Kajaanin Hokki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kajaanin Hokki
Perustettu 1968
Kotiareena Kajaanin jäähalli
Kaupunki Suomen lippu Kajaani, Suomi
Sarjataso Mestis
Hokki Uniform.png
Omistaja(t) Kajaanin Edustushokki Ry
Päävalmentaja Suomen lippu Jari Laukkanen
Kapteeni Suomen lippu Teemu Virtala
Yhteistyöseurat Kalevan Pallo (SM-liiga)
Kultaa 1 (Mestis: 2007)
Hopeaa 1 (Mestis: 2008)
Pronssia 1 (Mestis: 2009)
Kajaanin jäähalli ulkoa.

Kajaanin Hokki on 1968 perustettu kajaanilainen jääkiekkoseura. Aiemmin jääkiekkotoiminta oli osa Kajaanin Palloilijoiden (KaPa) toimintaa, mutta 1960-luvun lopulla KaPa päätti keskittyä yksinomaan jalkapalloon. Tällöin perustettiin jääkiekon kajaanilainen erikoisseura Kajaanin Hokki. Hokin perustajavoimia on mm. Kari Ryhänen. Hokki pelaa Mestistä.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hokki nousi Suomi-sarjasta Mestikseen kaudeksi 2002–03 voitettuaan Suomi-sarjan mestaruuden aikaisemmalla kaudella 2001-2002. Hokki on pelannut Mestiksen pudotuspeleissä joka vuonna lukuun ottamatta kautta 2009–2010, jolloin joukkue sijoittui runkosarjassa sijalle 9. Kaudella 2005–06 Hokki ylsi Mestiksen pronssiotteluun TuToa vastaan jääden kuitenkin neljänneksi.

Viidennellä Mestis-kaudellaan 2006–07 Hokki teki historiaa - oma piste-ennätys runkosarjassa (45 ottelua, 63 pistettä), välierissä voitto Vaasan Sportista otteluvoitoin 3 - 1 ja ensimmäinen mitali, joka kirkastui kultaiseksi. Finaaleissa Hokki kaatoi moninkertaisen Mestis-mestarin ja liigapaikkaa tavoittelevan Mikkelin Jukurit suoraan voitoin 3-0.

Hokki otti kautta aikain ensimmäisen Mestis-mestaruutensa 7.3.2007. Ratkaisuottelu pelattiin Mikkelissä, jossa Jukurit kaatui 1-0, ja Hokin voittomaalista vastasi Aleksi Sillanpää. Maalivahti Joni Myllykoski torjui nollapelin finaalisarjan päätösottelussa. Joukkue sai kaudella 2007-2008 hopeaa hävittyään TuTolle finaalisarjassa 3-1, mutta seuraavalla kaudella Hokki voitti saman joukkueen pronssitaistossa.

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomi-sarjassa kultaa 2001-2002
  • Mestis-kultaa 2006-2007
  • Mestis-hopeaa 2007-2008
  • Mestis-pronssia 2008-2009

Kotihalli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Junnuhokki on Kajaanin Hokin junnuseura, joka harjoittelee myös hallissa. Junnuhokissa on 9 nuorten joukkuetta ja naisjoukkue sekä luistelukoulu.

Tunnettuja pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanmestari Janne Pesonen pelasi ensimmäiset miesten pelinsä Hokin II-divisioonajoukkueessa kaudella 1998–1999.

Kasvatit SM-liigassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[1]

Joukkueessa pelanneet NHL-pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kapteenit Mestiksessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valmentajat Mestiksessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestiksessä palkitut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi Valinta Voittaja
2002–2003 Ensimmäinen tähdistökentällinen Suomen lippu Pasi Häkkinen
2002–2003 Kultainen kiekko
Paras maalintekijä
Ensimmäinen tähdistökentällinen
Suomen lippu Sami Kaartinen
2005–2006 Fair Play -valmentaja Tšekin lippu Vladimír Kolek
2006–2007 Vuoden tulokas Suomen lippu Antti Erkinjuntti
2006–2007 Vuoden valmentaja Suomen lippu Kai Suikkanen
2006–2007 Pudotuspelien arvokkain pelaaja Suomen lippu Marko Virtala
2007–2008 Toinen tähdistökentällinen Suomen lippu Jarkko Heikkinen
2007–2008 Herrasmiespelaaja Suomen lippu Marko Virtala
2008–2009 Toinen tähdistökentällinen Suomen lippu Teemu Virtala
2009–2010 Paras maalivahti
Toinen tähdistökentällinen
Suomen lippu Teemu Seppänen
2012–2013 Opiskelijapalkinto Suomen lippu Veli-Antti Leinonen
2013–2014 Toinen tähdistökentällinen Suomen lippu Teemu Seppänen
2013–2014 Pistepörssin voittaja (Jouni Rinne -palkinto) Suomen lippu Teemu Virtala
2013–2014 Vuoden valmentaja (Raimo Määttänen -palkinto) Suomen lippu Petri Mattila

Nykyinen joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Tilanne 11. elokuuta 2014)

# Kans. Pelaaja Paikka Kätisyys Ikä Sopimus Syntymäpaikka
95 Suomen lippu Heikkinen, JarkkoJarkko Heikkinen P L 35 2015 Suomussalmi
31 Suomen lippu Humaloja, MiskaMiska Humaloja LH L 23 2015 Pyhäjärvi
5 Suomen lippu Hyvärinen, VilleVille Hyvärinen P L 23 2015 Kuopio
28 Suomen lippu Klemetti, HeikkiHeikki Klemetti LH L 20 2015 Kuhmo
20 Suomen lippu Korkiakoski, MarkusMarkus Korkiakoski LH L 22 2015 Oulu
19 Suomen lippu Kurkinen, AnttiAntti Kurkinen LH L 22 2015 Kuhmo
35 Suomen lippu Lehtonen, AnttiAntti Lehtonen MV L 21 2015 Jyväskylä
2 Suomen lippu Mattila, RistoRisto Mattila P L 23 2015 Oulu
23 Slovakian lippu Mikúš, TomášTomáš Mikúš LH L 21 2015 Skalica, Slovakia
7 Suomen lippu Mäkelä, AleksiAleksi Mäkelä P R 21 2015 Kiiminki
8 Suomen lippu Määttä, VilleVille Määttä P L 20 2015 Kuhmo
9 Suomen lippu Niva, JanneJanne Niva LH L 24 2015 Kolari
10 Suomen lippu Näppi, NiklasNiklas Näppi LH L 20 Laina (Lukko 2015) Eurajoki
24 Suomen lippu Pyykkönen, SamuSamu Pyykkönen LH L 19 2015 Suomussalmi
4 Suomen lippu Pälve, JanneJanne Pälve P L 21 Laina (Kärpät 2015+1) Oulu
16 Suomen lippu Saarenpää, NikoNiko Saarenpää LH R 30 2015 Oulunsalo
6 Suomen lippu Saukko, VilleVille Saukko P R 20 2015 Vaasa
15 Unkarin lippu Sebők, BalázsBalázs Sebők KH L 19 Laina (Kärpät 2015) Budapest, Unkari
21 Suomen lippu Seppelin, ChristofferChristoffer Seppelin LH L 21 2015 Vaasa
30 Suomen lippu Tolonen, TuomasTuomas Tolonen MV L 20 2015 Kajaani
14 Suomen lippu Toivo, RikuRiku Toivo LH R 25 2015 Haapajärvi


Muokkaa kokoonpanoa

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Elite Prospects (englanniksi)