Rauman Lukko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rauman Lukko
Rauman Lukko kaudella 2011–2012
Perustettu 1936
Kotiareena Kivikylän areena
Kaupunki Suomen lippu Rauma, Suomi
Lukko Uniform.png
Värit               
Media Länsi-Suomi
Radio Ramona
Omistaja(t) Contineo Oy [1]
Toimitusjohtaja Suomen lippu Timo Rajala
Päävalmentaja Suomen lippu Juha Vuori
Kapteeni Suomen lippu Otto Honkaheimo
Yhteistyöseurat Kajaanin Hokki (Mestis), (HC Satakunta, (Suomi-sarja) )
Kultaa 1 (1963)
Hopeaa 3 (1961, 1966, 1988)
Pronssia 5 (1965, 1969, 1994, 1996), 2011)

Rauman Lukko on vuonna 1936 perustettu raumalainen urheiluseura. Joukkueella on monta eri ikäisten juniorijoukkuetta. Lukko on voittanut jääkiekon Suomen mestaruuden vuonna 1963, hopeaa 1961, 1966, 1988 ja pronssia 1965, 1969, 1994 1996 ja 2011. Lukko on voittanut myös Suomen Cupin kaksi kertaa. Näin tapahtui vuosina 1964 ja 1969. Pesäpallo tulee mukaan Rauman Lukon toimintaan kaudeksi 2011 kun Feran naisten Superpesis-joukkue alkaa käyttämään Lukon nimeä toiminnassaan.[2]

Aiemmin Äijänsuon Areenana tunnettu kaudeksi 2006–2007 uudistettu Rauman Lukon kotihalli sai sponsoroinnin myötä nimekseen DNA Areena ja kautena 2009-2010 Lukon kotihalli sai sponsorin myötä uuden nimen Kivikylän Areena Hallin yleisökapasiteetti on 5 400. Lukon toimitusjohtajana on vuodesta 2007 toiminut Timo Rajala. Lukon nykyinen valmentaja on Juha Vuori.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Rauman Lukon syntyminen liittyy kiinteästi Rauma-Repolaan tai pikemminkin sen edeltäjiin nimeltään Rauma Wood ja Rauma-Raahe Oy. Rauman Lukko perustettiin marraskuussa 1936, mutta todellinen pohja oli luotu jo vuosia aiemmin. Talolan Sisu oli pienen työyhteisön kortteliseura, jolla oli tärkeä sija Lukon perustamisessa. Talolan Sisun taival alkoi itse asiassa jo 1920-luvulla. Pariisin olympiakisojen aikaan Rauma Wood Ltd:n työläisten asuntoalue Talola sai ensimmäisen Sisunsa. Taustana seuralle oli nuorten valtava tarve saada urheilla ja toimia yhdessä.

Jäähockey tuli kuvaan sekin, joten jo Sisun aikana tunnettiin vetoa jääurheiluun. Jääkiekosta ei toki vielä mitään tiedetty. Jalassa käytettiin tukkiluistimia, kädessä katajasta tai kuusesta tehtyjä mailoja.

Ja jo tuohon aikaan vuoden tapauksia olivat Rauman ja Porin ottelut. Kalevassa asuneiden porilaisten huoneiden ikkunoihin lentelivät jäätyneet hevosenkakkarat ainakin silloin, kun isännät olivat hävinneet. Tietysti rakkaat naapurit joutuivat lähtemään kentältä matkustajakotiin luistimet jalassa.

Marraskuussa 1936 kaikki Sisun jäsenet liittyivät vasta perustetun Lukon jäseneksi, joten Sisun olemassaolo alkoi käydä turhaksi. Lukko ei ollut jääkiekkoseura, lajia ei silloin tunnettu Raumalla. Kun perustava kokous oli pidetty, toiminnan järkevänä muotona pidettiin kesällä yleisurheilua ja talvella hiihtoa.

Viralliseksi nimeksi päätettiin ensin Rauma Woodin Lukko. Nimen keksiminen ei ollut helppo tehtävä. Tuon ajan touhumiesten muistelmien mukaan idea Lukosta saatiin itse asiassa Valkeakoskelta. Kun siellä tehdasseura sai nimekseen Haka, haluttiin Raumalla astetta parempi oven sulkija eli lukko.

Siivous- ja kiinteistönhuoltoyritys RTK-Palvelu kuuluu samaan konserniin Rauman Lukon kanssa, ja se on viime vuosina maksanut jääkiekkoseuran taloudellisia tappioita.[3].Kaudella 2009-2010 listasi uuden ennätyksen kunse voitti syyskaudella 7 otteluaperäkkäin.Lukko oli runkosarjan ykkösenä aina 2010 helmikuuhun asti kunnes raumalaisjuna alkoi hyytyä ja lopullinen sijoitus oli runkosarjassa kolmas jäätyään myös runkosarjan huikeasti aloittaneelle KalPalle 2 pistettä taakse.Lukko kohtasi puolivälierässä TPS:n.Lukko lähti sarjaan ennakkosuosikkina mutta turkulaiset passittivat raumalaiset suoraan otteluvoitoin 4-0 kesälomille.Hyvän alkukauden pelannut raumalais joukkoe oli pettynyt kauden päätyttyä liian aikasin.Kaudella 2010-2011 Lukon hyvä viimevuoden vire jatkui vaikka sen kauden avaus ei ollut yhtä hyvä.Lopullinen runkosarjan sijoitus oli neljäs ja puolivälierissä se sai vastaansa KalPan.Lukko hävisi ensimmäisen kohtaamisen 2-3 ja heti seuraavana päivänä kuopiossa se kärsi 3-0 tappion.Pari päivää myöhemmin Lukko voitti KalPan 2-1 Jakub Petruzalekin maaleilla ja kaventi sarjan 2-1.Pari päivää myöhemmin Lukko oli huomattavasti vahventunut ja se löi KalPan kuopiossa lukemin 2-5 ja tasoitti sarjan 2-2:een.Viides kohtaaminen raumalla oli joukkoeiden välillä kaikista tulisin.Jäähymiinutteja jaettiin yhteensä 237 rangaistusminuuttia.Lukko mursaki KalPan selvin numeroin 5-0 ja johti sarjaa 3-2.Seuraavana päivänä kuopiossa KalPa kuitenkin tasoitti sarjan 3-3:een.Seitsämännessä kohtaamisessa Lukko oli kuitenkin vahvempi ja passitti kuopiolais seuran kesälomille luvuin 5-1 ja otteluvoitoin 4-3.Lukko kohtasi semifinaaleissa HIFK:n jonka ensimmäisen kohtaamisen Lukko voitti helsingissä.Tämän jälkeen HIFK oli paljon vahvempi ja passitti raumalaiset pronssiotteluun voiton 1-4 ja viimeissä ottelussa HIFK rökitti Lukon 7-1.Lukko kohtasi pronssipelissä runkosarjan voittaja JYP:in jyväskylässä jonka Lukko voitti 4-2.Pronssi oli Lukolle sen seurahistorian viides.Edellinen mitalli oli raumalaisille niinikään pronssi vuonna 1996.Kausi 2011-2012 Lukko on kärsinyt loukkaantumisesta ja samalaista lentoa ei olla nähty sitten kauden 2009-2010 ja 2010-2011.Lukko erotti Rauli Uraman ja nosti uudeksi päävalmentajaksi Juha Vuoren.Joukkoeen sijoitus runkosarjassa on tällä hetkellä kymmenes.Kaudella 2012-2013 uudeksi päävalmentajaksi nousee alkukaudella potkut Jypistä saannut ja nykyään Tapparaa valmentava Risto Dufva.

[muokkaa] Maineikkaita pelaajia

[muokkaa] Jäädytetyt numerot

[muokkaa] Muita pelaajia

Lukon ensimmäisen joukkueen pelaajia: Vesa Lehmus, Ossi Nurmi, Tauno Nuotio, Heikki Aaltonen, Into Saurimaa, Oiva Helimo, Risto Lempinen, Alpo Ora ja Tuure Salo.

[muokkaa] Tunnukset

[muokkaa] Peliasu

Lukko pelaa kotipelinsä sini-kelta-valkoisella paidalla, sinisillä housuilla, sinisillä sukilla sekä sinivalkoisella kypärällä. Vierasottelut joukkue pelaa valko-kelta-sinisellä paidalla ja valkoisilla sukilla.

[muokkaa] Logot

[muokkaa] Nykyinen joukkue

(Päivitetty: 2. maaliskuuta 2012[4][5])

# Kans. Pelaaja Paikka Kätisyys Ikä Sopimus Syntymäpaikka
38 Suomen lippu Aalto, TeemuTeemu Aalto (A) P R 33 2012 Kokkola, Suomi
24 Kanadan lippu Beech, KrisKris Beech KH L 31 2012 Salmon Arm, BC, Kanada
33 Ranskan lippu Bertrand, CharlesCharles Bertrand LH R 21 2014 Pariisi, Ranska
5 Ruotsin lippu Björk, JohanJohan Björk P L 27 2012 Malmö, Ruotsi
18 Kanadan lippu Bomersback, MarkMark Bomersback LH L 29 2012 Rochester, AB, Kanada
11 Suomen lippu Elo, EeroEero Elo LH R 21 2013 Rauma, Suomi
21 Yhdysvaltain lippu Generous, MattMatt Generous P R 26 2013 Cheshire, CT, Yhdysvallat
32 Suomen lippu Heikkilä, PatrikPatrik Heikkilä MV L 20 Jun. (lainassa¹) Rauma, Suomi
44 Suomen lippu Honkaheimo, OttoOtto Honkaheimo (C) P L 26 2015 Rauma, Suomi
9 Suomen lippu Jasu, JuhaniJuhani Jasu (A) KH R 24 2013 Eurajoki, Suomi
59 Suomen lippu Kangasmäki, AkiAki Kangasmäki KH L 22 2012 Rauma, Suomi
40 Suomen lippu Kauvosaari, JarkkoJarkko Kauvosaari KH L 28 2013 Ylitornio, Suomi
19 Suomen lippu Keränen, JanneJanne Keränen LH L 24 2014 Nurmijärvi, Suomi
85 Suomen lippu Kuukka, MikkoMikko Kuukka Loukkaantunut P L 26 2012 Hämeenkyrö, Suomi
12 Suomen lippu Laaksonen, JereJere Laaksonen KH L 21 2014 Eurajoki, Suomi
10 Suomen lippu Lehikoinen, EsaEsa Lehikoinen P L 25 2012 (lainassa²) Joensuu, Suomi
15 Suomen lippu Lindgren, PerttuPerttu Lindgren KH L 24 2012 Tampere, Suomi
41 Slovakian lippu Lintner, RichardRichard Lintner P R 34 2012 Trenčín, Tšekkoslovakia
91 Ruotsin lippu Melin, BjörnBjörn Melin LH R 30 2013 Jönköping, Ruotsi
31 Tanskan lippu Nielsen, SimonSimon Nielsen MV L 25 2013 Herning, Tanska
14 Suomen lippu Nikko, JoniJoni Nikko LH L 17 Jun. Vaasa, Suomi
30 Suomen lippu Noronen, MikaMika Noronen MV L 32 2012 Tampere, Suomi
20 Suomen lippu Nurmi, TeemuTeemu Nurmi LH R 27 2013 Tampere, Suomi
29 Suomen lippu Pesonen, JussiJussi Pesonen Loukkaantunut LH L 32 2013 Muurame, Suomi
25 Suomen lippu Pettinen, TomiTomi Pettinen (A) P L 34 2012 Ylöjärvi, Suomi
6 Suomen lippu Rantanen, AnssiAnssi Rantanen P L 29 2013 Punkalaidun, Suomi
71 Tšekin lippu Stach, DavidDavid Stach LH R 20 Jun. Kladno, Tšekkoslovakia
55 Suomen lippu Tikkanen, HarriHarri Tikkanen P R 30 2013 Lappeenranta, Suomi
23 Suomen lippu Tukonen, LauriLauri Tukonen LH R 25 2014 Hyvinkää, Suomi
3 Suomen lippu Viirlas, RoniRoni Viirlas P L 18 Jun. Turku, Suomi
22 Suomen lippu Virtanen, JesseJesse Virtanen P L 20 2013 (lainassa³) Rauma, Suomi

¹ Heikkilä on kauden 2011–12 loppuun asti lainassa HC Satakunnassa.[6] Hän on kuitenkin lainasopimuksen aikanakin tarvittaessa mukana Lukon kokoonpanossa.[7]
² Lehikoinen on kauden 2011–12 loppuun asti lainassa Hämeenlinnan Pallokerhossa.[8]
³ Virtanen on toistaiseksi lainassa Lempäälän Kisassa.[9]
Muokkaa kokoonpanoa


[muokkaa] Valmentajat

[muokkaa] Päävalmentajat 2000-luvulla

Suomen lippu Jukka Rautakorpi alkaen 3.11.2003
Suomen lippu Jukka Koivu alkaen 31.12.2005
Suomen lippu Juha Vuori alkaen 1.1.2012

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä