Jukka Rautakorpi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Jukka Rautakorpi -sitaatteja.

Jukka Rautakorpi (s. 17. joulukuuta 1963 Kauhajoki) on suomalainen jääkiekkovalmentaja. Hän on valmentanut JYPin junioreita, Tapparaa, Lukkoa, HPKta sekä Leksandia. Tällä hetkellä hän toimii Jääkiekkoliiton koulutuksen ja valmennuksen johtajana Vierumäellä. Kauden 2010–2011 hän valmensi 18-vuotiaiden maajoukkuetta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Ura valmentajana

Jukka Rautakorpi on yksi jyväskyläläisen valmennusopin saaneista valmentajista. Hän toimi aluksi JyP HT:n juniorijoukkueiden päävalmentajana. Kaudelle 1994–95 hän siirtyi JyP HT:n liigajoukkueen 2. valmentajaksi Kari Savolaisen avuksi.

Kaudesta 1995–1996 lähtien Rautakorpi on toiminut päävalmentajana eri joukkueissa. Hän aloitti uransa päävalmentajana Tapparassa, jossa hän on toiminut urallaan kolmeen otteeseen: 1995–1997, 1999–2003 sekä 2005–2006. Rautakorven tullessa toisen kerran urallaan Tapparan peräsimeen hän valmensi joukkueensa kolmena keväänä peräkkäin SM-liigan finaaleihin. Kahdella ensimmäisellä kerralla (2000–2001 ja 2001–2002) Tapparan oli tyytyminen SM-hopeaan, mutta Rautakorven viimeisellä kaudella (2002–2003) keväällä 2003 Tappara voitti Suomen mestaruuden.

Tampereelta Rautakorpi siirtyi valmentamaan Rauman Lukkoa jonka peräsimessä hän oli kaudella 2003–2004 marraskuulta lähtien ja kauden 2004–2005.

Seuraavan kauden Rautakorpi valmensi jälleen Tapparaa, mutta erosi yllättäen keväällä 2006 kesken kaksivuotisen sopimuskautensa.

Kauden 2006–07 Rautakorpi toimi päävalmentajana Ruotsissa, Allsvenskanissa Leksandin joukkueessa.

Kaudet 2008–2009 ja 2009–2010 Rautakorpi toimi HPK:n liigajoukkueen päävalmentajana Matti Alatalon jälkeen kunnes ilmoitti keväällä 2010 HPK:n voitettua SM-hopeaa liigauran olevan toistaiseksi ohi.

Marraskuussa 2011 julkistettiin Rautakorven tekemä 3+1-mallinen sopimus Tapparan kanssa. Rautakorven kaikkiaan neljäs valmennuspesti Tapparassa alkaa toukokuun alussa 2012.

[muokkaa] Muut tehtävät

Rautakorpi on toiminut valmennusuransa ohella Jääkiekkoliiton valmennuspäällikkönä vuosina 1997–1999 ja eri maajoukkuetehtävissä, mm. kaudella 2008–2009 alle 20-vuotiaiden päävalmentajana. Ennen HPK:n valmentajaksi siirtymistä Rautakorpi työskenteli Kuortaneen urheiluopistolla valmennusjohtajana. Kauden 2010–2011 Rautakorpi toimi alle 18-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajana ennen siirtymistään Jääkiekkoliiton valmennusjohtajaksi Vierumäen urheiluopistolle.

[muokkaa] Saavutukset valmentajana

  • Suomen mestaruus 2003 (Tappara)
  • 3 SM-hopeaa (2 Tapparassa, 1 HPK:ssa)
  • Vuoden valmentaja (Kalevi Numminen -palkinto) 2003
  • Yli 600 ottelua päävalmentajana SM-liigassa

[muokkaa] Ura

  • 1994–95 JyP HT 2. valmentaja
  • 1995–97 Tappara, päävalmentaja
  • 1997–99 Jääkiekkoliitto, valmennuspäällikkö
  • 1999–03 Tappara, päävalmentaja
  • 2003 Kuortaneen Urheiluopiston valmennusjohtaja
  • 2003–05 Rauman Lukko, päävalmentaja
  • 2005–06 Tappara, päävalmentaja
  • 2006–07 Kuortaneen urheiluopiston valmennusjohtaja
  • 2007–08 Leksands IF, päävalmentaja
  • 2008–09 Jääkiekkoliitto, alle 20-vuotiaiden maajoukkue, päävalmentaja
  • 2008–10 HPK, päävalmentaja
  • 2010–11 Jääkiekkoliitto, alle 18-vuotiaiden maajoukkue, päävalmentaja
  • 2011– Jääkiekkoliitto, valmennusjohtaja

[muokkaa] Peliura

Jukka Rautakorvella ei ole kokemusta pääsarjapeleistä, mutta hän on pelannut jääkiekkoa ennen valmennusuraansa S-Kiekossa Seinäjoella alemmissa sarjoissa ja Keuruun KeuPa HT:n riveissä II-divisioonassa. Aktiiviuran tilastoista löytyy kausi 1988–1989, jolloin hän teki 35 ottelussa 16 maalia ja antoi 31 maaliin johtanutta syöttöä, eli yhteensä 47 pistettä ja sai 66 jäähyminuuttia.


Edeltäjä:
Matti Alatalo
HPK:n päävalmentaja
20082010
Seuraaja:
Harri Rindell
Edeltäjä:
Kaj Matalamäki
Ismo Läntinen
Kaj Matalamäki
Tapparan päävalmentaja
1995–1997
1999–2003
2005–2006
Seuraaja:
Rauno Korpi
Mika Saarinen
Rauli Urama

[muokkaa] Viitteet

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut