Keke Rosberg
Wikipedia
| Keke Rosberg | |
|---|---|
| Formula 1 -ura | |
| Kansalaisuus |  Suomi |
| Aktiivivuodet | 1978 - 1986 |
| Talli(t) | Theodore, ATS, Wolf, Fittipaldi, Williams, McLaren |
| Kilpailuja | 114 |
| Maailmanmestaruuksia | 1 |
| Voittoja | 5 |
| Palkintosijoja | 17 |
| Paalupaikkoja | 5 |
| Nopeimpia kierroksia | 3 |
| MM-pisteitä | 159,5 |
| Ensimmäinen kilpailu | Etelä-Afrikan GP 1978 |
| Ensimmäinen voitto | Sveitsin GP 1982 |
| Viimeinen voitto | Australian GP 1985 |
| Viimeinen kilpailu | Australian GP 1986 |
Keijo Erik "Keke" Rosberg (s. 6. joulukuuta 1948 Tukholma, Ruotsi) on Formula 1:n ensimmäinen suomalainen maailmanmestari. Hän vietti osan lapsuuttaan Oulussa (Toivoniementie 3) , jossa hän sai ensimmäisen kerran ajaa karting-auton tyylistä laitetta, jonka oululainen autokauppias Heikki Vuolevi ja Rosbergin isä Lars yhdessä rakensivat. Muutettuaan Iisalmeen hänen karting-harrastuksensa laajeni. Rosberg kirjoitti ylioppilaaksi Iisalmen lyseosta.
Rosbergin ura alkoi kartingissa, jossa hän voitti useita Suomen mestaruuksia ja Pohjoismaiden mestaruuden. Sen jälkeen hän jatkoi FV1300- ja FV1600-luokista Formula 2:een ja muihin Formula-luokkiin vuonna 1976, kunnes hän debytoi F1:ssä Etelä-Afrikan GP:ssä Kyalamissa vuonna 1978 Theodore-Ford-tallissa. Hän on ajanut myös rallia.
Siirtyessään kilpailemaan ulkomaiden Formula-sarjoihin hän otti käyttöön hieman lyhyemmän version etunimestään ja alkoi käyttää pelkästään "Keke" -lempinimeä, koska arveli sen olevan helpommin ihmisten muistettavissa ja lausuttavissa muilla kielillä. Näin muodostui lupaavasta kuljettajasta Keijo Rosberg täysiverinen kilpa-ajaja Keke Rosberg.
Vuonna 1982 Rosberg voitti F1-maailmanmestaruuden, ja samana vuonna hänet valittiin Vuoden urheilijaksi Suomessa.
F1-uransa jälkeen Rosberg ajoi voittoja Peugeot'n urheiluautoluokassa ja DTM-sarjassa, jossa hän toimi myös tallipäällikkönä. Lopullisesti hän lopetti 1990-luvun puolessa välissä ja on tullut tunnetuksi muun muassa Mika Häkkisen ja Jyrki Järvilehdon managerina sekä Team Rosberg -tallin vetäjänä pikkuformulaluokissa.
Myös Rosbergin poika Nico Rosberg on F1-kuljettaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] F1-ura
[muokkaa] Kaudet 1978-81
1978 Theodore (Ford-moottori) -talli: Vuonna 1978 Keijo Erik Rosbergista tuli kautta aikojen toinen F1-osakilpailuun startannut suomalainen kuljettaja, kun hän osallistui 4. maaliskuuta ajettuun Etelä-Afrikan osakilpailuun. Rosberg sai alleen jokseenkin kilpailukyvyttömän Theodore-auton, ja hän oli harjoitusajon 24. Itse kilpailu päättyi Keken osalta keskeytykseen jo varhaisessa vaiheessa. Kaksi viikkoa myöhemmin Rosberg voitti MM-sarjan ulkopuolisen kilpailun rankkasateessa Englannin Silverstonessa päihittämällä kaikki huippumiehet, kilpailun lopussa itse kaksinkertaisen maailmanmestari Emerson Fittipaldinkin. Auton vauhti ei kuitenkaan ollut riittävä, ja Keke karsiutuikin seuraavista neljästä osakilpailusta. Kauden aikana Rosberg ajoi myös ATS- ja Wolf-tiimeissä parhaina saavutuksinaan 10. sijat Saksan Liittotasavallan ja Itävallan kilpailuissa. Ei MM-pisteitä.
1979 Wolf (Ford): Rosberg tuli talliin ex-maailmanmestari James Huntin tilalle kauden puolivälin tienoilla. Vauhti oli ajoittain lupaavaa, ja Hollannin Zandvoortissa Keke oli harjoitusten 8. Paras kilpailusijoitus oli Dijonissa ajettu yhdeksäs sija.
1980 Fittipaldi (Ford): Rosberg sai paikan Fittipaldi-tiimissä, jonka ykköskuljettajana ajoi kaksinkertainen maailmanmestari Emerson Fittipaldi. Kausi alkoi Argentiinassa tammikuun puolivälissä. Keke oli harjoitusten 13. nopein, mikä enteili hyvää kisaa. Itse kilpailussa hän ohitti yksi toisensa jälkeen edellä olevia autoja nousten kolmanneksi, ja vaikka hänen täytyi käydä varikolla polttoainetta tankkauttamassa, piti hän silti paikkansa maaliin asti. Näin hänestä tuli ensimmäinen suomalainen F-ykkösten palkintokorokkeella.
Keke ajoi hyvin myös jatkossa, ja oli selvästi tallikaveriaan Fittipaldia nopeampi, mutta Fittipaldi-autojen suorituskyky oli hiipunut suhteessa kilpailijoihin, eikä Rosberg ajanut enää kuin kerran MM-pisteille kauden aikana. Hän oli silti MM-sarjan 10.
1981 Fittipaldi (Ford): Rosbergin toinen Fittipaldi-kausi oli pettymys. Auto oli sarjan heikoimpia, ja yleensä Keken kohtalona olikin karsiutuminen tai keskeytys johonkin mekaaniseen vikaan. Hän olisi halunnut siirtyä tallista muualle, mutta Fittipaldi ei suostunut purkamaan Keken sopimusta. Hänellä oli sopimus tiimin kanssa vuoden 1982 loppuun, mutta hänen onnistui irrottautua tallista maksamattomiin palkkoihin vedoten kauden 1981 lopussa.
[muokkaa] Kausi 1982
1982 Williams (Ford): Rosberg pääsi ensimmäistä kertaa urallaan talliin, jossa oli mahdollisuus taistella maailmanmestaruudesta. Ensimmäisessä Etelä-Afrikassa ajetussa kilpailussa hän oli viides, mutta seuraava kilpailu päättyi vesipullon heilutteluun palkintokorokkeella (Williamsin arabisponsorit eivät hyväksyneet alkoholijuomia voitonjuhlissa) Brasiliassa. Rosberg ehdittiin kertaalleen hylätä sääntöjenvastaisen vesitankin vuoksi, mutta hylkäys kumottiin pian ja Keke sai pitää toisen sijansa. Hän oli toinen myös Long Beachin kisassa, ja hän siirtyi selvään MM-johtoon. Vihdoin suomalaisetkin olivat Kekestä ylpeitä, niin paljon kuin häntä olikin parjattu F1-uransa alkuvaiheessa.
Runsas viikko Long Beachin kilpailun jälkeen tuli tieto, että Brasilian kilpailun protestit oli käsitelty, ja Rosberg sekä kisan voittanut Nelson Piquet oli sittenkin hylätty. Muutamat tallit olivat tehneet protestin Piquet'ä ja Rosbergia vastaan sääntöjenvastaisista vesitankeista, ja kaikkien yllätykseksi protesti meni läpi. Keke menetti MM-johdon lisäksi Brasilian palkintorahat. Hylkäyksistä johtuen Williams, Brabham, Lotus, McLaren, Ligier, Arrows, March, Fittipaldi, Ensign ja Theodore päättivät boikotoida seuraavaa, San Marinon osakilpailua. Kilpailun odotettiin menettävän MM-arvonsa, mutta niin ei käynyt. 14 autoa osallistui kilpailuun, jonka voitti Ferrarin Didier Pironi.
Seuraavassa kilpailussa Belgiassa kaikki olivat jälleen mukana. Kilpailu muistetaan lähinnä Ferrarin Gilles Villeneuven ja Marchin Jochen Massin aika-ajoissa sattuneesta onnettomuudesta, joka johti Villeneuven kuolemaan. Itse kilpailussa Rosbergista tuli ensimmäinen suomalainen, joka on johtanut F1-MM-osakilpailua. Maalissa Keke oli toinen tehtyään kierroksella ohituksen yhteydessä pienen virheen, jonka ansiosta John Watson pääsi Keken ohi voittoon. Monacossa Keke keskeytti omaan ajovirheeseen, Detroitissa hän oli neljäs ja Kanadassa vaihteisto hajosi käyttökelvottomaksi parikymmentä kierrosta ennen maalia. Hollannin GP:n kolmannella sijallaan hän nousi MM-pisteissä kolmanneksi.
Britanniassa Keke saalisti uransa ensimmäisen paalupaikan, mutta huono onni iski jälleen. Auto sammui lähtöruudukkoon ja Keke joutui starttaamaan joukon hänniltä. Auto ei kuitenkaan toiminut lainkaan niin kuin olisi pitänyt, ja Keke päätti ajaa varikolle ja keskeyttää. Ranskassa Keke otti sen mitä sai, eli viidennen sijan.
Maailmanmestaruus näytti jo karkaavan Pironille. Eroa ranskalaisen ja Rosbergin välillä oli jo 16 pistettä. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin Saksan Liittotasavallan GP:n sateisissa harjoituksissa. Pironi ajoi Alain Prostin auton perään, ja oli vähällä kuolla. Hän joutui sairaalaan pitkäksi aikaa, eikä enää koskaan palannut Formula 1 -radoille. Kilpailussa Keke oli kolmas ja pitkästä aikaa palkintokorokkeella, vieläpä vara-autolla. Nyt hän oli jälleen mukana maailmanmestaruustaistelussa.
Itävallan GP:ssä Keke oli jo todella lähellä voittoa. Huikea jännitysnäytelmä maaliviivalla päättyi vain viiden sadasosasekunnin tappioon Elio de Angelisille. Keke oli nyt vielä mukana olevista kuljettajista ensimmäisenä. Pironiin eroa oli vielä kuusi pistettä.
Kun vauhtiin oli päästy, oli jo seuraavassa kisassa ensimmäisen voiton vuoro. Ranskan Dijonissa ajettu Sveitsin Grand Prix oli Keken juhlaa, ja palkintokorokkeella hän vastaanotti palkintonsa, valtavan lehmänkellon. Onnellisena hän heilutteli vesipulloaan kun Suomen lippu nousi salkoon. Maailmanmestaruus olisi mahdollista varmistaa jo seuraavassa osakilpailussa.
Kauden toiseksi viimeiseen kilpailuun Monzan nopealla radalla Keke pääsi starttaamaan heti turbojen perään seitsemännestä ruudusta. Lähtö ei onnistunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, Keke oli menettänyt sijan ja oli kahdeksas. Hieman ennen kisan puoltaväliä kierroksella 24 hän ohitti Bruno Giacomellin ja nousi seitsemänneksi. Yhtäkkiä Keken autosta irtosi takasiipi. Hän pysyi radalla, mutta varikkopysähdys vei aikaa yli kaksi minuuttia. Maalissa hän oli kahdeksas, ja mestaruus ratkeaisi vasta kauden viimeisessä kilpailussa.
Ennen viimeistä kilpailua enää kahdella oli mahdollisuudet mestaruuteen. John Watsonin tuli voittaa ja Keken jäädä pisteittä, jotta Watson veisi mestaruuden. Aika-ajoissa Keke hankki itselleen kuudennen lähtöruudun, Watsonin lähtöpaikka oli yhdeksäs. Watson nousi heikon lähdön jälkeen vähitellen kohti kärkeä, ja parikymmentä kierrosta ennen maalia hän oli jo toinen. Michele Alboreto jaksoi kärjessä maaliin saakka. Itse mestari oli viides. 33-vuotiaasta Keke Rosbergistä tuli näin kaikkien aikojen ensimmäinen pohjoismainen Formula 1 -luokan maailmanmestari.
[muokkaa] Kaudet 1983-86
1983 Williams (Ford/Honda): Rosbergin toinen kausi Williamsilla oli vaikea. Kauden ehdoton kohokohta oli legendaarisen Monacon GP:n voitto. Ennen lähtöä rata oli märkä, mutta kuivumassa. Kuljettajat valitsivat Rosbergia lukuun ottamatta sadekelin renkaat. Keke otti riskin ja kuivan kelin kumit. Kun kisa alkoi, piti muiden kuljettajien käydä varikolla vaihdattamassa kuivan kelin renkaat alle. Keke ajoi upean voiton, ja poisti viimeisetkin epäilyt ajotaidoistaan. Keke pääsi juhlimaan palkintokorokkeella myös Detroitissa.
1984 Williams (Honda): Auton epäluotettavuus kiusasi Kekeä. Viimeisestä seitsemästä kisasta hän pääsi maaliin vain yhdessä. Kauden kohokohta oli Dallasissa liukkaalla ja murenevalla katuradalla ajettu hieno voitto.
1985 Auto kärsi vieläkin suurista ongelmista luotettavuuden kanssa, mutta voitot Detroitissa ja kauden päätöskisassa Adelaidessa olivat hyvät jäähyväiset Williamsille neljän vuoden yhteisen taipaleen päättyessä.
1986 McLaren (TAG-Porsche): Uudet säännöt, joissa bensaa tuli säästää entistä enemmän, eivät sopineet Kekelle. Hän halusi ajaa täysillä, eikä se enää ollut mahdollista. Hän päätti lopettaa yhdeksän kautta kestäneen F1-uransa kauden jälkeen.
[muokkaa] F1-saavutukset
- Lähdöt: 114
- Voitot: 5
- Paalupaikat: 5
- Palkintokorokesijoitukset: 17
- Nopeimmat kierrokset: 3
- MM-pisteet: 159,5
- Maailmanmestari 1982
- Ensimmäinen suomalainen palkintokorokkeella
- Ensimmäinen suomalainen kilpailun kärjessä
- Ensimmäinen suomalainen paalupaikalla
- Ensimmäinen suomalainen osakilpailuvoittaja
- Ensimmäinen pohjoismaalainen maailmanmestari
[muokkaa] Ura[1]
| Vuosi | Auto | Sarja | Sijoitus |
|---|---|---|---|
| 1966 | Formula K | SM | 1. |
| 1966 | Formula K | PM | 1. |
| 1967 | Formula K | SM | 1. |
| 1970 | Formula K | SM | 1. |
| 1970 | Formula K | EM | 5. |
| 1970 | Formula K | MM | 5. |
| 1972 | Formula V | SM | 3. |
| 1972 | Formula V | Amer-cup | 1. |
| 1973 | Formula V | SM | 1. |
| 1973 | Formula V | PM | 1. |
| 1973 | Formula V | EM | 1. |
| 1974 | Formula Super V | EM | 3. |
| 1974 | Formula Super V | Castrol-cup | 2. |
| 1975 | Formula Super V | EM | 5. |
| 1975 | Formula Super V | Castrol-cup | 1. |
| 1975 | Formula Super V | Solex-cup | 1. |
| 1975 | Formula Super V | Länsi-Saksan mestaruus | 1. |
| 1976 | Formula 2 | EM | 10. |
| 1977 | Formula 2 | EM | 6. |
| 1977 | Formula Atlantic | Atlantic-sarja | 1. |
| 1977 | Formula Pacific | Tasman-sarja | 1. |
| 1978 | Formula Pacific | Tasman-sarja | 1. |
| 1978 | Formula Atlantic | Atlantic-sarja | 2. |
| 1978 | Formula 2 | EM | 5. |
| 1978 | Formula 1 | International Trophy | 1. |
| 1978 | Formula 1 | MM | - |
| 1979 | Formula 1 | MM | - |
| 1980 | Formula 1 | MM | 10. |
| 1981 | Formula 1 | MM | - |
| 1982 | Formula 1 | MM | 1. |
| 1983 | Formula 1 | MM | 5. |
| 1984 | Formula 1 | MM | 8. |
| 1985 | Formula 1 | MM | 3. |
| 1986 | Formula 1 | MM | 6. |
[muokkaa] F1-uran jälkeiset kilpailut
- 1989: Span 24 tunnin ajo Ferrarilla. Ei sijoitusta.
- 1990: Urheiluautojen MM-sarjaa Peugeot'lla.
- 1991: Urheiluautojen MM-sarjaa Peugeot'lla. Osakilpailuvoitot Magny Coursissa ja Mexico Cityssä. Sarjan loppupisteissä 13:s.
- 1992: DTM-vakioautosarjaa Saksassa AMG Mercedes -autolla. Sarjan viides sija yhden osakilpailuvoiton kera.
- 1993: DTM-vakioautosarjassa Opelilla Team Joest -tallissa kaksi kisaa.
- 1994: DTM-vakioautosarjassa Opelilla Team Joest -tallissa. Sarjan 14. sija.
- 1995: ITC-vakioautosarjaa Opelilla omassa Team Rosberg -tallissa. Sarjan 20. sija. DTM-vakioautosarjaa Opelilla Team Rosberg -tallissa. Sarjan 18. sija.
[muokkaa] Saavutukset vakioautosarjoissa
- Vakioautojen MM-sarjassa 2 voittoa
- DTM-sarjassa 1 voitto, 10 palkintosijaa
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Helsingin Sanomat 27.9.1982
