Carl Axel Gottlund

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Carl Axel Gottlund vuonna 1857, tuntemattoman tekijän piirros.

Carl Axel Gottlund (24. helmikuuta 1796 Ruotsinpyhtää20. huhtikuuta 1875 Helsinki), suomalaisittain Kaarle Aksel Gottlund, oli kirjailija ja Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori. Hän teki uraauurtavia tutkimusmatkoja Ruotsin metsäsuomalaisten pariin ja kannatti kirjakielen kehittämisessä itämurteita, erityisesti savolaismurteita.

Gottlundin syntymäpäivänä 24.2. vietetään Ruotsissa ruotsinsuomalaisten päivää.[1] Kuopiossa on Kirkkokatu 25:n kerrostalon seinällä Gottlundin muistoreliefi.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henrik Gabriel Porthan, jonka innoittama Turun romantiikka vaikutti myös Gottlundiin.

Carl Axel Gottlund syntyi vuonna 1796 Ruotsinpyhtäällä, missä hänen isänsä Matthias Gottlund oli kappalaisena. Ruotsinkielistä sivistyneistösukua oleva äiti Ulrika Sophia (o.s. Orraeus) oli kotoisin Porvoosta, jossa perhe asui vuosina 1798–1805. Gottlundin varsinaiseksi kotipitäjäksi tuli kuitenkin Juva, josta hänen isänsä sai tuottoisan kirkkoherranviran vuonna 1805.

Gottlundin isä oli valistushenkinen mies, joka oli saanut virkkeitä opiskeluaikoinaan muun muassa Henrik Gabriel Porthanilta. Hän kannusti poikaansa oppimaan suomea, ja tämä oppikin suomen kieltä Savon murteella, joka jäi hänen kielekseen koko elämän ajaksi. Gottlundin ensimmäinen kirjallinen harrastus oli päiväkirjan pitäminen. Hän tapasi lapsuudessaan tulevan kirjailijan Jaakko Juteinin, joka oli lähiseudulla kotiopettajana. Juteini kuunteli Gottlundin runoja ja kannusti häntä kirjoittamaan suomeksi.

Gottlund aloitti opiskelun Porvoon lukiossa 1810 saatuaan alkeisopetusta kotona. Opiskeluja enemmän häntä kiinnostivat silti huvitukset: tanssiaiset, urheilu, metsästys ja soittoharrastukset. Todistus ei ollut kovin hyvä, mutta Gottlund pääsi sen turvin aloittamaan opiskelut Turun akatemiassa vuonna 1814 valmistuttuaan ylioppilaaksi.

Akatemiassa Gottlund sai kansallisromanttisia vaikutteita, jotka innostivat hänet vuosina 1815–1816 keräämään kotipitäjästään kansanperinneaineistoa: runoja, loitsuja, satuja, loruja ja leikkejä. Työssä häntä auttoivat jo lapsuudessa solmitut yhteydet ja kansan elämän tuntemus. Gottlund ei sensuroinut aineistoaan vaan otti mukaan myös seksuaalista materiaalia, mikä oli varsin poikkeuksellista.

Elämää Ruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gottlundin opinnot eivät olleet Turun akatemiassa sujuneet toivotulla tavalla, joten hän siirtyi syksyllä 1816 jatkamaan opintoja Ruotsiin Uppsalan yliopistoon. Hän opiskeli siellä klassisia kieliä, luonnontieteitä, historiaa ja filosofiaa mutta varsin verkkaiseen tahtiin ja nauttien kaupungin huveista, myös tappeluista. Opiskellessaan Gottlund omaksui käsityksen Suomen kansan menneestä suuruudenajasta. Uppsalassa Gottlund sai ensimmäiset runonsa lehtiin ja kirjoitti myös suomalaisten mytologiasta. Siitä heräsi Gottlundin kiinnostus Ruotsin metsäsuomalaisiin.

Kesällä 1817 Gottlund aloitti isänsä rahallisen tuen turvin ensimmäisen retkensä Taalainmaalle. Hän toi metsäsuomalaisten asian julkisuuteen. Hän keräsi heiltä noin 50 runoa, laulua ja loitsua, mutta myös tarkkaa kansatieteellistä aineistoa. Retken jälkeen Gottlund julkaisi Pieniä runoja Suomen poijille ratoxi I -teoksen, jonka hän toimitti Juvalla keräämästään aineistosta. Painosmäärä oli 500 kappaletta. Toinen osa ilmestyi pian ensimmäisen jälkeen. Matkakertomustaan Gottlund ei saanut julkaistuksi varojen puutteessa. Kertomuksessaan hän esimerkiksi toteaa:

»Olen sittemmin tehnyt useammin kuin kerran sen huomion, että siellä missä suomen kieli ja kansallisuus on kuollut, on sauna toki jäänyt ruotsalaistuneille jälkeläisille. – – Suomalaisilla on tapana kilpailla siitä, kuka enimmän löylyä sietää. Tunsin tuon lain, isäntäni myös. – – Se, että olin niin hyvin sietänyt löylyä, herätti ukossa luottamusta, hänen mielestään olin siten parhaiten osoittanut olevani oikea suomalainen. Hän puhui siitä jälkeenpäin vielä muillekin, jotka sen vuoksi mielihyvästä muhoillen minua katselivat. – – (Råbackassa) tapasin toisenkin erikoisuuden, ensimmäisen Ruotsissa näkemäni suomalaisen savupirtin. – – Hylättynä törrötti riihi nyt jäänteenä menneiltä päiviltä muistuttamassa, miten aika muuttuu. – – Pyysin päästä lukittuun pirttiin, joka ulkoapäin näytti meidän köyhältä mäkitupalaispirtiltämme. Minun oli kumarruttava mahtuakseni oviaukosta. – – pirtti oli aivan yleistä tyyppiä. Se oli 18 jalkaa pitkä ja 17 leveä; tilasta otti uuni 8 jalkaa, siis lähes puolet. Siinä oli kolme erikokoista ikkuna-aukkoa; kaksi työntölaudalla varustettua aukkoa ja kolmas, pieni, pyöreä aukko uunin takaisessa seinässä. – – Norin ukko kertoi, että ennenmuinoin tällaisissa suomalaissaunoissa oli yleiseen asuttu, mutta että niistä oli luovuttu jo niin kaukaisina aikoina, ettei sitä nykypolvi enää muistanut.»
(Ruotsin suomalaismetsiä samoilemassa. SKS:n toimituksia 411. Jyväskylä 1985. ISBN 951-717-378-4, s. 43 ja 59. (suom. Väinö Salminen 1928))

Toisen tutkimusretkensä Gottlund aloitti kesällä 1821. Se suuntautui Värmlantiin ja kesti seuraavan vuoden tammikuuhun asti. Matkan jälkeen Gottlund oli kirjeenvaihdossa metsäsuomalaisten kanssa ja ryhtyi ajamaan näiden asioita. Poliittisen toiminnan vuoksi Gottlund oli vähällä tulla karkotetuksi Ruotsista, ja hän sai rettelöitsijän ja vehkeilijän maineen.

Gottlund asui edelleen Uppsalassa juuri opintoja suorittamatta. Sen sijaan hän ryhtyi valmistelemaan uutta julkaisua, josta hän aikoi suomen kielen kirjallista monumenttia. Siinä Gottlund joutui pettymään, sillä vain harvat suostuivat avustamaan häntä. Tuloksena oli kahdessa osassa vuosina 1828–1832 ilmestynyt Otava, joka sisälsi kielitieteellisiä, historiallisia, uskontotieteellisiä ja folkloristisia kirjoituksia sekä runoja. Teos ei saanut Suomessa kovin suosiollista vastaanottoa, vaan sitä moitittiin savolaisen kielen vuoksi. Sisältönsä puolestakaan se ei vastannut Suomessa noussutta romanttista suuntausta vaan oli enemmän valistushenkinen.

Gottlund meni 1831 naimisiin Charlotta Augusta Brinkin kanssa. Morsian oli kauppiaan tytär ja sulhastaan kymmenisen vuotta nuorempi. Suhde oli alkanut ennen avioliittoa, ja ensimmäinen lapsi syntyi jo maaliskuussa 1831. Kaikkiaan lapsia syntyi perheeseen kymmenen, joista kahdet oli kaksoset. Perheellä oli jatkuvasti taloudellisia vaikeuksia.

Paluu Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1834 Gottlund palasi perheineen Suomeen ja asettui asumaan Kuopioon Gottlundin leskeksi jääneen äidin luokse. Myöhemmin he muuttivat omaan kotiin Gottlundin riitannuttua äitinsä kanssa. Kuopiossa Gottlund hankki toimeentulon opettamalla Kuopion triviaalikoulussa ja tekemällä satunnaisia kirjallisia töitä. Hän joutui riitoihin monien ihmisten kanssa ja oli mukana oikeudenkäynnissä. Gottlund haki myös lupaa perustaa Kuopioon sen ensimmäinen kirjapaino, mutta ei saanut (Kuopiossa ensimmäisen kirjapainon perusti kapteeni Karstén vasta 1840-luvulla).[2]

Elias Lönnrotin Kalevalan ilmestyminen vuonna 1835 oli Gottlundille katkera pala, sillä se syrjäytti Otavan ja vei Gottlundin omalle teokselleen suunnitteleman paikan kansallisena merkkiteoksena. Toisaalta myöskään Lönnrot ei antanut Gottlundille kirjoituksissaan tunnustusta kansanrunouden kerääjänä ja kansaneeposidean esittäjänä.

Gottlundin toimittaman Suomalaisen ensimmäinen numero.

Vuonna 1839 Gottlund sai yliopistosta suomen kielen lehtorin viran, jonka edellinen haltija C. N. Keckman oli kuollut edellisenä vuonna. Gottlundin muutti perheineen Helsinkiin ja hankki sieltä asunnon. Alkajaisluennossaan Gottlund esitti lainasanojen osoittavan, että kaikilla maailman kielillä on yhteinen alkuperä. Hän korosti myös sananlaskujen erityistä arvoa. Lehtorin päätehtävä oli kuitenkin opettaa suomea virkamiehiksi tai papeiksi pyrkiville opiskelijoille, mikä ei Gottlundia suuresti innostanut.

Gottlund julkaisi vuonna 1840 yliopiston kustannuksella Runola-eepoksen, jolla hän pyrki haastamaan Kalevalan. Teos kuitenkin romahdutti Gottlundin jo muutenkin arveluttavan maineen: teoksen runomittaa pidettiin virheellisenä, kielikuvien nähtiin osoittavan huonoa suomen kielen hallintaa ja olevan eroottisesti liian rohkeita. Niinpä kirjan myynti jäi pieneksi. Runolan ilmestymistä seurasi ankara kiista Kalevalasta, jota kohtaan Gottlund esitti kritiikkiä. Lönnrot pysytteli kiistasta syrjässä.

Gottlund anoi vuonna 1842 lupaa kirjapainon perustamiseksi ja sai sen. Rahoitusvaikeudet viivästyttivät painon alullepanoa useita vuosia. Gottlund perusti 1846 Suomalainen-lehden, joka oli ensimmäinen suomenkielinen sanomalehti Helsingissä. Lehti ehti ilmestyä vain kuusi kuukautta ennen kuin senaatti lakkautti sen erään poleemisen kirjoituksen vuoksi. Lyhyenä elinaikanaan Suomalainen kävi kaksi kiivasta sanasotaa toisia lehtiä – Kanavaa ja Helsingfors Tidningaria – vastaan. Vuosina 1847–1849 Gottlund julkaisi Suomi-lehteä, jota Suometar piikitteli ja joka loppui tilaajien puutteen vuoksi.

Maininnan ansaitsee vielä Gottlundin vuonna 1846 julkaisema runoalbumi Sampo, joka sisälsi Gottlundin omia runoja ja käännöksiä, muun muassa Carl Michael Bellmanin runoja. Teos haukuttiin Suomettaressa, mutta se oli silti lajissaan – joka oli siihen aikaan nousemassa maailmalla suosioon – ensimmäinen suomenkielinen kirja.

Professuurikamppailuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1850 perustettiin yliopistoon suomen kielen professorin virka. Gottlund haki sitä, mutta hänet todettiin virkaan epäpäteväksi, kun hänen ilman sensuurin lupaa julkaisema väitöskirjansa takavarikoitiin. Lopulta virkaan valittiin Lönnrotin painostuksesta vastahakoisesti virkaa hakenut M. A. Castrén. Gottlundin valituksia ei hyväksytty, sillä häntä ei haluttu virkaan alun perinkään. Gottlundin asemaa kuvaa hyvin myös se, että Lönnrotin suomentamasta norjalaisen Eiler Sundtin metsäsuomalaiskirjoituksesta oli jätetty pois kaikki maininnat Gottlundin roolista metsäsuomalaisten keskuudessa.

Castrén ei ehtinyt hoitaa professuuria kuin vuoden, ja hänen kuolemansa takia virka tuli uudelleen avoimeksi. Gottlund asettui jälleen hakijaksi, mutta hän sai tällä kertaa vastaansa toiseksi hakijaksi ilmoittautuneen Lönnrotin. Gottlundin väitöskirja – tällä kertaa ruotsinkielinen – hylättiin epäpätevänä, ja Lönnrot sai viran. Hyvityksenä Gottlund sai palkankorotuksen. Rahat olivatkin tarpeen, sillä Gottlundin taloudellinen asema oli heikko, ja hän joutui myymään kirjapainonsa.

Muinaistutkimus oli yksi Gottlundin harrastuksista, ja jo Otavassa hän oli julkaissut myös siihen liittyviä kirjoituksia. Gottlund onnistui 1859 saamaan senaatilta 1000 ruplaa Suomessa suoritettavia muinaistutkimuksia varten. Kesällä hän teki kaksi matkaa, toisen länteen Satakuntaan asti ja toisen Savoon ja sieltä Pohjanmaalle. Seuraavan vuoden kesällä Gottlund teki tutkimuksia Porvoon ja Sipoon saaristossa, tällä kertaa perhe mukanaan. Loppukesästä hän jatkoi samojen seutujen tutkimista omilla varoillaan, kun hänen tutkimustuloksensa oli asetettu kyseenalaisiksi. Gottlundin puuhien taustalla olivat ajatukset arkeologian professuurin perustamisesta. Hanke ei kuitenkaan toteutunut.

Elias Lönnrot jäi 1862 eläkkeelle suomen kielen professorin virasta. Gottlund oli jälleen hakemassa virkaa ja laati ruotsinkielisen väitöskirjan, joka tosin oli vain laajennettu versio lehtorinväitöskirjasta. Gottlundin kilpakumppanina oli tällä kertaa August Ahlqvist, ja virallisena lausunnonantajana toimi Lönnrot. Molempien väitöskirjat hyväksyttiin, mutta Gottlundia pidettiin jälleen epäpätevänä. Niinpä viran sai Ahlqvist, joka kieliopillis-puristina edusti aivan erilaista kielipoliittista kantaa kuin murteita suosiva Gottlund. Gottlundin valituskirjeistä ei ollut apua.

C. A. Gottlund Työmiehen Ystävässä 17. maaliskuuta 1876.

1860-luvulla Gottlund julkaisi paljon poleemisia kiistakirjoituksia. Ankarimpina kiistavuosina 1864–1866 ilmestyi Läsning för finnar, jossa Gottlund tilittää kokemiaan vääryyksiä ja parjaa vastustajiaan. Lönnrotiin Gottlund ei niinkään suunnannut katkeruuttaan, vaan suurimman ryöpytyksen sai jo kuollut M. A. Castrén. Kuten arvata saattaa, teos ei lisännyt Gottlundin suosiota akateemisissa piireissä, ja Yrjö Koskinen kirjoitti hänelle ivallisen vastineen. Muuten Gottlundin kanssa ei enää juuri kukaan halunnut väitellä.

Poleemisten kirjoitustensa ohella Gottlund suomensi 1860-luvulla Carl Michael Bellmanin runoja. Lisäksi hän yritti menestyksettä saada julkaistuksi metsäsuomalaisia koskevia tutkimuksiaan. Gottlund haki 1870-luvun alussa hankkeelleen tukea myös Ruotsista ja Norjasta, mutta taas tuloksetta. Hän oli vielä mukana Työmiehen Ystävä -lehdessä, jossa julkaistiin muutamia hänen kirjoituksiaan, mutta Gottlundin täsmällinen rooli siinä on epäselvä.

Gottlund pysyi vanhanakin varsin hyväkuntoisena. Vasta vuonna 1874 hänellä alkoi esiintyä pahoja rintakipuja, jotka pakottivat hänet vuoteeseen, mutta eivät kuitenkaan estäneet häntä kirjoittamasta. Gottlundia ehti vielä masentaa se, että hänet sivuutettiin yliopistolehtorien yleisessä palkankorotuksessa. Lopulta 20. huhtikuuta 1875 Gottlundin menehtyi sydäntautiin. Hänet haudattiin 27. huhtikuuta.

Gottlundin kuolema pantiin merkille Helsingin kaikissa neljässä päälehdessä ja useissa muissakin. Hänen nuoruudensaavutuksiaan korostettiin, samoin asemaa Helsingin värikkäänä kulttuuripersoonana. Yleisesti sävy oli nyt suopeampi kuin Gottlundin eläessä.

Seksuaalinen materiaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gottlund keräsi myös seksuaalisia kansanrunoja, joita osa runonkerääjistä siihen aikaan vältti, tai keräsi jättämällä "tuhmat" sanat pois. Jotkut katsoivat seksuaalisten kansanrunojen pilaavan suomalaisten siveää mainetta. Gottlund myös kirjoitti itse seksuaalisia ja seksuaalis-sävyisiä runoja ja kertomuksia. Seksuaalisen materiaalinsa vuoksi Gottlundia jonkin verran paheksuttiin. Hän saikin mainetta seksuaalisena hurjastelijana.

Joka tapauksessa myöhemmät runonkerääjät ja tutkijat ovat harmitelleet aikaisempien kerääjien torjuvaa asennetta seksuaalisia runoja kohtaan, ja Gottlundin ansiosta tiedetään hieman enemmän siitä, millaisia uskomuksia ja tapoja liittyi sukupuolisuhteisiin entisajan Suomessa. Jotkut aiemmin arkistojen piiloihin kätketyt seksuaaliset runot liitettiin vasta vuonna 1997 Suomen kansan vanhat runot -teokseen.[3]

Uudissanojen sepittäjä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gottlund sepitti myös uudissanoja, esimerkiksi sepittää-sanan. Muita hänen elämään jääneitä sepitteitään ovat muun muassa aatos, ajanlasku, huutokauppa, kansalainen, kirjasto, opisto, papisto, puhekieli, puistikko, rahasto, toimittaja, uskomus ja veruke. Monet sanat eivät kuitenkaan vakiintuneet, kuten erkaus (poikkeus), lukisto (lukio), vaikuttamus (syy, motiivi) ja oppiva (opiskelija).[4]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenkieliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • C. M. Fredmanin lauluja ja loiluja (K. E. Holm 1863)
  • Jumalasta ja hänen monenaisista nimittämisestä moailman erinäisillä kielillä (1850)
  • Niillä Norin rajoille asuwille suomalaisille (1822)
  • Nyt ja ennen (1846)
  • Otava eli suomalaisia huvituksia 1–2 (1828–1832)
  • Otava eli suomalaisia huvituksia 3 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1929)
  • Pieniä runoja Suomen poijille ratoxi 1–2 (1818–1821)
  • Runola (1840)
  • Ruotsin suomalaismetsiä samoilemassa (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1928)
  • Sampo (1847)
  • Suomalaisia paimen-soittoja (1828?)
  • Suomenmoa (1846)
  • Suomesta poislähtyäni (1846)
  • Suomi (1845)
  • Uusia suomalaisia lauluja (1845–1846)
  • Wanha koarlolainen, Kyrön tappeluksesta (1846)
  • Vermlannin päiväkirja 1821 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1986)
  • Väinämöiset (1828)

Ruotsin- ja latinankieliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Allmogens uti Savolax och Karelen Finska Familjenamn (1872)
  • Anmälan (1825)
  • Carl Axel Gottlunds förteckning över familjenamnen på de svenska och norska finnskogarna (Veidarvon 2003)
  • Carl Axel Gottlunds värmlandsbrev (1821–1823) (1925)
  • Dagbok öfver dess resor på finnskogarne i Dalarne, Helsingland, Vestmanland och Vermland år 1817 (Nordisk rotogravyr 1931)
  • Dagbok över mina vandringar på Wermlands och Solörs finnskogar 1821 (Gruetunet museum, 1986)
  • De proverbiis Fennicis (1818)
  • Den finska Sampo-myten, närmare uttyd och förklarad (1872)
  • Forskningar uti sjelfva grund-elementerna af det finska språkets grammatik, efter föregående anmärkningar om språket i allmänhet (Frenckell 1863)
  • Försök att förklara Caj. Corn. Taciti omdömen öfver finnarne (1834)
  • Försök att förklara de finska stamordens uppkomst (1853)
  • Förteckning öfver en manuskriptsamling (Minervas bokhandel 1897)
  • Gud, Herlden, och Menniskan (1870)
  • Karl Ax. Gottlunds och J. Boëthii brev om finnmarkerna i Dalarna och Bergslagen (1928)
  • Läsning för finnar (1864)
  • Något som torde förtjena att reflekteras uppå, och att vid nu påstående Landtdag närmare skärskådas och öfvervägas (1872)
  • Några historiska notiser om den i Finland forndom så celebra familjen Kurck (Simelius 1862)
  • Näsperlan, såsom en pendant till Flugsmällan (1868)
  • Slutord i polemiken med herrarne B. O. Schauman och magister Aug. Schauman (1867)
  • Ur Carl Axel Gottlunds dagboksanteckningar från en resa genom Värmlands finnmarker år 1821 (Värmlands fornminnes- och museiförening 1931–1933)
  • Utdrag af preste-ståndets protocoll af d. 3 Martii 1823 (1823)
  • Vid Erik Forsbloms graf (1851)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: