I-divisioona (jääkiekko)

Wikipedia
Ohjattu sivulta Jääkiekon I-divisioona
Loikkaa: valikkoon, hakuun
I-divisioona
Laji Jääkiekko
Maa(t) Suomen lippu Suomi
Perustettu 1974
Edeltäjä Suomensarja
Lopetettu 2000
Joukkueita 8-16
Hallitseva mestari Kärpät
Eniten mestaruuksia SaiPa ja Kärpät (5)
Ylemmät tasot SM-liiga
Alemmat tasot II-divisioona

I-divisioona oli Suomen toiseksi korkein jääkiekkosarja, johon oli mahdollista päästä pelaamalla. Se perustettiin 1974 ja korvasi vanhan Suomensarjan. Vuonna 2000 I-divisioonan korvasi Suomen jääkiekkoliiton mestaruussarja, Mestis. Kuten Mestiksestäkin, I-divisioonasta oli mahdollista nousta SM-liigaan ja sinne oli myös mahdollista tippua karsintojen kautta.

Ennen Mestis-aikaa I-divisioonasta käytettiin toisinaan eri nimityksiä sponsorien mukaan. Kausina 1992–1994 I-divisioonan jatkosarja pelattiin nimellä Finlandia-liiga. Kaudet 1994–1996 nimellä Fazer-liiga. Kaudesta 1996–1997 palattiin nimeen I-divisioona, joka säilyi Mestis-aikaan asti.[1]

I-divisioonan joukkuemäärä, otteluiden määrä ja karsintatavat vaihtuivat vuosien saatossa suuresti. Joukkueita oli sarjassa pääasiallisesti 10–12, mutta joinakin kausina joukkueita oli vain kahdeksan, toisinaan 16. Lisäksi sarja jakaantui joinakin vuosina ylä- ja alasarjoihin.

I-divisioonaan osallistuneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Joukkueet runkosarjan mukaisessa järjestyksessä Nousijat Putoajat
1974–1975 Sport, FoPS, HPK, PiTa, Kärpät, KooKoo, SaPKo, JYP Sport ja FoPS SM-liigaan (SaiPa ja TuTo putosivat Mestaruussarjasta, TuTo luopui sarjapaikastaan). Ei putoajia. Joukkuemäärän lisäämisen takia Jukurit ja K-Reipas nousivat, JoKP sai TuTon paikan.
1975–1976 K-reipas, Kärpät, SaiPa, HPK, KooKoo, Jukurit, SaPKo, PiTa, JYP, JoKP K-Reipas liigaan, Sport putosi liigasta. JoKP putosi, tilalle Espoon Jäähonka.
1976–1977 Kärpät, Sport, SaiPa, HPK, Jäähonka, JYP, KooKoo, SaPKo, Jukurit, PiTa Kärpät liigaan, FoPS putosi liigasta. Ei putoajia, mutta PiTa luopui sarjasta. Tilalle HJK.
1977–1978 SaiPa, FoPS, HPK, Sport, Jukurit, JYP, Jäähonka, SaPKo, KooKoo, HJK Ei nousijoita. HJK putosi, tilalle K-67.
1978–1979 SaiPa, FoPS, JYP, SaPKo, K-67, Jäähonka, KooKoo, HPK, Sport, Jukurit Ei nousijoita. Ei putoajia.
1979–1980 HPK, SaiPa, SaPKo, Sport, JYP, FoPS, Jäähonka, KooKoo, Jukurit, K-67 SaiPa nousi liigaan, Koovee putosi liigasta. Jukurit ja K-67 putosivat, tilalle Valtit ja JoKP.
1980–1981 HPK, KooVee, JYP, SaPKo, Sport, KooKoo, FoPS, Jäähonka, Valtit, JoKP Ei nousijoita. Ei putoajia.
1981–1982 HPK, FoPS, Sport, JYP, JoKP; SaPKo, KooVee, Valtit, KooKoo, Jäähonka Ei nousijoita. Jäähonka ja Valtit putosivat, tilalle Ketterä ja KalPa.
1982–1983 HPK, JoKP, KooKoo, JYP, KooVee, KalPa, Sport, FoPS, Ketterä, SaPKo HPK nousi liigaan, Lukko putosi liigasta. SaPKo putosi, tilalle Peliitat. KooVee luovutti paikkansa, jonka sai TuTo.
1983–1984 Lukko, JYP, JoKP, TuTo, KalPa, KooKoo, Ketterä, Peliitat, Sport, FoPS Lukko nousi liigaan, HPK putosi liigasta. Ei putoajia, laajentumisen vuoksi SaPKo ja K-Kissat nousivat.
1984–1985 JYP, KalPa, KooKoo, TuTo, JoKP, HPK, Karhu-Kissat, Peliitat, FoPS, Ketterä, SaPKo, Sport JYP liigaan, K-Reipas putosi liigasta. Sport putosi, tilalle TJV.
1985–1986 KalPa, TuTo, KooKoo, HPK, K-Kissat, Peliitat, JoKP, FoPS, K-Reipas, Ketterä, SaPKo, TJV KalPa liigaan, SaiPa putosi liigasta. TJV putosi, tilalle Sport.
1986–1987 KooKoo, TuTo, HPK, JoKP, SaiPa, Sport, Ketterä, K-Reipas, SaPKo, K-Kissat, FoPS, Peliitat KooKoo liigaan, Jokerit putosi liigasta. Peliitat putosi, tilalle VaKi.
1987–1988 HPK, SaiPa, K-reipas, JoKP, Sport, TuTo, Jokerit, SaPKo, Ketterä, FoPS, K-Kissat, VaKi HPK ja SaiPa nousivat liigaan suoraan. VaKi putosi, sarjalaajennuksen myötä tilalle tulivat KooVee, K-Espoo ja Peliitat.
1988–1989 JoKP, Jokerit, K-Espoo, K-Reipas, FoPS, K-Kissat, Ketterä, KooVee, Sport, TuTo, Peliitat, SaPKo JoKP ja Jokerit nousivat liigaan pudottaen Kärpät ja Ässät. Peliitat ja SaPKo putosivat, tilalle nousivat K-67 ja H-Salo.
1989–1990 Ässät, H-Reipas, Kärpät, FoPS, K-Kissat, Sport, K-67, TuTo, K-Espoo, Ketterä, KooVee, H-Salo Ässät ja H-Reipas nousivat liigaan pudottaen JoKP:n ja KooKoon. KooVee, H-Salo putosivat, tilalle tulivat VHT ja GrIFK.
1990–1991 JoKP, Kärpät, VHT, K-Kissat, K-Espoo, K-67, FoPS, TuTo, GrIFK, KooKoo, Sport, Ketterä JoKP nousi liigaan pudottaen SaiPan. Ketterä putosi, tilalle nousi Centers.
1991–1992 K-Espoo, Kärpät, KooKoo, FoPS, K-67, SaiPa, TuTo, Centers, VHT, HJK, K-Kissat, Sport K-Espoo pudotti JoKP:n liigasta. Sport putosi, Junkkarit nousi tilalle.
1992–1993 JoKP, TuTo, KooKoo, Kärpät, Junkkarit, K-67, SaiPa, K-Kissat, FoPS, VHT, Centers, HJK Ei nousijoita. VHT, Centers ja HJK putosivat, tilalle Hermes, SaPK ja Ketterä.
1993–1994 TuTo, JoKP, SaiPa, SaPKo, Kärpät, Hermes, KooKoo, K-67, FoPS, Junkkarit, Karhu-Kissat, Ketterä TuTo nousi liigaan pudottaen Reippaan. Kärpät ja JoKP menivät konkurssiin ja putosivat. Tilalle Haukat ja KooVee.
1994–1995 (Fazer-liiga) SaiPa, KooKoo, K-67, Hermes, SaPKo, Haukat, FoPS, Reipas, KooVee, Junkkarit, Karhu-Kissat, Ketterä Ei nousijoita. Karhu-Kissat putosi, tilalle Diskos, Kiekko-Karhut, Titaanit, Kärpät ja PiTa.
1995–1996 (Fazer-liiga) Hermes, SaiPa, K-67, FPS, Kiekko-Karhut, Reipas, SaPKo, Kärpät, PiTa, Haukat, Titaanit, KooKoo, KooVee, Ketterä, Diskos, Junkkarit SaiPa nousi SM-liigaan pudottaen TuTon. Diskos ja Junkkarit putosivat, tilalle UJK ja Ahmat.
1996–1997 Kiekko-Karhut, Kärpät, FPS, Haukat, Pelicans, Hermes, TuTo, Ahmat, SaPKo, UJK, K-67, Titaanit, PiTa, KooVee, Ketterä, KooKoo Ei nousijoita. K-67, Titaanit, PiTa, KooVee, Ketterä, KooKoo, tilalle Sport ja Diskos (sarjakokoa supistettiin).
1997–1998 Kärpät, Hermes, Pelicans, FPS, TuTo, Diskos, SaPKo, Sport, Haukat, Kiekko-Karhut, Ahmat, UJK Ei nousijoita. Ei putoajia.
1998–1999 Kärpät, Pelicans, Sport, Diskos, Hermes, TuTo, FPS, Jokipojat, SaPKo, Haukat, UJK, Ahmat Pelicans nousi SM-liigaan, Kalpa putosi - ja meni samalla konkurssiin pudoten alasarjoihin. UJK putosi, mutta sai KalPalta jääneen paikan. KooKoo nousi.
1999–2000 Kärpät, Sport, Diskos, TuTo, Jokipojat, KooKoo, Hermes, FPS, UJK, KJT, Ahmat, SaPKo Kärpät nousi liigaan, pudonneelle Pelicansille annettiin 13. liigapaikka - liiga suljettiin. SaPKo ja Ahmat putosivat, tilalle K-Vantaa ja Jukurit. Ahmat sai pitää paikan, kun SM-liiga ei pudottanutkaan Pelicansia.

Tämän jälkeen I-divisioona muuttui Suomen jääkiekkoliiton mestaruussarjaksi, Mestikseksi, josta ei enää voinut pelaamalla nousta SM-liigaan vuosien 2000 ja 2008 välillä. Poikkeuksellisesti kuitenkin SM-liiga kasvatti kaudeksi 2005–2006 joukkuemääräänsä parilliseksi (kolmestatoista neljääntoista), ja tällöin Mestiksen kauden 2004–2005 voittajalla oli mahdollisuus nousta liigaan. Näin teki kuopiolainen KalPa. Kaudeksi 2008–2009 liigakarsinnat palautuivat.

Divarin tähtiä ja muita merkittäviä hahmoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.