Marraskuun manifesti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Marraskuun manifestin ensimmäinen sivu asetuskokoelmassa.

Marraskuun manifesti eli Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistuskirja toimenpiteistä laillisen järjestyksen palauttamiseksi maahan (AsK 49/1905) on tsaari Nikolai II:n 4. marraskuuta 1905 antama säädös, jonka on katsottu päättäneen niin sanotun ensimmäisen sortokauden Suomessa. Manifestilla kumottiin toistaiseksi helmikuun manifestin säännökset ja luvattiin kutsua kokoon Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivät säätämään kansanedustuslaitoksen uudistuksesta ja kansalaisvapauksista. Samalla manifesti peruutti myös Suomen kenraalikuvernöörin diktaattorinvaltuudet. Julistuksen sisällön muotoili perustuslaillisten johtaja Leo Mechelin.

Säädöstä nimitetään yleisesti manifestiksi, koska sen ruotsinkielinen otsikko kuuluu: "Hans Kejserliga Majestäts Nådiga Manifest."

Manifestin syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjä hävisi vuonna 1905 päättyneen sodan Japanille, mistä Suomessakin riemuittiin. Venäjällä käynnistyi laaja yhteiskunnallinen mellakointi ja lakkoilu, minkä seurauksena lopulta tsaari taipui lokakuussa luopumaan itsevaltiudestaan ja antamaan valtaa kaksikamariselle parlamentille sekä hyväksymään joitain ihmisoikeuksia (Venäjän vuoden 1905 vallankumous).

Mellakoinnin ollessa päättymässä se levisi Suomeen, joskin rauhanomaisena. SDP:n ja perustuslaillisten kannattajakunta laajensivat passiivisen vastarintansa lakkoiluksi ja mielenosoituksiksi. Suurlakko käynnistyi Suomessa marraskuun alussa. Perustuslaillisten virkamiesten lakko sulki virastot, työläisten lakot pysäyttivät muun yhteiskunnan, mutta työnantajat maksoivat silti heille usein palkkaa tukeakseen lakkoilua.

Muun muassa 1. marraskuuta julkistetussa Tampereen punaisessa julistuksessa — johon perustuslaillisetkin aluksi yhtyivät — yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta vaatinut SDP olisi halunnut vielä jyrkempiä toimia ja kutsua yleisen kansalliskokouksen päättämään valtiopäivä- ja äänioikeusuudistuksesta, mutta lopulta perustuslaillisille riitti laillisuuden palauttaminen. He hyväksyivät vaatimukset uudesta valtiopäiväjärjestyksestä, kunhan siitä päätettäisiin laillisessa järjestyksessä. Perustuslaillisten johtohahmo, sitoutumaton Leo Mechelin kirjasi perustuslaillisten vaatimukset ja luovutti ne kenraalikuvernööri Ivan Obolenskille. Keisari Nikolai hyväksyi sitten vaatimuslistan manifestissaan. Siihen oli lisätty nyt myös lupaus kansanedustuslaitoksen reformista, joka oli ollut nimenomaan työväenliikkeen ja suuria kansanjoukkoja keränneiden lakon aikaisten joukkomielenosoitusten ensisijainen vaatimus. Osa työläisistä olisi yhä halunnut jatkaa lakkoilua mutta taipui muutamaa päivää myöhemmin.

Manifestin seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maan uusi hallitus eli Mechelinin senaatti muodostettiin yksinomaan perustuslaillisista. Sortokaudella laittomasti irtisanotut virkamiehet palautettiin virkoihinsa ja niihin otetut (yleensä vanhasuomalaiset) näin erotettiin. Tärkein manifestiin perustuvista uudistuksista oli säätyvaltiopäivien korvaaminen uudella eduskunnalla. Uusi vaalilaki ja valtiopäiväjärjestys valmisteltiin Robert Hermansonin johtamassa komiteassa, jossa olivat edustettuina eri puolueet, myös vanhasuomalaiset ja sosiaalidemokraatit. Viimeiset säätyvaltiopäivät hyväksyivät kesällä 1906 uudistuksen, joka toteutti ensimmäisenä maailmassa sekä naisten äänioikeuden että vaalikelpoisuuden. Samana vuonna hyväksyttiin myös Mechelinin senaatin esitys lausunto-, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden taanneesta perustuslaista. Suuriruhtinas jätti sen sijaan vahvistamatta paino- ja yhdistymisvapauslait. Vapaampi ajanjakso jäi väliaikaiseksi, ja parin vuoden kuluttua käynnistyi toinen sortokausi (1908–1917), joka päättyi maaliskuun manifestiin.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]