Suomen Kansanpuolue

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen Kansanpuolue oli liberaali keskiluokan edunvalvontapuolue, joka syntyi Kansallisen Edistyspuolueen maakunnallisten järjestöjen ja Itsenäinen Keskiluokka ry:n yhdistymisen tuloksena. Perustamiskokous pidettiin Laulumiesten ravintolassa Helsingissä lauantaina 3. helmikuuta 1951. Ensimmäinen puheenjohtaja oli metsäekonomian professori Eino Saari. Puolue oli toiminnassa vuosina 1951–1965.

Puolueella oli keskimäärin kymmenkunta kansanedustajaa. Sen ja Kansallisen Kokoomuksen välillä oli jyrkkä kilpailuasetelma. Eduskuntavaaleissa Kansanpuolueen lisätessä paikkamääräänsä paikat tulivat yleensä Kokoomukselta ja päinvastoin.

Kansanpuolueen aatteellisessa perustassa olivat vahvasti mukana kansallismieliset ja kristilliset arvot. Tärkein asia oli toimia keskiluokan edunvalvontaryhmittymänä. Jotkut liberaalit vastustivat Kansanpuoluetta, koska he edellyttivät neutraaliutta uskonnollisten näkemysten välillä, suosivat kansainvälisyyttä, eivätkä kannattaneet eturyhmäpolitikointia. Esimerkiksi Liberal International -järjestö ei hyväksynyt Suomen Kansanpuoluetta jäsenekseen sitkeistä hakemuksista huolimatta.

Suomen Kansanpuolue julkaisi lehteä nimeltä Polttopiste, joka parhaimmillaan ilmestyi kerran viikossa, tabloid-kokoisena sanomalehtenä.

Vuonna 1965 Suomen Kansanpuolue yhdistyi Vapaamielisten Liiton kanssa muodostaakseen Liberaalisen Kansanpuolueen.

Vaalit [muokkaa]

Eduskuntavaalit
Vuosi Edustajia Kannatus
1951 10 102 933 5,68%
1954 13 158 323 7,88%
1958 8 114 617 5,90%
1962 13 146 005 6,34%
  Kunnallisvaalit
Vuosi Valtuutettuja Kannatus
1953 60 194 3,42%
1956 47 887 2,9%
1960 99 709 5,1%
1964 79 569 3,7%
Presidentinvaalit
Vuosi Valitsijamiehiä Kannatus
1956 7 85 690 4,5%
1962 21 (enemmistö)
1 (vähemmistö)
165 489 (e)
11 087 (v)
7,5% (e)
0,5% (v)

Puheenjohtajat [muokkaa]

Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.