Kiekko-Espoo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo nykyisestä juniorikiekkoseurasta Kiekko-Espoosta. Katso Espoo Blues.
Kiekko-Espoon logo.

Kiekko-Espoo on espoolainen 1984 perustettu juniorityötä tekevä jääkiekkoseura. K-Espoo on espoolaisten kasvattajaseurojen Espoo Bluesin ohella edustusorganisaatio. Kiekko-Espoon ja Bluesin joukkueet pelaavat valtakunnallisilla sarjatasoilla C, B ja A-junioreissa[1]. Espoon Bluesin ja Kiekko-Espoon juniorijoukkueet pelaavat Kiekko-Espoo Juniorit ry:n alaisuudessa.

Kiekko-Espoon historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nousu II-divisioonasta I-divisioonaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Divarikarsinnoissa jaossa oli liigaannousijoiden tilalle kaksi uutta paikkaa. Yhteensä divariin selvityisi ensi kaudeksi siis viiden joukkueen sarjasta kolme parasta. Ainoana sarjapaikkaansa joutui puolustamaan VaKi. Kakkosesta se sai seurakseen Heinolan Peliitat, KOOVEEN, Kiekko-Espoon ja Lohi-Kiekon Jyväskylästä. Vuotta aiemmin divarista pudonnut Peliitat joutui taistelemaan jatkopaikkansa puolesta tiukasti kakkosdivarin etelälohkossa, kun taas Kiekko-Espoo oli jyrännyt samassa lohkossa itsensä selväksi ykköseksi vain kaksi tappiota kärsineenä. Karsintasarja oli tasainen. Kiekko-Espoo hävisi vierasmatsinsa Heinolassa ja Jyväskylässä, mutta jäi viivan päälle yhdeksällä pisteellään. Lohi-Kiekkoa kotonaan maalein 14-1 kurittanut ryhmä teki sarjassa eniten (44) maaleja ja päästi vähiten (26). Kiekko-Espoon ykköstykki oli runkosarjassa ollut yli kaksi per peli -tahdilla pisteitä takonut Jarmo Muukkonen. Karsinnoissa suurimmista tehoista vastasivat Jukka Tuovinen (5+7), Mikko Lempiäinen (6+5), Jan Långbacka (5+4), Arto Pappila (4+5) ja Olli Saalasti (2+7). 17-vuotias Petro Koivunen pelasi viisi peliä, joista merkkautti tilastoihin kuusi maalia ja kaksi maalisyöttöä. Joukkueen varma maalivahti oli aiemmin JYP:ssä liigaa pelannut Harri Tammiruusu.

I-divisioona ja nousuyritys SM-liigaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Divarin voitti 68 pistettä kerännyt JoKP, joka valtasi sarjan ykköspaikan pysyvästi jo kahdeksannella sarjakierroksella. Toisesta paikasta liigakarsintaan taistelivat mediasuosikki Jokerit sekä loistavan kauden pelannut sarjatulokas Kiekko-Espoo. Koko kauden kakkos- ja kolmostiloja keskenään vaihdelleet joukkueet saivat eroa aikaan vasta viimeisellä neljänneksellä, jolloin rivinsä uudelleen koonnut Jokerit taisteli itsensä K-Espoon ohi kahdeksan pisteen turvin. Kohun saattelemana Kalervo Kummolan suojiin siirtynyt Jokerit sai kasaan 64 ja K-Espoo 56 pistettä. Jokereiden maaliero oli 278-173. Jarmo Toivosen valmentama Kiekko-Espoo teki 50 maalia vähemmän ja päästi neljä enemmän.

Edellisvuoden nuorisotähti Teemu Selänne pelasi ensimmäisen kautensa miesten sarjassa ja oli helsinkiläisten paras pistemies (36+33), vaikka joutuikin jättämään yhdeksän peliä väliin kiireiden vuoksi. Myös Espoossa oltiin panostettu viisaasti nuoreen voimaan. Joukkueen rungon oli annettu hitsautua kakkosessa, eikä kokoonpanoon tehty suuriakaan muutoksia. Tärkein hankinta oli jyväskyläläinen maalivahti Risto Dufva. Valtaosa pelaajista oli 60-70-lukujen taitteessa syntyneitä espoolaisia. Seuran omat kasvatit Petro Koivunen, Jan Långbacka ja Mikko Lempiäinen muodostivat joukkueen tehokolmikon. Erityisen hyvä Kiekko-Espoo oli erikoistilanteissa. Se teki 59 YV- ja 11 AV-maalia, ja alivoimapelikin toimi kohtalaisesti. Petro Koivunen teki eniten ylivoimamaaleja (12) koko sarjassa, puolustaja Sami Nuutinen yhden vähemmän.

Toinen kausi I-divisioonassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rinnanmitalla Kari Torkkelin valmentamalle TuTolle jäi pisteen vähemmän kerännyt Kiekko-Espoo. Kaksikolla ei suurtakaan panosta missään vaiheessa kautta ollut, sillä erot sekä ylös- että alaspäin olivat suhteellisen selvät. Varsinkin espoolaisille kausi oli silti suunnaton pettymys. Debyyttikausi oli ollut erittäin onnistunut, ja houkutuksista huolimatta lupaavat omat kasvatit olivat vielä jääneet divariin, joten K-Espoon oletettiin yhä taistelevan kärkipään sijoista. Nuorista joukkueen olivat jättäneet vain Jokereihin loikannut Jan Långbacka sekä Bostonin yliopistoon matkannut puolustajalupaus Peter Ahola. Kun lähtijöiden listaan lisättiin vain Jukka Tuovinen ja Jukka-Pekka Hienonen, pysyi joukkue lähestulkoon samana.

Uusia pelaajia Matinkylässä olivat jyväskyläläinen tehohyökkääjä Marko Virtanen (22 maalia 30 pelissä), yli kymmenen kautta Extraliigaa Litvínovissa pelannut tšekkipakki Jordan Karakavrilidis sekä omista kasvateista mm. Juha Ylönen ja Tom Laaksonen. Karakavrilidis tosin siirtyi jo kesken kauden pelaamaan kakkosdivaria Iisalmelle ehdittyään kerätä 24 pelistä tehot 7+12. Ilmeisesti merkittävin menetys olikin Martti Merran jättäytyminen sivuun valmennusryhmästä, sillä espoolaisten peli ei käynnistynyt missään vaiheessa kautta. Harvoja ilonaiheita joukkueessa oli toisen kautensa pelannut Petro Koivunen, jonka tahtia ei haitannut pahemmin armeijakaan. Espoolainen iski tehot 25+35 ja oli joukkueen paras pistemies. K-Espoo teki peräti 214 maalia, mutta päästikin niitä 229.

Kolmas kausi I-divisioonassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vantaalaisten perässä tulivat 49 pistettä keränneet Karhu-Kissat sekä Kiekko-Espoo. Myös K-Espoo aloitti kautensa masentavasti kolmella tappiolla – loppu sujuikin jo paremmin, sillä kahdeksasta viimeisestä pelistään se ei hävinnyt yhtäkään. Espoolaiset olivat sinnitelleet kiekkoinnostuksensa turvin mukana hyvin ja yhtenäisenä rintamana, mutta tähän kauteen se joutui lähtemään pelkäämistään asetelmista, eli lupauksensa menettäneenä. Se hukkasi koko ykköskenttänsä maailmalle. Omista junnuista nostettiin rinkiin muuan Jere Lehtinen. Espoolaiset menestyivät kuitenkin tähtien puutteesta huolimatta, ja nimenomaan joukkueena. Niukkojen voittojen ansiosta K-Espoon maalieroksi kertyi 186-166.

Neljäs kausi I-divisioonassa ja nousu SM-liigaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärkipäässä pääjoukosta erottui kolmikko Kiekko-Espoo, Kärpät ja KooKoo. Kiekko-Espoo ratkaisi kilvan edukseen kauden puolessa välissä, pelaten putkeen kaksitoista ottelua ilman tappioita. Koko kauden aikana vain seitsemän peliä hävinneet espoolaiset keräsivät 69 pistettä. Espoossa joukkuetta oli rakennettu kohti liigakelpoisuutta pitkäjännitteisesti omista kasvateista. Samoilla linjoilla seurassa oli valmistauduttu tähänkin kauteen. Ja mikä oli rakennellessa, sillä seuran 1970-luvun alkupuolella syntyneiden ikäluokat kuuluivat Suomen parhaimmistoon. Juha Ylönen (HPK) ja Lahteen siirtyneet Tommy Kiviaho sekä Teemu Sillanpää jättivät Espoon taakseen kesän aikana, mutta muuten poppoo pysyi kasassa. Vastaavasti espoolaislähtöinen Jan Långbacka palasi seuraan kahden jokerivuoden jälkeen ja omista junioreista kasvoi uusia vastuunkantajia. Isokokoinen Tom Laaksonen debytoi K-Espoossa tehden 43 pelissä tehot 23+18. Laaksosta tehokkaammin espoolaisista kiekkoilivat Tero Lehterä (23+33), Riku Kuusisto (22+33), Mikko Lempiäinen (21+30), Jan Långbacka (17+33) ja Jere Lehtinen (32+17).

SM-liigakarsinnassa Kiekko-Espoo sai vastaansa liigan viimeiseksi sijoittuneen JoKP:n. Suurempien yleisömäärien toivossa Matinkylän sijasta Helsingin jäähallissa karsinnat pelannut K-Espoo ja JoKP pelasivat täyden sarjan. Avausottelussa paikkaansa puolustanut JoKP nappasi mukaansa vierasvoiton niukin luvuin 3-4. Divarin parhaaksi valmentajaksi valittu Martti Merra sai kuitenkin valettua uskoa omiinsa ja muutama päivä myöhemmin tahti oli toinen. Tupaten täysi Joensuun jäähalli, ja ennen kaikkea kotijoukkueen maalivahti Juha Virenius, sai kokea melkoisen espoolaisen pyörremyrskyn: 2-8. Kolmanteen peliin K-Espoon taivaalle toi pieniä pilviä maalivahtitilanne. Hyvin kahdessa ensimmäisessä karsintapelissä torjunut Sami Äikää joutui umpisuolileikkaukseen ja espoolaiset joutuivat lopuissa peleissä luottamaan kakkosvahdiksi jääneen Ari Hillin kykyihin. Epäilyistä huolimatta kokenut vahti oli rautaa tiukassa paikassa. K-Espoo voitti kolmannen pelin Petteri Kanervan jatkoaikamaalilla 3-2 ja sysäsi JoKP:n kahden pakkovoiton tielle. Viidettä ja ratkaisevaa peliä oli pakkautunut seuraamaan "K-Espoon kotihalliin" peräti 7776 katsojaa – eikä turhaan. Tero Lehterä iski espoolaiseille maalin reilut kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa, K-Espoo voitti 2-1 ja nousi liigaan voitoin 3-2. Nousua oli yritetty jo parin vuoden ajan, mutta seurapomojen mielestä se tuli silti aavistuksen liian aikaisin. Suurimpia syyllisiä moiseen olivat Jan Långbacka, joka keräsi viidestä pelistä tehot 3+3, sekä tehot 2+4 saalistanut Jere Lehtinen sekä espoolaisten karsintojen paras maalintekijä Riku Kuusisto 4+0[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kiekko-Espoo seuran esittely kiekko-espoo.fi.
  2. Kiekko-Espoon divari historia jatkoaika.com.