavana vuonna Ilves voitti toistaiseksi viimeisimmän mitalinsa, kun Heikki Mälkiän valmentama joukkue saavutti yllättäen pronssia. Kaksi vuotta myöhemmin koettiin aaltoliikkeen toinen ääripää: Ilves oli 13 joukkueen liigan viimeinen. Sarja oli kuitenkin suljettu, joten Ilves ei voinut pudota liigasta.
Vuoden 2003 jälkeen Ilves on pelannut keskinkertaisia kausia: 2004–2008 joukkue selvisi joka vuosi puolivälieriin mutta ei niitä pidemmälle. Värikkäin kausi oli 2004–2005, jolloin NHL:n työsulun vuoksi Ilveksessä kiekkoillut Patrik Štefan muodosti Hannes Hyvösen ja Steve Kariyan kanssa yhden liigan tehokkaimmista ketjuista, jota vielä täydensi puolustaja Cory Murphy. Väriä lisäsivät valmentajaongelmat: Václav Sýkora erosi henkilökohtaisista syistä marraskuussa ja tilalle palkattu Curt Lindström joutui puolivälierien alla Ruotsin poliisin kuulusteluihin epäiltynä talousrikoksista.[30] Parhaillaan Ilves pelaa historiansa pisintä jaksoa ilman mestaruutta.
[muokkaa] Tunnukset
[muokkaa] Värit
Ilveksen perinteiset värit ovat keltainen, vihreä ja musta. Nämä värit ovat olleet tavallisimmat joukkueen peliasuissa vuosien varrella, joskin usein joko koti- tai vieraspaita on ollut valkopohjainen. Väreistä vihreä on esiintynyt peliasuissa hieman keltaista ja mustaa harvemmin.
Kausina 1982–84 Ilveksen peliasu oli kuitenkin poikkeuksellisesti violetti-valkoinen pääsponsorina toimineen SKOP:n tahdon mukaisesti. Kannattajat eivät pitäneet värityksestä, mutta seuran taloudelle yhteistyösopimus oli tärkeä.[31]
Kaudella 2008–09 Ilves pelasi kotiottelunsa vihreissä ja vierasottelunsa valkopohjaisissa paidoissa. Poikkeuksina olivat kuitenkin vierasottelut keltapohjaista kotipaitaa käyttänyttä SaiPaa vastaan, joissa Ilves pelasi vihreissä paidoissa. Peliasun housut ja kypärä olivat mustat ja sukat vihreät.
[muokkaa] Merkki
Ilveksen ensimmäinen merkki oli keltainen sivulta kuvattu ilves, jonka ympärille lisättiin sittemmin teksti ”Ilves Tampere”. Tämä merkki oli pienin muutoksin käytössä seuran perustamisesta vuoteen 1962.
Vuonna 1962 Ilveksen silloinen manageri Seppo Helle halusi uudistaa seuran merkin sähäkämmäksi ja vauhdikkaammaksi, nuorisoon vetoavammaksi. Lukuisia ehdotuksia torjuttuaan Helle valitsi harrastajataiteilija Rauno Bromsin suunnitteleman ilveksen päätä kuvaavan merkin, jota käytettiin vuosina 1962–1993.[32]
Vuonna 1993 Ilveksen edustusjoukkueen johtoon noussut Mikko Mäkelä halusi uudistaa joukkueen visuaalista ilmettä. Peliasu uudistettiin ja Harri Sulonen suunnitteli vuotta 1962 edeltäneen kokovartaloilveksen pohjalta uuden merkin. Emoseura Ilves ry. ei kuitenkaan ilahtunut muutoksesta ja pysyttäytyi entisessä merkissä, ja seurauksena oli kiistaa mm. fanituotteiden myynnistä.[33] Merkki säilyi käytössä vuoteen 1999, joskin vuonna 1997 siitä tehtiin joukkueen peliasuun yksinkertaistettu versio, jossa kuviota ei kiertänyt teksti.
Ilveksen toimitusjohtajaksi syksyllä 1999 valittu Risto Jalo halusi korjata vaurioituneet sillat liigajoukkueen ja emoseuran välillä, ja tämän symbolina palattiin jälleen vuosien 1962–1993 ilveksenpää-tunnukseen, joka on käytössä edelleen.[32]
[muokkaa] Musiikki
Ilveksen maalilaulu on Costello Companyn esittämä ”We Are the Kings”, jonka on säveltänyt ja sanoittanut Popedan kitaristina tunnettu Costello Hautamäki.[34] Toinen Ilveksen otteluissa soitettu kappale on Sami Hintsasen ”Ilves murisee”, jonka esittää kokoonpano Sami Hintsanen & Ruostuneet Hokkarit.
Vanhempia Ilves-aiheisia kappaleita ovat Mika Sundqvistin ”Ilves ykköseksi”[35], Ilari Siekkisen ”Ipassa on voimaa”[36] ja Toivo Honkosen ”Ilves iskee”.[37]
[muokkaa] Organisaatio
Ilveksen edustusjoukkueen ja A-nuorten toiminta on eriytetty emoseura Ilves ry.:stä Ilves-Hockey Oy -nimisen yhtiön alle. Alun perin toiminta siirtyi pois emoseurasta maaliskuussa 1981 Liiga-Ilves ry.-nimiseen yhdistykseen, ja osakeyhtiömuotoiseksi toiminta muuttui kesäkuussa 2000.
Ilves-Hockey Oy:n pääomistaja on amerikansuomalainen liikemies Vincent Manngard, jonka hallussa on 62 % osakkeista. Muita osakkaita on 38, heistä merkittävimpiä Jyrki Lumme 18 % omistusosuudella[38] sekä Lasse Oksanen ja Gateway Finland Oy. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Jouni Jääskeläinen.[39]
Ilves Hockey Oy:n toimitusjohtaja Esa Honkalehto on hoitanut tehtävää vuodesta 2004.[40] Urheilutoimen koordinaattorina ja nyttemmin urheilupäällikkönä on niin ikään vuodesta 2004 toiminut seuran entinen tähtipelaaja Juha Hautamaa.[41]
[muokkaa] Kannattajatoiminta
Ilveksen Fan Club perustettiin 1990-luvun puolivälissä.
Hakametsän jäähallissa Ilveksen varsinainen fanikatsomo on katsomo D1, jonne fanclubilaiset voivat ostaa kausikortin alennettuun hintaan. Nuorisolle (7–15-vuotiaat) on lisäksi varattu katsomon D2 alarivit. Myös D1-katsomon yläpuolisessa seisomakatsomossa on paljon äänekkäitä kannattajia.
Vuonna 2002 tehdyn kyselyn mukaan suurin osa Ilveksen kannattajista on perinyt aatteen vanhemmiltaan. Toiset ovat valinneet joukkueen kaveripiirin vaikutuksesta tai pelattuaan itse Ilveksen junioreissa. Tutkimuksen mukaan Ilveksen kannatus oli hienoisesti painottunut Tampereen itäosiin länsipuolen ollessa enemmän Tapparan valta-aluetta.[42]
[muokkaa] Pelaajat
[muokkaa] Nykyinen joukkue
(Päivitetty: 16. heinäkuuta 2009)
[muokkaa] Valmentajat 2009–2010
- Päävalmentaja
Heikki Mälkiä - Valmentaja Juha Juujärvi
- Maalivahtivalmentaja Arto Koivisto
- Fysiikkavalmentaja Pasi Keskumäki
- Joukkueenjohtaja Matti Kaario
[muokkaa] Entisiä pelaajia
_%2B_Holma_Eetu_(SaiPa).jpg)
[muokkaa] Jäädytetyt pelinumerot
Ilves on jäädyttänyt kuuden entisen tähtipelajaansa numeron.
- 2: Jarmo Wasama
- 7: Aarne Honkavaara
- 13: Risto Jalo
- 14: Lasse Oksanen
- 16: Jorma Peltonen
- 41: Raimo Helminen
[muokkaa] Numero 24
Yllä mainittujen lisäksi numeroa 24 ei käytetä. Numeroa kantoi viimeksi Veikko Suominen, joka teki itsemurhan kesken kauden vuonna 1978. Sitä ei kuitenkaan ole jäädytetty kunnianosoituksena, eikä paitaa kuvaavaa lippua roiku hallin katossa.
[muokkaa] Muita maineikkaita entisiä pelaajia
Pekka Leimua, Len Lundea, Timo Peltomaata lukuun ottamatta kaikki yllä luetellut on valittu Suomen Jääkiekkoleijoniksi. Heidän lisäkseen Ilveksessä pitkään vaikuttaneita jääkiekkoleijonia ovat valmentaja ja manageri Seppo Helle, huoltaja Lasse Laukkanen sekä Ilveksen naisjoukkueen monivuotinen pelaaja ja valmentaja Marianne Ihalainen.
[muokkaa] Kannattajien äänestämät tähdistökentälliset
1960-luvun lopulta
Juhani Lahtinen
Jarmo Wasama – Erkki Koiso
Lasse Oksanen – Jorma Peltonen – Aarne Honkavaara
Vuodelta 1997
Jukka Tammi
Risto Siltanen – Jyrki Lumme
Lasse Oksanen – Raimo Helminen – Aarne Honkavaara
[muokkaa] Tilastot ja luettelot
[muokkaa] Saavutukset
SM-liigan maratontaulukossa Ilves on sijalla 2 tai 3, sen mukaan lasketaanko TBK:n tilastot Tapparan lukuihin vai ei. Ilves on Suomen menestyksekkäin jääkiekkoseura. Se on saavuttanut 74 miesten pääsarjakautensa aikana 16 Suomen mestaruutta, 9 hopeaa ja 12 pronssia. Saavutuksiin lukeutuu myös kaksi Suomen Cupin voittoa ja kaksi kakkossijaa sekä Euroopan cupin kakkossija vuodelta 1967. Continental Cupissa Ilves on saavuttanut kahdesti pronssia.
Ilveksen naiset ovat voittaneet yhdeksän Suomen mestaruutta; A-pojilla on 21, A-tytöillä 2, B-pojilla 7, C-pojilla 5, D-pojilla 3 ja E-pojilla 6 kultamitalia.
Kaikkiaan Ilveksen joukkueet ovat voittaneet jääkiekossa 69 Suomen mestaruutta, eniten Suomessa.[44]
IIHF myönsi vuonna 2006 Ilvekselle kultaisen ansiomitalin merkittävästä työstä jääkiekon hyväksi. Ilves on ainoa pohjoismainen seura, jolle tämä kunnianosoitus on myönnetty.
[muokkaa] Mitalivuodet
- 16 mestaruutta: 1936, 1937, 1938, 1945, 1946, 1947, 1950, 1951, 1952, 1957, 1958, 1960, 1962, 1966, 1972, 1985
- 9 hopeaa: 1935, 1948, 1949, 1965, 1968, 1969, 1970, 1990, 1998
- 12 pronssia: 1934, 1939, 1941, 1943, 1963, 1964, 1967, 1974, 1975, 1983, 1989, 2001
[muokkaa] Suomen cup
[muokkaa] Muut saavutukset
- 1 Euroopan Cupin hopea: 1967
- 2 Continental Cupin pronssia: 1998 ja 2007
- IIHF:n myöntämä kultainen ansiomitali merkittävästä työstä jääkiekon hyväksi: 2006 (ainoana seurana pohjoismaissa)
[muokkaa] Ilves SM-tasolla yhteensä
(Tilanne 7.9.2008)[45]
| Kaudet | Ottelut | Voitot | Tasapelit | Tappiot | TM | PM | Pisteet |
| 74 | 2063 | 1041 | 219 | 803 | 8325 | 6883 | 2423 |
[muokkaa] Kausitaulukko
[muokkaa] Selite
- C – Ilves pelasi SM-sarjaa edeltäneessä cupissa, putosi 1932 puolivälierissä ja 1933 välierissä.
- Kausina 1939–40 ja 1941–42 ei sodan vuoksi pelattu lainkaan.
- K – sarja jäi kesken sodan vuoksi; Ilves olisi voittaessaan viimeisen ottelunsa ollut mestari.
- 3A, 5A – sijoitus SM-sarjan A-lohkossa, kokonaissijoitus määrittelemätön
- 1SS – Ilves pelasi Suomen sarjassa
- Kaudella 1965–1966 pelattiin kahteen lohkoon jaettu alkusarja sekä ylempi ja alempi loppusarja. Taulukkoon on Ilveksen tilastot alkusarjan B-lohkosta ja ylemmästä loppusarjasta laskettu yhteen.
[muokkaa] Naiskiekko
 Kultaa: 9 |
1985, 1986, 1987, 1988, 1990, 1991, 1992, 1993, 2006 |
 Hopeaa: 6 |
1989, 1994, 1995, 2004, 2005, 2008 |
 Pronssia: 5 |
1984, 1999, 2000, 2001, 2003 |
Ilves on Suomen menestynein seura myös naisten jääkiekossa. Vuodesta 1983 pelatussa naisten SM-sarjassa Ilves on voittanut 9 kultaa, 6 hopeaa ja 5 pronssia.[63][64]
Ilveksen naisjoukkue pelaa kotiottelunsa Tesoman jäähallissa Länsi-Tampereella.
Kaudella 2007–08 Ilves voitti naisten SM-sarjan runkosarjan mutta hävisi loppuotteluissa Espoon Bluesille.
[muokkaa] Historia
Naisten jääkiekkotoiminta alkoi Ilveksessä vuonna 1971. Mukana oli alkuun edustusjoukkueen tähtipelaaja Lasse Oksanen, joka ei kuitenkaan toiminut joukkueessa varsinaisena valmentajana, vaan omien sanojensa mukaan ”kummisetänä”, joka opasti ja kannusti tyttöjä jääkiekon pariin.[65]
Ensimmäisinä kausinaan Ilveksellä oli ainoa naisjoukkue Tampereella, joten vastusta haettiin poikien juniorijoukkueista. Vasta 5.3.1978 pelattiin ensimmäinen ottelu naisia vastaan; Ilves voitti Jäähongan Espoossa luvuin 5–6.[66]
Alkuun naisjoukkueen toiminta oli hyvin omatoimista. Seuran puolelta ei tullut aloitteita juuri mihinkään, vaan joukkueen ensimmäinen valmentaja ja monivuotinen puuhamies Esko Peltonen, tähtihyökkääjä Jorma Peltosen veli, järjesti suhteillaan joukkueelle niin sponsoreita, medianäkyvyyttä kuin jäävuorojakin. Peltosen aktiivisen varainhankinnan ansiosta Ilveksen ei pitkään aikaan tarvinnut vaatia lisenssimaksuja pelaajilta, mikä oli tärkeää uuden harrastuksen juurruttamisessa Tampereelle.[67]
Vuonna 1980 pelaajia oli jo niin paljon, että naisille voitiin perustaa kakkosjoukkue, nimeltään Ilves-Kiekko.[68]
Alkuun Ilves harjoitteli ja pelasi Kaukajärven kentällä ja siirtyi sieltä Peltosen tullessa valmentajaksi Vehmaisten kaupunginosaan. Koulukadun tekojäälle naiset pääsivät vakituisesti vasta 1980-luvun taitteessa, mutta vielä pitkään sen jälkeenkin poikien juniorijoukkueiden valmentajat vastustivat kallisarvoisten jäävuorojen antamista naisille. Silloin tällöin naisjoukkue sai 1980-luvulla jääaikaa myös kaupungin jäähalleista, mutta vasta 1989 valmistuneesta Tesoman jäähallista tuli Ilveksen naisille pysyvä kotiareena.[69]
Ilves osallistui Lipstick-turnauksen nimellä vuosina 1978–79 ja 1981–83 pelattuun epäviralliseen naisten SM-turnaukseen. Turnausten mitalisteista ei ole kuitenkaan säilynyt tietoa. Vuonna 1982 alkoi virallinen SM-sarja. Ilveksen avausottelu pelattiin 27.11. Koulukadun kentällä. Ilves voitti Porin Ässät 14–2.[68]
Ilves voitti naisten Suomen mestaruuden neljästi perättäin vuosina 1985–88. Joukkueen menestyksen syyksi on arvioitu hyvää luistelua; Ilves harjoittelikin verrattain paljon. Vuonna 1989 Ilves hävisi mestaruudesta käydyn uusintaottelun EVU:lle, mutta palasi mestariksi taas seuraavana vuonna ja säilytti tittelin aina vuoteen 94, jolloin Keravan Shakers pudotti Ilveksen hopealle. Samat joukkueet pelasivat finaaleissa myös 1995, mutta sen jälkeen Ilvestä ei nähty mitaleilla ennen kuin se 1999–2001 saavutti kolme pronssimitalia perätysten.[70]
Vuosina 2004–06 Ilves pelasi entisen huippupelaajansa Marianne Ihalaisen valmentamana kolmasti perättäin finaaleissa. Kaksi ensimmäistä yritystä tuottivat hopeaa Bluesin ollessa kummallakin kerralla parempi, mutta vuonna 2006 joukkue kukisti Oulun Kärpät ja voitti viimeisimmän Suomen mestaruutensa.
[muokkaa] Maineikkaita pelaajia
Jäädytetyt numerot
Muita pelaajia
- Anne Bäckman (myöh. Haanpää)
[muokkaa] Junioritoiminta
Ilveksen toiminta on aina rakentunut vankan juniorityön varaan. Jääkiekon varhaisina aikoina Suomessa tämä oli maan tapa kaikissa joukkueissa, mutta Ilves onnistui pitkään pitämään kasvatustyön merkittävämpänä menestystekijänä edustusjoukkueelle kuin monissa muissa seuroissa.
Ilves on Suomen Jääkiekkoliiton sinettiseura.
[muokkaa] Historia
Ilveksen junioritoiminta alkoi 1930-luvun puolivälissä, kun jääkiekkoinnostus Tampereella alkoi nousta ja nuoria pelaajia olla enemmän kuin edustusjoukkueeseen mahtui. Vuonna 1937 Ilvekseen kuului 70 jääkiekkoilijaa, joista 40 oli alle 17-vuotiaita.[71]
Sotavuosina junioreilla oli suuri vastuu edustusjoukkueessa, kun aikuiset miehet olivat enimmäkseen rintamalla.
| Sarja | Kultaa | Hopeaa | Pronssia |
|---|---|---|---|
| A-pojat | 21 | 11 | 4 |
| A-tytöt | 2 | 1 | 0 |
| B-pojat | 7 | 2 | 6 |
| B2-pojat | 0 | 1 | 0 |
| C-pojat | 5 | 3 | 2 |
| D-pojat | 3 | 1 | 2 |
| E-pojat | 6 | 2 | 1 |
A-poikien Suomen-mestaruudesta on pelattu vuodesta 1945, A-tyttöjen mestaruudesta vuodesta 2001, B- sekä C-poikien vuodesta 1972 ja B2-poikien mestaruudesta vuodesta 2008. D-nuorten mestaruudesta pelattiin 1971–78 ja E-nuorten 1967–78.
Nuorten Suomen mestaruudesta pelattiin ensimmäisen kerran 1945. Ilves voitti kultaa, samoin kuin neljällä seuraavallakin kaudella. Oheisessa taulukossa on lueteltu Ilveksen juniorijoukkueiden mitalit.
[muokkaa] Kanada-sarja
Käänteentekevä uudistus Ilveksen junioritoiminnassa tehtiin kaudelle 1962–63, kun D-junioreille perustettiin kaupunginosien välinen Kanada-sarja, sittemmin myös NHL:nä tunnettu. Kunkin kaupunginosan joukkue otti NHL-joukkueen nimen ja niille teetettiin myös esikuvia mukailevat peliasut logoineen.[72]
Ensimmäisessä Kanada-sarjassa pelasivat NHL:n ns. Original Six -joukkueet Härmälän Chicago Black Hawks, keskikaupungin Detroit Red Wings, Pyynikin New York Rangers, Viinikan Boston Bruins, Kalevan Montreal Canadiens ja Sammon alueen Toronto Maple Leafs. Myöhemmin sarjaa laajennettiin kaupungin ja junioritoiminnan kasvaessa. Esimerkiksi viidennelle kaudelle tuli mukaan Kaukajärven–Messukylän alueen pojista koottu San Franciscon joukkue; oikeaan NHL:ään oli samoihin aikoihin tulossa California Seals.
Kanada-sarjaa pelattiin hieman muokatuin säännöin: erät olivat 15-minuuttisia ja Hakametsän jäähallissa käydyissä otteluissa niitä pelattiin kaksi, ulkojäillä tavalliset kolme. Lämärit olivat kiellettyjä, millä oli tarkoitus kehittää poikien rannelaukaustaitoja. Joukkueessa tuli olla vähintään kaksi puolustajaparia ja kolme hyökkäysketjua ja niitä tuli peluuttaa vuorotellen.[73]
Sarja oli suosittu paitsi pelaajiensa myös katsojien keskuudessa. Lehtiartikkeli kertoo vuonna 1966 Hakametsän jäähallissa pelatuissa otteluissa olleen jopa 4000 katsojaa.[73]
Vuonna 1970 Helsingin Jokerit perusti Ilveksen esimerkkiä seuraten oman vastaavanlaisen ja samannimisen kaupunginosasarjan.[74]
[muokkaa] 60-luvun kasvuvuodet
Kanada-sarjan myötä Ilveksen juniorimäärät ja kiekkoilun suosio koko kaupungissa lisääntyivät huimasti. Jääkiekosta tuli toimittajan sanoin tamperelaisnuorisolle ”henki ja elämä”. Kanada-sarjan alkaessa 1962 Ilveksellä oli kaikkiaan 20 juniorijoukkuetta, vuonna 1966 jo vajaat 30 ja kaudella 1973–74 34 joukkuetta. Oli perustettava mm. Suomen ensimmäinen F-juniorijoukkue, kun kaikki halukkaat eivät mahtuneet Viinikan E-junioreihin ja osa pojista oli alaikäisiä.[72][73][75]
Kasvu johti resurssiongelmiin. Jäävuoroja oli rajallisesti, järjestettyjä harjoituksia esimerkiksi kahdesti viikossa, ja valmentajat kehottivatkin poikia harjoittelemaan omalla ajallaan, takapihoille ja lammenjäille tehdyillä kentillä, mahdollisimman paljon.
Myös Ilveksen taloudelle junioritoiminnan kasvu oli haaste, sillä 1960-luvulla seura vielä maksoi toiminnan kaikki kulut. Manageri Seppo Helle näki kuitenkin, että laajamittainen pelaajakasvatus oli myös edustusjoukkueen etu: mitä parempi juniorituotanto, sitä menestyksekkäämpi edustusjoukkue, ja mitä menestyksekkäämpi edustusjoukkue, sitä paremmat edellytykset junioritoiminnan pyörittämiseen.[76]
Junioreiden vanhemmat järjestäytyivät Ilves/juniorijääkiekkoilun tuki -nimiseksi yhdistykseksi, joka alkoi auttaa joukkueita varainhankinnassa ja järjesteli mm. kuljetuksia.
Vuonna 1972 Ilves voitti aikuisten SM-sarjan lisäksi kultaa myös C-, D- ja E-junioreissa. A-nuorten mestaruuden vei Tappara ja B-nuorten Koovee, joten kaikki mahdolliset jääkiekkomestaruudet tulivat tuona vuonna Tampereelle.
1980-luvulle tultaessa alkoi juniorikiekkoilussakin toiminta olla yhä ammattimaisempaa. Ilvekseen palkattiin päätoiminen junioreiden valmennuspäällikkö, Pasi Mustonen, jonka johdolla harjoittelua kehitettiin.
Ilveksen vuoden 1985 liigamestaruus nojasi yhä vahvasti omiin kasvatteihin. Joukkueen 23 pelaajasta vain 6 oli syntynyt Pirkanmaan ulkopuolella ja hekin kaikki nousseet liigaan Ilveksessä.
[muokkaa] Poika ja Ilves
Edustusjoukkueen jäätyä vuonna 2003 SM-liigan viimeiseksi Ilveksessä herättiin jälleen kehittämään junioritoimintaa. Vuonna 2005 aloitettiin kolmivuotinen ”Poika ja Ilves” -projekti, jonka tavoitteena oli turvata Ilveksen asema Suomen suurimpana jääkiekkoseurana, pitää nuoret lahjakkuudet Ilveksessä ja nostaa edustusjoukkue SM-liigan mitalipeleihin kaudeksi 2008.[77]. Toimintastrategian onnistumisen takaamiseksi Ilves jatkoi valmentajansa Kari Elorannan sopimusta kevääseen 2008. [78]. Saman vuoden marraskuussa Eloranta kuitenkin irtisanottiin.
Projekti alkoi otollisena ajankohtana, sillä A-juniorit olivat edellisenä keväänä voittaneet mestaruuden Perttu Lindgrenin, Marko Anttilan ja Tuukka Raskin johdolla, ja Ilves Hockey Oy:n vuosituhannen vaihteessa horjahtanut talous oli saatu taas hyvälle tolalle.
Tavoiteltua urheilullista menestystä ei kuitenkaan projektin alkuperäisissä puitteissa saavutettu, vaan Ilves pysyi SM-liigan alemman keskikastin joukkueena. Nuoria pelaajia on kyllä viime vuodet ahkerasti nostettu edustusjoukkueeseen, mutta peliaikaa he ovat yleensä saaneet niukalti, ja parhaat ovat jatkaneet matkaansa nopeasti Pohjois-Amerikan sarjoihin. Vuosien 2007–2008 mittaan projekti haudattiin hiljaisuudesa.
[muokkaa] Ilveksen kasvattamat NHL-pelaajat
Seuraavat NHL-pelaajat pelasivat Ilveksessä koko junioriaikansa ja aloittivat liigauransa Ilveksen edustusjoukkueessa.
- Riku Helenius
- Raimo Helminen
- Martti Järventie
- Ville Koistinen
- Markus Mattsson
- Tomi Pettinen
- Jyrki Seppä
- Risto Siltanen
- Ville Sirén
- Vesa Toskala
- Jarkko Varvio
Lisäksi seuraavat pelasivat Ilveksessä vähintään A-juniori-ikäisestä alkaen ja nousivat SM-liigaan Ilveksessä.
- Ari Haanpää (ennen Ilvestä Tapparassa)
- Ville Leino (ennen Ilvestä SaPKossa)
- Jyrki Lumme (ennen Ilvestä Kooveessa)
- Mikko Mäkelä (ennen Ilvestä Tapparassa)
- Tuukka Rask (ennen Ilvestä SaPKossa)
Lisäksi Jari Kaarela pelasi vielä A-juniorina Ilveksessä, mutta debytoi aikuisten sarjoissa SaPKon I-divisioonajoukkueessa, mistä siirtyi NHL:ään.
Muiden seurojen kasvattamia mutta Ilveksestä NHL:ään siirtyneitä pelaajia ovat Toni Dahlman, Risto Jalo, Ivan Majeský, Tony Salmelainen, Raimo Summanen ja Petr Tenkrat.
[muokkaa] Ennätyksiä
[muokkaa] Tulosennätykset
- Suurin kotivoitto: Ilves-TPS 31-0 4. tammikuuta 1948
- Suurin vierasvoitto: ÅIFK-Ilves 2-20 5. tammikuuta 1946
- Suurin erävoitto kotona: 16-0, Ilves-TPS 31-0 4. tammikuuta 1948
- Suurin erävoitto vieraissa: 10-0, Hilpara-Ilves 3-20 30. tammikuuta 1970
- Runsasmaalisin tasapeli: Ilves-Jokerit 8-8 23. lokakuuta 1983
- Vähämaalisin ottelu: HSK-Ilves 0-0 2. helmikuuta 1941 ja Ilves-Jokerit 0-0 19. syyskuuta 2000
- Runsasmaalisin ottelu: Ilves-TPS 31-0 4. tammikuuta 1948
- Suurin tappio: Jokerit-Ilves 12-1 21. marraskuuta 1977, Tappara-Ilves 14-3 6. maaliskuuta 1977 ja TPS-Ilves 11-0 25. marraskuuta 1999
- Suurin kotitappio: Ilves-Tarmo 0-10 24. helmikuuta 1953 ja Ilves-Ässät 1-11 19. lokakuuta 1978
- Suurin vierastappio: Jokerit-Ilves 12-1 21. marraskuuta 1977, Tappara-Ilves 14-3 6. maaliskuuta 1977 ja TPS-Ilves 11-0 25. marraskuuta 1999
[muokkaa] Jäähyennätykset
- Eniten jäähyminuutteja kotiottelussa: 62, Ilves-Jokerit 3-2 6. joulukuuta 1992
- Eniten jäähyminuutteja vierasottelussa: 69, JYP-Ilves 6-2 25. helmikuuta 1999
[muokkaa] Eniten yhden kauden aikana
- Voittoja: 30, 1987-1988 ja 1998-1999
- Tasapelejä: 11, 2000-01
- Tappioita: 33, 1994-95
- Tehtyjä maaleja: 232, 1988-89
- Päästettyjä maaleja: 196, 1994-95.
- Pisteitä: 63, 1987-88
- Rangaistusminuutteja: 1136, 1998-99
[muokkaa] Yleisöennätykset
- Suurin yleisömäärä: 10 020, Ilves-HIFK 13. tammikuuta 1970 (useita kertoja, viimeisin kerta)
- Pienin yleisömäärä: 150, Ilves-HJK 5. tammikuuta 1941
[muokkaa] Lähteet
- Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja. Tampere: Poika kotiin Oy, 2001. ISBN 952-91-3862-8
- Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves. Tampere: Ilves ry, 2006. ISBN 952-92-0783-2
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves ss. 16–17
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 22
- ↑ 3,0 3,1 Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s.23
- ↑ 4,0 4,1 Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 24
- ↑ Aarne Honkavaara & al.: Kaukalon leijonat – suomalaista jääkiekkoa 60 vuotta, s. 19. US-Mediat Oy, 1989. ISBN 952-90-1338-8.
- ↑ Antero Raevuori & Aarne Honkavaara (toim.): Pelimiehiä, tulisieluja. Tampereen Ilves 50 vuotta, s. 15. Tampere: Ilves ry, 1981. ISBN 951-99323-7-2.
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 30
- ↑ Historia – 1940-luku Ilves.com. Viitattu 3.3.2008.
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s.28
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s.29
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s.56
- ↑ Kausi 1954-55 Ilves.com. Viitattu 22.10.2008.
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 52
- ↑ Kausi 1966-67 Ilves.com. Viitattu 22.10.2008.
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 68
- ↑ Historia – 1960-luku Ilves.com. Viitattu 3.3.2008.
- ↑ Ilveksen kotiotteluiden yleisömäärät 1943-2008 Ilves.com. Viitattu 22.10.2008.
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, ss. 66, 71
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 94
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 46
- ↑ Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, s. 19
- ↑ Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, s. 22
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 97
- ↑ Historia – 1980-luku Ilves.com. Viitattu 3.3.2008.
- ↑ Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, s. 244
- ↑ Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, ss. 245–258
- ↑ Mitalistit Finhockey.fi. Viitattu 3.3.2008.
- ↑ Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, ss. 370–378
- ↑ Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, s. 396
- ↑ Henri Sutinen: "Kulta-Currekaan" ei auttanut Ilvestä mitaleille Jatkoaika.com. 8.4.2005. Viitattu 4.3.2008.
- ↑ Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, ss. 53–54
- ↑ 32,0 32,1 Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, s. 380
- ↑ Olli Mustonen: Veijareita & virtuooseja, ss. 253–255
- ↑ Hakutulos kappaleelle We Are the Kings Suomen äänitearkiston tietokanta. Viitattu 4.3.2008.
- ↑ Hakutulos kappaleelle Ilves ykköseksi Suomen äänitearkiston tietokanta. Viitattu 3.3.2008.
- ↑ Hakutulos kappaleelle Ipassa on voimaa Suomen äänitearkiston tietokanta. Viitattu 4.3.2008.
- ↑ Hakutulos kappaleelle Ilves iskee Suomen äänitearkiston tietokanta. Viitattu 3.3.2008.
- ↑ Juho Pekka Mikola: Rahan lähteillä… Jääkiekkolehti, 2008, nro 6, s. 15. Egmont Kustannus. ISSN 1238-0903.
- ↑ Ilves-Hockey Oy Ilves.com. Viitattu 3.3.2008.
- ↑ Ilveksen uusi toimitusjohtaja on Esa Honkalehto Ilves.com. 13.2.2004. Viitattu 3.3.2008.
- ↑ Juha Hautamaa urheilutoimen koordinaattoriksi Ilves.com. 13.2.2004. Viitattu 3.3.2008.
- ↑ Ville Mäkinen & Rami Rajakallio: Kirvesrintoja ja tupsukorvia Ilves.com. 3.4.2002. Viitattu 4.3.2008.
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 62
- ↑ 44,0 44,1 Seuran saavutukset Ilves.com. Viitattu 4.3.2008. (Viitatun sivun laskuista puuttuvat tyttöjen mestaruudet.)
- ↑ SM-sarjan/-liigan maratontaulukko 1927-2007 Ilves.com. 7.9.2008. Viitattu 23.9.2008.
- ↑ Valmentajat kautta aikojen Ilves.com. 22.6.2006. Viitattu 10.3.2008.
- ↑ Kapteenit Ilves.com. Viitattu 11.3.2008.
- ↑ Ilves. Jääkiekkolehti, syyskuu 2000, nro 7, s. 42. Egmont Kustannus Oy Ab.
- ↑ Ilves. Jääkiekkolehti, 2007, nro 7, s. 46. Egmont Kustannus Oy Ab.
- ↑ Lindroos valmentajaksi ja
Wuolio kapteeniksi 3.1.1953 - ↑ Lunde valmentajaksi 24.10.1971
- ↑ Vasama valmentajaksi 26.12.1972
- ↑ Vasama valmentajaksi 12.12.1974,
Mäkinen valmentajaksi 30.1.1975 - ↑ Oksanen kapteeniksi 11.1.1979
- ↑ Kaario valmentajaksi 17.11.1986
- ↑ Huura kapteeniksi 27.11.1990,
Hiitelä valmentajaksi 3.1.1991 - ↑ Jalonen valmentajaksi 27.11.1992
- ↑ Vesala valmentajaksi 18.10.1994,
Peltomaa kapteeniksi 13.1.1995,
Jalonen takaisin valmentajaksi 15.2.1995 - ↑ Kaario valmentajaksi 28.3.1999
- ↑ Räsänen valmentajaksi 21.10.2002
- ↑ Lindström valmentajaksi 15.11.2004
- ↑ Petriläinen kapteenina 21.9.2006,
Hirvonen valmentajaksi 18.11.2006,
Pietilä valmentajaksi 29.11.2006 - ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 269
- ↑ SM-sarjan historiaa vuosilta 1982–2008 www.finhockey.fi. Suomen Jääkiekkoliitto. Viitattu 18.7.2008.
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 111
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 114
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 115
- ↑ 68,0 68,1 Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 119
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 128
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 121
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, ss. 22–24
- ↑ 72,0 72,1 Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, ss. 136–39
- ↑ 73,0 73,1 73,2 Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 144
- ↑ Jokerien historiaa Jokerit.com. Viitattu 30.7.2008.
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 150
- ↑ Matti Wacklin: Sydämenasiana Ilves, s. 146
- ↑ Poika ja Ilves Ilves.com. 11.4.2005. Viitattu 22.7.2008.
- ↑ Elorannan ja Hautamaan sopimusksia jatkettiin Ilves.com. 15.8.2005. Viitattu 17.8.2008.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Edustusjoukkueen ja A-nuorten virallinen sivusto
- Naisjääkiekon virallinen sivusto
- Jääkiekko Ilves ry:n sivuilla
- Leikkeitä Ilveksen otteluista Yleisradion Elävässä arkistossa:
|
1928: Viipurin Reipas | 1929: HJK | 1930: ei pelattu | 1931: TaPa | 1932: HJK | 1933: HSK | 1934: HSK | 1935: HJK | 1936: Ilves | 1937: Ilves | 1938: Ilves | 1939: KIF | 1940: ei pelattu | 1941: KIF | 1942: ei pelattu | 1943: KIF | 1944: ei pelattu | 1945: Ilves | 1946: Ilves | 1947: Ilves | 1948: Tarmo | 1949: Tarmo | 1950: Ilves | 1951: Ilves | 1952: Ilves | 1953: TBK | 1954: TBK | 1955: TBK | 1956: TPS | 1957: Ilves | 1958: Ilves | 1959: Tappara | 1960: Ilves | 1961: Tappara | 1962: Ilves | 1963: Lukko | 1964: Tappara | 1965: Karhut | 1966: Ilves | 1967: RU-38 | 1968: Koo-Vee | 1969: HIFK | 1970: HIFK | 1971: Ässät | 1972: Ilves | 1973: Jokerit | 1974: HIFK | 1975: Tappara | 1976: TPS | 1977: Tappara | 1978: Ässät | 1979: Tappara | 1980: HIFK | 1981: Kärpät | 1982: Tappara | 1983: HIFK | 1984: Tappara | 1985: Ilves | 1986: Tappara | 1987: Tappara | 1988: Tappara | 1989: TPS | 1990: TPS | 1991: TPS | 1992: Jokerit | 1993: TPS | 1994: Jokerit | 1995: TPS | 1996: Jokerit | 1997: Jokerit | 1998: HIFK | 1999: TPS | 2000: TPS | 2001: TPS | 2002: Jokerit | 2003: Tappara | 2004: Kärpät | 2005: Kärpät | 2006: HPK | 2007: Kärpät | 2008: Kärpät | 2009: JYP |
| Edeltäjä: Kärpät |
Harry Lindbladin muistopalkinto 1987–88 |
Seuraaja: TPS |
| Edeltäjä: – TPS Ässät HIFK JYP |
Aaro Kivilinnan muistopalkinto 1972–73, 1973–74 1977–78 1980–81, 1981–82, 1982–83 1989–90 1992–93 |
Seuraaja: Tappara Tappara Tappara TPS Tappara |
